Miksi allegorista tulkintaa Raamatun teksteistä?

ateistiteologi

Myös sellaisista kohdista joita ei oltu sellaisiksi tarkoitetut? Syy on tässä: Jeesus ei vaatinut rikasta nuorukaista olemaan ”hengessään köyhä”(Luuk. 18:18-27). Kirkkojen omaisuuden pelastaa allegorinen (vertauskuvallinen) tulkinta, Matteuksen alkama (Matt. 5:3)

45

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niinpä hyvinkin joten raamattu on opas antaa anteeksi kaverin muistinpanojen tuottama sekameteli minun mielessäni.

      He ovat tehneet parhaansa vakaassa uskossa maailman parhaksi, jos minä käsitän sen josikin muuksi eikö silloi ole kysymys minun mielipiteestäni Minun ongelmastani.
      Tarvitsen tähän sinut jolle kerron oman ajatteluni nähdäksen ja kuullaksen omat uskomukseni.

    • krääk

      Kuka enää nykyään muutenkaan yhtään missään asioissa pitää kirkkoja Jeesuksen seuraajina ja hänen opetustensa noudattajina?

    • capiche

      Enpä ole koskaan edes kuullut tulkintaa, että Jeesus olisi vaatinut rikasta nuorukaista olemaan hengessään köyhä käskiessään hänen myydä omaisuutensa. Eikä pointti ollut sekään, että omaisuus on paha asia, vaan liiallinen kiinnittyminen siihen. Esimerkki ei ehkä ole paras mahdollinen allegorisesta tulkinnasta.

      Paras esimerkki siitä mitä aloittaja ehkä ajaa takaa on ehkä raamatun runollisiin kirjoihin kuuluva Korkea Veisu, joka joskus hengellistetään pelkästään Jeesuksen seurakuntaan kohdistuvan rakkauden kuvaukseksi. Mutta kyllä se kuvaa varsin lihallista ihmisten välistä rakkautta. Raamattu toki vertaa Jeesuksen suhdetta seurakuntaa sulhasen ja morsiamen suhteeseen, mutta sillä tarkoitetaan rakkaussuhteen perusasetelmaa.

      • HMM___

        Jeesuksen opetuslapset kyllä kertoivat (UT) että he olivat luopuneet kaikesta (nimenomaan omaisuudestaan). Nykyään Jeesuksen seuraajiksi itseään nimittävät uskovaiset keräävät ja pitävät kynsin ja hampain kiinni omaisuudestaan.

      • kyttyrää
        HMM___ kirjoitti:

        Voisit silti jättää yleistämättä ihan noin karkeasti. Uskovaisiakin on moneen junaan. Ette te ateistitkaan tykkää hyvää, kun teitä niputetaan kevyesti samaan kategoriaan, olen huomannut.

      • capiche
        HMM___ kirjoitti:

        Jeesuksen opetuslapset kyllä kertoivat (UT) että he olivat luopuneet kaikesta (nimenomaan omaisuudestaan). Nykyään Jeesuksen seuraajiksi itseään nimittävät uskovaiset keräävät ja pitävät kynsin ja hampain kiinni omaisuudestaan.

        Raamattu sanoo, että rahan HIMO on kaiken pahan alku ja juuri. Ei sano, että raha on kaiken pahan alku ja juuri.

        Opetuslapsilla saattoi olla erityinen kutsumus köyhyyteen Jumalan valtakunnan työn vuoksi. Joillakin voi olla vieläkin sellainen kutsumus. Mutta suurin osa kristityistä elää normaalia elämää, jossa työnteosta saa palkkaa. Eikä siinä ole mitään häpeämistä.

      • totuusjulki

        Minun Raamatussa kyllä Paavali kiittää Jumalaa jopa Jeesuksesta Kristuksesta, että voi mielellä palvella Jumalaa ja lihalla synnin lakia, ja eikö himo ole synninlakia?

        Kirje roomalaisille, luku 7, Paavali puhuu - koko kristinuskon oppi-isä:

        25. Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.

      • totuusesille

        Ja alla kirjoittava vakuuttaa saman asian vielä sanomalla näin: Mutta kerron toki paremman tien asian ratkaisemiseksi: Kaikki selvenee uskon ja Raamatun luotettavuuden kautta!

        Kyllä Pyhä henki tietää!

      • PietariVajaaälyinen
        HMM___ kirjoitti:

        Jeesuksen opetuslapset kyllä kertoivat (UT) että he olivat luopuneet kaikesta (nimenomaan omaisuudestaan). Nykyään Jeesuksen seuraajiksi itseään nimittävät uskovaiset keräävät ja pitävät kynsin ja hampain kiinni omaisuudestaan.

        HMM, näyyttävästi Simon "Pietari" Joonan poika ei ymmärtänyt täysin tätä käskyä luopua aivan kaikesta. Jostain syystä Pietarilla oli yhä Jeesuksen kuoltua vaimo (vieläpä mukana matkoillaan) ja Pietarin kodista Kapernaumissa tuli ensimmäisiä "kirkkoja" jo ensimmäisellä vuosisadalla (tälläisiä kokoontumispaikkoja oli myös Johanne Markuksen koti Jerusalemissa).

    • Näinseasiaon

      MItenkä aloittaja selittää sen että Job oli hyvin rikas, suorastaan poikkeuksillisen vauras mutta silti Jumala itse todistaa Jobista saatanalle ettei maan päällä olut nähty vanhurskaudessa hänen veroistaan?

      Ei tarvitse vaststa koska tiedäänkin jo "vastauksen", sillä aloittaja kaltaistensa tietämättömäin tavoin selittää Raamatun olevan ristiriitainen ja epäluotettava -joten ei siis ole ensinkään väliä sillä mitä Jobin kirja sanoo.

      Vaikka sovittaisiin että olkoon sitten niin, niin siitä seuraa jatkokysymys joka osoittaa aloittajan pohjattoman typeryyden:

      Miksi siis Luukkaan kertomuksellakaan olisi mitään merkitystä? Miksi se olisi luotettavampi kuin Jobin kirjan kertomus?

      Summa summarum:

      Miksi ylipäätäänkään vaivata päätään tällaisella asialla ja vielä mielettömämpää: hakea siitä väittelyä, jos kukaan ei usko kerran mihinkään eikä millekään mielipiteelle ole perustusta yhtään missään, puoleen tai toiseen?

      Mutta kerron toki paremman tien asian ratkaisemiseksi: Kaikki selvenee uskon ja Raamatun luotettavuuden kautta! Älkää siis epäuskoiset turhaan rasittako päätänne asioilla joita ette kykene ymmärtämään! Jättäkää ne niiden huoleksi joille on annettu ymmärrystä!

      • Näinseasiaon

        Vielä sen sanon että on tyhmää aloittaa keskustelu siten että kristillisyyden apologia asetetaan mahdottoman eteen olettamalla alkuasetelmaksi raamatunvastaisia väittämiä, joita vastaan sitten pitäisi ruveta ottelemaan.

        Ei niin, vaan kristillisyyden apologia nousee sen omista lähtökohdista, ei epäuskoisten keksimistä ristiriitaisuuksista ja teoreettisista mahdottomuuksista.

        Kaikki tämä todistaa aloittajan ylimielistä asennetta, ja sitä ettei hänellä ole mitään TODELLISTA ja aitoa keskustelunhalua vaan tarkoitus on asetella ansoja ja pauloja sekä kiusata typeryyksillä. Onneksi meillä uskovaisilla on näkevät silmät ja kyky erotella henget niin ettemme noin tyhmiin ansoihin lankea, joita tyhmeliinit varmaankin itse pitävät mitä "nerokkaimpina" ajatellen; -"annas olla, tästä ne eivät enä'ä selviä" -mutta niinkuin meidän Herrammekin, me kaadamme maahan kaikki järjen päätelmät ja teemme tyhjiin hullut ajatuksenne ja te ainoastaan joudutte itse häpeään mielettömyyksinenne.

      • jassooo
        Näinseasiaon kirjoitti:

        "Kuinka vaikea onkaan rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan"

      • Näinseasiaon
        jassooo kirjoitti:

        "Kuinka vaikea onkaan rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan"

        "Uusin maassa oli mies, jonka nimi oli Job. Tämä mies oli nuhteeton ja rehellinen, pelkäsi Jumalaa ja karttoi pahaa. Hänelle syntyi seitsemän poikaa ja kolme tytärtä. Ja karjaa hänellä oli seitsemäntuhatta lammasta, kolmetuhatta kamelia, viisisataa härkäparia ja viisisataa aasintammaa sekä ylen paljon palvelijoita. Tämä mies oli kaikista Idän miehistä mahtavin. " (Job 1:1-3)

      • Näinseasiaon kirjoitti:

        Kuitenkin, Jeesuksen opetukset olivat toiset.

      • Näinseasiaon
        sage8 kirjoitti:

        Kuitenkin, Jeesuksen opetukset olivat toiset.

        Vai niin. No kerrotko sitten miksi Luukkaan kertomuksella asiasta olisi mitään merkitystä jos kerran Jobinkaan kirjan kirjoittajan kertomuksella ei ole?

        Kykenetkö tajuamaan pointin?

      • se.on.himohaukkuja
        Näinseasiaon kirjoitti:

        Vai niin. No kerrotko sitten miksi Luukkaan kertomuksella asiasta olisi mitään merkitystä jos kerran Jobinkaan kirjan kirjoittajan kertomuksella ei ole?

        Kykenetkö tajuamaan pointin?

        Ja taas Silleenseasjaon isottelee ja kehuu järjenjuoksuaan ja haukkuu muita. Muut taas pitävät sitä sekopäänä ja fanaatikkona.

      • Näinseasiaon
        se.on.himohaukkuja kirjoitti:

        Ja taas Silleenseasjaon isottelee ja kehuu järjenjuoksuaan ja haukkuu muita. Muut taas pitävät sitä sekopäänä ja fanaatikkona.

        "Ja taas Silleenseasjaon isottelee ja kehuu järjenjuoksuaan ja haukkuu muita."

        Kerrotko minullekin missä olen niin tehnyt?

      • usko.vaiselle
        Näinseasiaon kirjoitti:

        Vai niin. No kerrotko sitten miksi Luukkaan kertomuksella asiasta olisi mitään merkitystä jos kerran Jobinkaan kirjan kirjoittajan kertomuksella ei ole?

        Kykenetkö tajuamaan pointin?

        Seuraa sinä vain omia jumaliasi. Me kristityt uskomme Jeesusta

      • capiche
        jassooo kirjoitti:

        "Kuinka vaikea onkaan rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan"

        Ei tuo mikään yleispätevä lause ole. Se liittyy tapaukseen, jossa rikas oli kovin kiintynyt omaisuuteensa. Eikä Jeesus olisi todennäköisesti edes kehottanut luopumaan omaisuudesta, jos asiat olisivat olleet toisin.

        Joskus ihminen voi rikastua vähän kuin vahingossa tehdessään asioita, joista on aidosti kiinnostunut. Tällaisia ihmisiä kiinnostaa tekeminen, raha on heille vain sivutuote. Eivät kaikki, joilla on rahaa, ole suinkaan rahanhimoisia. Monet myös käyttävät rahaa muiden auttamiseen.

      • otteleitseäsivastaan
        Näinseasiaon kirjoitti:

        Vielä sen sanon että on tyhmää aloittaa keskustelu siten että kristillisyyden apologia asetetaan mahdottoman eteen olettamalla alkuasetelmaksi raamatunvastaisia väittämiä, joita vastaan sitten pitäisi ruveta ottelemaan.

        Ei niin, vaan kristillisyyden apologia nousee sen omista lähtökohdista, ei epäuskoisten keksimistä ristiriitaisuuksista ja teoreettisista mahdottomuuksista.

        Kaikki tämä todistaa aloittajan ylimielistä asennetta, ja sitä ettei hänellä ole mitään TODELLISTA ja aitoa keskustelunhalua vaan tarkoitus on asetella ansoja ja pauloja sekä kiusata typeryyksillä. Onneksi meillä uskovaisilla on näkevät silmät ja kyky erotella henget niin ettemme noin tyhmiin ansoihin lankea, joita tyhmeliinit varmaankin itse pitävät mitä "nerokkaimpina" ajatellen; -"annas olla, tästä ne eivät enä'ä selviä" -mutta niinkuin meidän Herrammekin, me kaadamme maahan kaikki järjen päätelmät ja teemme tyhjiin hullut ajatuksenne ja te ainoastaan joudutte itse häpeään mielettömyyksinenne.

        Kirjoitat: Vielä sen sanon että on tyhmää aloittaa keskustelu siten että kristillisyyden apologia asetetaan mahdottoman eteen olettamalla alkuasetelmaksi raamatunvastaisia väittämiä, joita vastaan sitten pitäisi ruveta ottelemaan.

        No, ottele itseäsi vastaan, koska Paavali - tämän kristinuskonmuodon oppi-isä sanoo seuraavaa, jonka olen ottanut Raamatusta. Löytyy alapuolelta. Jeesuksen seuraajat tapettiin sukupuuttoon jo Paavalin aikana ja katolinen kirkko yhdessä keisarin kanssa viimeisteli loput, jos siis joitakin oli vielä hengissä. Ja määräsi Jeesuksen opetukset hävitettäväksi.

        Kirje roomalaisille, luku 7, Paavali puhuu:

        25. Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.

        Mitä mieltä olet tästä Paavalin synnin tekemisen opista, joka on täydessä ristiriidassa Jeesuksen opetusten kanssa?

        Mitä mieltä olet siitä, että Paavali kiroaa taivaan enkelin?

        Gal. 1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.

        Mitä mieltä olet siitä, että Paavali kiroaa Jeesuksen Kristuksena?

        Gal.3.13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"

    • Jeesuksen puheista syntyi antisemitismi. Se on hyvin kaukana lähimmäisen rakkaudesta

      • Ei näistä varallisuutta koskevistä opetuksista.

      • sage8 kirjoitti:

        Ei näistä varallisuutta koskevistä opetuksista.

        Kyllä myös varallisuutta koskevista.

      • Näinseasiaon
        sage8 kirjoitti:

        Ei näistä varallisuutta koskevistä opetuksista.

        Luther kirjoitti jossain viisaasti: "ei ole lääkettä kielilakkarin puremaan"!

        Tuskin mitään voidaan tässä maailmassa niin välttämällä sanoa etteikö siitä typerykset saisi vääneltyä sanottua jopa itse sanojaakin vastaan! Sen takia olen jo kauan sitten päättänyt olla pääosin "keskustelematta" kielilakkareiden kanssa, vaan keskityn julistamiseen.

        Keskustelua käydään ihmisten kanssa jotka kykenevät vuorovaikutukseen ja pohtimaan sanottua.

      • Näinseasiaon

        "Jeesuksen puheista syntyi antisemitismi"

        Ei syntynyt, vaan siitä kun Jeesuksen sanat väänneltiin korvasyyhyyn. Se ei siis syntynyt Herran puheissa vaan kirottujen päässä ja pimeässä sydämessä.

      • surkeuden.surkeus

        "Sen takia olen jo kauan sitten päättänyt olla pääosin "keskustelematta" kielilakkareiden kanssa, vaan keskityn julistamiseen."

        Julistamisesi menee hukkaan, sillä joka kerta normaalit ihmiset kommentoivat sadistisia uhkailuitasi ja haukkumisiasi.

