Miten edetä

Ihastustuskissaan

Olen tässä ihastunut opiskelijakaveriini, jonka kanssa meillä on aika paljon yhteistä. Ollaan yhteisillä luennoilla tehdään tehtäviä samassa porukassa ja molemmat ollaan poikettu toistemme luona jos jonkinlaisen projektin parissa. Aika aktiivisesti ollaan myös viestitelty ja jaettu henkilökotaisempiakin asioita. Tämä kaverini puhuu silloin tällöin kuinka typeriä muut miehet oikein on ja joskus jopa jakaa kuvankaappauksia tindermatchien kanssa käymistään keskusteluistaan. Hän myös kertoi ettei tiedä pystyykö exänsä jälkeen enää koskaan kunnon parisuhteeseen ja kuinka vaikeaa se on että randomit tulee kertomaan tunteista häntä kohtaan.

Tämä viittaisi siihen ettei kiinnostusta olisi, mutta saan häneltä melkein säännöllisesti jonkinlaisen keskustelunavauksen ja meillä on muutenkin todella paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Monesti saatetaan tuntikausia keskustella vaikka minkälaisista asioista, joten haluaisin tietenkin kaveruuden etenevän pidemmälle, mutta treffeille pyytäminen tuntuu oudolta ja vähän pelkään että jos menen kysymään asiasta menetän pian hyvän kaverin. Mitä mieltä olette, tulisiko minun kaveruuden uhalla pyytää ulos virallisemmille treffeille tai kenties seuraavissa opiskelijabileissä kännipäissään kertoa tunteistani (ollaan sovittu että muutamiinkin oltaisiin kaveriporukalla menossa)? Vai olisikohan helpompi vain pistää uutta matoa koukkuun?

(Joku kumminkin kysyy: ikähaarukka on siinä 20-25 vuoden välillä meillä molemmilla, ikäeroa alle vuosi, itse olen mies ja ihastunut sitten naispuoleiseen kaveriin)

7

155

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kamutkamuina

      Ystäväsi on niin monella tavalla ilmoittanut ettei halua vakikumppania. Kuinka sinä et itse ole tuota huomannut, kun se tulee kirjoituksestasi niin selvästi muiden nähtäväksi?
      Pidä häntä vain kamuna ja jatkakaa maailman parantamista opintojenne ohella.

      Tietysti aina voit siirtää puheenaihetta yleisimpiin asioihin kun hän alkaa kertoilemaan liikaa omasta historiastaan.. Sillei lempeästi näytät ettet ole oikein kiinnostunut siitä. (Eikä sinun tarvitsekkaan olla!)
      Jos puheenaiheet kääntyvät sinulle epämieluisiksi, voit aina harventaa tapaamisianne. Tuo on vain luonnollista ihmisten keskeistä kanssakäyntiä. Toisen jaaritusten kuuleminen on kuin liimaa joka saattaa kietoutua liiaksi sinun ympärille. Sitten vasta onkin vaikeampaa tehdä " hajurakoa." Ja -hokkus pokkus - olet liisterissä liian syvällä.

      Vietä aikaasi muidenkin opiskelukavereittesi kanssa äläkä edes haaveile liimautua tuohon yhteen.

      • sesamakuinylhäällä

        Kiitos 😕😔✅


      • Omakohtaistakinkokemusta

        Kyllä se nyt pahasti siltä näyttää, että olet joutunut sille kuuluisalle kaverivyöhykkeelle. Naiset ei kyllä heposti usko tähän, mutta kyllä sinun kohtalona on seurata sivusta hänen toilailujaan ja siiten kun on kolahtaa saat olla keräilemässä häntä kasaan, kun sinä olet niin hyvä kaveri. Oletko muuten varma, että hän ei luule sinua homoksi? Hänellähän voi olla varma käsitys siitä ettet ole ollenkaan kiinnostunut tytöistä.


      • edelleensesama
        Omakohtaistakinkokemusta kirjoitti:

        Kyllä se nyt pahasti siltä näyttää, että olet joutunut sille kuuluisalle kaverivyöhykkeelle. Naiset ei kyllä heposti usko tähän, mutta kyllä sinun kohtalona on seurata sivusta hänen toilailujaan ja siiten kun on kolahtaa saat olla keräilemässä häntä kasaan, kun sinä olet niin hyvä kaveri. Oletko muuten varma, että hän ei luule sinua homoksi? Hänellähän voi olla varma käsitys siitä ettet ole ollenkaan kiinnostunut tytöistä.

        Jep, kuulostaa ihan järkeenkäyvältä. Ei varmasti luule homoksi, olen melko idioottivarmasti vihjannut kiinnostuksestani. Olemme myös puhuneet toistemme parisuhdetilanteista ja taisin valitettavasti saada vahvistuksen että uutta olisi alettava hakemaan kiikariin. Olen jo huomannut tuon että saan olla ”keräilemässä kasaan kun kolahtaa”. Taitaa olla naisilla melko yleistä tämmöinen? Oli miten oli, sainpahan hänestä hyvän ystävän/kaverin.

        Kiitoksia äärettömästi asiallisista ja harkituista vastauksista!


    • kiitoskaikilletalkup

      Kiitos kaikille vastanneille, teistä oli uskomaton henkinen apu. Sain vihdoin otettua asian puheeksi ja pakithan sieltä tuli, mutta sekin tuntuu oudolla tavalla todella hyvältä kun stressi helpottaa. Suosittelen kaikille, vaikka asian puheeksi ottaminen onkin vaikeaa etenkin silloin kun tietää tuloksen. Puhuminen auttaa aina

    • Anonyymi

      Kaveri.......kuinkahan tärkeä mahdat olla edes tuossa roolissa.

      En usko, että kannattaa ladata tuotantopanoksia tähän frendiin juuri ollenkaan.... Ei aikaa tahikka vaivaa.

      Testaa itseäsi. Kun tämä "kaveri" tyrkkää sulle seuraava keskustelunaloituksen, lähde salille, leffaan tai ala sahata takkapuita. Käytä naapurin kilpikonna lenkillä ja kipaise kaupassa. Leivo vielä täytekakku, nuku yönyli, tee täysi työpäivä ja vastaa hänelle sen jälkeen joku ytimekäs, lyhyt viesti, johon ei ole helppo keksiä jatkoa/vastausta.

      Sulla voi olla tunne, että hän on hyvä ystävä, mutta luulen, että hänelle olet ehkä enemmänkin tyyppi, johon ei ole kovin tärkeä edes pitää yhteyttä.


      Kun itse et tee aloitteita ja jätät vastaamisen vähän harvempaan, niin näät, ettei tyyppi ole moksiskaan. Hänellä on muuta tekemistä.


      Etsi joku, jolle sä olet tärkeä😍

    • ei miehet halua olla millään friendzonella

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1366
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. 70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      499
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      490
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      98
      470
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      463
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      458
    16. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe