Viesti sinulle

Jokin aika sitten tunnistin asioita täällä, toivoin kovasti meidän tapaamista.

Toivon edelleen, että saisin tavata sinut. Haluaisin kovasti tietää syyt ym. ja kertoa omankin näkökannan, tosin eniten minulla on sinulle tärkeitä kysymyksiä, joihin en saanut vastauksia.

Tapaamisen tai yhteydenoton ei tarvitse johtaa mihinkään.

Toivon ettei kukaan nyt ahdistu tästä viestistä ollenkaan.

En halua antaa periksi, koska merkitset minulle niin paljon.


n -> m, sinulle, joka välitit minusta
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kauniisti ajattelet asioita, haluasisin mielelläni olla hän? Millä tavalla hänen välittäminen näkyi sinulle?

Äänestä

Sehän onnistuu parhaiten että sovitaan tuo tapaaminen, sanot vaan ajan ja paikan.

Äänestä

Ei ole liikaa. Minulla on vain tuntemus että sinua ei kiinnosta nähdä, jos kiinnostaisi niin olisit sinä yhteyttä ottanut minuun.

Äänestä

Minä voisin jo tavata sinua ja se olisi mukavaakin. Voisimme jutella molempien asioista. Voisimme auttaa toisiamme. Oppisimme tuntemaan toisiamme paremmin. Minusta se ei ole kiinni vaan sinusta. Ystävät voivat tavata toisiaan. Taidat pelätä, että minä heittäytyisi syliisi. Jos minut tuntisit, niin tietäisit, että en ikinä tekisi niin. Minä tulen, sinun on tehtävä aloite.

Äänestä

Kiitän vastauksista. Voi kun saisin yhteyden tähän ihmiseen. Haluaisin vain jutella, asiat halki vaan. En vaadi mitään. Minä olen tunnekoukero, olen pahoillani, mutta sellainen olen. Tahtoisin nähdä. Ja olen sellainen, että antaisin hänen kertoa tapaamispaikan

Äänestä
  • Mikä on tunnekoukero?

    Äänestä

  • kysyyhän kirjoitti:

    Mikä on tunnekoukero?

    Tunnekoukeruudellani tarkoitan, että tunteet vaikuttaa minussa paljon, ja viime aikoina olen ollut "koukerona"tunteista.

    Äänestä

  • Ne siis mylläävät sisuksissa eivätkä jätä rauhaan vai?

    Äänestä

  • Jep. Ne ei jätä rauhaan.

    Senpä vuoksi asioiden selvittäminen on ollut mielenpäällä, melko kauan aikaa

    Äänestä

Tavataan vaikka Kappelissa. Nyt täytyy enää päättää milloin....?

Äänestä

Tapaisimme täysin ystävällisissä merkeissä vain. Voin jopa kertoa siitä miehelleni. Olisi kuitenkin mielenkiintoista nähdä se ihminen, joka on minun elämääni vaikuttanut niin runsaasti. Älä sinä nyt vuorostasi pelkää. Eikö aika ole jo kypsä?

Äänestä

Ja olen nainen, kirjoitan miehelle

Äänestä

Uusi vuosi uusi vanha strategOdotania. kokonaisuus hahmoitettu. näkymä selkeä.

Äänestä

Jos et nyt suostu, niin pääsisinkö edes Facebook-kaveriksi. Tulisin vähän lähemmäksi. Harkitse sitä. Anna minulle mahdollisuus todistaa, että olen kunnollinen ja teen tässä sen, mikä on oikein.

Äänestä
  • Mua ei facebookista valitettavasti löydä ollenkaa.

    Äänestä

Jotenkin tämän tiesin😀mutta ei haittaa. Toivottavasti pääsen sinussa pikkuhiljaa eteenpäin. Minä jaksan odottaa kyllä. Samalla elämä menee eteenpäin.

Äänestä

Epäilys on kuka sinä olet. Ei varmuutta, sepäs tässä onkin ongelma kun en voi tietää onko minulle vai jollekin toiselle. Kerro itsestäsi jotain?

Äänestä
  • Tän vain asianomainen voi ehkä tunnistaa (kuullostanee varmasti hauskalle, mutta tää on salakieltä):
    vaal.pun. muki ja mustavalk. muki,
    yksi vai kaikki tasot..

    Äänestä

  • liikaako kirjoitti:

    Tän vain asianomainen voi ehkä tunnistaa (kuullostanee varmasti hauskalle, mutta tää on salakieltä):
    vaal.pun. muki ja mustavalk. muki,
    yksi vai kaikki tasot..

    Kenelle lie, mutta ei tuosta mitään ymmärrä. Ei kiinnosta salakieli tai kiertoteitse "kerrottu" tieto.

    Äänestä

  • Ei niin.. minäkin kyllästyin siihen jo aikaa sitten, mutta muuta mahdollisuutta ei minulle jätetty.. en ole huvin vuoksi täällä viestiä heittämässä. Sen vuoksi, vaikka hieman epätodennäköistä tavoittaa häntä täältä.. etsin silti, koska minulle merkityksellinen ihminen, ja täällä saa kuka tahansa oman soveliaan viestinsä laittaa

    Äänestä

Mene aidosti ja suksi suolle.

Äänestä
  • Ei tääl vaan voi kovin tarkkoja tietoja itsestään laittaa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


liikaako kirjoitti:

Jokin aika sitten tunnistin asioita täällä, toivoin kovasti meidän tapaamista.

Toivon edelleen, että saisin tavata sinut. Haluaisin kovasti tietää syyt ym. ja kertoa omankin näkökannan, tosin eniten minulla on sinulle tärkeitä kysymyksiä, joihin en saanut vastauksia.

Tapaamisen tai yhteydenoton ei tarvitse johtaa mihinkään.

Toivon ettei kukaan nyt ahdistu tästä viestistä ollenkaan.

En halua antaa periksi, koska merkitset minulle niin paljon.


n -> m, sinulle, joka välitit minusta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu