Jos elämme simulaatiossa,

Jos ei silmä erota simulaatiota todesta, niin mitäpä sillä paljoakaan on väliä: Matkustajia tässä ollaan, maisemareitillä, oli miten oli. Joten nautitaan maisemista!

Jos on simulaatio, harvinaisen erehdyttävän realistinen on, tai ainakin sellaisen käsityksen helposti saa. Onnittelut myös käsikirjoittajalle.

Ikuinen elämä, varmaan tarkoittaa "voimassa toistaiseksi". Noin se kuulostaa minun korvaani siedettävämmälle ja järkevämmälle.

planeetta_ei.kirj kirjoitti:

Jos ei silmä erota simulaatiota todesta, niin mitäpä sillä paljoakaan on väliä: Matkustajia tässä ollaan, maisemareitillä, oli miten oli. Joten nautitaan maisemista!

Jos on simulaatio, harvinaisen erehdyttävän realistinen on, tai ainakin sellaisen käsityksen helposti saa. Onnittelut myös käsikirjoittajalle.

Ikuinen elämä, varmaan tarkoittaa "voimassa toistaiseksi". Noin se kuulostaa minun korvaani siedettävämmälle ja järkevämmälle.

Lue lisää

"Jos ei silmä erota simulaatiota todesta, niin mitäpä sillä paljoakaan on väliä."

Entäs jos se ns. "todellisuus" eli ajallis-paikalliset vuorovaikutukset onkin ikään kuin simulaatio eikä mitään sen todenpaa ole olemassa?

Valonnopeuden voi myös hahmottaa niin että se on ns. simulaation virkistystaajuus sekä non-lokaalin ja lokaalin olemassaolon välinen rajapinta.

Minä aika usein ihmettelen herätessäni niitä unia mitä näen kun niissä pääsääntöisesti tapaan ihmisiä joita en tunne ja teen asioita sekä olen ympäristössä jota en edes pystyisi tietoisessa mielessäni ainakaan helposti edes kuvittelemaan. Uneni ovat myös usein hyvin toden ja konkreettisen tuntuisia että tuntuu mahdottomalta että fysikaaliset aivoni niitä mitenkään pystyisivät tuottamaan. Unissa on oma logiikkansa ja kausaliteettinsa mutta se ei ole samanlainen kausaliteetti kuin ns. reaalimaailmassa.

Ehkä tämä ns. todellisuus on jonkinlainen kollektiivinen uni jota uskomuksemme omalta osaltaan muokkaavat.

Ihmisen mieli voi joissain tilanteissa jakautua hyvinkin paljon toisistaan poikkeaviksi persoonallisuuksiksi (sivupersoonat, dissosiaatio) joilla on jopa toisistaan poikkeavia kehon ominaisuuksia (esim. toisella sivupersoonalla allergia mutta toisella taas ei).

Ehkä me yksilöinä olemme ensin irtautuneet maailmankaikkeuden tietoisuudesta ja muodostaneet erilaisia ryhmätietoisuuksia (jotka nykyään selitetään usein ns. parviälyllä, peilineuroneilla yms.) ja sitten lopulta ihmisen ja kehittyneimpien nisäkkäiden tapauksessa yhden kehon tietoisuuksiksi.

Tämä simulaatio on vain viitekehys jossa voimme tehdä valintoja ja kehittyä niiden valintojen kautta. Se non-lokaali simulaation serveri taas on lähinnä mahdollisuuksien maailma missä kaikki on pelkästään potentiaalista mutta mikään ei aktuaalista. Täällä simulaatiossa meidän tietoisuutemme on yksilöllisten mahdollisuuksien kokoelma ja ns. fysikaaliset tapahtumat niiden mahdollisuuksien aktualisoitumista.

Se "ikuinen elämä" on paikka jossa mikään ei kehity ilman sitä ajoittaista aktualisoitumista ns. fysikaaliseen maailmaan. Tämä spekulaatio ja hahmotus on aika lähellä Tom Campbellin My Big Toe mallia vaikka periaatteessa olen joistain asioista Campbellin kanssa eri mieltä kuten että todellisuus ei ole pohjimmiltaan digitaalinen vaan analoginen.

Kyseessä on jatkuva mielen ja fysikaalisen todellisuuden välinen takaisinkytkentä eli jos teemme matemaattisia kysymyksiä niin saamme aina myös matemaattisen vastauksen eli todellisuus peilaa aina mielen sisältöjä ja se todellisuus on informaatiota - ei ainetta. Aineella ei ole mitään ominaisuuksia kokemuksen ja mielen ulkopuolella. Kaikki tiede ja ajattelu on aina mielessä ja se "todellisuus" mielen projisoimassa "fysikaalisessa" 3d t maailmassa.

FuManchu kirjoitti:

"Jos ei silmä erota simulaatiota todesta, niin mitäpä sillä paljoakaan on väliä."

Entäs jos se ns. "todellisuus" eli ajallis-paikalliset vuorovaikutukset onkin ikään kuin simulaatio eikä mitään sen todenpaa ole olemassa?

Valonnopeuden voi myös hahmottaa niin että se on ns. simulaation virkistystaajuus sekä non-lokaalin ja lokaalin olemassaolon välinen rajapinta.

Minä aika usein ihmettelen herätessäni niitä unia mitä näen kun niissä pääsääntöisesti tapaan ihmisiä joita en tunne ja teen asioita sekä olen ympäristössä jota en edes pystyisi tietoisessa mielessäni ainakaan helposti edes kuvittelemaan. Uneni ovat myös usein hyvin toden ja konkreettisen tuntuisia että tuntuu mahdottomalta että fysikaaliset aivoni niitä mitenkään pystyisivät tuottamaan. Unissa on oma logiikkansa ja kausaliteettinsa mutta se ei ole samanlainen kausaliteetti kuin ns. reaalimaailmassa.

Ehkä tämä ns. todellisuus on jonkinlainen kollektiivinen uni jota uskomuksemme omalta osaltaan muokkaavat.

Ihmisen mieli voi joissain tilanteissa jakautua hyvinkin paljon toisistaan poikkeaviksi persoonallisuuksiksi (sivupersoonat, dissosiaatio) joilla on jopa toisistaan poikkeavia kehon ominaisuuksia (esim. toisella sivupersoonalla allergia mutta toisella taas ei).

Ehkä me yksilöinä olemme ensin irtautuneet maailmankaikkeuden tietoisuudesta ja muodostaneet erilaisia ryhmätietoisuuksia (jotka nykyään selitetään usein ns. parviälyllä, peilineuroneilla yms.) ja sitten lopulta ihmisen ja kehittyneimpien nisäkkäiden tapauksessa yhden kehon tietoisuuksiksi.

Tämä simulaatio on vain viitekehys jossa voimme tehdä valintoja ja kehittyä niiden valintojen kautta. Se non-lokaali simulaation serveri taas on lähinnä mahdollisuuksien maailma missä kaikki on pelkästään potentiaalista mutta mikään ei aktuaalista. Täällä simulaatiossa meidän tietoisuutemme on yksilöllisten mahdollisuuksien kokoelma ja ns. fysikaaliset tapahtumat niiden mahdollisuuksien aktualisoitumista.

Se "ikuinen elämä" on paikka jossa mikään ei kehity ilman sitä ajoittaista aktualisoitumista ns. fysikaaliseen maailmaan. Tämä spekulaatio ja hahmotus on aika lähellä Tom Campbellin My Big Toe mallia vaikka periaatteessa olen joistain asioista Campbellin kanssa eri mieltä kuten että todellisuus ei ole pohjimmiltaan digitaalinen vaan analoginen.

Kyseessä on jatkuva mielen ja fysikaalisen todellisuuden välinen takaisinkytkentä eli jos teemme matemaattisia kysymyksiä niin saamme aina myös matemaattisen vastauksen eli todellisuus peilaa aina mielen sisältöjä ja se todellisuus on informaatiota - ei ainetta. Aineella ei ole mitään ominaisuuksia kokemuksen ja mielen ulkopuolella. Kaikki tiede ja ajattelu on aina mielessä ja se "todellisuus" mielen projisoimassa "fysikaalisessa" 3d t maailmassa.

Lue lisää

Hienoa pohdintaa.

Kuitenkin minun mielestäni pohdinta liittyy enemmän itsemme tai ihmisyyden ominaisuuksiin ja olemiseen, ja niiden pohdintaan, kuin muun olevan ominaisuuksiin tai olemiseen, tai niiden pohdintaan. Vaikka omassa itsessämme ja olemisessamme on paljon siihen kaikkeen muuhun olevaan liittyvää kytkentää.

Simulaatioihin liittyy mielestäni paljon ongelmia.

Yksi voisi olla ilmeinen orastava vaatimus henkilökohtaisista simulaatioista, joka liittyy mielestäni henkilökohtaiseen kokemukseen todellisuudesta, ja johtuu oman kokemuksen korostamisesta.

Jos siis jokaisen aivon kokemus ympäröivästä on virheetön ja tarkka, tällöin jokaisen yksilön on elettävä omassa simulaatiossa.

Näin, koska jos simulaatio olisi kaikille sama, ja aivon kokemus edelleen virheetön ja tarkka, asioista ja niiden tiloista ei tulisi olla niin paljoa kokemusperäistä kiistaa, kuin ylipäätään on.

Omassa simulaatiossaan asiat tapahtuisivat siis hieman erilailla, kuin jonkun toisen yksilön simulaatiossa.

Mutta silti tulisi ehkä olla niin, että päätarina säilyy, ja että kaikki simulaatiot vaikuttavat toisiinsa.

Ja ehkä niinkin, että yksilöllä on mahdollisuus ainakin yrittää vaikuttaa niin, että valitsee itselleen mieluisat asiat omaan simulaatioon, koska tällaistakin valintaa näkee.

Kunnes karma tai jotain tapahtuu ja mitä sitten tapahtuu, simulaatio särkyy, tapahtuu reset toiminta vai mitähän siinä käy simulaation näkökulmasta.

Toinen tulkinta kaikelle on se perinteisempi. Se on yksinkertaisempi ja energiatehokkaampi.

Molemmissa on kuitenkin pohjalla kysymys miksi kaikki on niinkuin on, hieman eritasolla ehkä.

Simulaatiossa se on ehkä merkittävämpi, koska siihen liittyy pakostakin ja selkeästi yksi yläpuolinen osapuoli, jonka tehtävä on ajaa/suunnittelee/järjestelee simulaatiota, ja sillä voi olla sille osapuolelle jonkinlainen meiltä piiloitettu merkitys, simulaation tarkoitus.

Perinteisen tulkinnan pohdinnat on enemmän fyysisiä, joskin sielläkin välillä pohditaan tarkoitusta, mutta ylimääräisten osapuolinen läsnäolo ei ole pakollinen samalla lailla, kuin simulaation tapauksessa.

planeetta_ei.kirj kirjoitti:

Hienoa pohdintaa.

Kuitenkin minun mielestäni pohdinta liittyy enemmän itsemme tai ihmisyyden ominaisuuksiin ja olemiseen, ja niiden pohdintaan, kuin muun olevan ominaisuuksiin tai olemiseen, tai niiden pohdintaan. Vaikka omassa itsessämme ja olemisessamme on paljon siihen kaikkeen muuhun olevaan liittyvää kytkentää.

Simulaatioihin liittyy mielestäni paljon ongelmia.

Yksi voisi olla ilmeinen orastava vaatimus henkilökohtaisista simulaatioista, joka liittyy mielestäni henkilökohtaiseen kokemukseen todellisuudesta, ja johtuu oman kokemuksen korostamisesta.

Jos siis jokaisen aivon kokemus ympäröivästä on virheetön ja tarkka, tällöin jokaisen yksilön on elettävä omassa simulaatiossa.

Näin, koska jos simulaatio olisi kaikille sama, ja aivon kokemus edelleen virheetön ja tarkka, asioista ja niiden tiloista ei tulisi olla niin paljoa kokemusperäistä kiistaa, kuin ylipäätään on.

Omassa simulaatiossaan asiat tapahtuisivat siis hieman erilailla, kuin jonkun toisen yksilön simulaatiossa.

Mutta silti tulisi ehkä olla niin, että päätarina säilyy, ja että kaikki simulaatiot vaikuttavat toisiinsa.

Ja ehkä niinkin, että yksilöllä on mahdollisuus ainakin yrittää vaikuttaa niin, että valitsee itselleen mieluisat asiat omaan simulaatioon, koska tällaistakin valintaa näkee.

Kunnes karma tai jotain tapahtuu ja mitä sitten tapahtuu, simulaatio särkyy, tapahtuu reset toiminta vai mitähän siinä käy simulaation näkökulmasta.

Toinen tulkinta kaikelle on se perinteisempi. Se on yksinkertaisempi ja energiatehokkaampi.

Molemmissa on kuitenkin pohjalla kysymys miksi kaikki on niinkuin on, hieman eritasolla ehkä.

Simulaatiossa se on ehkä merkittävämpi, koska siihen liittyy pakostakin ja selkeästi yksi yläpuolinen osapuoli, jonka tehtävä on ajaa/suunnittelee/järjestelee simulaatiota, ja sillä voi olla sille osapuolelle jonkinlainen meiltä piiloitettu merkitys, simulaation tarkoitus.

