Mitä tehdä tän asian suhteen?

Mrmekanic

Tilanne on nyt ollut tässä se että ollaan vasta oltu yhdessä (2kk) ja suhteen alussa ollut jo sellaisia fiiliksiä että en ollut ihan varma haluanko hänen kanssa suhteeseen. Oltiin toki jo 4kk tapailtua joten hieman naisystävän painostuksesta alettiin suhteeseen kun kerta niin kauvan oltiin jo tapailtu.
Olen miettinyt tosi paljon eroa mutta taas sitten tulee sellaisia fiiliksiä että tulee kauhea ikävä häntä jos jätän hänet ja sitten jään yksin ja saatan jopa aleta katumaan päätöstäni. Ja tiedän kuin romuna tuo toinenkin osapuoli on kun on niin tykästynyt minuun. Välillä just haluaisin olla yksin ja nähdä jos saisin enemmän omankaltaisen kumppanin mitä tämä nykyinen on. Jotenka voi nyt tuosta olettaa että nykyisessä on jokin vika ja se taitaa olla luonteen piirteessä joka on aivan erillainen kuin itsellä. Itse on niin rauhallinen ja naisystävä useasti tosi räväkkä ja äänekäs. Hieman tulee sen takia ahdistunut olo enkä tiedä yhtään miksi. Joka voi nyt johtaa tähän miksi epäröin hänen kanssa olemista.

Toki nyt itsellä oli vain 3kk takana pitkänsuhteen erosta kun tapasin tämän nykyisen ja voin ainakin sen sanoa että en todellakaan ollut päässyt hänestä vielä yli. Mutta voin jo sanoa että en kaipaa exääni enään. Johtuen varmaankin kun tästä nykyisestä niin paljon ressannut..Mitä täs pitäisi tehdä?Kertoa nykyiselle omista fiiliksistä/pitää taukoa/lopettaa juttu tähän.?

15

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • otavaanirti

      Itsekin kirjoittelet tekstissäsi ettet ole ollut valmis uuteen suhteeseen, kun olet aloittanut nykyisen suhteesi, joten ehkä olet hypännyt vain suhteeseen, jossa olet saanut sitä seksiä, läheisyyttä, tms. jota rikkinäisenä olet kaivannut. Nyt kun olet päässyt eksästäsi yli ja eheytynyt, niin oletkin alkanut huomaamaan ettei nykyinen suhteesi ja ihminen siinä olekaan sitä mitä todella elämääsi haluat. Ikävähän se on toisen osapuolen kannalta, että hän on ollut sulle laastari, mutta pidemmän päälle suhteenne ei tulisi kuitenkaan kestämään omista tuntemuksistasi johtuen. Kannattaa ottaa irti, eikä jäädä suhteeseen ainakaan sen vuoksi, että pelkäät olla yksin, nythän sä vaikutat olevan valmis ja halukas kokeilemaan omia siipiäsi ja elämään itsekseen sekä etsimään muita ihmisiä elämääsi.

      • t.ap

        Hyvä pointti. Saatat kyllä olla hyvinkin oikeassa.
        Yksi iso asia on kans se mikä häiritsee itseä on meidän luonteen erot. Kun itse on tosi rauhallinen ihminen ja toinen sellainen levoton ja räväkkä ihminen usein niin miksi tämä saa minut ahdistuneeksi hänen seurassaan.

      • otavaanirti
        t.ap kirjoitti:

        Ainahan sitä rikkinäisenä voi käydä, että kohtaa itselle niin vääränlaisen ihmisen, kuin olla voi.Heikoimmalla hetkellä ihastuu ihmiseen, joka ei ole todellakaan sitä mitä ehjänä edes vierelleen hakisi kumppaniksi. Pitää olla joku, kun on vaikeeta olla yksin sekä tyydyttää omia perustarpeita ja menneen suhteen kuormaa, yrittäen löytää elämälleen uutta suuntaa ja voimaa. Jos sä kerran nyt ahdistut kyseisen ihmisen seurassa hänen käytöksensä vuoksi, niin eihän hän sitten mitään hyvää sulle tee ihmisenä, päinvastoin saa vetäytymään vain enemmän kuoreesi, jonka seurauksena tulee väkisinkin ero.

      • hengittäävapaasti
        t.ap kirjoitti:

        Hyvä pointti. Saatat kyllä olla hyvinkin oikeassa.
        Yksi iso asia on kans se mikä häiritsee itseä on meidän luonteen erot. Kun itse on tosi rauhallinen ihminen ja toinen sellainen levoton ja räväkkä ihminen usein niin miksi tämä saa minut ahdistuneeksi hänen seurassaan.

        Toisen räväkän luonteen luonteen vuoksi sä voit jäädä suhteessasi myös altavastaajaksi ja pyrit sen miellyttämisen kautta välttämään niitä ristiriitoja ja yhteentörmäyksiä eli et saa suhteessasi niitä omia mielipiteitäsi esiin etkä tehdä niinkuin itse haluaisit ja lopulta olet vain vieläkin ahdistuneempi. Ei kannata jatkaa suhdetta, jos koet toisen osapuolen luonteen liian ahdistavana ettet voi olla oma itsesi hänen seurassaan. Sen jälkeen voit

      • t.ap

        Miksi sitten koen välillä että tulee häntä tosi ikävä ja että hän ei olisi sitten niin huono kumppani minulle? En usko ainakaan että jäisin altavastaajaksi hänellä kun ei ole mikään tossuttaja kuitenkaan. Kyllä sen verran itse osaan hänellä väittää vastaan.
        Mutta taas sitten tulee semmoisia fiiliksiä että haluaisi olla yksin ja tavata sitten joskus enemmän itselle oikeanlainen ihminen.
        Mistä tämä fiiliksien heittely johtuu?

        Se johtuu siitä ettet koe hänen olevan sulle sen oikeanlaisen ihmisen. Et sä tulisi tänne pohtimaan mitään tämänkaltaista, jos hän olisi sinulle sitä. Jokaisessa ihmisessä on sekä hyvät että huonot puolet, mutta luonteelleenhan ihminen harvemmin voi mitään tehdä. Eikö se olekin parempi sitten elellä itsekseen, jos kokee toisen välillä ahdistavana ja haluaa löytää elämäänsä itselle sopivamman ihmisen.

      • T.AP
        otavaanirti kirjoitti:

        Mutta voiko tuo johtua kans siitä että omat tunteet on vielä sekaisin kun exästä ero on kummitellut taustalla?
        Itse olen miettinyt että juttelis nykyiselle naiselle tästä ja miettisi että jos pitäisi taukoa näkemisestä että saan asiani kuntoon. Ja katsoo miten hän reagoi. Toki voi olla että sitten huomaan että nainen oli ihan väärä mulle tai sitten että ei hän olisi ollut huono kumppani. Omat tunteet on kyllä niin sekaisin tällä hetkellä.

      • ottaairti
        T.AP kirjoitti:

        Aivan turha sinun on vatuloida täällä päivänselvää asiaa, että olet törmännyt liian aikaisin ja sulle vääränlaiseen ihmiseen. Olet vain hypännyt jonkun syliin, jossa sait sitä kaipaamaasi lohtua ja seksiä heikolla hetkelläsi, ajattelematta mitään muuta ja nyt olet sitten vihdoin herännyt, kun nainen alkoi kyselemään vakavan suhteen perään ja huomannut ettet haluakaan senkaltaista ihmistä. Lisäksi sä et taida osata olla edes itsekseen, vaan roikut tunteesta toiseen, et ole varmasti edes käsitellyt tunteitasi eksääsi kohtaan ja sama soppa on edelleen kesken, siksi olet sekaisin. Kyllä sun kannattaa keskittyä nyt omaan itseesi ja elää vain pelkästään itsellesi ja

      • asiaonnäin
        T.AP kirjoitti:

        Mutta voiko tuo johtua kans siitä että omat tunteet on vielä sekaisin kun exästä ero on kummitellut taustalla?
        Itse olen miettinyt että juttelis nykyiselle naiselle tästä ja miettisi että jos pitäisi taukoa näkemisestä että saan asiani kuntoon. Ja katsoo miten hän reagoi. Toki voi olla että sitten huomaan että nainen oli ihan väärä mulle tai sitten että ei hän olisi ollut huono kumppani. Omat tunteet on kyllä niin sekaisin tällä hetkellä.

        Ihmisen persoona kun ei muutu, vaikka kuinka pitäisit taukoa suhteesta ja laittelisit oman elämäsi asioita päätäsi myöten kuntoon.

      • t.ap

        Jos kyseinen ihminen olisi ollutkin se oikea niin enkö sitten olisi kokenut näitä ahdisuksia hänen kanssaan vaikka entinen ero ois ollu päällä?

    • kamuinajatkoon

      Lopeta tuo "suhde teoria".
      Voisit, halutessasi, antaa ystäväsi tietää että et sittenkään ole vielä valmis "suhteeseen", muuta haluat jatkaa ystävinä.

      Anna ystävällesi tilaisuus valita, haluaako hän jatkaa ystävyyttänne. Vai etsiä mihen jonka kanssa aloittaa "suhteen".
      Kumpi tahaansa valinta on hyvä.
      Jatkatte yhdessä kamuina tai ette, siinä kumpikaan ei "menetä kasvojaan". Tuo yksinkertaisesti vain on reilua ja suoraviivaista.

    • Älkäjääroikkumaan

      Jätä tekstarilla, niin ne oikeat miehet tekee.

      • niintuleeasiatselviksi

        Tai puhu mieluummin kasvokkain, niin ne reilut miehet tekee.

    • juoksekarkuunjo

      Sen siitä saa, tunnesotkusopan itselleen, kun monet tunteet on yhtäaikaa pääkopassa sotkemassa ja törmää vielä itselleen niin vääränlaiseen ihmiseen, joka painostaa vielä suhteeseen.

    • t.ap

      Lopetin jutun eilen. On alkanut sen jälkeen ahdistaa ja tosi surullinen fiilis kun hänet jätin. Ja kova katumus tuli päälle. On se kumma kun toisen kans ei ole ollut niin hyvä olla kun ajatukset on temppuillut mut silti olo ei helpottanut. No parempi täs on nyt kelata omia ajatuksia että saan pään kasaan niin tiiän mitä haluan. Saattohan tää sitten olla kans aivan väärä mulle ja en ole sitä huomannut kun en ollut käsitellyt loppuun edellisen jutun tunteita. Ja et olo tästä helpottuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      75
      2290
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1771
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      162
      1639
    4. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1392
    5. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1388
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1261
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1119
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1073
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1062
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      958
    Aihe