Kerronpa erään kiusaamistapauksen, jonka näin vuosia sitten junamatkalla. Matkalla oli 4-5 naishenkilön työporukka, joilla tuntui olevan todella hauskaa. He heittelivät koko ajan vitsejä yhdelle seuralaisista, joka oli hiljaisempi. Vitsit kohdistuivat ko. henkilöön ja hänen olemukseensa eikä häntä naurattanut yhtään. Kyse oli selvästikin työpaikkakiusaamisesta ja hän näytti kärsivän siitä. Silti herjaa lensi koko ajan häntä kohti ja minä ihmettelin kyllä tilannetta tosi paljon. Jokainen ulkopuolinen näki, että nämä "vitsit" ei naurattaneet hiljaisempaa naista ollenkaan, mutta silti naisporukka jatkoi vaan juttujansa. Eikö ihmiset todellakaan enää välitä miltä toisesta tuntuu ? Pitääkö yhteenkuuluvuutta ja omaa epävarmuutta pönkittää sillä, että joku suljetaan seurasta pois. Nämä neljä luulivat olevansa kanssamatkustajien silmissä todella hauskoja, mutta minua ei ainakaan heidän vääristynyt huumorinsa ollenkaan naurattanut kun näin, että joku siitä kärsi. Ihmetellä täytyy. Ajattelin vain, että minkähänlaista heidän työpaikallaan on päivittäin..
Tapaus
junamatkalla
2348
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
voin kuvitella tilanteen, tollaista tapahtuu varmaan usein ja muuallakin.
Sehän yhdistää ihmisiä kummasti, kun pääsevät parjaamaan yhtä. Raivostuttaa sen kiusatun puolesta. Itsekin olen hiljainen ja olen joutun välillä vastaaviin tialanteisiin.
minua kanssa. Jos joskus osuisi kohdalleni vastaavaa, niin sanoisin kyllä kaunistelematta mitä mieltä olen tällaisista kiusaajista/hauskanpitäjistä. Iljettävää ja inhoittavaa, suorastaan puistattavan oksettavaa.