Uskonnollisille tai ja hengellisille organisaatioille -järjestöyhdistys ko uskonnollinen etujärjestö kirkko toiminnoille ei ole oikeusvaltiossa armaassa Suomen maassa annettu tuomiovaltaa.
Säännöt ko. järjestöillä jokaisella on kirjoittamatta suhteessa jäseniin.
Mielivallan mieluisuus lukuisille organisaatiojohtajille ei voi olla nykyajan missio.
Armaassa maassa eduskunta toimii lainsäädännän ylimpänä. Ministeriö toimeenpanee eduskunnan säätämiä lakeja. Tasavallan presidentillä ja ministeriöllä on veto oikeutta lakialoitteiden uudelleen kierrättämiseksi valiokuntiin ja kyselytunneille lausuntokierroksille laissa tarkemmin säädetyllä tavalla.
Euroopan Unionin ministerikokous voi yhdessä kokouksessaan säätää EU alueen direktiivejä.
Lain valvontavalta on poliisivoimilla ja rajavartiolaitoksella. Kouluttavat itse työvoimaansa. Armaassa maassa tuomiovaltaa käyttää vain maan perustuslain mukainen tuomioistuin. Tiedollisuuden vaatimus virkoihin oikeustieteellisistä hyväksytyistä tiedekunnista.
Korvaa ei tarvitse lopsauttaa erilaisille virattomille ilman työnantajaa oleville luottamustoimien haltijoille. Toimielimiin valitaan äänestyslapuilla ilman tiedollisuuden vaatimuksia henkilöitä määräajaksi kunkin demokratian sääntöjen mukaisesti. Näiden itsenäinen toimivalta on äänestyslappu.
Toimielin on aina päätöksentekijä.
Kaikessa kunnallisessa hallinnossa on ko. paikkoja puoluepolitiikan kunnallisvaaliäänien paikkajakojen mukaan vaalikausittain.
Yhtiöissä, taloyhtiöissä, etujärjestöissä ja yhdistystoiminnoissa myös toimielimet; hallitus, johtokunta tai lautakunta.
Toimielin on toiminnan moottori ja päätöksentekijä. Jäsenillä äänestyslappu itsenäistä toimivaltaa.
Jokaisella jonkun alaisella on poikkeuksetta työsopimus. Työsopimuksesta selviäää perustehtävä ja alaistaitojen vaatimus.
Alaistaitojen vaatimuksia on vain työelämässä kun molemmilla osapuolilla on työsopimus. Kaikki muut kirjoittavat säännöt joihin vedotaan mm. jäseniä koskevissa asioissa.
Uskonnolliset organisaatiot esittelevät organisaation arvot, mutta säännöt on kirjoittamatta jokaisella.
Käsikirjoja on toiminnan ohjauksessa ja normituksessa. Ne eivät saa antaa valtaa suhteessa toiseen jäseneen, käsikirjoja ei esitellä kun jäseniä otetaan. Valta kuuluu toimielimiin; johtokunnat, hallitukset. Jokainen johtaja on toimielimen alainen.
Toimielin valitsee ja erottaa johtajat ja vastuunkantajat.
Organisaatiojohtajien ainoat alaiset ovat organisaation palkatuissa henkilöissä.
Vianhaltijapäätöksiä kansalaiset saavat tämän tästä. Esimerkiksi KELA antaa jatkuvasti paljon viranhaltijapäätöksiä. Usein viranhaltijapäätökset tekee toimielin. Viranhaltija antaa päätöksiä säädettyjen lakinormituksien mukaisesti.
Toimihenkilöillä viranhallinnassa on usein valmiit laskurit viranhaltijapäätöksiin.
Näitä laskureita voi kansalainenkin tänään käyttää itse netissä.
Viranhaltija ei koskaan ohita kansalaista kansalaista koskevassa asiassa. Kanslaista ei voi ohittaa kansalaisten koskevassa asiassa. Poikkeustilanteita on sellainen hätätila, jossa on pakko toimia ammattiosaamisen varassa jos ei voida kysyä lupaa, mm. sydämen elvyttämiseen ei voi tiedustella asiakkaan lupaa. Päiväkoti täti ei voi tiedustella lapsen vanhemmilta saako lapsen hakea päiväkodin aidan rajan ulkopuolelta ajoradalta pois. esim. mm.
Viranhaltijapäätöksiin voi aina hakea muutosta. Tuomioistuimien päätöksiinkin on tavallisemmin muutoksenhakuoikeus.
Hengellinen uskonpuhdistus on suoritettu kansainvälisten ns. protestanttisten uskonnon etujärjestöjen ja kirkkojen toimesta. Ilm 14:6-13.

Vastaukset 31
Vanhimmat
Lisäys;
Papit ja pastorit ovat samalla tavalla ammatti-nimikkeitä kuin esim. veturinkuljettaja ja ompelija.
Ovat työnantajiensa palveluksessa, ja velvolliset noudattamaan työnantajiensa organisaatio-arvoja ja määräyksiä.
Pappisjärjestelmä päättyi Golgatalle.
Tiedollisuuden vaatimus työnhaussa on hyväksytyn teologisen tiedekunnan tutkintovaatimus.
1 Kor 9 luvussa on valtuus evankeliumista elatuksen saamiseen. Siinä on kyse elannosta, -ei henkilökohtaisesta vaurastumisesta evankeliumista. Viisas taloudenhoitaja saa mielellään olla.
Jeesus Kristus on ainoa pappi; Hebr 5-10 luvut, 8:1-2.
Jokainen uskovaisten kirjoilla on "pappi" joita ei koskaan nimitetä papeiksi kuitenkaan; 1 PIt 2:9 kukaan -kyse on samasta "pyhäkön" ylläpidosta kuin vanhan liiton leeviläisten heimolla oli. Leevin heimon ihmisten ainoa työ oli pyhäkön ylläpito.
Ylimmäinen pappi oli välittäjä kansan ja Jumalan välillä.
Ihmisvälittäjää ei ole olemassa Golgatan jälkeen. Suora yhteys nykyajan Hebr 8:1-2 Ylipappiin on jokaisella ihmisellä. Taivaan palvelussa ei kukaan nuku koskaan. Kansalainen on suorassa yhteydessä ilman ihmisylipappia Kristukseen. Jeesus Kristus on ainoa pappi ja välittäjä ihmisen ja Jumalan välillä.
Palkkapappiskunta tekee arvokasta työtä ammatissaan evankeliumin palveluksessaan.
Palkattuja ihmisiä on ollut aina käytössä uskonpuhdistuksen työssä.
Laissa on säädetty palkkapappien oikeuksista mm. avioliittoon vihkimiseen. -Ei toimivaltaa itsenäiseen ihmisten siviilisäätyä koskeviin asioihin kuitenkaan.
… "1 PIt 2:9 kukaan -" -- Pitää olla; 1 Piet 2:9 mukaan....
…. Ei ole mikään pakko apinoida Jeesuksen aikaista hallinnon kulttuuria.
Paavali sanoisi tänään; "Olkaa lainkuuliaiset" -alamaisuuden sijasta.
Alamaisia ei laillisin keinoin ole olemassa oikeusvaltiossa.
Erilaiset demokratian yhdistystoiminnan talkoo tehtävien nimikkeet ovat vanhentuneita.
Ne eivät kerro mitään olevaisille.
Minkäänlaiseen vallan käyttöön ei talkoo tehtävät voi viitata.
Yksi ei nousta yli muiden, mutta voi hoitaa demokratian antamaa tehtävää toimielimen alaisuudessa.
Toimielin on juridinen päätöksentekijä ja juridinen vastuunkantaja.
Jokaisella toimielimen jäsenellä on juridinen vastuu toimielimien päätöksien vaikuttavuuden tuloksista. Siksi toimielimessä ei ole kukaan johtaja toiselle, vaan itsenäinen toimivalta on äänestyslappu.
Puheenjohtaja johtaa puheen, ja siksi on ylimpänä vastaamassa laillisien kokouksien asiakirjojen kasaamisesta ja sisällöstä.
Puheenjohtaja käyttää oman itsenäisen toimivaltansa =äänestyslappunsa päätöksenteossa.
Tämän vuoksi ei toimielimessä voi olla johtajaa, joka kaataisi jokaisen muun jäsenen äänen omalla äänivallallaan.
Organisaatioissa pitää mitoittaa toimielimien valtuudet tämän mukaan, että tämä voi toteutua.
Johtajan istuttaminen pöytään ei ole mahdollista.
Toimielin on johtaja-päätöksentekijä, ja toiminnan moottori.
Jokainen toimielimen jäsen on toiminnasta vastaava johtaja.
Alaisia tosin on vain työelämän työsopimuksien mukaan, että alaisella on pakko olla työsopimus ollaksensa luottamustehtävän sijasta alaisena.
Luottamustehtävissä on juridinen tehtävävastuu, ei kenenkään alaisena olemista.
Olen+eronnut+Adbenttikirkosta+vuosikymmen+takaperin.
Hengelliset+maallikko+talkootyö
vastuuni+sanoin+irti++itse+puhelimitse+eräänä+kauniina+kesäaamuna+1.6.2006.+2006.
Kannoin+vastuuni+100%+joka+päivä+siihen+saakka.
Olen+menetellyt+hyvän+moraalin+mukaisesti.+Pääministerikin+voi+jonakin+kauniina+aamuna+ilmoittaa+ettei+kanna+tehtävävastuuta+esim.+perhesyistä.
Olen+elämäni+aikana+suorittanut+vain+yhden+rikoksen+-rattijuopumus+1986.
Armaassa+maassa+oikeusvaltiossa+rikokseen+syyllinen+ei+ole+jos+sakkolappuakaan+ei+maan+petustuslain+mukaisessa+tuomioistuimessa+voida+rikoslakien+ja+koko+lakisäädösmassan+nojalla-+huomioiden-+kirjoittamaan.
Millään+vuosikymmenellä+ei+ole+voitu+syyttää+ja+tuomita+muusta.
Minulla+ei+ole+mitään+tekemistä+nuorisoseksin+kanssa.
Jokainen+elämäni+seksikontaktien+osapuoli+on+vähintään+isovanhemman+ikäinen+tänään.
Olen+torjunut+joka+ainoan+varhaisnuoren+seksitarjoilun+esim.+viimeisen+30+vuoden+aikana+kun+olen+ollut+30+vuotta+yli+30+vuotias,+-nyt+60.
Olen+ollut+luterilaisten+kirjoilla+1970-+1980+luvuilla,+mutta+en+ns+uskovainen.
Olen+eronnut+lut+kirkosta+1980+luvun+puolessa+välissä,+ja+liittynyt+uudelleen+luterilaiseen+kirkkoon+noin+1995+Jumala+uskon+myötä.
Adventtikirkossa+olin+2000+alusta+seitsemän+vuotta,+ja+erossa+nyt+12+vuotta+12.
Olen+kirkoton+ja+Raamattu+on+vain+omassa+himassa+kotitarpeiksi.
Esimerkiksi+vuodesta+1989+jos+aikoisi+minua+moralisoida+tai+syyttää,+niin+olisi+oikeusvaltiossa+pitänyt+syyttää+kohtuullisen+ajan+kuluessa+joka+tarkoittas+vuoteen+1989+nähden,+että+moralisointi+olisi+pitänyt+suorittaa+viimeiatään+25+vuotta+sitten+25.