      • antisemitismin.synty
        Näinseasiaon kirjoitti:

        "Jeesuksen puheista syntyi antisemitismi"

        Ei syntynyt, vaan siitä kun Jeesuksen sanat väänneltiin korvasyyhyyn. Se ei siis syntynyt Herran puheissa vaan kirottujen päässä ja pimeässä sydämessä.

        Jeesuksen sanat juutalaisille:
        Joh. 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

      • Näinseasiaon
        surkeuden.surkeus kirjoitti:

        "Sen takia olen jo kauan sitten päättänyt olla pääosin "keskustelematta" kielilakkareiden kanssa, vaan keskityn julistamiseen."

        Julistamisesi menee hukkaan, sillä joka kerta normaalit ihmiset kommentoivat sadistisia uhkailuitasi ja haukkumisiasi.

        "sadistisia uhkailuitasi ja haukkumisiasi."

        Kerrotko minullekin missä olen niin tehnyt?

      • Näinseasiaon
        antisemitismin.synty kirjoitti:

        Jeesuksen sanat juutalaisille:
        Joh. 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

        Missä se antisemitismi on?

      • hyvä.vai.paha
        Näinseasiaon kirjoitti:

        Missä se antisemitismi on?

        Jeesus sanoi juutalaisten olevan isästä Perkeleestä. Fundamentalistikristitty Adolf Hitler toimi uskonsa mukaisesti panemalla Perkeleen jälkeläiset kaasukammiohin. Usko ilman tekojahan on kuollut.

      • fari.g kirjoitti:

        Kyllä myös varallisuutta koskevista.

        Mitä? Eikö köyhien apu kuulu lähimmäisen rakkauteen?

      • Näinseasiaon kirjoitti:

        Luther kirjoitti jossain viisaasti: "ei ole lääkettä kielilakkarin puremaan"!

        Tuskin mitään voidaan tässä maailmassa niin välttämällä sanoa etteikö siitä typerykset saisi vääneltyä sanottua jopa itse sanojaakin vastaan! Sen takia olen jo kauan sitten päättänyt olla pääosin "keskustelematta" kielilakkareiden kanssa, vaan keskityn julistamiseen.

        Keskustelua käydään ihmisten kanssa jotka kykenevät vuorovaikutukseen ja pohtimaan sanottua.

        Mikä on tarkkaan ottaen kielilakkari?

      • yess
        hyvä.vai.paha kirjoitti:

        Jeesus sanoi juutalaisten olevan isästä Perkeleestä. Fundamentalistikristitty Adolf Hitler toimi uskonsa mukaisesti panemalla Perkeleen jälkeläiset kaasukammiohin. Usko ilman tekojahan on kuollut.

        Näin kävi myös homoille. Hitler toteutti fundisuskoaan siinäkin.

      • Näinseasiaon
        sage8 kirjoitti:

        Mikä on tarkkaan ottaen kielilakkari?

        Kielilakkari on vanha sana jota nykyisessä kielenkäytössä ei enää nykyisin esiinny, mutta esim. vanhassa hartauskirjallisuudessa sitä esiintyy. Kielilakkari tarkoittaa suunnilleen seuraavaa:

        ihminen joka puhuu ja pälpättää enemmän kuin ajattelee ja ymmärtää.

        Kielitoimisto voisi suomentaa paremmin mutta jotain tuontapaista se tarkoittaa.

        Selvä, en tunne itseäni kielilakkariksi.

      • bravissimo
        Näinseasiaon kirjoitti:

        Kielilakkari on vanha sana jota nykyisessä kielenkäytössä ei enää nykyisin esiinny, mutta esim. vanhassa hartauskirjallisuudessa sitä esiintyy. Kielilakkari tarkoittaa suunnilleen seuraavaa:

        ihminen joka puhuu ja pälpättää enemmän kuin ajattelee ja ymmärtää.

        Kielitoimisto voisi suomentaa paremmin mutta jotain tuontapaista se tarkoittaa.

