Angoraa sisältävien vaatteiden käytöstä

En ole hankkinut uusia angoravaatteita sen jälkeen kun sain selvyyttä angorantuotantoon liittyvistä asioista, ja kun yleensä ei voi olla ostaessa varma miten angora on tuotettu.
Onko aikaisemmassa vaiheessa hankittuja angoraa sisältäviä vaatteita/asusteita häpeällistä pitää? Miten niihin suhtaudutaan ja tunnistaako angoravaatetta päällepäin varmuudella, vai osataanko hyvin samannäköistä tekokuituakin valmistaa ?
Turkistenhan suhteen näin on ja monet turkisten ystävätkään eivät halua pukeutua turkiksiin niiden negatiivisen leiman vuoksi.
Vanha perintöturkis on hieman eri juttu kuin uusien hankkiminen ja turkistarhauksen kannatus nykyisin, mutta samanlailla siihen suhtautuvat muut, kyseisen henkilön nykyisestä turkisten tuotantoon suhtautumisesta ja turkiksen iästä tarkemmin tietämättömät ja se nähdään viittaavan helposti turkisten tuotannon kannatukseen, vaikkei niin aina ole.
Toisaalta jos vanhempiakaan turkiksia ei näy katukuvassa, tällaisilta mielleyhtymiltä vältytään ja annetaan enemmän tukea ihanteelle turkiksettomasta Suomesta ja turkistuotannon lopettamiselle.
Angoratuotteita kohtaan ihan samanlaista suhtautumista ei ole; angora ei ole kaikille materiaalina ja valmistustavoiltaan niin tuttu eikä aina niin helposti tunnistettavissa.
092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


khgfyjhchjjj kirjoitti:

En ole hankkinut uusia angoravaatteita sen jälkeen kun sain selvyyttä angorantuotantoon liittyvistä asioista, ja kun yleensä ei voi olla ostaessa varma miten angora on tuotettu.
Onko aikaisemmassa vaiheessa hankittuja angoraa sisältäviä vaatteita/asusteita häpeällistä pitää? Miten niihin suhtaudutaan ja tunnistaako angoravaatetta päällepäin varmuudella, vai osataanko hyvin samannäköistä tekokuituakin valmistaa ?
Turkistenhan suhteen näin on ja monet turkisten ystävätkään eivät halua pukeutua turkiksiin niiden negatiivisen leiman vuoksi.
Vanha perintöturkis on hieman eri juttu kuin uusien hankkiminen ja turkistarhauksen kannatus nykyisin, mutta samanlailla siihen suhtautuvat muut, kyseisen henkilön nykyisestä turkisten tuotantoon suhtautumisesta ja turkiksen iästä tarkemmin tietämättömät ja se nähdään viittaavan helposti turkisten tuotannon kannatukseen, vaikkei niin aina ole.
Toisaalta jos vanhempiakaan turkiksia ei näy katukuvassa, tällaisilta mielleyhtymiltä vältytään ja annetaan enemmän tukea ihanteelle turkiksettomasta Suomesta ja turkistuotannon lopettamiselle.
Angoratuotteita kohtaan ihan samanlaista suhtautumista ei ole; angora ei ole kaikille materiaalina ja valmistustavoiltaan niin tuttu eikä aina niin helposti tunnistettavissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu