Optio-Jomppea katseltu taas kiikarin läpi

HELSINGIN SANOMAT
PERJANTAINA 25.2.2005



Katkeroitunut yrittäjä uhkasi ampua Jorma Ollilan
Julkaistu 22:30


Helsingin hovioikeus päätti torstaina pitää voimassa 55-vuotiaan helsinkiläisyrittäjän saaman viiden kuukauden ehdollisen vankeustuomion, jonka tämä sai Nokian pääjohtaja Jorma Ollilalle kirjoittamastaan uhkauskirjeestä.

Tietokonealan yrittäjä uhkasi ampua Ollilan keväällä 2003. Hän kirjoitti Ollilan kotiin toimittamassaan kirjeessä, että "Vain yksi kiikarikiväärin laukaus ja tilanne loppuu siihen, taikka jos osuu polveen niin muistaa loppuikänsä, miksi tarvitsee aamuisin vain yhden sukan. Voihan siihen osua joku perheenjäsenkin, niin tulisi tasapeli".
Miehen mukaan kirjeen taustalla oli Nokian kanssa jo viisitoista vuotta jatkunut kiista erään tietokonejärjestelmän kehittämisestä ja kopioimisesta.

Mies uskoi Nokian toiminnan tuhonneen häneltä yrityksen, omaisuuden sekä oman ja vaimon terveyden.
Espoon käräjäoikeus katsoi, että Ollilalla oli perusteltu syy pelätä itsensä ja perheensä olevan vakavassa vaarassa. Erityisen vakavaksi uhkauksen teki juuri osapuolten edustamien yritysten välillä pitkään jatkunut riita.

---

No jo on perkele.

Vaikkakin yrittäjästä oli tällä kertaa kysymys, tuo uutinen tavallaan liittyy tälle palstalle, onhan täälläkin pyörinyt kaikenlaisia "kiikarimiehiä" uhkailemassa.

Ja eikö tuo ole selvää: yhteiskunnan eriarvoistumisen kasvaessa myös väkivalta, turvattomuus ja poliittinen epävakaus lisääntyvät.

Ollila ei ehkä ole syyllinen kansalaisten eriarvoistumiseen. Hän on kuitenkin sen eräs symboli. Ja tällainen on tulos - valitettavasti.

Meillä kaikilla olisi mukavampaa, jos eläisimme sosiaalidemokratiassa. Kunpa vain markkinaliberaalit myös sen ymmärtäisivät...
1200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

vaikka niitä tiputtelisi kiväärillä. Rahaa kun palvotaan niin ymmärrys puuttuu. Ja aina tulee uusia tilalle, vaikka joku niitä tiputtelisikin. Uusia rahanpalvojia löytyy nurkan takana odottamassa kieli pitkällä, jos vain pääsisi tuohon korkeastipalkattuun hommaan. Uraohjuksia tuntuu löytyvän joka lähtöön rahankuvia silmissän. Muistatteko RoopeAnkan jolla on dollarinkuvat silmissä ja kylmä ja kova ja ahne sydän. Sellaisia pursuaa nykyisin tässä markkinavoimien ylläpitämässä maailmassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


semmoista juu kirjoitti:

HELSINGIN SANOMAT
PERJANTAINA 25.2.2005



Katkeroitunut yrittäjä uhkasi ampua Jorma Ollilan
Julkaistu 22:30


Helsingin hovioikeus päätti torstaina pitää voimassa 55-vuotiaan helsinkiläisyrittäjän saaman viiden kuukauden ehdollisen vankeustuomion, jonka tämä sai Nokian pääjohtaja Jorma Ollilalle kirjoittamastaan uhkauskirjeestä.

Tietokonealan yrittäjä uhkasi ampua Ollilan keväällä 2003. Hän kirjoitti Ollilan kotiin toimittamassaan kirjeessä, että "Vain yksi kiikarikiväärin laukaus ja tilanne loppuu siihen, taikka jos osuu polveen niin muistaa loppuikänsä, miksi tarvitsee aamuisin vain yhden sukan. Voihan siihen osua joku perheenjäsenkin, niin tulisi tasapeli".
Miehen mukaan kirjeen taustalla oli Nokian kanssa jo viisitoista vuotta jatkunut kiista erään tietokonejärjestelmän kehittämisestä ja kopioimisesta.

Mies uskoi Nokian toiminnan tuhonneen häneltä yrityksen, omaisuuden sekä oman ja vaimon terveyden.
Espoon käräjäoikeus katsoi, että Ollilalla oli perusteltu syy pelätä itsensä ja perheensä olevan vakavassa vaarassa. Erityisen vakavaksi uhkauksen teki juuri osapuolten edustamien yritysten välillä pitkään jatkunut riita.

---

No jo on perkele.

Vaikkakin yrittäjästä oli tällä kertaa kysymys, tuo uutinen tavallaan liittyy tälle palstalle, onhan täälläkin pyörinyt kaikenlaisia "kiikarimiehiä" uhkailemassa.

Ja eikö tuo ole selvää: yhteiskunnan eriarvoistumisen kasvaessa myös väkivalta, turvattomuus ja poliittinen epävakaus lisääntyvät.

Ollila ei ehkä ole syyllinen kansalaisten eriarvoistumiseen. Hän on kuitenkin sen eräs symboli. Ja tällainen on tulos - valitettavasti.

Meillä kaikilla olisi mukavampaa, jos eläisimme sosiaalidemokratiassa. Kunpa vain markkinaliberaalit myös sen ymmärtäisivät...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu