on se, että 1920-30 luvulla punikeilla oli Suomessa parempi olla ja elää kuin punikeilla NL:ssa. Punaiset suomalaiset elivät NL:ssa vailla nykyisin tunnettuja perusihmisoikeuksia usein mitä raa'imman sorron alla. Sorto oli jokapäiväistä ja riisto sen lisäksi. Kansanmurha oli lopullinenkohtalo
Tästä ei kommunistit ole koskaan puhuneet mitään, on vaiettu täysin ja pidetty uskomatonta saarnaa muutamasta ns. sortokuukaudesta täällä. NL:ssa elämä oli kautta aikain monin verroin pahempaa kuin meillä täällä olisi osattu edes kuvitellakaan.
Tästä ei kommunistit ole koskaan puhuneet mitään, on vaiettu täysin ja pidetty uskomatonta saarnaa muutamasta ns. sortokuukaudesta täällä. NL:ssa elämä oli kautta aikain monin verroin pahempaa kuin meillä täällä olisi osattu edes kuvitellakaan.
Vastaukset 40
Vanhimmat
oli punikella. Ensin hävisivät kapinansa, sitten bolsevikit kohtelivat tylysti. Kelpasivat sentään tappelemaan Puna-Armeijassa. Tosin osa värväytyi Muumannin Legioonaan, kun briteillä oli paremmat kamppeet ja sapuska. Ylennyksiäkin satoi.
Siinä sitten julistelivat kuolemantuomioita toisilleen Tokoi ja Kuusinen.
Bolsevikit kouuttivat punikeista noin 1500 punaupseeria. Talvisotaan löytyi kuitenkin vain 91. Noin 300 oli Stalinin puhdistuksissa teloitettu. Toiset 300 oli jollain keinoin päässyt Suomeen.
että kommunismin vinoidssa NL:ssa teloitettiin noin 11 000 punikkia naiset mukaan lukien.
Menivät niin vähiin, ettei Kuusisen hallitukseen löytynyt suomalaisia ministereitä. Piti ottaa venäjänkarjalaisia lisäksi.
Täytyykö nyky kommareiden nytten sitten luopua aateestaan jos näin on käynyt historiassa. Kommusimin aate on sitä että tuotantovälineet kuuluvat yhteiskunnalle eikä millekään pörssi huijareille. Ei elämä ole uhkapeliä missä kokonaisia ihmis ryhmiä tuhotaan firmojen menessä konkurssiin ja ihmiset heitetään pellolle. Aseisiin satsataan suunnattomia rahamääriä ja kilpavarustelu jatkuu. Kansalliset turvajoukot koulutetaan pieksemään ihmisiä vaaliluukuille ja kaduille. Fasismi nostaa päätään ja sehän porvaria miellyttää kun se itsekin on fasisti. Eikö sellanen jäynää porvarin mieltä. Hitlerin aseveli ja juttalaisten murhaaja jne...
Kommunistit+ovat+tosiaan+luopuneet+aatteestaan+myös+Suomessa.+Maximissaan+taisi+kannatus+aikanaan+olla++toistakymmentä+prosenttia.+Nyt+sai+SKP+viime+vaaleissa+0,25+%.+Panee+se+itkemään.
Tuotantovälineet+kuuluvat+markkinataloudessa+yrityksille.Aseet+valtiot+ostavat+turvakseeen.
Poliisi+pieksee+vain+väkivaltaisia+huligaaneja.+Äärilaidoiltahan+ne+yleensä+ovat.
Fasismi+nostaa+ehkä+päätään+joissain+äärioikeistolaisissa+liikkeissä,+mutta+niiden+kannatus+ei+ole+juuri+kommunisteja+suurenmpi.
Maltilliset+porvarit+keskittyvät+entistä+tiukemmin++valtapuolueidensa++liberaalin+oikeiston+ja+keskustan+riveihin.+Melko+lähellä+ovat+monissa+asioissa+myös+demarit.
Pahimmat kommunisti suvut olisivat saaneet mennä Venäjälle sisällisodan jälkeen.
Osa lehtimäen suvusta meni venäjälle, olisivat saaneet kaikki mennä sinne onnelaan.
Siellä olisivat saaneet hyvän kohtelun, ei olisi tarvinnut jäädä lahtarien Suomeen.
Tuskin heitä olisi kukaan kaivannut täällä.
Ei itse kommunismin aatteen kanssa suvuilla ole mitään tekoa. Komunismi sananakin on aika uusi. Varmaan tulee Pariisin kommuuneista. Itse ideologia tai filosofia mikä on kommunismin takan on dialektinen materialismi, mikä kehittyi siitä kun Marx käänsi Hegelin dialektiikan nurinniskoin. Hegel oli idealisti.
Kiina on aika jännä kommunistinen maa. Se valtaa pikkuhiljaa koko maailman rahoillaan ja tietenkin osaamisellaan ja jos kaikki teknologia ei ole hallussa niin se ostaa sitä. Sitä kommunismia ei oikein vihatakaan niin paljon kuin muita kommunistisia suuntauksia. Raha ratkaisee. Kommunistikin voi painaa rahaa. Eihän se ole kuin paperia. Milloinkahan se kupla puhkeaa?
Mä ihmettelen kuinka joku voi tuhlata energiaansa vihaan niinkuin nimimerkki "taluttaa rajan yli"
Tietenkin niitä oli kusipäitä noissa kommunisteissa sisällissodan aikaan, mutta silläkään ei ole mitään tekemistä sen kanssa että filosofia "dialektinen materialismi" on olemassa idealismin vastakohtana ikuisesti ja tiedätkö mitä idealismi on.
Idealismi on sitä, että sä luulet että totuus on sitä, että joku puhuu totta ja joku ei puhu totta vaan valehtelee tahallaan tai tahattomasti. Mitään muuta kriteeriä todellisuuden olemassa ololle ei ole. Mitään objektiivista todellisuutta idealistilla ei ole eli aistimisesta riippumatonta todellisuutta, joka on olemassa aistiiko ja puhuiko siitä kukaan vai ei.
Todellisuus hänelle on olemassa vain jos on joku joka kokees sen. Näkee, kuulee, tuntee, haistaa eli ylipäätään aistii sen ja se on olemassa vain siellä missä tuo aistija kulloinkin on. Todellisuutta ei ole hänen päässään ideana vaikka idealisti onkin. Ideana siitä että Helsinki on siellä missä se on vaikka itse en ole siellä tällä hetkellä. Helsingin idea on päässäni. Voihan se olla ja onkin idealistinkin päässä mutta kun se alkaa filosofoimaan niin se voi kieltää sen olemassa olon kun ei sitä tällä hetkellä näe. Sen takia porvarin kanssa keskustelu vaikka ihan tavallisistakin asioista on usein vaikeaa kun tuolla on tollainen maailmankatsomus että ottaa olemassa oleviksi vain asioita joita itse haluaa ja jos toinen ei voi sitä heti konkreettisesti todistaa niin asiaa ei ole edes olemassa - vaikka jotain palkkauksessa ilmenneitä ongelmia. Ongelma katoaa jollet pysty sitä toteen sillä hetkellä ja siinä paikassa todistamaan. Tuon takia porvarilehdistö ja media voi levittää minkälaista puppua lehtiensä sivuilla kuin haluaa. Vaikka sellaista että NL aloitti Jatkosodan.
