Suomen valtio omisti 1950-luvulla maaperän rikkauksista 100 %. Nyt kansa omistaa 0 %. Kaikki löydetyt ja löytymättömät rikkaudet on lahjoitettu maailman verohuijareille Kokoomuksen laatiman kaivoslain avulla.
Venäjän kansa omistaa luonnorikkauksistaan yli 70 %. Kaikkien vielä löytymättömien kohdalla se omistaa 100 %, koska niiden hyödyntämisestä päättää valtio, eivätkä maailman verohuijarit heille lailla myönnetyn vallan avulla.
Sähkönsiirtoverkot Venäjällä ovat valtion omistuksessa yli 70 %:sti. Valtio eli kansa valvoo ja määrää siirtohinnat itse.
Sähkönsiirtoverkot Suomessa ovat kaikki yksityisillä rahastusyhtiöillä, jotka nostavat hintoja pilviin huijaamaamalla keinotekoisesti tulosta alas kieroilla sisäisillä rahoitusjärjestelyillä. Carunan todellisia miljardivoittoja pienennetään konsernin sisäisillä lainajärjestelyillä 50-100% sen mukaan, mitä halutaan voittoa näyttää, ja paljonko halutaan siirtohintoja nostaa.
Edellä kerrotut FAKTAT osoittavat, että Suomessa valta on jo kauan ollut lahjuksia keräävillä ROSVOILLA, ja että päättäjät ja monikansalliset rosvoyhtiöt ovat toimineen yhteistyössä kansan etua vastaan.
Venäjällä valta on ollut kansalla, ja päättäjät ovat toimineet huomattavasti enemmän kansan etuja ja oikeuksia huomioiden kuin rosvojen Suomessa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Suomi on bolseviikkien hallussa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5912a6e0-1439-4d4d-a52e-acfee6acb9a8
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lev_Mehlis
"Mehlis tunnettiin armeijassa kovasydämisenä ja julmana omankäden oikeuden käyttäjänä."
https://en.wikipedia.org/wiki/Lev_Mekhlis
"Mekhlis was born in Odessa. He finished six classes of Jewish commercial school. He worked as a schoolteacher in 1904-1911. In 1907–1910 he was a member of the Zionist workers movement Poale Zion. "
Miten vastaat?
https://beta.oikeamedia.com/o1-95919
"Jos vastasit kysymyksiin ”kyllä”, pohdi seuraavaksi, missä oikeastaan elämme"
Jos Venäjällä valta olisi kansalla, siellä ihmiset saisivat parempaa palkkaa ja asuisivat paremmin kuin nykyään.
Talot on muualla paitsi Moskovassa ja Pietarissa , aivan surkeassa kunnossa. Remonteista ei tietoakaan.
Suomessa tuskin löydät yhtään niin surkeissa oloussa asuvia ihmisiä kuin Venäjällä.
Muka päätösvalta kansalla. Kylläö se on Putinillka ja Duumalla. Vastalauseitten esittäjät tapetaan.