Stalin suunnitteli Suomen kansan tuhoamista ja hengissä säilyneiden siirtämistä Siperiaan. Diktaattori yritti toteuttaa kuoleman visionsa Talvi- ja Jatkosodassa. Hän ei onnistunut, vaikka tappoi 100 000 miestä ja haavoitti 250 000.
Neuvosto-Venäjällä perustettu SKP Suomen Kommunistinen Puolue oli Stalinin käsikassara. SKP:n keskuskomiteaan kuuluva Anna Liisa Tiekso pääsi sosiaaliministeriksi 1966. Aisankannattajiensa kanssa pääpolitrukki ajoi läpi aborttilain, joka lisäksi heti voimaansaattamisen jälkeen revisioitiin hänen ministeriönsä ”soveltamisohjeilla” täydellisen pidäkkeettömäksi abortti-hurlumheiksi.
Ensimmäisinä vuosina surmattiin n. 24 000 lasta. Nykyisin luku on 10 000 tienoilla. Kaikkiaan mukavuusaborteissa on Suomessa surmattu 700 000 lasta. Tämä massamurha on katkaissut hyvinvointiyhteiskunnan selkärangan ja aiheuttanut valtiolle korjaamattoman, kuolemaan johtavan vahingon.
SKP onnistui lopulta suomalaisen yhteiskunnan tuhoamisessa aborttijärjestelmän keinoin.
Mukavuusaborttijärjestelmästä koitui sotaa pahempi isku elämää vastastaan.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Sinulla on vääristynyt näkemys aborttiin. On olemassa tilanteita, joissa lääketieteellisesti on voitu todeta yhteiskunnan ja vanhempien kannalta järkevämmäksi tehdä abortti, kuin synnyttää monivammainen lapsi yhteiskunnan kasvatettavaksi.
Ajatus on kova, mutta yheiskunnalliselta kannalta järkevä. Huolimatta siitä, että ajattelen kaiken elämän olevan arvokasta.
Vammaiset+lapset+ovat+eettinen+kysymys+sinänsä.+Nykyisin+surmataan+nekin+lapset,+joiden+lievä+vammaisuus+olisi+korjattavissa+esim.+kirurgisesti.+Kaikkiaan+vammasiten+lasten+määrä+abortoitujen+lasten++joukossa+on+mitättömän+pieni.+
Myös+äidin+terveyteen+liittyvät+syyt+aborttiin+ovat+äärimmäisen+harvinaisia.+Yli+99%+mukavuusaborteissa+surmatuista+lapsista+on+täysin+terveitä.+
Ikävä+tosiasia+on,+että+surmaamme+joka+viidennen+lapsen+äitinsä+kohtuun+"sosiaalisin+syin"+eli+täysin+perusteettomasti+ja+vieläpä+ilmoitusasiana+sekä+veronmaksajien+varoilla.+Nykyisin+sosiaalipolitiikalla+autetaan+sosiaalisissa+vaikeuksissa+olevia+-+paitsi+viattomia+ja+suojattomia+lapisia,+jotka+surmataan+"rasittavuutensa"+tähden.+Lasten+teilaus+tapahtuu+rikkaassa+ja+"sivistyneeksi"+väitetyssä+maassa.
Ja merkillistä omantunnon sammuttelua ovat hokemat: "ei sikiö ole mikään ihminen".
Eiköhän siinä ole "tulossa oleva" ihminen, jonka elämä abortilla tuhotaan. Ei siitä mihinkään pääse.
Lapsi äitinsä kohdussa on yksilöllinen ja persoonallinen sekä ainutkertainen ihminen elämänkaarensa alussa.
Lapsi äitinsä kohdussa ei voisi olla mitään muuta kuin ihminen, vaikka aborttiväki tällaisia epätieteellisiä valheita yrittää levittää.
Lapselle äitinsä kohdussa kuuluvat kaikki ihmisoikeudet ja lisäksi lapsen oikeudet. Lapsen vahingoittaminen on törkeä ihmisoikeusrikos.
Äidin ja lapsen intressi on yhteinen; Se on yhteinen hyvä elämä.
Satojen tuhansien suomalaislasten surmaaminen, sekä suomalaislasten ajaminen itsemurhiin joukkoraiskauksilla ja muulla vainoamisella, on osa kulisseissa lakkaamatta jauhavaa hiljaista kansanmurhaa. Samalla jo nyt yleisin ristimänimi on Mohammed.
Tällaisella kansalla ei ole kovin pitkää tulevaisuutta edessään.
Stalinismi ja äärifeminismi ovat tappavaa mytkkyä.
Isku tuli selkäpuolelta.