Jyrkintä idealismia edustaa juuri tuollainen henkilö. Sitten on siitä lieempiä versioita. Muuta kriteeriä idealistilla ei ole kuin se että joku on nähnyt jonkin asian omin silmin ja kertoo siitä muille. Jos kukaan ei ole nähnytt mitään niin silloin sitä asiaa ei ole edes olemassa. Nykyään idealisti uskoo että jokin on olemassa jos joku toinen aistii sen läsnäolollaan ja kun jumala on kaikkialla niin jumala aistii kaiken niin kaikkeuskin on idealistille olemassa. Sitten kun Jumala sulkee silmänsä eikä näe mitään niin maailma loppuu olemasta eikä enää ole mitään. Kirjoitin tuon Jumalan isolla kirjaimella ettei se suutu. Tota mä ihmettelen miten porvari joka on idealisti filosofisessa mielessä voi snao Jumalan olevan olemassa kun kukaan ei ole sitä nähnyt ja kaikkihan perustuu siihen että edes joku näkee jotain. Vai onko se sitä että Jumala katsoo peiliin niin ainakin joku on nähnyt Jumalan. Jumala itse peilistä. Näin se on ratkaistu.
Raamattu kertoo että Jumala on ihmisen näköinen koska se loi itsensä ihmisen kaltaiseksi. Kunnon fasistilla ei ole edes Jumalaa ja se pitää kaikkia filosofisia pohdiskeluja asiasta kuin asiasta sekopäitten touhuina. Riittää kun saa orjuuttaa köyhiä pienellä nälkäpalkalla ja työttömyydellä sillä jos se omistaa tuotantovälineet niin köyhä ei voi asialle mitään. Ei edes äänestäminen auta sillä nykyään ei ole oikein enää kommunistista puoluetta ja demarithan myyvät köyhän porvarille sovittuun hintaan. Kukaan ei enää puhu sosialisoimisesta. Vaikka kyllä Kiinassa vielä valtio omistaa melkein kaiken ja Venäjääkään ei ehditty antaa oligarkien käsiin. Eli vielä on toivoa ja fasistiporvari ei voi asialle mitään. Taluttele sinä vaan rajan taakse kuvitelma kommunistejasi joita vihaat kuin ruttoa, mutta oikeisiin koomareihin ei kyntesi yllä.
Miksi kommarit eivät muuta venäjälle , mutta muuttavat Ruotsiin ja Saksaan Norjaan .
Sosiaalidemokraattien Ruotsi on toteuttanut monia sosialismin ihanteita, joihin Neuvostoliitto ei koskaan ylettynyt. Erään anekdootin mukaan harmitti mm. Nikita Hrustsevia suunnattomasti.
:)
Ei Venäjä ole enää kommunistinen valtio.
"kommari ei kestä"
Suomalainen työläinen on saanut kestää niin paljon vainoa, vihaa ja kurjuutta porvarien taholta, että se kestää ihan mitä vaan.
Porvari ei kestä jos sen omaisuutta uhataan vaan muuttuu villipetoakin pahemmaksi tappajaksi surmaten pikavauhtia jopa 27 000 ihmistä ja surmaisi vaikka kuinka paljon ja lopettaakin surmaamisen vasta kun se pakotetaan lopettamaan.
Todellinen syy on se kun Venäjällä on niin kurjat olot, että ei edes kommarit muuta sinne.
Vaikka nämä ihannoivat venäjää. Tuskin Suomalainen saisi mitään korvauksia ei edes työttömyyskorvauksia.
,,,,,Vaikka nämä ihannoivat venäjää,,,,
Olisiko sinulla jotain perustetta tuohon. No ei tietenkään, mitäs sinä perustelisit, huudat ja ulvot vaan kuin hyeena.
Kuulehan kommukka olen käynyt Venäjällä NL.aikaan venäläiset olisivat halunneet ostaa minun vaatteet, siellä oli huutava pula vaatteista. Et varmaan ole NL. aikaan käynyt siellä. Tänä päivänä on vaatteita mutta ihmisillä ei ole rahaa millä ostaa, paitsi joillakin harvoilla.
Miksi alat tollo puhumaan vaatteista kun sinulta kysyttiin perusteluja väitteellesi, että stalinistit ihannoivat Venäjää. Kävikö tilanne liian vaikeaksi niin alatkin sitten puhumaan aidan seipäistä, pahvi ?
Josko nyt vastaisit varsinaiseen kysymykseen.
Suomessa oltiin orjia. Neuvostoliitossa syötiin kaviaaria ja tanssittiin
Suomessa oli elintaso jo 60- ja 70-luvuilla valovuosia edellä neukku-kurjalasta. Leningradissa oli hankala liikkua kun joku oli aina hihassa kiinni ostamassa vaatteita tai vaihtamassa rahaa.
Kestettyään vuoden 1918 massamurhat ja kuolemanleirit kestää suomalainen vasemmistolainen mitä vaan. Lahtarien nuolijat eivät sellaista valetta keksikään mitä suomalainen ei kestä.
Suomi kesti punikkien kapinan 1918. Vieläpä niin hyvin, että pääosa kapinallisista armahdettiin ja Mannerheimin johdolla siirryttiin länsimaiseen demokratiaan.
Punikkien yrityksistä huolimatta tulee demokratiaa sata vuotta täyteen.
Se panee punikit parkumaan valeitaan. Mutta ne kestetään.
,,,,Mannerheimin johdolla siirryttiin länsimaiseen demokratiaan,,,
Siinä taas yksi tyyppiesimerkki niistä valeista, joita Suomen kansa joutuu kestämään. Mutta kestetään koska oikeaa tietoa on tämänkin palstan kautta jo ihan mukavasti saatu levitettyä.
Natsiporvarinhan kuuluukin valehdella aina ja kaikesta ja esittää niitä vaihtoehtoisia faktojaan. On niihin jo totuttu. Suomen kansa ei enää niele teidän pikkugöbbelsien juttuja suodattamatta.
"Mutta kestetään koska oikeaa tietoa on tämänkin palstan kautta jo ihan mukavasti saatu levitettyä."
HaHHAHAHAHHA!!!!! Kuinkas monta olet saanut käännytettyä ?
Nyt älä laske mukaan omaa nikkiarmeijaasi (kusen-päällesi, tunkiolle-vastaan, buaah-pellelle jne. jne). Kovin hiljaa ovat kannattajasi olleet. Mistähän kummasta se johtuu :)
Tämä punikki tällä pastalla puolustaa omaa sukuaan vaikka hänen suvussaan on myös rikoksen tekijöitä , mutta kun ne ovat hänen sukuaan niin eivät ole hänen mielestään tehneet mitään rikosta.
Kenenkään työläisen suvussa ei ole ketään joka olisi ollut mukana 27 000 ihmisen joukkomurhassa. Teillä natseilla niitä löytyy vaikka kuinka monta ja se saa sinutkin ajoittain niin ylionnelliseksi.
Punikki: "Kenenkään työläisen suvussa ei ole ketään joka olisi ollut mukana 27 000 ihmisen joukkomurhassa."
Ei varmaan. Eikä kenenkään muunkaan suvussa. Tuollaista joukkomurhaa ei ole tapahtunut kuin punikkien valeissa.
" Teillä natseilla niitä löytyy vaikka kuinka monta ja se saa sinutkin ajoittain niin ylionnelliseksi."
Natsit vastatkoot murhistaan itse. Ne eivät suomalaisille kuulu. Punikit vastatkoot myös tekemistään murhista ja muista rikoksista. Pääosa kapinallistahan armahdettiin harhaanjohdettuina.
.....oTuollaista joukkomurhaa ei ole tapahtunut kuin punikkien valeissa.----
Lahtarien valeissa sitä EI ole tapahtunut. Todenpuhujat tietävät tapahtuneen.
-----Natsit vastatkoot murhistaan itse. Ne eivät suomalaisille kuulu. ! ....--
Suomalaisnatsien teot kuuluvat suomalaisille vaikka ei teitä kovin montaa ole. Taitaa olla avain ne 3 lipunkantajaa, heh.
Höh, talous parani agraariyhteiskunnassa vasta -30 l. loppua kohti.
Kun suomalainen työläinen ja köyhä on kestänyt vuoteen 1944 jatkuneen sorron ja vuoden 1918 massamurhat niin se kestää ihan mitä vaan. Mutta porvari ei näytä kestävän kovinkaan paljoa, kritiikkiä ei ainakaan yhtään vähää vaan heti repii pelipaitansa.
itsenäisen Suomen maltillisen työväen tukemana. Kapinalliset armahdettiin ja pääosa ryhtyi rakentamaan hyvinvointia muiden mukana. Pieni osa tuki NL:n yrityksiä Suomen tuhoamiseksi.
NL:n romahdettua ei äärivasemmistolla ole ollut ulkopuolista tukijaa ja sen kannatus on hävinnyt.
Suomi on lujasti läntinen demokratia, vain palstan punikkien yrittäessä horjuttaa maatamme valeillaan. Sekin on tuhoon tuomittua.
Suomi+on+tätä+nykyä+melkein+läntinen+plutokratia.+Tasavalta+pyrkimykset+unohdettu+jo+90+luvun+laman+jälkeen,näin++se+vaan+on.+Suomesta+ollaan+kovaa+kyytiä+tekemässä+rikkaiden+diktatuuria,ei+muuta.+
Ja+köyhemmät+halutaan+laittaa+kuolemaan+omaan+köyhyyteensä+vaikka+eivät+pysty+parantamaan+asemaansa+mitenkään,eiks+sen+kuuluisi+olla+väärin+,vai+mitä+oikeistolainen?
Pian+varmaan+tulee+laki+että+kaikki+köyhät+orjiksi+yrityksille+eli+100%+diktatuuri.
Sitä kommarit sai mitä tilasivat, ei kukaan ole käskenyt mennä venäjälle.
Jos olisivat jääneet Suomeen niin olisi monella henki säästynyt.
että kun kovimmiksi tiedetyt kommunistit, noin 500, pantiin ajoissa turvasäilöön, niin jäi mm. Talvisodan YH sabotoimatta. Valmisteltu oli.
Ja lopulta kovatkin kommunistit tottelivat YH-kutsua. Jopa entiste punakaartilaiset halusivat rintamlle omana joukkonaan. Siihen Mannerheim tosin ei suostunut.
Punaiset suomalaiset elivät Suomessa vailla nykyisin tunnettuja perusihmisoikeuksia usein mitä raa'imman sorron alla. Sorto oli jokapäiväistä ja riisto sen lisäksi.
Tästä eivät porvarit ole koskaan puhuneet mitään, on vaiettu täysin .
Suomen punaisten kapina vuonna 1918 oli Venäjän bolsevikkien yllyttämä ja aseistama yritys syöstä Suomen laillinen hallitus vallasta ja pystyttää maahan Venäjän bolsevikkihallinon kaltainen kommunismidiktatuuri, joka mitä pikimmiten olisi hakenut Suomen liittymistä takaisin Neuvosto-Venäjään.
"Suomalaiset toverit alkoivat tässä vaiheessa todella harmittaa Leniniä. Pelkkää puhetta Helsingissä ilman tekoja. Lenin piti vuoden 1918 alussa muutaman päivän loman Terijoella ja merkitsi työtehtäviinsä artikkelin aiheesta "Pikkuporvariston loismaisuus ja suomalalaisten sosialidemokraattien petos".
Viikkoa myöhemmin Tukholman sosialistinen pormestari Carl Lindhagen kävi tervehtimässä Leniniä Smolnassa ja sai kuulla, että "suomalaiset sosialidemokraatit ovat pettureita . . . he eivät halua tehdä vallankumousta vaikka se on heidän velvollisuutensa".
Lähde: Lasse Lehtinen, Risto Volanen: 1918 - Kuinka vallankumous levisi Suomeen. 2018. s. 158.
"Aseiden toimituksesta sovittiin suomalaisten kanssa, ja 20. tammikuuta Lenin antoi virallisen käskyn: "Suomen proletariaattia varten aseita: noin 10 000 kivääriä panoksineen, noin 10 kolmen tuuman tykkiä ammuksineen." Jatkossa seurasi vielä 25 000 kivääriä. Jos Smilga opastaisi yhtä tehokkaasti toimintaan kuin Trotski Pietarissa, sen pitäisi riittää suurimpiin kaupunkeihin ja se taas koko maahan. Suomalaiset toverit ja Smilga lähtivät Helsinkiin ja mukana meni myös rohkaisuja."
Lähde: Sama, s. 164.
"”…vasemmiston taholla on hellitty kuvaa Leninistä jalona ja idealistisena maailmanparantajana, joka kansojen itsemääräämisoikeuden ylevien periaatteiden vaikutuksen alaisena oli vailla muita tarkoitusperiä valmis tunnustamaan jopa porvarillisenkin Suomen itsenäisyyden. Mikä sitten on totuus? Veitsi lähestyy nyt kipeätä kohtaa, mutta kulunut puoli vuosisataa merkitsee niin pitkää puudutusaikaa, että leikkaus täytyy jo voida suorittaa.
Joulukuussa 1917 bolsevikit oman tunnustuksensa mukaan yhä vielä laskivat lähitulevaisuudessa tapahtuvan maailmanvallankumouksen varaan. Sitä silmälläpitäen käytiin Brestissä sitkeää viivytystaistelua ajan voittamiseksi. Vallankumouksen puhkeamisen edellytyksiä oli kaikkialla mahdollisuuksien mukaan tuettava. Leninin kansallisuusohjelma taas ei tähdännyt, kuten olemme nähneet, suinkaan pienten, itsenäisten ja kaikkein vähiten porvarillisten kansallisvaltioiden muodostamiseen – vaan vähemmistökansallisuuksien myötätunnon hankkimiseen irtautumisoikeutta hyväksi käyttäen bolsevikkien puolelle”.
Polvinen korosti, että ”Suomen itsenäisyyden tunnustaminen ei ollut itsetarkoitus, vaan ensisijaisesti välikappale sosialistisen vallankumouksen toteuttamisen helpottamiseksi maassa”. ”…(Lenin) oli vakuuttunut, että jos yhteiskunnallinen vallankumous saataisiin aikaan Suomessa, uusi hallitus palaisi takaisin Venäjän yhteyteen muodostaen federaation sen kanssa”.
Professorin mukaan ”myytin takaa nousee esiin realistinen valtiomies, joka määrätyssä historiallisessa tilanteessa, vaikkapa vain taktisista syistä, näkee maansa ja edustamansa järjestelmän e t u j e n mukaiseksi naapurivaltion itsenäisyyden tunnustamisen”."
Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi. 1967 (WSOY).
https://www.verkkouutiset.fi/lenin-tunnusti-suomen-itsenaisyyden-ja-nama-olivat-hanen-syynsa/
Suomen kommunistinen puolue perustettiin vuonna 1918 Moskovassa, ja sen päälimmäinen tarkoitus oli koko Neuvostoliiton olemassaolon ajan Suomen saattaminen kommunismidiktatuuriin ja osaksi Neuvosto-Venäjän/Neuvostoliiton alamaisuutta.
En ihmettele lainkaan, että Suomen valtiovalta ei suhtautunut mitenkään myötämielisesti niihin, jotka toimivat tuollaisen poliittisen päämäärän puolesta.
Kommunistit sen sijaan tuhertavat edelleen itkua siitä, että heidän rikolliset aikeensa torpattiin.
#Suomen punaisten kapina vuonna 1918 oli Venäjän bolsevikkien yllyttämä ja aseistama yritys syöstä Suomen laillinen hallitus vallasta ja pystyttää maahan Venäjän bolsevikkihallinon kaltainen kommunismidiktatuuri, joka mitä pikimmiten olisi hakenut Suomen liittymistä takaisin Neuvosto-Venäjään.#
Juuri sitä tyypillistä, räikeää, oikeistovaletta jolla on jo 100 vuotta yritetty perustella työväen joukkolahtausta 1918. Työväki nousi vastarintaan vasta kun porvaristo sulki neuvottelujen tien vaatimalla Punakaarteilta ehdotonta antautumista Suojeluskunnille. Sitä ei kukaan uskaltanut tehdä ja syytä olikin pelätä kuten keväällä ja kesällä sitten nähtiin. Porvariston sodanjohto eli M-heim ja Svinhuvud halusivat murskata työväen liikkeen ikiajoiksi ja M-heimilla oli kiire Pietariin uudeksi tsaarsiksi. Tästäsota syttyi, ei työväen alkamana.
