Saariahon hoilotusmusiikki

Samoja tuntemuksia.
Kun toistellaan vuosikymmenestä toiseen ja vuosisadasta toiseen samoja kuvioita, niin loppuu ne aiheet.
Ja täytyy sitten vaikka ""joikhaamalla yrittää irrottautua massasta.

Vaikutelma,
ei kiinnostavaa kuunneltavaksi, tekotaiteellinen luonne, vingutusta, ujellusta,

Noin on.
Tulee sellainen pakko yrittämisen tunnelma.
Sekavaa ääntelyä.

Niin,,,, musiikki, ooppera, teatteri, jne.... Ne jauhaa samaa puuroa kyllästymiseen asti.

Saariaho kuuluu sarjaan ”suuresti ylistetty säveltäjä, jonka teoksia kukaan ei jaksa kuunnella”.

Ylen hölö-kekäläinen väitti, että miljoonat kuuntelevat Saariahon musaa. Kylläpä pojulla nuppi vippaa. Totuus aivan muuta. Maailmassa ehkä kahdeksan ihmistä kuuntelee Saariahon sävellyksiä. Sen piisithän ovat todellisuudesta vierautuneen itseensä käpertyneen synnynnäisen erakon ja seksikielteisen metoo-henkisen feministisen ikimurkun tekosia. Semmosta ei jaksa itse pirukaan kuunnella. Saariahon musiikki on tie impotenssiin ja kansakunnan sukupuuttoon. Musansa myyntituloilla Saariaho ja hänen perheensä olisivat kuolleet jo aikaa sitten nälkään. Laakkosen suvun perintömiljoonilla Saariaho on koko ajan mässäillyt ja saanut toimittajat ihailemaan itseään.

Miksi nyky klasarisäveltäjät eivät joko uskalla tai osaa kirjoittaa kuunneltavia melodioits edes lauluihinsa, vaan jopa laulut ovat aina käytännössä melodiattomia jollotuksia?

Oisko syy että pelkäävät että jos löytää oikein mukavan melodian ja julkaisee sen lauluna niin kohta joku tulee kertomaan että muuten hyvä mutta kun joku prkleen pop-bänsi julkaisi ihan samalla melodialla hittisinglen joskus 1959. Ja sehän olis sandaali se.

Toinen selitys tietenkin on että hyvän melodian kirjoittaminen on vaikeaa, eikä sitä Abelius-Sikatemiassa eikä vastaavissa osata opettaa, vaan taipumus siihen taitoon on synnynäinen.

Klasarisäveltäjistä Sibelius oli yllättävänkin melodinen niin lauluissaan kuin jopa sinfonioissaan, mutta hänen jälkeensä ei ole juuri ketään hyvää melodikkoa klasaripuolella ole ollut, ehkä Nino Rotaa lukuunottamatta. Toki muutamia poikkueuksia on kuten Bernsteinin West side storyssa, mutta senkin ilmestymisestä on jo kauan ja Lenny on ollut jo pitkään tuonelassa.

Ei millään asteikolla, mutta entä jos avantgarde-sissi saa ``Taivaasta`` hyvän melodian , meneekö se pöytälaatikkoon?