Teeltä Teelle

Välttämättä ei kuitenkaan aluksi teelle? Funtsinut mielessäni paljon, olisiko minulla sinulle riittävästi annettavaa? Haluaisin olla enemmän antava osapuoli, mut osaisinko olla kuinka, jos tilanne olisi toisinpäin? Hän on ihastuttava nainen sitä enemmän, mitä enemmän häntä mietin mielessäni. Asioita olen pyöritelly mielessäni pitemmän aikaa, tuntunut olo välillä jopa saamattomalta ja turhauttavalta oman panokseni osalta, aika ei vain ole tuntunut oikealta, asiaa tarkemmin avaamatta?

Kaipa me voitaisi edes vähän puhua asioista, katsoa mitä se voi synnyttää ..., vaikka lisää keskustelua, lähennymmekö samalla toisia? Rakentuuko samalla kaikesta jotain meitä suurempaa? Antoisaa, avaako silmiä uusille asioille, näkemään asioita vielä laajemmin? Hyvin synkatessa kaikki mahdollista. Tulisiko meistä voimakaksikko, joka tukisi ja turvaisi arkea ja juhlaa yhdessä? Olisinko jo riittävän valmis avaamaan uuden sivun elämälle ja sitä suuremmalle rakkaudelle, jossa läheisyyttä olisi riittämiin?

Antamisen ilo on minusta se kaikkein suurin ilo, kun näkee ja kokee olevansa toiselle hyödyksi. Paininko vain muutosten kourissa, itseni kanssa ja petyn lopuksi itseeni? Toivottavasti en? Olenko yksin tämän kaiken kanssa, ainakin tällä hetkellä. Paljon on vielä opittavaa, ehkä olenkin hiomaton hiekan jyvä, josta löytyy hiomalla alta värikkäämpi kivi "parempi persoona"? Onko oikea hetki nyt vai myöhemmin? Odottaminenkin on tullut tutuksi 🤔
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Muutostenkourissa kirjoitti:

Välttämättä ei kuitenkaan aluksi teelle? Funtsinut mielessäni paljon, olisiko minulla sinulle riittävästi annettavaa? Haluaisin olla enemmän antava osapuoli, mut osaisinko olla kuinka, jos tilanne olisi toisinpäin? Hän on ihastuttava nainen sitä enemmän, mitä enemmän häntä mietin mielessäni. Asioita olen pyöritelly mielessäni pitemmän aikaa, tuntunut olo välillä jopa saamattomalta ja turhauttavalta oman panokseni osalta, aika ei vain ole tuntunut oikealta, asiaa tarkemmin avaamatta?

Kaipa me voitaisi edes vähän puhua asioista, katsoa mitä se voi synnyttää ..., vaikka lisää keskustelua, lähennymmekö samalla toisia? Rakentuuko samalla kaikesta jotain meitä suurempaa? Antoisaa, avaako silmiä uusille asioille, näkemään asioita vielä laajemmin? Hyvin synkatessa kaikki mahdollista. Tulisiko meistä voimakaksikko, joka tukisi ja turvaisi arkea ja juhlaa yhdessä? Olisinko jo riittävän valmis avaamaan uuden sivun elämälle ja sitä suuremmalle rakkaudelle, jossa läheisyyttä olisi riittämiin?

Antamisen ilo on minusta se kaikkein suurin ilo, kun näkee ja kokee olevansa toiselle hyödyksi. Paininko vain muutosten kourissa, itseni kanssa ja petyn lopuksi itseeni? Toivottavasti en? Olenko yksin tämän kaiken kanssa, ainakin tällä hetkellä. Paljon on vielä opittavaa, ehkä olenkin hiomaton hiekan jyvä, josta löytyy hiomalla alta värikkäämpi kivi "parempi persoona"? Onko oikea hetki nyt vai myöhemmin? Odottaminenkin on tullut tutuksi 🤔

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu