Olen kelannut tässä kun aikaa ollut sairauden johdosta et mitä olen saanut parisuhteesta tai perhe elämältä ja yleensä myös koko elämältä Kovia kolhuja ja töyssyjä eikä ole noin ihmisuhteetkaan olleet helppoja kun puhutaan naisista, Nuorena ei oikein onnistunut edes tyttöjen kanssa, pari lyhyttä seurustelusuhdetta eikä edes kunnon seksiä. Kun kohtasin nykyisen avopuolisoni luulin että nyt osui kohdilleen, ihastuin hetkessä ja kolmen kuukauden kohdalla nuori naisen sanoi kirkkain silmin et rakastaa mua, siinä kohtaa hämmennyin tai pelästyin. Ei kestänyt kauaa kun nainen sanoi et mitäs jos muutettais yhteen saatais olla rauhassa. Pari kuukautta ja saman katon alle, sitten kihloihin, kaikki oli kuin elokuvista ja nainen oli aika toimelias myös sängyssä kun vauhtiin pääsi eikä ollut enää kotiväkeä häiritsemässä. Aino haitta että naisella ei ollut juuri työtä vaan mun palkalla tultiin enimmäkseen toimeen, tiukkaa teki ja se alkoi ärsyttää naista, hän kun piti selviönä että minä elätän myös häntä ja naisella vipatti myös menokenkä, kaikki vaatteet, meikit ja mitä nyt nainen tarvitsee, rahaa meni. Sitten kihlattunikin sai töitä ja elämän laatu parani tosin itse jouduin lomautusten piiriin ja se aiheutti ensimmäisen riidan välillemme. Kihlattuni mielestä naisen ei kuulu elättää miestä vaan toisin päin ja ei meinannut millään antaa rahaa kun pyysin ja sanoin että näinkö se nyt sitten menee. No monta kuprua on ollut matkassa ja pari vuosikymmentä ja kipeää tehnyt. Nyt olen pian 50, sairastuminen vei työkyvyn ja nyt nainen valittaa et miks vitussa hänen pitää elättää mua, parempi kun erottais vaan ja kun sanon et puretaan kihlaus etsi uusi terve mies joka pystyy edes seksiin niin ei tarvii sunkaan juosta vieraissa, nainen tietää mitä tarkoitan ja hiljenee. Ei ollut ajatusta tällaisesta parisuhde elämästä, hyvä alku mutta matkan edetessä huononee. Kaikenlaista kestää mutta naisen uskottomuus otti koville ei tosin enää edes jaksa vituttaa sekään. En tiiä, olen ajatellut että jos mutta kun ei ole eläkettä vaan työttömyysturvilla kitkuttaa niin ei onnistu irtautumaan, tuet ei riitäisi kun kyselin, lainaa ei saa koska työtön jne, parempi kuitenkin että saa kihlatulta minkä tarvitsee vaikka ei parisuhdekaan mitään enää anna muuta kuin arjen , seksi on loppunut, läheisyys rajoittuu sängyssä nukkumiseen, nainen ei kosketa eikä halua mun koskettavan, sanoo että ollaan nyt vain näin, kumppaneina, katotaan sit jatkossa. Kulissia pitää kuitenkin yllä kaveripiirissä ja vanhempiensa ja sisarustensa silmissä, varmaan haluaa ylläpitää kuvaa hyvästä parisuhteesta kun sirarukset naimisissa. Näin se menee, päivä kerrallaan, sairaus etenee ei mitään tulevaisuuden kuvaa ja sekin päivä odotettavissa että nainen haluaa erota.
Ei enää tiedä mitä odottaa
enodottanuttällaista
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oletko niin totaalisesti työkyvytön ettet pysty edes kevyimpikään töihin?
Edes väliaikaisesti mihinkään? Edes toimistotyöhön vaikka tsuppariksi? Rullatuolissakaan? Tai tekemään inventaariota supermarketeissa tai muissa kaupoissa? Tai seurakuntasi (mutku mää en kuulu kirkkoon) (ei tarttekkaan, sä voit siitä huolimatta mennä niittenkin ihmisten apuriksi - ei tarvitse olla rasisti!!!)
Mitä enemmän menet muiden ihmisten joukkoon (esim. tarjoutumalla auttamaan) on hyvin todennäköistä että sitä kautta aukenee uusia tilainteita joista on sinulle itsellesi apua!
Vaikka vapaaehtoisesti, antaisihan tuo ainakin tilaisuuden päästä 4 seinän sisältä ulos. Ja tuulettaa aivan pikkuisen aivojasi. Saisit muuta ajateltavaa kuin oman (surkean?) tilanteesi.
Tuo ylläoleva ehdottaa jotain mitä sinä itse voit tehdä nyt heti.
Partnerisi suhtautumiseen on vaikea ulkopuolisen osallistua. Se on teidän kahden päätettävissä oleva asia.
Kun työkyky menee sairauksien vuoksi jo tuon ikäisenä, on kaksi vaihtoehtoa. Joko jäät kotiin sairastamaan, eristäydyt ja vanhennut henkisesti ennenaikaisesti TAI yrität hankkia harrastuksia ja elämänsisältöä asioista joita pystyt tekemään.
Omaehtoinen opiskelu, kansalaisopiston harrastekurssit, vapaaehtoistyö, miesjumpat, samanhenkisten äijäporukoiden tapaaminen tms. eivät maksa juuri mitään. Jos koet masennusta ja on ihan näköalaton olo, hae keskusteluapua, ei se elämä vielä tähän pääty.
Parisuhteesi ei oikeastaan liity tuohon asiaan miten aiot jatkossa elämäsi käyttää.
Joka tapauksessa liitto on selvästikin huono ja olisi ehkäpä ihan järkevää että eroaisitte jo nyt. Pystyt elämään taloudellisesti myös yksin, toki pitää todennäköisesti pienentää asumiskuluja ja hakea sitten asumis- ja toimeentulotukea. Lainaa pitkäaikaissairaan ei tietysti kannata edes harkita eikä edes saisi.
Aina ei mene elämä niinkuin ajattelee, mutta muutoksia voi tehdä ihan missä kohtaa tahansa.
Elämä on jatkuva sarja erilaisia valintoja. Minua ei tuollaisessa parisuhteessa pidättelisi mikään. Mikä sinua? Suomi on siitä erinomainen maa, että täällä on Kela. Saa tukea asumiseen ja toimeentulotukeakin tarvittaessa.
Huono parisuhde ei myöskään tue kelvollista elämää sairautesi kanssa. Sinun olisi itsesi vuoksi erottava.
Lieneekö viides tarina, kun tää tyyppi keksii tänne.
Ottaisin muuten osaa ja pahaltakin tuntuisi ap:n puolesta, jos ei tosiaan olis täällä juttuja tehtaileva trolli. Mun mielestä tosin tässä menee jo hyvän maun raja. Mutta aloituksen aiheeseen ja sairauksiin ym.minulla on yksi kanta, joka saattaa äkkiseltään tuntua ymmärtämättömistä ja ajattelemattomista julmaltakin, mutta asiaa ymmärtävistä ei siltä. Mun mielestä sairasta kumppania, joka hakee apua sairauteensa ja pyrkii hyödyntämään ja vastaanottamaan mahdollisen avun ja hoitokeinot, ei pidä hylätä. Muutoin voi kyllä toimia toisinkin.
"Mun mielestä sairasta kumppania, joka hakee apua sairauteensa ja pyrkii hyödyntämään ja vastaanottamaan mahdollisen avun ja hoitokeinot, hakee apua sairauteensa ja pyrkii hyödyntämään ja vastaanottamaan mahdollisen avun ja hoitokeinot,hakee apua sairauteensa ja pyrkii hyödyntämään ja vastaanottamaan mahdollisen avun ja hoitokeinot,ei pidä hylätä. "
Minun mielestä taasen ap.n kumppani on jo hylännyt ap.n. Mitä ideaa on roikkua - sairaana tai ei-sairaana - suhteessa, jossa toinen ei halua ilmiselvästi elää kumppaninsa kanssa? Pidellään vaan kulissia, puhutaan rumasti ja tiuskitaan. Sellainen syö energiaa aivan mahtavasti ja erityisesti sairaannuttaa aina vain lisää. Ap.n pitäisi pelastaa itsensä ja erota.
Vielä tuosta lainauksesta, "hakee apua sairauteensa ja pyrkii hyödyntämään ja vastaanottamaan mahdollisen avun ja hoitokeinot" On nimittäin niin ikävästi, ettei kaikki mahdolliset hoitokeinot ja apu auta > tällä on suora vaikutus parisuhteeseen. Asiaa tarkastellessa syvemmin on tärkeää ,välttämätöntä ajatella, että suhteessa on kaksi, ei vain sairastunut. Toisen sairaus, oli se fyysistä tai psyykkistä laatua, vaikuttaa aina myös toiseen > tälläkin on suora vaikutus parisuhteeseen.
Jokaisen omaan harkintaan jää voiko kumppanin sairaudesta johtuen jatkaa suhdetta. On kovin putkinäköistä ja suoraviivaista sanoa "ei pidä hylätä". Tarkennan vielä, ettei tarvitse hylätä ihmistä, vaikka eroaakin parisuhteesta.
Joo, mä en puuttunut aloittajan kumppanin ominaisuuksiin vaan otin näkemyksen, jonka mukaan kumppanin tosiaan voi jättää.
Ihmisen elämä on sellaista joksi sen tekee. Jos vaan ajelehdit ajan mukana, huonosti käy.