        Voiko sinua enää tarkemmin kuvata?

      • sage8 kirjoitti:

        Mitä? Eikö köyhien apu kuulu lähimmäisen rakkauteen?

        Kyllä, mutta jos Juudas sanoo jeesukselle, että kalliin voiteen olisi voinut myydä ja auttaa köyhiä, sitä ei pidetä huolena tai köyhien auttamisena vaan Juudaksen ahneutena, koska Juudas pitää esittää huonossa valossa, se kuuluu tämän vastakkainasettelun ideaan. Mutta on liian läpinäkyvästi ilkeää sille, joka näkee.

        Ja sen jälkeen koko kansaa on syytetty ahneeksi ja kavaltajaksi.
        Mutta Jeesusta saa kernaasti voidella ja hieroa kalliilla öljyllä, koska hän sanoo huolettomasti, että köyhät teillä on aina keskuudessanne, mutta minä en ole aina.

      • capiche
        fari.g kirjoitti:

        Kyllä myös varallisuutta koskevista.

        Ei se Jeesuksen vika ollut, että ainoa juutalaisille sallittu ammatti oli Euroopassa rahanvaihtaminen ja lainaaminen. Siitä kehittyi edelleen pankkitoiminta joskus 1700-luvulla. Jeesuksen opetuksilla ei ollut myöskään mitään tekemistä sen seurauksena juutalaisiin kohdistuneen kateuden kanssa.

      • capiche
        hyvä.vai.paha kirjoitti:

        Jeesus sanoi juutalaisten olevan isästä Perkeleestä. Fundamentalistikristitty Adolf Hitler toimi uskonsa mukaisesti panemalla Perkeleen jälkeläiset kaasukammiohin. Usko ilman tekojahan on kuollut.

        Hitler oli syntyjään katolinen, eikä mikään fundamentalistikristitty. Hän käytti uskontoa populistisesti ainoastaan politiikan välineenä.

      • sulkeutunut.ympyrä
        capiche kirjoitti:

        Hitler oli syntyjään katolinen, eikä mikään fundamentalistikristitty. Hän käytti uskontoa populistisesti ainoastaan politiikan välineenä.

        Siis entisajan persu, joka muuttui siniseksi?

      • tarkoitusjamerkitys

        "Jeesuksen puheista syntyi antisemitismi", kirjoitat edellä. Mutta sinun pitää muistaa, että Jeesuksella oli selvännäkökyky - antoi taivasten valtakunnan avaimetkin Pietarille kuin olisi tiennyt etukäteen, että hänet tullaan ristiinnaulitsemaan pää alaspäin, ja että väärinpäin oleva risti onkin saatananpalvojien tunnus tulevaisuudessa. Tarkoittaa sitä, että hän ennusti myös, että mitä juutalaiset tulevat hänelle tekemään - ei ainoastaan tappamaan, vaan tekemään hänen nimestään tällaisen syntienpalvontaopin, jossa he käyttävät hänen kuolemaansa hyväksi huijaamalla puoltatoista miljardia ihmistä.

        Tiedätkö muuten, että miksi juutalaiset tappoivat Jeesuksen? Siksi koska, elleivät he olisi tappaneet ja tehneet tätä uskoa, ei holokaustia olisi koskaan tapahtunut, eivätkä juutalaiset olisi koskaan saaneet omaa valtiota, Israeli Palestiinan alueelle, josta he eivät ole edes kotoisin geneettisesti.

        Paavali oli kirjanoppinut mies, ja VT ennusti, että Daavidin suvusta on syntyvä mies, joka on uhka uhrikukkulapapeille - aikoo tuhota - jotka polttavat alttarilla ihmisten luita (holokausti), ja että tunnusmerkkinä on se, että pystyy tekemään ihmeitä,. Tämä henkilö on välittömästi tapettava.

        Viitteet: 1. kuningastenkirja, luku 13 ja 5. Moos, luku 13

      • totuusesille

        Unohtui - tänä päivänä on paljon juutalaisia antisemitistejä, ja enemmän tulee, kun he ymmärtävät ja saavat tiedon, että heidän perheensä ja omaisensa surmattiin rikkaiden teollisuusjuutalaisten toimesta, jotka veivät heidän omaisuuden, joka siirrettiin Saksasta Israeliin vuonna 1952. Kaiken takana ei ollutkaan SS. Ja lisää tulee antisemitistejä juutalaisia ja kristittyjä, kun hekin saavat tietää CIAn salaisten kansioiden julkiseksi tulleen aineiston, että koko toinen maailmansota olikin juutalaisimperiumin plus rahavallan yhdessä kristinuskon kanssa tekemä huijaus koko maailmalle myös Euroopan Unionin synnyttämiseksi ja vallan saamiseksi. EU-tuilla, siis meidän verorahoilla tänä päivänäkin pidämme vielä puoliksi Yhdysvaltojen kanssa Israelin valtiota taloudellisesti pystyssä. Löytyy Israelin wikilinkistä.

      • jatässäollaan

        Sorry, mutta tämä toteutui sanasta sanaan:

        Jeesuksen sanat juutalaisille:

        Joh. 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

        Se tapahtui jo. Euroopan Unionin ideologian isä. Löytyy wikilinkistä:

        ” Juutalaisten tuhoamisen sijasta on Eurooppa tuon keinotekoisen valintaprosessin kautta tahtomattaan jalostanut ja kehittänyt siitä kansasta tulevaisuuden johtajakansan. Ei siis ihme, että tämä getto-vankilasta paennut kansa kehittyi Euroopan henkiseksi ylimistöksi. Niin antoi laupias johdatus Pyhän hengen armosta Euroopalle juutalaisten vapautumisen ansiosta uuden aatelisen rodun hetkellä, jolloin feodaaliaateli tuhoutui. ”

        – Coudenhove-Kalergi. Praktischer Idealismus[2]

        Niin, miksihän Paavali halusi tappaa Jeesuksen, tehdä hänestä ihmisuhrikultin ja laittaa puolitoista miljardia länsimaista ihmistä juomaan hänen vertaan ja syömään hänen ruumistaan varmistaakseen hänen kuoleman sekä estääkseen Jeesuksen koston?

        Paavali ehtoollisen asetussanoista, jotka antoi itse:

        Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa," (1. Kor. 11:23-26)

        Riitti on kannibalismia, wikipedia:

        Ihmissyöntiä on pidetty keinona varmistaa surmatun vihollisen elinvoiman karkottaminen, jotta hän ei pystyisi kostamaan.

      • peliselvillä

        Murha ja motiivi on ratkaistu.

      • fari.g kirjoitti:

        Kyllä, mutta jos Juudas sanoo jeesukselle, että kalliin voiteen olisi voinut myydä ja auttaa köyhiä, sitä ei pidetä huolena tai köyhien auttamisena vaan Juudaksen ahneutena, koska Juudas pitää esittää huonossa valossa, se kuuluu tämän vastakkainasettelun ideaan. Mutta on liian läpinäkyvästi ilkeää sille, joka näkee.

        Ja sen jälkeen koko kansaa on syytetty ahneeksi ja kavaltajaksi.
        Mutta Jeesusta saa kernaasti voidella ja hieroa kalliilla öljyllä, koska hän sanoo huolettomasti, että köyhät teillä on aina keskuudessanne, mutta minä en ole aina.

        Tulkintoja on jokaisella mahdollisuus tehdä kaikista raamatunjakeista, mutta onko tulkinta oikein, se on jo toinen asia. Voi olla myös, että evankeliumin kirjoittajat syyllistyivät legendoihin ja myytteihin paljon enempi kuin arvataankaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      530
      2005
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      383
      1643
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1462
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1378
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      118
      1047
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      56
      1032
    7. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1016
    8. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      811
    9. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      803
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      11
      794
    Aihe