Pienintäkään aietta liittämisestä Venäjään ei ollut vaan todisteita löytyy, että nimenomaan päinvastoin. Porvari liitti jo maaliskuussa Suomen Saksaan, että ei pidä tätäkään unohtaa kun vastapuolesta valeita keksii.
# Punaiset suomalaiset elivät NL:ssa vailla nykyisin tunnettuja perusihmisoikeuksia usein mitä raa'imman sorron alla#
Niin elivät täälläkin. Vai mitä oikeuksia oli punaisella Suomessa 1918-44, ei mitään. Vankilassa enimmäkseen olivat Suopon kätyrien hakattavina, yhtenä hakkaajana Kekkonenkin. Siinä niiden ihmisoikeudet, jos sattui kuulusteluissa kuolemaan niin so what, itsemurha muka.
Toisekseen, Stalin ei ollut kommunisti koska tapatti maastaan kaikki kommunistit. Hänhän oli ensimmäinen stalinisti mikä on eri asia kuin kommunisti. Marx ei missään kohtaa kehu stalinisteja.
Suopo perustettiin vasta 1949. Hakkajat olivat kunnon suomalaisa, jotka pitivät yllä herran pelkoa ja järjestystä.
....Hakkajat olivat kunnon suomalaisa, jotka pitivät yllä herran pelkoa ja järjestystä. ...
Niin sinun mielestäsi. Mutta kyse ei ollutkaan siitä oliko valtaapitävillä ihmisoikeuksia vaan siitä oliko heidän vihaamillaan ihmisillä ihmisoikeuksia. Kyllä Suomessa suojeluskuntalaisilla ihmisoikeudet pelittivät, ei ongelmaa. Muilla ongelmia sitten olikin ja ongelmat kasvoivat sitä mukaa mitä enemmän vasemmalle mennään. Vasta vuosi 1944 toi helpotuksen ja takasi kaikille samat ihmisoikeudet oikeiston voimatta estää.
Varmaan niin onkin että Suomessa oli kaupassa useamman merkkistä vessapaperia ja niin ollen "elettiin paremmin". Mutta naapurissa valtaa käyttivät työläisten ja sotilaiden neuvostot, josta koko valtion nimikin, Neuvostoliitto, tulee.
Ihan vaan vinkiksi kommunistireliikille, että Neuvostoliitossa valtaa piti ja toisilleen etuoikeuksia ja muuta hyvää jakoi kommunistiśen puolueen ylin eliitti, maan massiivinen turvallisuuskoneisto ja armeija.
Tyrmistyttävä osuus kaikesta kansantulosta ja tieteellisestä tutkimuksesta suunnattiin asevarusteluun, joten jokainen varikkoluola ja lentokenttä oli tupaten täynnä kaikensortin torrakkoa, pommia, ohjusta, lentohärveliä ja muuta ihmisen teurastamiseen tarvittavaa työkalua.
Semmonen paratiisi se Kremlin kommunismidiktatuuri oli kunnes maan johto ymmärsi sentään sen verran että ymmärsi tehdä valtioitsemurhan, mikä oli varmasti viisain teko mikä siinä maassa on koskaan tehty.
https://politiikasta.fi/miksi-neuvostoliitto-romahti/
sekin, että kommunismin paratiisia yritettiin tuoda Suomeenkin, mutta Suomen kansa torjui sen taistellen ja äänestäen.
Siitä johtuu stallarien raivoisa Suomeen ja länsimaihin kohdistuva jokapäiväinen mustamaalaus ja valehtelu tälläkin palstalla.
Myöhäistä, perin myöhäistä on.