Surullinen aina

”Onneton se on, ken rakkautta turhaan tunnustaa” lauletaan laulussa. Hanhiniemen teksti. Totta joka sana.

En ole löytänyt rakkautta. Ehkä sitä ei minulle riitäkään tässä maailmassa. Kertoivat, ettei se löydy etsimällä. Yritin olla etsimättä. Ei tullut kukaan silläkään tiellä vastaan.

En ole erityisen komea, mutta hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Ei se ole minun vikani, ettei Luoja käyttänyt hienoimpia instrumenttejaan minua veistäessään. En ole ujo, pukeudun siististi ja olen mielestäni normaali sekä henkisesti että fyysisesti. ”Miksi en kelpaa?”, kysyn peilikuvaltani, mutta se pysyy vaiti.

Toivottavasti teillä muilla on parempi tuuri ja löydätte itsellenne mukavat kumppanit. Minä en enää jaksa siihen luottaa. En kelpaa ja olen yksin, tänään, huomenna, aina. Sen kanssa on elettävä ja mentävä eteenpäin.

Anteeksi jos tämä on masentavaa. Edullisempaa kuin ammattiapu kuitenkin.
81342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

et ole ainoa..

Äänestä

Ajattele niitä, joilla on joku fyysinen vika. Kumppanin löytäminen on aivan toivotonta, vaikka muuten olisi jopa siistinnäköinen ja älykäs.

Aina vaan löytyy helposti joku vähän parempi. Ei ole mitään toivoa.

Se, että löytäisi samanlaisesti ajattelevan ihmisen maailmasta, on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.

Äänestä

Älkää antako naisille sitä nautintoa, että ne täällä pääsee kuulemaaan kärsivistä miehistä. Nainen pohjimmiltaan nautii kun mies kärsii.

Äänestä
  • Naisen sääli on rakkautta?

    Äänestä

  • Tämän takia yhden yön suhteet eivät ole hyvä valinta, koska silloin menee arvostus naisia kohtaan.

    Ihminen voi elää yksinkin aivan tyydyttävästi. Voi hankkia vaikka koiran tai kissan. Sitten voikin alkaa tavata muita koiran ja kissanomistajia ja ehkä sitten löytääkin sen ystävän.

    Äänestä

on se, ettet tiedä tulevaisuutta. Turha siis murjottaa sitä, ettet ikinä tule löytämään ketään. Ties vaikka löytäisit jonkun huomenna, tai vuoden päästä, tai kahden vuoden päästä? Esimerkiksi. Elämä on yllätyksellistä. Minuakin tuli hiljattain mies bussipysäkillä pyytämään kahville. Se voi tulla ihan äkkiarvaamatta. Panosta nyt omaan onneesi ja tee kaikkea sitä, mitä vielä sinkkuna voit. Jos Jumala on sinulle naisen tarkoittanut, niin tupsahtaa hän elämääsi tavalla tai toisella.

Äänestä
  • ...että etsimättä ei mitään löydä. Minulla on asiasta vuosikymmenien kokemus. Esim. jos haluat itsellesi uudet kengät, niin eivät ne odottelemalla jalkoihisi tule. Kun kierrät kauppoja ja etsit ja sovitat aikasi, niin lopulta sinulla on uudet ja hyvät kengät, joilla tepastella ylpeänä eteenpäin. Sama pätee kumppaniin. Jos vaan olet ja odottelet, niin ei se itsellesi sopiva kumppani mistään puusta eteesi putoa. Itse aikoinaan odottelin ja lopulta olin jo 24v. eikä vieläkään ollut ihanaa naista kainalossani. Sitten päätin "kääriä hihat" ja ryhtyä tosissani etsimään ja tulosta alkoi syntyä. Muutaman kuukauden kuluttua minulla oli jo ihana nainen kainalossani ja hänen kanssaan olimme yhdessä peräti 8 ja puoli vuotta. Sen jälkeen taas käärin hihat ja löysin uuden ja niin olen tehnyt vielä näin keski-ikäisenä ja eronneena yh-isänäkin ja tulosta syntyi edelleenkin. Nyt viimeisimmällä kerralla tosin sopivan naisen löytäminen oli tosi lujassa. Naisia toki löytyi, mutta yh-isälle sen oikean löytäminen ei selvästikään ole enää yhtä helppoa, kuin lapsettomalle miehelle. Siispä tein vaan entistä enemmän töitä asian eteen ja lopulta onnistuinkin paremmin, kuin vielä koskaan elämäni aikana. Löysin siis naisen, jonka olisin suonut löytäväni jo kolmekymmentä vuotta aiemmin. Ilman aktiivista etsintää en olisi häntä löytänyt koskaan.

    Kaikki tietävät, että hyvän koulutuksen hankkiminen kestää monia vuosia ja vaatii suuria ponnisteluja. Miksi siten kuvitellaan, että oman elämänkumppanin hankkiminen onnistuisi vain sormia napsauttamalla? Suuria ponnisteluja senkin eteen on oltava valmis tekemään.
    Monia pettymyksiä ja vastoinkäymisiä on myöskin oltava valmis sietämään ja kestämään.
    Nekin kuuluvat asiaan. Ei kaikki aina menen niin, kuin itse toivoisimme.
    Hyvästä puolisosta on kuitenkin paljon enemmän iloa, kuin hyvästä koulutuksesta. Minulla ja rakkaallani on ne molemmat - kummallakin! Jos vain toisen voisin valita, niin hyvä puoliso olisi valintani.

    Äänestä

Katos ei se onni tule odottaen. Se tulee eläen

Se kaveri siellä peilissä ei muutu miksikään jos sitä ei ala määrätietoisesti muuttamaan. Millainen tahtoisit olla, Pienenä minä tahdoin olla kitaristi, sillä varmaan isona sais iskettyä naisia :D

Siispä ostin kitaran ja aloitin opettelemaan, Ei musta sitten tullukkaa uutta Elvistä mut kitaraa on tahkottu koha kohta 13 vuotta. Kyllä jotkut tytöt on tykännykki siitä, kunpa oppisvielä laulamaan, siispä tässä nyt alkaa opinnot sitä varten.

Meni vähän aikaa ja taas seison siinä peilin edessä ja katon kaveria joka ei ole oikeastaan minkään näköinen. sit pätkähti päähän että urheilijapojat olis kuumaa tavaraa... Ei muutakun lajia valitsemaan, Kaveri sattui kysymään thainyrkkeilyyn ja vähän aikaa siitä eteenpäin urheilullinen kroppa olikin hankittu. (se ei muuten ilmesty sinne peiliin kuin vain hikoilemalla salilla)

Sit totesin että tanssitaitoiset kaverit vie kaikki naiset. Ei herranen aika eikö teille riitä mikään. Siispä tanssikursille ja kävin vähän espanjassa katselemassa miten siellä vedetään. Ei muuten tullu turhaa reissua tehtyä. Varo vaan ricky martin! Mutta kun ei niin ei. Tyttöjen hurmaaminen alkoi jo pikku hiljaa onnistua.

Nyt sitten opetellaan flirttailemaan ja tulkitsemaan kehonkieltä. Siihen kun vielä onnistuu lisäämään pettämättömän tyylitajun alkaakin olla aika naisten varoa... >:p

Tee itselles jotain, ala treenaamaan ja sivistämään itseäsi, opettele lausumaan vaikka runoja ja tanssimaan hyvin... Siitä se lähtee
Kehitä itsestäsi jokaisen naisen unelmienprinssi.

Tsemppiä. Positiivinen asenne, itseluottamus, ja avoimuus toimii aina.

P.S miks luulet miun alkaneen ratsastamaan raviurheilun lisäksi ;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hylkiö kirjoitti:

”Onneton se on, ken rakkautta turhaan tunnustaa” lauletaan laulussa. Hanhiniemen teksti. Totta joka sana.

En ole löytänyt rakkautta. Ehkä sitä ei minulle riitäkään tässä maailmassa. Kertoivat, ettei se löydy etsimällä. Yritin olla etsimättä. Ei tullut kukaan silläkään tiellä vastaan.

En ole erityisen komea, mutta hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Ei se ole minun vikani, ettei Luoja käyttänyt hienoimpia instrumenttejaan minua veistäessään. En ole ujo, pukeudun siististi ja olen mielestäni normaali sekä henkisesti että fyysisesti. ”Miksi en kelpaa?”, kysyn peilikuvaltani, mutta se pysyy vaiti.

Toivottavasti teillä muilla on parempi tuuri ja löydätte itsellenne mukavat kumppanit. Minä en enää jaksa siihen luottaa. En kelpaa ja olen yksin, tänään, huomenna, aina. Sen kanssa on elettävä ja mentävä eteenpäin.

Anteeksi jos tämä on masentavaa. Edullisempaa kuin ammattiapu kuitenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu