Hebr 5:5-11 Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän,
joka sanoi hänelle:
"Sinä olet minun Poikani,
tänä päivänä minä sinut synnytin";
niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo:
"Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan."
Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla
ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille,
joka voi hänet kuolemasta pelastaa;
ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelon tähden.
Ja niin hän,
vaikka oli Poika,
oppi siitä,
mitä hän kärsi,
kuuliaisuuden,
ja kun oli täydelliseksi tullut,
tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille,
jotka ovat hänelle kuuliaiset,
hän,
jota Jumala nimittää "ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan."
Tästä meillä on paljon sanottavaa,
ja sitä on vaikea selittää,
koska olette käyneet hitaiksi kuulemaan
joka sanoi hänelle:
"Sinä olet minun Poikani,
tänä päivänä minä sinut synnytin";
niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo:
"Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan."
Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla
ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille,
joka voi hänet kuolemasta pelastaa;
ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelon tähden.
Ja niin hän,
vaikka oli Poika,
oppi siitä,
mitä hän kärsi,
kuuliaisuuden,
ja kun oli täydelliseksi tullut,
tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille,
jotka ovat hänelle kuuliaiset,
hän,
jota Jumala nimittää "ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan."
Tästä meillä on paljon sanottavaa,
ja sitä on vaikea selittää,
koska olette käyneet hitaiksi kuulemaan
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oletko sinä mielisairas, kun uskot ympäripyöreitä höpinöitä.
Sl 1:7 Herran pelko on tiedon alku;
hullut pitävät halpana viisauden
ja kurin.
Ja Psa. 53:2-7 Hullu sanoo sydämessänsä:
"Ei ole Jumalaa."
Turmiollinen
ja iljettävä on heidän väärä menonsa;
ei ole ketään,
joka tekee sitä,
mikä hyvä on.
Jumala katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä,
onko ketään ymmärtäväistä,
ketään,
joka etsii Jumalaa.
Mutta kaikki he ovat poikenneet pois,
kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet;
ei ole ketään,
joka tekee sitä,
mikä hyvä on,
ei yhden yhtäkään.
Eivätkö he mitään käsitä,
nuo väärintekijät,
jotka saavat leipänsä syömällä minun kansaani,
eivätkä avuksensa huuda Jumalaa?
Siinä heidät valtaa kauhu,
missä ei kauhistavaa ole;
sillä Jumala hajottaa niiden luut,
jotka sinua saartavat.
Sinä saatat heidät häpeään,
sillä Jumala hylkää heidät.
Oi,
että Israelille tulisi pelastus Siionista!
Kun Jumala kääntää kansansa kohtalon,
silloin Jaakob riemuitsee,
Israel iloitsee.
KR 1933/-38 2Joh. 1:9
Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa,
hänellä ei ole Jumalaa;
joka siinä opissa pysyy,
hänellä on sekä Isä
että Poika.
Joh. 14:23 Jeesus vastasi
ja sanoi hänelle:
"Jos joku rakastaa minua,
niin hän pitää minun sanani,
ja minun Isäni rakastaa häntä,
ja me tulemme hänen luokse
ja jäämme hänen luoksensa asumaan.
1Joh. 2:22-23
Kuka on valhettelija,
ellei se,
joka kieltää sen,
että Jeesus on Kristus?
Hän on antikristus,
se,
joka kieltää Isän
ja Pojan.
Kuka ikinä kieltää Pojan,
hänellä ei ole Isääkään.
Joka tunnustaa Pojan,
hänellä on myös Isä.
Olen tunnustanut pojan ja tytötkin mutta isä on kyllä kiistatta kuollut.
Joten joutavaa höpinää tuollainen
Joh 20:24-31 Mutta Tuomas,
jota sanottiin Didymukseksi,
yksi niistä kahdestatoista,
ei ollut heidän kanssansa,
kun Jeesus tuli.
Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle:
"Me näimme Herran."
Mutta hän sanoi heille:
"Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä
ja pistä sormeani naulojen reikiin
ja pistä kättäni hänen kylkeensä,
en minä usko."
Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa,
ja Tuomas oli heidän kanssaan.
Niin Jeesus tuli,
ovien ollessa lukittuina,
ja seisoi heidän keskellään
ja sanoi:
"Rauha teille!"
Sitten hän sanoi Tuomaalle:
"Ojenna sormesi tänne
ja katso minun käsiäni,
ja ojenna kätesi
ja pistä se minun kylkeeni,
äläkä ole epäuskoinen,
vaan uskovainen."
Tuomas vastasi
ja sanoi hänelle:
"Minun Herrani
ja minun Jumalani!"
Jeesus sanoi hänelle:
"Sentähden,
että minut näit,
sinä uskot.
Autuaat ne,
jotka eivät näe
ja kuitenkin uskovat!"
Paljon muitakin tunnus tekoja,
joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan,
Jeesus teki opetuslastensa nähden;
mutta nämä ovat kirjoitetut,
että te uskoisitte,
että Jeesus on Kristus,
Jumalan Poika,
ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessä.
Tuo jeesus on satua ja nuotiotarinaa.
Pahimmassa, joskin erittäin epätodennäköisessä tapauksessa oikea jumala on olemassa ja te jesusianistit muhammadanistien ja muiden selkeästi ihmisen luomien jumalien palvojat joudutte häpeäjonoon odottamaan tuomiota epäjumalanpalvonnasta.
KR 38 Rom 8:1-8
Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille,
jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin
ja kuoleman laista.
Sillä mikä laille oli mahdotonta,
koska se oli lihan kautta heikoksi tullut,
sen Jumala teki,
lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa
ja synnin tähden
ja tuomitsemalla synnin lihassa,
että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä,
jotka emme vaella lihan mukaan,
vaan Hengen.
Sillä niillä,
jotka elävät lihan mukaan,
on lihan mieli,
mutta niillä,
jotka elävät Hengen mukaan,
on Hengen mieli.
Sillä lihan mieli on kuolema,
mutta hengen mieli on elämä
ja rauha;
sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan,
sillä se ei alistu Jumalan lain alle,
eikä se voikaan.
Jotka lihan vallassa ovat,
ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.