Perinteisen tulkinnan pohdinnat on enemmän fyysisiä, joskin sielläkin välillä pohditaan tarkoitusta, mutta ylimääräisten osapuolinen läsnäolo ei ole pakollinen samalla lailla, kuin simulaation tapauksessa.

Lue lisää

En sano, etteikö aivot jatkuvasti simuloisi erilaisia tilanteita etukäteen vaikkapa tulevaa päätöstää koskien, jolloin oma aivo olisi se simulaation rakentaja ja tarkoitus löytyisi itsestämme ja ehkä olemisen järjestelyistä tai optimoinnista, epäilen pelkästään sitä, että kaikki olisi simulaatiota. Jos osa on, se ei vaadi sitä, että kaiken on oltava. Tällöin on ehkä tai ainakin joskus tärkeä, että pystyy erottamaan todellisen ja simuloidun.

planeetta_ei.kirj kirjoitti:

En sano, etteikö aivot jatkuvasti simuloisi erilaisia tilanteita etukäteen vaikkapa tulevaa päätöstää koskien, jolloin oma aivo olisi se simulaation rakentaja ja tarkoitus löytyisi itsestämme ja ehkä olemisen järjestelyistä tai optimoinnista, epäilen pelkästään sitä, että kaikki olisi simulaatiota. Jos osa on, se ei vaadi sitä, että kaiken on oltava. Tällöin on ehkä tai ainakin joskus tärkeä, että pystyy erottamaan todellisen ja simuloidun.

Lue lisää

"Kuitenkin minun mielestäni pohdinta liittyy enemmän itsemme tai ihmisyyden ominaisuuksiin ja olemiseen, ja niiden pohdintaan, kuin muun olevan ominaisuuksiin tai olemiseen, tai niiden pohdintaan. Vaikka omassa itsessämme ja olemisessamme on paljon siihen kaikkeen muuhun olevaan liittyvää kytkentää."

Niin tietysti mutta jokainen meistä on aina oman kokemusmaailmansa keskus ja emme pysty edes kokemaan mitään suoraan oman kokemuksemme ulkopuolelta. Se "kaikki muu" on aina omien kokemusten ja uskomusten pohjalta tulkittua. Koska ihmisryhmillä on yhteinen kieli niin siihen omaan kokemukseen kuuluu myös toisten ihmisten kokemukset siinä määrin kuin ihmiset ylipäätänsä kykenevät kommunikoimaan ymmärrettävästi toisilleen niitä kokemuksiaan.

"Jos siis jokaisen aivon kokemus ympäröivästä on virheetön ja tarkka, tällöin jokaisen yksilön on elettävä omassa simulaatiossa. "

Ei sen simulaation tarvitse olla tarkka simulaatio vaan simuloidaan vain sen verran kun kunkin yksilön kokemuksessa kulloinkin ilmenee. Esim. ns. fysikaalista maailma ei tarvitse simuloida alkeishiukkasten tarkkuudella (jotka minusta ovat muutenkin enemmän matemaattisen ajattelun tuottamia matemaattisia olioita kuin konkreettisia asioita)

Yksi hyvä vertauskohde ovat tietokonepelit ja esim. No Man's sky jossa jokaiselle pelaajalle renderöidään oma maailmansa vuorovaikutteisesti mutta vain sen verran simuloidaan kun pelaaja voi kokea kussakin tilanteessa . Tällainen pelaaja/kokijakohtainen simulaatio edellyttää paljon vähemmän laskentatehoa kuin että jos pitäisi kaikki mahdollinen simuloida reduktionistisesti kaikkein pienimmästä suurimpaan.

Simuloitu maailma voi rakentua vähitellen havaintojen ja todennäköisyysjakaumien vuorovaikutuksista siten että sen simuloidun maailman koherenssi säilyy eli ristiriitoja aikaisemmin havaitun välillä ei päästetä syntymään. Kun jotain täysin uutta ilmiötä ilmaantuu tai aletaan tutkimaan niin se ensimmäinen havainto tuottaa satunnaisen mutta aikaisemman kokonaisuuden kanssa koherentin havainnon (kuten kvanttifysiikassa hiukkanen pysyy hiukkasena jos se on hiukkasena havaittu, aine- tai todennäköisyysaaltoja taas ei voi havaita)

Simulaation edistyessä se simuloitu maailma sitten vähitellen muotoutuu jatkuvassa takaisinkytkennässä sen kokijan kanssa siten että samassa simulaatiossa vaikuttavien muiden kokijoiden havainnot ovat koherentteja keskenään (eli jos yksi löytää uuden kasvilajin niin sen kasvilajin löytäminen on sen jälkeen jokaisen muunkin saman simulaation kokijan löydettävissä)

Ts. simulaation sisältö muotoutuu vähitellen vuorovaikutuksessa kokijoiden kanssa ja samalla havaintojen tarkkuus lisääntyy koska todennäköisyysjakaumat supistuvat havaintojen lukumäärän lisääntyessä. Kokijoiden luova mielikuvitus luo sitten uutta sisältöä siihen simulaatioon kun tutkitaan sellaista mitä ei ole aikaisemmin tutkittu.

Näin esim. kaukoputkella ensimmäisen kerran nähty supernova syntyi vasta siinä ensimmäisessä kaukoputkihavainnossa ja jäi sitten pysyvästi simulaation sisällöksi ja oli ennen sitä ensimmäistä havaintoa vain pelkkä väljä todennäköisyysjakauma jossa oli useita mahdollisia avaruuden ilmiöitä jotka eivät ole ristiriidassa simulaation kokonaisuuden ristiriidattomuuden kanssa.

Samalla tavalla atomeita ja molekyylejä alettiin simuloimaan vasta kun ne tulivat pelaajien kokemuksen piiriin ja aivot fysikaalisena havainto-objektina simuloitiin vasta kun joku keksi avata kallon ja katsoa mitä siellä on. Aivot ovat virtuaaliset aivot eivätkä ne oikeasti tee mitään.

"Simulaatiossa se on ehkä merkittävämpi, koska siihen liittyy pakostakin ja selkeästi yksi yläpuolinen osapuoli, jonka tehtävä on ajaa/suunnittelee/järjestelee simulaatiota, ja sillä voi olla sille osapuolelle jonkinlainen meiltä piiloitettu merkitys, simulaation tarkoitus."

Tietyssä mielessä kyllä eli se kaikenkattava kosminen tietoisuus jakautui ja alkoi sitten simuloida niille omille osilleen sellaista todellisuutta jossa ne osat ja niiden kautta se kokonaistietoisuus kykenee kehittymään. Me olemme se yläpuolinen osapuoli ja kaikki muut tietoisuudet ovat meidän aspektejamme. Sen takia kaukonäkeminen ja telepatia toimii koska tietoisuutemme syvimmällä tasolla eivät ole erillisiä vaan saman kokonaisuuden osia.

"Perinteisen tulkinnan pohdinnat on enemmän fyysisiä, joskin sielläkin välillä pohditaan tarkoitusta, mutta ylimääräisten osapuolinen läsnäolo ei ole pakollinen samalla lailla, kuin simulaation tapauksessa."

Tuossa minun ja Tom Campbellin simulaatiomallissa ei ole mitään fyysistä eikä ylimääräistä. Pikemminkin fysikalismissa ylimääräisiä ovat aine ja kvarkit jotka postuloidaan kokemuksen ulkopuolelle selittämään sitä kokemusta. Tuo simulaatiomalli on myös täysin yhteensopiva kvanttifysiikan ja periaatteessa myös suhtiksen kanssa koska aine ja havainto syntyvät vasta aaltofunktion romahduksessa ja simulaation virkistystaajuus on valonnopeus eli simulaatiossa ei voi renderöidä tapahtumia nopeammin.

FuManchu kirjoitti:

"Kuitenkin minun mielestäni pohdinta liittyy enemmän itsemme tai ihmisyyden ominaisuuksiin ja olemiseen, ja niiden pohdintaan, kuin muun olevan ominaisuuksiin tai olemiseen, tai niiden pohdintaan. Vaikka omassa itsessämme ja olemisessamme on paljon siihen kaikkeen muuhun olevaan liittyvää kytkentää."

Niin tietysti mutta jokainen meistä on aina oman kokemusmaailmansa keskus ja emme pysty edes kokemaan mitään suoraan oman kokemuksemme ulkopuolelta. Se "kaikki muu" on aina omien kokemusten ja uskomusten pohjalta tulkittua. Koska ihmisryhmillä on yhteinen kieli niin siihen omaan kokemukseen kuuluu myös toisten ihmisten kokemukset siinä määrin kuin ihmiset ylipäätänsä kykenevät kommunikoimaan ymmärrettävästi toisilleen niitä kokemuksiaan.

"Jos siis jokaisen aivon kokemus ympäröivästä on virheetön ja tarkka, tällöin jokaisen yksilön on elettävä omassa simulaatiossa. "

Ei sen simulaation tarvitse olla tarkka simulaatio vaan simuloidaan vain sen verran kun kunkin yksilön kokemuksessa kulloinkin ilmenee. Esim. ns. fysikaalista maailma ei tarvitse simuloida alkeishiukkasten tarkkuudella (jotka minusta ovat muutenkin enemmän matemaattisen ajattelun tuottamia matemaattisia olioita kuin konkreettisia asioita)

Yksi hyvä vertauskohde ovat tietokonepelit ja esim. No Man's sky jossa jokaiselle pelaajalle renderöidään oma maailmansa vuorovaikutteisesti mutta vain sen verran simuloidaan kun pelaaja voi kokea kussakin tilanteessa . Tällainen pelaaja/kokijakohtainen simulaatio edellyttää paljon vähemmän laskentatehoa kuin että jos pitäisi kaikki mahdollinen simuloida reduktionistisesti kaikkein pienimmästä suurimpaan.

Simuloitu maailma voi rakentua vähitellen havaintojen ja todennäköisyysjakaumien vuorovaikutuksista siten että sen simuloidun maailman koherenssi säilyy eli ristiriitoja aikaisemmin havaitun välillä ei päästetä syntymään. Kun jotain täysin uutta ilmiötä ilmaantuu tai aletaan tutkimaan niin se ensimmäinen havainto tuottaa satunnaisen mutta aikaisemman kokonaisuuden kanssa koherentin havainnon (kuten kvanttifysiikassa hiukkanen pysyy hiukkasena jos se on hiukkasena havaittu, aine- tai todennäköisyysaaltoja taas ei voi havaita)

Simulaation edistyessä se simuloitu maailma sitten vähitellen muotoutuu jatkuvassa takaisinkytkennässä sen kokijan kanssa siten että samassa simulaatiossa vaikuttavien muiden kokijoiden havainnot ovat koherentteja keskenään (eli jos yksi löytää uuden kasvilajin niin sen kasvilajin löytäminen on sen jälkeen jokaisen muunkin saman simulaation kokijan löydettävissä)

Ts. simulaation sisältö muotoutuu vähitellen vuorovaikutuksessa kokijoiden kanssa ja samalla havaintojen tarkkuus lisääntyy koska todennäköisyysjakaumat supistuvat havaintojen lukumäärän lisääntyessä. Kokijoiden luova mielikuvitus luo sitten uutta sisältöä siihen simulaatioon kun tutkitaan sellaista mitä ei ole aikaisemmin tutkittu.

Näin esim. kaukoputkella ensimmäisen kerran nähty supernova syntyi vasta siinä ensimmäisessä kaukoputkihavainnossa ja jäi sitten pysyvästi simulaation sisällöksi ja oli ennen sitä ensimmäistä havaintoa vain pelkkä väljä todennäköisyysjakauma jossa oli useita mahdollisia avaruuden ilmiöitä jotka eivät ole ristiriidassa simulaation kokonaisuuden ristiriidattomuuden kanssa.

Samalla tavalla atomeita ja molekyylejä alettiin simuloimaan vasta kun ne tulivat pelaajien kokemuksen piiriin ja aivot fysikaalisena havainto-objektina simuloitiin vasta kun joku keksi avata kallon ja katsoa mitä siellä on. Aivot ovat virtuaaliset aivot eivätkä ne oikeasti tee mitään.

"Simulaatiossa se on ehkä merkittävämpi, koska siihen liittyy pakostakin ja selkeästi yksi yläpuolinen osapuoli, jonka tehtävä on ajaa/suunnittelee/järjestelee simulaatiota, ja sillä voi olla sille osapuolelle jonkinlainen meiltä piiloitettu merkitys, simulaation tarkoitus."

Tietyssä mielessä kyllä eli se kaikenkattava kosminen tietoisuus jakautui ja alkoi sitten simuloida niille omille osilleen sellaista todellisuutta jossa ne osat ja niiden kautta se kokonaistietoisuus kykenee kehittymään. Me olemme se yläpuolinen osapuoli ja kaikki muut tietoisuudet ovat meidän aspektejamme. Sen takia kaukonäkeminen ja telepatia toimii koska tietoisuutemme syvimmällä tasolla eivät ole erillisiä vaan saman kokonaisuuden osia.

"Perinteisen tulkinnan pohdinnat on enemmän fyysisiä, joskin sielläkin välillä pohditaan tarkoitusta, mutta ylimääräisten osapuolinen läsnäolo ei ole pakollinen samalla lailla, kuin simulaation tapauksessa."

Tuossa minun ja Tom Campbellin simulaatiomallissa ei ole mitään fyysistä eikä ylimääräistä. Pikemminkin fysikalismissa ylimääräisiä ovat aine ja kvarkit jotka postuloidaan kokemuksen ulkopuolelle selittämään sitä kokemusta. Tuo simulaatiomalli on myös täysin yhteensopiva kvanttifysiikan ja periaatteessa myös suhtiksen kanssa koska aine ja havainto syntyvät vasta aaltofunktion romahduksessa ja simulaation virkistystaajuus on valonnopeus eli simulaatiossa ei voi renderöidä tapahtumia nopeammin.

Lue lisää

Typerää pohdintaa. Täynnä scifi-mystiikkaa, joka on peräisin huonosti kirjoitetusta populaarikulttuurista.

Oikeaa simulaatiota on, mutta se on ihan luonnonlakien mukaista ja aivojemme tuottamaa. Tärkeätä on kuitenkin ymmärtää käsitteiden sisältö. Simulaatiolla en tarkoita mitään harhaa tai illuusiota, kuten se joskus tulkitaan. Aivojemme luoma simulaatio todellista, sikäli kuin tuota sanaa ylipäänsä filosofisesti voidaan käyttää.

FuManchu kirjoitti:

"Kuitenkin minun mielestäni pohdinta liittyy enemmän itsemme tai ihmisyyden ominaisuuksiin ja olemiseen, ja niiden pohdintaan, kuin muun olevan ominaisuuksiin tai olemiseen, tai niiden pohdintaan. Vaikka omassa itsessämme ja olemisessamme on paljon siihen kaikkeen muuhun olevaan liittyvää kytkentää."

Niin tietysti mutta jokainen meistä on aina oman kokemusmaailmansa keskus ja emme pysty edes kokemaan mitään suoraan oman kokemuksemme ulkopuolelta. Se "kaikki muu" on aina omien kokemusten ja uskomusten pohjalta tulkittua. Koska ihmisryhmillä on yhteinen kieli niin siihen omaan kokemukseen kuuluu myös toisten ihmisten kokemukset siinä määrin kuin ihmiset ylipäätänsä kykenevät kommunikoimaan ymmärrettävästi toisilleen niitä kokemuksiaan.

"Jos siis jokaisen aivon kokemus ympäröivästä on virheetön ja tarkka, tällöin jokaisen yksilön on elettävä omassa simulaatiossa. "

Ei sen simulaation tarvitse olla tarkka simulaatio vaan simuloidaan vain sen verran kun kunkin yksilön kokemuksessa kulloinkin ilmenee. Esim. ns. fysikaalista maailma ei tarvitse simuloida alkeishiukkasten tarkkuudella (jotka minusta ovat muutenkin enemmän matemaattisen ajattelun tuottamia matemaattisia olioita kuin konkreettisia asioita)

Yksi hyvä vertauskohde ovat tietokonepelit ja esim. No Man's sky jossa jokaiselle pelaajalle renderöidään oma maailmansa vuorovaikutteisesti mutta vain sen verran simuloidaan kun pelaaja voi kokea kussakin tilanteessa . Tällainen pelaaja/kokijakohtainen simulaatio edellyttää paljon vähemmän laskentatehoa kuin että jos pitäisi kaikki mahdollinen simuloida reduktionistisesti kaikkein pienimmästä suurimpaan.

Simuloitu maailma voi rakentua vähitellen havaintojen ja todennäköisyysjakaumien vuorovaikutuksista siten että sen simuloidun maailman koherenssi säilyy eli ristiriitoja aikaisemmin havaitun välillä ei päästetä syntymään. Kun jotain täysin uutta ilmiötä ilmaantuu tai aletaan tutkimaan niin se ensimmäinen havainto tuottaa satunnaisen mutta aikaisemman kokonaisuuden kanssa koherentin havainnon (kuten kvanttifysiikassa hiukkanen pysyy hiukkasena jos se on hiukkasena havaittu, aine- tai todennäköisyysaaltoja taas ei voi havaita)

Simulaation edistyessä se simuloitu maailma sitten vähitellen muotoutuu jatkuvassa takaisinkytkennässä sen kokijan kanssa siten että samassa simulaatiossa vaikuttavien muiden kokijoiden havainnot ovat koherentteja keskenään (eli jos yksi löytää uuden kasvilajin niin sen kasvilajin löytäminen on sen jälkeen jokaisen muunkin saman simulaation kokijan löydettävissä)

Ts. simulaation sisältö muotoutuu vähitellen vuorovaikutuksessa kokijoiden kanssa ja samalla havaintojen tarkkuus lisääntyy koska todennäköisyysjakaumat supistuvat havaintojen lukumäärän lisääntyessä. Kokijoiden luova mielikuvitus luo sitten uutta sisältöä siihen simulaatioon kun tutkitaan sellaista mitä ei ole aikaisemmin tutkittu.

Näin esim. kaukoputkella ensimmäisen kerran nähty supernova syntyi vasta siinä ensimmäisessä kaukoputkihavainnossa ja jäi sitten pysyvästi simulaation sisällöksi ja oli ennen sitä ensimmäistä havaintoa vain pelkkä väljä todennäköisyysjakauma jossa oli useita mahdollisia avaruuden ilmiöitä jotka eivät ole ristiriidassa simulaation kokonaisuuden ristiriidattomuuden kanssa.

Samalla tavalla atomeita ja molekyylejä alettiin simuloimaan vasta kun ne tulivat pelaajien kokemuksen piiriin ja aivot fysikaalisena havainto-objektina simuloitiin vasta kun joku keksi avata kallon ja katsoa mitä siellä on. Aivot ovat virtuaaliset aivot eivätkä ne oikeasti tee mitään.

"Simulaatiossa se on ehkä merkittävämpi, koska siihen liittyy pakostakin ja selkeästi yksi yläpuolinen osapuoli, jonka tehtävä on ajaa/suunnittelee/järjestelee simulaatiota, ja sillä voi olla sille osapuolelle jonkinlainen meiltä piiloitettu merkitys, simulaation tarkoitus."

Tietyssä mielessä kyllä eli se kaikenkattava kosminen tietoisuus jakautui ja alkoi sitten simuloida niille omille osilleen sellaista todellisuutta jossa ne osat ja niiden kautta se kokonaistietoisuus kykenee kehittymään. Me olemme se yläpuolinen osapuoli ja kaikki muut tietoisuudet ovat meidän aspektejamme. Sen takia kaukonäkeminen ja telepatia toimii koska tietoisuutemme syvimmällä tasolla eivät ole erillisiä vaan saman kokonaisuuden osia.

"Perinteisen tulkinnan pohdinnat on enemmän fyysisiä, joskin sielläkin välillä pohditaan tarkoitusta, mutta ylimääräisten osapuolinen läsnäolo ei ole pakollinen samalla lailla, kuin simulaation tapauksessa."

Tuossa minun ja Tom Campbellin simulaatiomallissa ei ole mitään fyysistä eikä ylimääräistä. Pikemminkin fysikalismissa ylimääräisiä ovat aine ja kvarkit jotka postuloidaan kokemuksen ulkopuolelle selittämään sitä kokemusta. Tuo simulaatiomalli on myös täysin yhteensopiva kvanttifysiikan ja periaatteessa myös suhtiksen kanssa koska aine ja havainto syntyvät vasta aaltofunktion romahduksessa ja simulaation virkistystaajuus on valonnopeus eli simulaatiossa ei voi renderöidä tapahtumia nopeammin.

Lue lisää

Simuloitu universumi on ajatus, jota ei voida todistaa vääräksi, vaikkakin se on tarpeeton olettama.

Pohdinnassasi otat ymmärtääkseni vain tietoisuudet todellisiksi simulaation ulkopuolisiksi kokijoiksi. Kuitenkin nekin voivat ihan hyvin olla myös simuloinnin tuotos. Tämä lienee vastoin idealismista perusolettamaasi, missä tietoisuus ei voi olla neuroverkon tai edes simuloinnin tuotos. Tästä seuraa ajatelma, että yksi supermieli (roolipelin vetäjä) luo virtuaalimaailman muille pelaajille (erikseen olemassa oleville kokijoille), jotka ovat tuon virtuaalimaailman vankeja.

Sinänsä mahdollinen skenaario. Uskotko tuollaiseen oikeasti vai harrastatko vain filosofista ajatusleikkiä?

"Simuloipa hammaslääkärin tuolissa, ja sano "Ei mitään puudutusta, kiitos!". Näin säästät simuloitua rahaakin."

Hypnoosilla ilmeisesti onnistuu hampaan poistokin ilman kipulääkkeitä. Kun manipuloi mieltä niin samalla manipuloi sitä ns. fysikaalista todellisuutta.

http://www.thrivehypnotherapy.com/dental-hypnosis

.

Tietoisuus kokee olemassaolonsa jatkuvan ainoastaan sellaisessa multiversumin haarassa, jossa se ei kuole. Tästä syystä voi ainoastaan havaita muiden tietoisuuksien tuhoutuvan, mutta oma olemassaolo ei pääty ikinä.

Raamatunkki? Mikä tai kuka se on?