Selväjärkisissä+vaikuttimissa+oleva+ei+kykene+moralisoimaan+niin+kaukaisia+aikoja+nuorten+käyttäytymishäiriöistä,+joista+on+omana+aikanaan+ymmärretty+vuosikymmeniä+sitten+ettei+ole+tuomioistuimessa+mahdollisuutta+tuomiota+pöytään+kopauttaa+nuijalla.
Minuun+olisi+pitänyt+olla+yhteydessä+viimeistään+25+vuotta+sitten.
Uskonnollinen+syytöshurmion+vaikutin+ei+ole+maan+oikeusmoraalietiikkaa.
Ihmisen+hurskaus+ei+nouse+paheksumalla+1980+luvun+nuorten+käytöshäiriöitä+henkseleitä+paukutellen+30-40+vuotta+liian+myöhään.
Ihmiset+kokevat+ihka+omat+omantunnon+syytöksensä,+itsekin+niin+että+olen+elänyt+uutta+elämää+Kristuksessa+syntini+kokonaan+unohtaneena+jo+vuosikymmeniä+sitten.
Minun+rikosrekisteri+on+puhdas..
En+voi+ryhtyä+rikolliseksi+mistään+uskovaisille+tai+muillekaan.
Uskovaisten+laillisia+tuomioistuimia+ei+ole+olemassa+oikeusvaltioissa.
Perustuslain+mukainen+tuomioistuin+on+ainoa.
Olen+torjunut+joka+ainoan+varhaisnuoren+seksitarjoilun+esim.+viimeisen+30+vuoden+aikana,+kun+olen+ollut+30+vuotta+nyt+yli+30+vuotias.
Jokainen+mahdollinen+elämäni+seksikontaktini+on+tänään+isovanhemman+ikäinen+ihminen+50+villityksessään.
50+päivien+kynnyksellä+ja+50-60+vuotta+täyttäneitä+ihmisiä.
Minun+50+villitys+oli+47-53+iässä.+Tätä+ikää+tarkoitan+50+villityksellä.
Valtion arvonimikauppa ei myy rahalla valtaa vähääkään. Valtionkonttorista rahalla ostettavat arvonimet ovat lähinnä ihmisten turhamaisuuden ja veronkeruun vuoksi. Arvonimikaupassa tunnustusta annetaan ihmisille. Arvonimikauppa jossa arvonimi maksaa aina vähintään kymmeniä tuhansia, usein sadoissa tuhansissakin euroissa, arvonimiä ostellaan lahjaksi.
Virkoja ei valtionkonttori myy rahalla.
Näin sitten esim. kunnallisneuvos joutuu edelleen hankkimaan toimivaltansa äänestyslapuilla vaalikausittain. Kunnallisneuvoksen itsenäinen toimivalta on = äänestyslappu.
Arvonimikaupasta voi tiedustella arvonimeä kunnalliselämän ihmiset, jos on kunnalliselämässä kertynyt vuosia vähintään kymmenen vuotta.
Tieteen, ja taiteen, kulttuuri arvonimiä on kaupan, ja aina joku vähimmäisvaatimus on ehtona että arvonimen voi ostaa lahjaksi tai itselleen.
…. Ei ole mikään pakko apinoida Jeesuksen aikaista hallinnon kulttuuria.
Paavali sanoisi tänään; "Olkaa lainkuuliaiset" -alamaisuuden sijasta.
Alamaisia ei laillisin keinoin ole olemassa oikeusvaltiossa.
Erilaiset demokratian yhdistystoiminnan talkoo tehtävien nimikkeet ovat vanhentuneita.
Ne eivät kerro mitään olevaisille.
Minkäänlaiseen vallan käyttöön ei talkoo tehtävät voi viitata.
Yksi ei nousta yli muiden, mutta voi hoitaa demokratian antamaa tehtävää toimielimen alaisuudessa.
Toimielin on juridinen päätöksentekijä ja juridinen vastuunkantaja.
Jokaisella toimielimen jäsenellä on juridinen vastuu toimielimien päätöksien vaikuttavuuden tuloksista. Siksi toimielimessä ei ole kukaan johtaja toiselle, vaan itsenäinen toimivalta on äänestyslappu.
Puheenjohtaja johtaa puheen, ja siksi on ylimpänä vastaamassa laillisien kokouksien asiakirjojen kasaamisesta ja sisällöstä.
Puheenjohtaja käyttää oman itsenäisen toimivaltansa =äänestyslappunsa päätöksenteossa.
Tämän vuoksi ei toimielimessä voi olla johtajaa, joka kaataisi jokaisen muun jäsenen äänen omalla äänivallallaan.
Organisaatioissa pitää mitoittaa toimielimien valtuudet tämän mukaan, että tämä voi toteutua.
Johtajan istuttaminen pöytään ei ole mahdollista.
Toimielin on johtaja-päätöksentekijä, ja toiminnan moottori.
Jokainen toimielimen jäsen on toiminnasta vastaava johtaja.
Alaisia tosin on vain työelämän työsopimuksien mukaan, että alaisella on pakko olla työsopimus ollaksensa luottamustehtävän sijasta alaisena.
Luottamustehtävissä on juridinen tehtävävastuu, ei kenenkään alaisena olemista.
Valtaosa Raamatun laeista ovat ajan vaatimuksesta kokeneet muutosta.
Vanhan liiton pyhäkön seremonia lait lakkasivat Golgatalla olemasta voimassa. Pappisjärjestelmäkin päättyi tähän.
Kansan yhteiskunnalliset lait liittyivät nekin paljolti pyhäkön ympärille, koska kansa eli pyhäkön ympärillä.
Kaikki yhteiskunnallinen lakisäädös kokee muutosta ajassa tarpeen mukaan.
Eduskunta ei muuta teekään kuin säätää lakia.
>>> On vain yksi laki josta voi olla varma ettei lain arvot koskaan lakkaa olemasta olemassa;
Se on kymmenen käskyn laki. Laki ei lakkaa, koska lain arvot opettavat synnin.
Temppelin ja ihmisvälittäjän aikana laki oli kivitauluissa tikkukirjaimilla yksinkertaiselle rahvaalle.
Nyt uuden liiton aikaan lain arvot puhuttelevat Jumalan Hengen voimasta ihmistä aina silloin kun ihminen on vaarassa, on kiusattu tai langennut syntiin.
Jumalan Henki puhuttelee ihmistä näin; Ilm 3:14-19, Hebr 10:12-18 kertoo hyvin Jumalan oman Hengen puhuttelun -tuo sama laki -lain arvot ovat "sydämessä" mutta toki saa tikkukirjaimistakin tavata. Jos taivas ja maa ovat paikoillaan on varmaa että synnin opettava laki on myös paikallaan; Luuk 16:16-17.
Ilm 14:12/12:17, Jaak 2:8-13, Joh 2:1-6, 5:3, mm.
… Palokunta ei voi tiedustella omakotitalon omistajalta, saako lähteä sammuttamaan talonomistajan taloa, josta on saatu paloilmoitus.-
Oppikaa+tämä+kaikki+mitä+Jari-setä+tänä+aamuna+vielä+opetti+Teille+_!_
Minulla+ei+ole+syntini+mieleeni+muistunut+sen+jälkeen+kun+olen+1995+Jumala+uskon+myötä+uutta+elämää+Kristuksessa+alkanut+viettämään.
Olen+jonkun+askeleen+ottanut+tilanteesta+poiskin+San+24:16.
Uskonnollisissa+järjestöissä+-joissa+satamäärin+ihmisiä+ovat+ottaneet+jotakin+organisaatio-johtajan+tehtävää+itselleen,+on+ko.+kulttuurissa+missä+ei+ole+sääntöjä+jäsenille+kirjoitettu,+että+on+vain+arvot+ilmoitettu+-on+liian+ikäviä+seurauksia+usein+niille+joilla+koko+elämän+kantavin+arvo+romahtaa+jos+ei+sitten+olekaan+jollekin+organisaatiojohdon+tehtäviä+itselleen+ottaneelle+henkilölle+tämän+mielivallan+mieluisassa+tilassa+jonakin+kauniina+päivänä.
Identiteetti-kriisit+elämän+kantavimman+arvon++romahtaessa+ovat+usein+niitä+ikäviä+mistä+vingutaan+pitkään.
Uskonelämän+romahtaminen,+avioero,+konkurssi,+työuran+menetys,+ovat+tuollaisia+raskaita+asioita+mm.+joissa+elämän+kantavimmat+arvot+romahtavat.
Olen+yleisessä+integriteetti-+legitiimiys+-asiassa,+en+ole+sanallakaan+koskaan+syyttänyt+ketään+minkäänlaisen+järjestön+tai+minkäänlaisen+seurakunnan+ihmisiä,+ja+nämä+ovat+saaneet+viettää+omaa+henkilökohtaista+uskon+ja+perheensä+elämää+minun+heistä+mitään+missään+koskaan+puhumatta+uskontokunnista+ja+seurakunnista+riippumatta+vuosikymmenien+aikana.
>>+Minä+olen++ottanut+syyn+itselleni+siitä+että+olen+marssinut+ulos+liikarasitus+syystä,+ja+en+ollut+valmistautunut+ottamaan+vastaan+niin+paljon+niin+suuria+muutoksia+organisaation+tehtävien++jakeluprosessien+yhteydessä.
Rakastuin+naisiin+siihen+aikaan,+ja+koko+50-+villitykseni+ajan.+Nämä+olivat+neiti-ihmisiä,+ja+h-hetkemme+eivät+lyöneet+yksiin,+ja+tai+en+päässyt+tavoitteeseeni+neidon+helemojen+paukkeeseen+ja+neuvotteluun+neidon+kanssa+ja+perheittensä+kanssa.+Tulen+hulluksi+joka+kerta+kun+jos+joudun+polttamaan+itseäni+liian+pitkään+yksin.+Kyse+ei+ole+välittömästä+yhdynnästä+kuitenkaan.
>>>>+Minulla+on+nyt+uusia+tuulia+sen+verran+että+suunnittelen+vakavissani+taivaan+rannan+maalaamista.
Olen+vasta+toipumassa+menneistä+liikarasitus-asioista+ja+haluan+viettää+eläkepäiviäni+harrastuksieni+parissa+rauhassa.
>>>+Saatan+neuvotella+uskonnollisen+tai+hengellisen+organisaation+jäsenyydestä+seuraavan+kerran+70-+vuotis-päivilläni.+__+Minulla+on+kotitarpeiksi+oma+Raamattu+omassa+himassa.
Olen+juuri+toipumassa+kokonaan+myös+pyöräilymatkani+vammasta,+jossa+kaikki+selkälihakset+olivat+poissa+paikoiltaan.+Oli+tuhat+lihaslukkoa+ja+tuhat+solmua,+ja+krampanneet+kovettuneet+kiinni+vääriin+paikkoihin.+Minua+ei+olisi+kukaan+pystynyt+avaamaan,+ja+siksi+oli+pakko+tehdä+homma+itse.
Olen+sitten+hullun+kiiltoa+silmiin+tavoitellen+kiihottanut+itseni+rajuihin+liikkeisiin+lihaksien+avaamiseksi.+Sydän+oli+kerran+pysähtyä,+kun+siellä+menee+suuria+verisuonia.+Kerran+väänsin+leukaluuta+niin+että+ikeneen+kolmen+hampaan+pituinen+haava+kun+leukaluu+liikahti.
Verenpaine+nousi+ensin+öisin+200:sataan+yläpaine.
Tiedän+kaikki+ne+tilanteet+missä+selkä+meni+sijoiltaan+polkupyörän+päällä.+Olen+sitten+roikkunut+tangolla+selkä+vinossa+ja+aiheuttanut+lisää.+
+Pyöräilyssä+hankitut+atleetit+katosivat,+mutta+paidan+hartian+sauma+kokoiselleni+paidalla+näyttää+että+minulla+on+normaali+levyiset+hartiat,+vaikka+niistä+katosikin+50%.
+Kaikille+60-+vuotiaille+käy+niin+elleivät+raskasta+rautaa+nostele.+Liikunnallinen+elämä+jatkuu.
Raskaita+pyöräilymatkoja+ei+ole+pakko+tehdä,+vaan+voi+tyytyä+lähiseutuihin.
Kun+ukko+polkee+35+kg+pakkauksilla+hirmu+kunnossa+kymmeniä+kilometrejä+taukoamatta,+ovat+lihakset+kuin+kuminauhaa.+Lihakset+saa+sijoiltaan,+mutta+kaupunkiajossa+se+ei+onnistu.
Raskaan+sarjan+pyöräilijän+liikarasituskramppi+oli+tilanne,+kun+koko+selkä+leikkasi+kiinni.
Maantiellä+kun+polkee+pakokaasuissa+hengitin+pinnallisesti+ja+selkä+leikkasi+kiinni+lätyksi.
On+tärkeätä+hengittää+keuhkot+täyteen.
Neuvottelen+mahdollisesti+10-+vuoden+kuluttua+hengellisen+yhdistystoiminnan+jäsenyydestä.
Olen+tarkoittanut+hyvää+neuvoessani+nämä+organisaatioita+koskevat+yleiset+integriteetti-+ja+legitiimiys-+asioita.
Satojen+organisaatiojohtajien+mielivallalle+mieluisaksi+ei+ole+velvollisuuksia.
>>>+Organisaatiot+saavat+minun+puolestani+luvan+kirjoittaa+säännöt+jäsenilleen,+josta+selviää+jäsenyyden+ehdot+ja+vaatimukset,+ja+ryhtyä+tekemään+mielivallan+mieluisuuden+sijasta+päätöksiä+toimielimissä+sen+mukaan+mitä+kerron+tässä,+niin+päästään+armaassa+maassa+lähemmäksi+nykyajan+koulutettujen+ja+yhteistyökykyisten+ihmisten+tarpeita+ja+lähemmäksi+oikeusvaltion+lain+velvoitteita.
Minulla+ei+ole+ollut+kritiikkiä+joka+olisi+koskenut+suoraan+Adventtikirkkoa.+On+yleinen+hengellisiä+ja+uskonnollisia+-kirkkoja+koskevaa+legitiimiysasiaa.
Adventtikirkon+teologia+on+edelleenkin+syytä+kirjoittaa+organisaation+ylimmässä+toimielimessä.
Adventtikirkon+teologia+on+aina+ollut+tiedollisten,+hengellisten+ja+vastuullisten+ihmisten+hallinnassa.
Adventtikirkon+teologia+pitää+kiinni+pyhyyden+arvoista+tinkimättä+maailman+synnin+puolelle.
<<Olen+juuri+toipumassa+kokonaan+myös+pyöräilymatkani+vammasta,+jossa+kaikki+selkälihakset+olivat+poissa+paikoiltaan...+Minua+ei+olisi+kukaan+pystynyt+avaamaan,+ja+siksi+oli+pakko+tehdä+homma+itse.
Olen+sitten+hullun+kiiltoa+silmiin+tavoitellen+kiihottanut+itseni+rajuihin+liikkeisiin+lihaksien+avaamiseksi.+Sydän+oli+kerran+pysähtyä,+kun+siellä+menee+suuria+verisuonia.+Kerran+väänsin+leukaluuta+niin+että+ikeneen+kolmen+hampaan+pituinen+haava+kun+leukaluu+liikahti.
Verenpaine+nousi+ensin+öisin+200:sataan+yläpaine.
Tiedän+kaikki+ne+tilanteet+missä+selkä+meni+sijoiltaan+polkupyörän+päällä.+Olen+sitten+roikkunut+tangolla+selkä+vinossa+ja+aiheuttanut+lisää.+
Pyöräilyssä+hankitut+atleetit+katosivat,+mutta+paidan+hartian+sauma+kokoiselleni+paidalla+näyttää+että+minulla+on+normaali+levyiset+hartiat,+vaikka+niistä+katosikin+50%.
Kaikille+60-+vuotiaille+käy+niin+elleivät+raskasta+rautaa+nostele.+Liikunnallinen+elämä+jatkuu.
Raskaita+pyöräilymatkoja+ei+ole+pakko+tehdä,+vaan+voi+tyytyä+lähiseutuihin.>>
Ota+vain+ihan+iisisti.+Miksi+60-vuotiaalla+pitäisi+olla+2+x+normilevyiset+hartiat?+Pyöräily+on+hyvä+asia,+mutta+kohtuus+kaikessa.
<<Lihakset+saa+sijoiltaan,+mutta+kaupunkiajossa+se+ei+onnistu.>>
Kiva+juttu.+Tunsin+erään+"rallimieheksi"+tituleeratun,+joka+kierteli+kesäisin+sinun+ikäisenä+ja+vanhempanakin+pyörällä+Suomea.
>>> Arvovaltaan perustuvaa laillista päätöksentekoa ei ole omassa_!_
Syy;
Arvovaltaa syntyy vain ihmisten mielikuvissa.
Pitää oppia ymmärtämään että toimielin on toiminnan moottori ja toiminnan päätöksentekijä ja juridinen vastuunkantaja.
Ei jokaisen johtaja, joka istahtaisi pöytään kaatamaan jokaisen muun jäsenen äänivallan.
Laitonta valtaa ei voi laillisesti jakaa ja käyttää. Toimielimien jäsenien äänivalta on tasa-arvoinen yhtä suuri joka jäsenellä. Puheenjohtaja käyttää oman äänestyslappunsa päätöksenteossa.
Toimielimiin viedään toiminnan sääntöjen mukaisia asioita.
Juridisesti koolle kutsuttuihin kokouksiin ei voi viedä juoruja. Kenenkään velvollisuus ei ole kuunnella muuta kuin asialistan asioita.
Jos esim. yhdistys tekee vararikon, ovat toimielimen jäsenet vastaamassa asiasta tuomioistuimelle.
Toimielimessä saa käyttää intuitiivista näkemystäänkin kysymyksissä mielipiteenään.
Organisaatio johtajiksi ryhtyneiden mielivallan mieluisuuden asioihin ei ole laillista velvoitetta.
Toimielin on johtaja, päätöksentekijä ja juridinen vastuunkantaja niissä toiminnan sääntöjen mukaisissa asioissa joita viedään toimielimeen - asiat joissa toimielimellä on organisaatiossa påäätösvalta.
Puheenjohtaja käyttää oman äänivaltansa - äänestyslappunsa.
Toimielimessä - johtokunta) hamlitus/ lautakunta ei ole johtajaa toiselle.
Toimielin on pomo.
Olin kirjoittanut lauseen kirjoitusvirhettä edelliseeni.
Ei ole mikään pakko apinoida Jeesuksen aikaista hallinnon kulttuuria."
Kyllä me apinoimme satukirjan hahmoa Jeesusta. Piste. Olemmehan uskovaisia ihmisapinoita. Evoluutio on vain meissä lähtenyt menemään takaisin päin, Eli kun liityimme lahkoomme, me aloimme menemään kohti alkuisiämme, eli apinoita. Nyt olemme kamelinpuriojoiden tasolla älykkyydessä, mutta ajan saatossa meistä tulee yhtä pölvästejä kuin kvikaudella eläneet nuijia heiluttaneet alkukantaiset ihmispoloiset.
Olen tarkoittanut asiayhteydessä HALLINNON asioiden kulttuuria. -Jeesuksen aikaisia hallinnon tapoja. Hallinto-kulttuurit ovat muuttuneet ajassa koko ajan.
Monet luulevat pitävänsä itsellänsä esimerkiksi alamaisia, kun Raamatussa on niin käännetty joissakin kohdin.
Alamaisia itsellensä ei saa laillisin keinoin Suomessa rahalla ja sopimuksillakaan.
Tänään voidaan mielestäni alamaisuuden sijasta puhua LAINKUULIAISUUDESTA.
Viimeinen alamainen oli Suomessa oli silloin kun keisarin aika päättyi 1918.
Viimeisestä alamaisesta on kulunut vuosisata.
En voi itsekään ryhtyä kandidaatin tai sorvaus-alan asiantuntijan alamaiseksi.
Alaisen saa esim. putkimies ja sorvaus-alan asiantuntijakin, jos maksaa rahapalkkaa -solmii työsopimuksen jonkun kanssa, jolle rahapalkan maksaa työstä. Alamaista ei saa, mutta alaisen saa-. Alaisella on sitten työsopimus, mistä voi päätellä perustehtävänsä ja alaistaitojen vaatimukset.
Jari tule tapamaan naisia Vaasan adventtikirkkoon. Tarvitset elämääsi Adventisti Lady Dominan esimieheksesi ja älä ole enää yksin hotellissasi.
Raamattu kehoittaa pesemään vaatteet sapattina. Sapatti on pyykkipäivä.
4. Moos. 31:24
Ja peskää vaatteenne seitsemäntenä päivänä, niin te puhdistutte; ja sitten tulkaa leiriin.
Taloyhtiöissä asutaan yksityisessä käytössä itsenäisessä hallintaoikeudessa olevissa huoneistoissa.
Uskonnolliset asiat yksityisiä asioita.
Jokaisen postiluukun takana on ihka omat yksityiset ja henkilökohtaiset asiat.
Taloyhtiöasukkaiden yhteisiä asioita ovat; Vastikkeiden hintojen korotukset, järjestys-sääntöjen yhdessä kirjoittaminen, yhteisien tilojen käyttöä ja uusimista koskevat asiat, asukastoiminta, ja lisäksi osakkailla yhtiöjärjestyksen asiat.
Elät kuplassa "hotellissasi".
Tule Adventtikirkoon jos naiset kiinnostavat.
Vielä;
-+Perustuslain+11-12§+löytyvät+ne+kansalaisten+perusoikeudet,+joissa+on+säädetty+Suomen+kansalaisten++mielipiteen,+uskonnon,+ja+sananvapauden+asiat.
Koko+perustuslaki+kannattaa+kansalaisen+lukea,+sillä+perustuslaki+on+sellainen+laki,+jonka+kanssa+kaikki+muu+tarkempi+erikoislaki+-ja+kaikki+muutkin+laita+ja+asetukset+on+pakko+olla+sovussa.+perustuslain+kanssa.
>+Vietän+eläkepäiviäni,+-minun+ei+tarvitse+olla+kenellekään+työkykyinen.+_!_
Hoidan+terveysasiani+niin+kuin+kaikki+muutkin+eläkeläiset+armaassa+Suomen+maassa.
>+Jos+suorittaisin+rikoksen,+niin+minua+ei+mikään+konsti+mahdollistaisi+kiertämään+juridista+vastuutani.+Olen+kompetentti+ns.+luonnollinen+henkilö.+En+julkisen+oikeushenkilön+-löiden+palveluksessa.+Jos+olen+jäsen+jossakin,+missä+toimielin,+niin+käytän+oman+itsenäisen+toimivaltani+-äänestyslappuni+toimielimen+päätöksenteossa.+Kenenkään+alaiseksi+en+muutu,+niin+kuin+opetin+aikaisemmin+ketjussa+työsuhteen+ja+luottamustehtävän,+sekä+eläkepäivien+eron.
En+muutu+organisaatio-johtajien+tarpeita+varten-+-eläkepäivät_!_
Suunnittelen+vakavissani+vain+taivaan+rannan+maalaamista.
Minun+naimiset+ja+naimattomuudet+kuulivat+minulle,+sellaiset+asiat,+-ei+mihinkään+muuhun+keskusteluun.+En+ole+neuvotellut+kenenkään+tytär,+poika,+perhe-+asioita+missään.
Minä+en+neuvottele+ihmisten+perhe-+yksityis-+asioita+koskaan+missään.-En+yhdistystoiminnoissa,+en+maitokaupoissa+(erilaisissa+marketeissa)+en+erikoisliikkeissä,+en+lastenhoidon+ja+koulutuksen,+tai+minkään+muunkaan+palvelujen+henkilöstöjen+kanssa.+Minä+en+ole+puhunut+kenenkään+perhe-+yksityisasioita.
-+Minä+en+ole+ehdotellut+seksuaalista+tai+parisuhdetta+sanaakaan+yhdellekään+kenellekään+koskaan+erilaisissa+taloyhtiöissä+missä+olen+asunut,+taikka+nuorille,+niin+kuin+kerroin.
On+aivan+turhaa+luulla+että+minulla+olisi+mitään+tekemistä+nuorten+miesten+ja+teinien+kanssa+seksuaalisessa+kanssakäymisessä+tai+sellaisien+ehdottelussa+ollut+viimeisien+muutaman+kymmenen+vuoden+aikana.
Sama+pätee+lukuisiin+erilaisiin+elämän+varsitien+esimiehiin+työelämässä,+tai+koulutus-palveluissa,+-Muistan+monia+hyvällä,+enkä+ole+ketään+haukkumaan+jäänyt+vaikka+olisin+ollut+katkerakin+jostakin+epäonnesta,+-mutta+sanaakaan+ei+tällaiset+ihmiset,+tai+minä++heille+ole+koskaan+mitään+seksuaalista+vaikutinta+-kummallakaan+osapuolella+koskaan+ollut+minuun,+tai+minä+heihin.+_Tästä+olen+100%+varma,+sekä+itsestäni,+että+tällaisten+henkilöiden+osalta.
Minä+en+nai+takautuvasti+nuoruuteni+päivieni+kymmenien+vuosien+takaisia+heiloja.++Nämä+ovat+parisuhteensa+ja+seikkailunsa+nähneet,+ikäkuluja+naisia+jo,+niin+kuin+itsekin+alan+ikääntyä.
En+rakastu+näihin+enää.+Vanhat+akat+pitää+naida+nuorina.+Kun+nai+nuorena+niin+kaikki+on+yhteistä+ikääntyneenä,+jopa+kasvojen+ilmeet+ovat+samanlaiset+ikääntyneillä+pariskunnilla.
Ihmisillä+on+niin+saippuasarjojen+mustavalkoinen+maailma+usein+toisinaan,+ja+ilkeät+puheet.
En+muutu+kenenkään+mallikappaleeksi.+Olin+täydellinen+mies+kaikin+puolin+parhaina+päivinäni,+ja+alan+ikääntyä.+Nyt+60-.
>+Käytin+tällaista+kanavaa+tavoittaakseni+monia+menneiden+vuosien+tuiki+tuttuja+ihmisiä.
Pyydän+naituja+naisia+puhumaan+vain+omasta+kumppanistaan,+-en+muutu+rouvien+kumppaniksi.
Miestä+en+ota+puolisoksi,+eikä+minulla+ole+ainuttakaan+rakkaus-suhdetta+ollut+elämässäni+miehen+kanssa.+En+sellaiseen+pysty.
-+Kiitos+keskustelusta.
"Olin täydellinen mies kaikin puolin parhaina päivinäni, ja alan ikääntyä."
Kertoisitko, millä tavoin mielestäsi olit täydellinen mies?
Täydellinen kaikin puolin; henkisesti, hengellisesti ja fyysisesti.
Mies isolla M:llä, ja 10 luokkaa, erinomainen 5 asteikolla 1-5.
Vaatimaton.
Bra.
"Täydellinen kaikin puolin; henkisesti, hengellisesti ja fyysisesti."
Olet ehkä? lopettanut viinanjuonnin, mutta valehtelusta et ole päässyt vielä eroon.
"Tule Adventtikirkoon jos naiset kiinnostavat."
Adventtikirkossa ei ole yhtään pystytissistä naista. Kaikki siellä ovat vain pystyyn kuolleita, niinkuin minäkin.
Täällä foorumilla on keskustelijoita.
En ole Adventtikirkon jäsen ja opetustehtävissä, enkä kenenkään alaisena.
Teologian asiantuntijat; maisterit ja tohtorit,
voivat olla esimiesasemassa organisaation palkkahenkilöstölle.
Ei yhdistystoiminnan järjestö yhdistystoiminnan jäsenille.
Vapaaehtoiset arvo- harrastus yhdstystoiminnot eivät ole kenenkään alaisena olemista.
Toimielin; johtokunnat/hallitukset ovat toiminnan moottoreita, ja toiminnan juridisia vastuunkantajia, ja toiminnan päätöksentekijöitä.
Järjestö- yhdistys- toiminnan jäsenet eivät voi olla hallitsevassa asemassa toiseen jäseneen, eikä alaisena kenellekään.
Järjestöyhdistystoiminnalla pitää olla jäsenilleen riittävät jäsenen kelpoisuutta, ja jäsenyyden ylläpidon aikaisien vaatimuksien sääntöjä, joihin voi vedota kaikessa jäseniä koskevassa mahdollisessa kelpoisuuden arvioinnissa lukuisien organisaatiojohtajien mielivallan mieluisuuden tai toisen jäsenen intuitiivisten näkemyksien vallan sijasta.
Ns. 28- opinkohtaa ovat organisaation toiminnan arvoja - eivät sääntöjä.
Ihmisiä ei voi alistaa ko.yhfistystoiminnassa jäsenien alaisiksi.
Ymmärtäkää tämä.
Täsmennys; Esimiesasema suhteessa toiseen ihmiseen kuuluu kokonaan työsopimuksien sisään niin että alaisella on poikkeuksetta työsopimus. Työsooimuksesta päätellään alaistaitojen vaatimukset ja perustehtävä mistä on sovittu.
"Ihmisiä ei voi alistaa ko. yhdistystoiminnassa jäsenien alaisiksi."
Voi kyllä alistaa.
Adventtikirkossa on tarkka hierarkia (nokkimisjärjestys).
On rivijäseniä (kerholaisia), seurakunnan vanhimpia, maallikoita, srk:n johtokunnan jäseniä, ja pastoreita, joilla on srk tasolla ylin päätäntävalta. Kaikki ovat siis seurakunnallisessa yhdistystoiminnassa jäseniä, mutta vaikutusvaltaisuudessaan eri asemassa. Nokkimisjärjestys on selvä.
Olen viestiketjussa tuonut esiin sellaisia asioita, mitä on huomioitava tänään etujärjestö-yhdistys- toiminnassa.
Olen tarkoittanut hyvää sekä organisaation hyväksi, että jäsenien hyvinvoinnin vuoksi.
Viestiketjussa tulee esiin ne asiat, joihin on kiinnitettävä huomiota, ja korjattava normituksissa siten lähemmäksi kansalaista, lähemmäksi jäsentä, ja lähemmäksi lain vaatimuksia.
Minua lähemmäksi en tarkoita mitään missään.
En ole ollut kenenkään itsenäisen toimivallan alainen.
Pitää oppia olemaan vuorovaikutuksessa ihmisiin.
> Vähimmäisvaatimus on tekstiviesti kännykkään todistettavalla tavalla, jos jotakin tärkeätä asiaa.
(Todistettava tark. = että olevainen persoona vastaa hänelle toimitettuun viestiin. Tämä käytännössä tarkoittaa että olevainen persoona on saanut viestin ja viestin toiveen, vastaamalla viestiin.)
Eli käytännössä jos esim. minulla olisi ollut jonkun talon tytär naitavana tarjolla takavuosina, -niin tekstiviesti kännykkään vähintään tiedoksi asiasta.
Pahoittelen etten ole havahtunut selkäni takana takavuosina järjestettyihin mahdollisiin naimakohtauksiin.
Minä en ole neuvotellut kenenkään perhe- tytär asioita missään.
En neuvottele ihmisten perhe- tytär- kersa- asioita missään koskaan.
Ihmisten naapurustoista ei löydy kenenkään esimies-johtaja-tuomareita.
Oppikaa ne yksinkertaiset integriteetti- legitiimiys- asiat mitä olen tässä viestiketjussa maininnut ryhmien toiminnasta.
Olen luonnollinen henkilö, eikä minun henkilökohtaiset asiat -eläkeläinen ns. luonnollinen henkilö, -ole missään reposteltavissa.
Jokainen akka ja ukko -hoidelkoon omia perhe- yksityis- asioitaan. Puhukoot oman kumppaninsa haarojen välit, ja ihka omat.
Olen ns. kompetentti ns. luonnollinen henkilö, joka on noudattanut armaan Suomen maan lakisäädökset usean vuosikymmenen ajan lainkuuliaisena kansalaisena.
Kaupunkien etujärjestö-yhdistys-toiminnassa ei voi ryhtyä toisen olevaisen persoonan johtaja-esimies-tuomariksi, eikä "ottaa" noin vain jokainen halukas toisen ja kolmannen persoonan henkilökohtaiset ja yksityiset asiat "hallintaansa" -jossa ei sitten mitään sanankaan tilivelvollisuutta ole olevaisille persoonille joita asia koskee._
Toimielimien toimintaan kuuluvat toiminnan sääntöjen mukaiset asiat.
- Ei ihmisten parisuhde, henkilökohtaiset ja yksityiset asiat tavallisesti. _
Parisuhdeterapeuttiset, ja seksi-klinikat ovat ihka erillään. Näiden puoleen voi neuvoa kääntymään korkeintaan._
Korjaus;
Olen ketjussa kirjoittanut; "Arvovaltaa koskevaa laillista päätöksentekoa ei ole OMASSA.'
Pitää olla; "Arvovaltaa koskevaa päätöksentekoa ei ole OLEMASSA.
Syy;
= Arvovaltaa voi syntyä vain ihmisten mielikuvituksessa, ja mielikuvissa.
Puhelimella kirjoittaessani tulee näppäilyvirheitä.
Olen tarkoittanut hyvää opastaessani nykyaikaan.