Alihankitaan rangaistukset ja palautukset Venäjältä

Päättäjät ovat onnettomilla toimillaan ajaneet Suomen asiat surkeaan jamaan. Eivätkä näytä kykenevän edelleenkään tositoimiin asioiden korjaamiseksi. Lisäksi on joitakin asioita, joista Suomella eikä edes EU:lla ole mitään kokemusta. Asemien puolustaminen poliittisessa pelleilyssä näyttää estävän avun pyytämisenkin. Tosiasia on, että Suomi ei kykene hoitamaan törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden jatkohoitoa.
Naapurissamme on suuri Venäjä, jonka alueella asuu lähes kaikkia kansallisuuksia ja eri kansojen erityispiirteet ovat siellä hyvin tiedossa. Myös kielitaitoa löytyy omasta takaa. Eikö Suomen olisi nyt viisasta kääntyä Venäjän puoleen ja tehdä sopimus em. rikollisten jatkohoidosta siellä. Ensimmäinen oikeuskäsittely täällä. Jos oikeus määrää rangaistuksen, tekijä passitetaan heti Venäläiseen vankilaan, josta käsin hän hoitaa valitukset eri oikeusasteisiin. Rangaistuksen kärsittyään henkilö palautetaan Suomeen tai kotimaahansa Venäjän toimesta. Heillähän on sotilasliikennettä kaiken aikaa esim. Lähi-Itäänkin, jolloin palautuksetkin aikanaan hoituisivat luotettavasti. Mykkänen, Orpo ja Sipilä nyt kipin kapin varaamaan aikaa ministeri Lavrovilta. Televisiossa näkemäni perusteella hän vaikuttaa mieheltä, jolta asiat eivät jää puolitiehen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


H7049 kirjoitti:

Päättäjät ovat onnettomilla toimillaan ajaneet Suomen asiat surkeaan jamaan. Eivätkä näytä kykenevän edelleenkään tositoimiin asioiden korjaamiseksi. Lisäksi on joitakin asioita, joista Suomella eikä edes EU:lla ole mitään kokemusta. Asemien puolustaminen poliittisessa pelleilyssä näyttää estävän avun pyytämisenkin. Tosiasia on, että Suomi ei kykene hoitamaan törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden jatkohoitoa.
Naapurissamme on suuri Venäjä, jonka alueella asuu lähes kaikkia kansallisuuksia ja eri kansojen erityispiirteet ovat siellä hyvin tiedossa. Myös kielitaitoa löytyy omasta takaa. Eikö Suomen olisi nyt viisasta kääntyä Venäjän puoleen ja tehdä sopimus em. rikollisten jatkohoidosta siellä. Ensimmäinen oikeuskäsittely täällä. Jos oikeus määrää rangaistuksen, tekijä passitetaan heti Venäläiseen vankilaan, josta käsin hän hoitaa valitukset eri oikeusasteisiin. Rangaistuksen kärsittyään henkilö palautetaan Suomeen tai kotimaahansa Venäjän toimesta. Heillähän on sotilasliikennettä kaiken aikaa esim. Lähi-Itäänkin, jolloin palautuksetkin aikanaan hoituisivat luotettavasti. Mykkänen, Orpo ja Sipilä nyt kipin kapin varaamaan aikaa ministeri Lavrovilta. Televisiossa näkemäni perusteella hän vaikuttaa mieheltä, jolta asiat eivät jää puolitiehen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu