Eikös Hallitus kaadu jos Sinisistä joku hyppää

Muutenkin laiton Hallitus joku ilmeisestti hyppää Hjalliksen riveihin jos mahd Sininen niin silloinhan Uudet vaalit ei ehtisi Kokkarit taikka Kepulit taikka Sdpeeläiset keksimään uusia valeita/lupauksia ja kappas Hallituksen muodostaja olisikin Proferssori Halla-aho .
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hyppeli-puupyssy-puppeli

Äänestä

Minäpä olen kuullut sisätietoa että loikkari on juuri mukaproffa hallaaho. On kuulemma kyllästynyt persuihin ja loikkaa hjalliksen kaveriksi.

Äänestä

Laiton?
Ministerien ei tarvitse olla kansanedustajia. Ei ollut valtionvarainmöhläri Antti Rinne kun Ay oli vaihtanut hänet SAKSDP:n puheenjohtajaksi ja sitä kautta hallitukseen.

Sinisen puolueen muodostaneet saivat 410 000 ääntä vaaleissa ja siksi eduskuntapaikkoja takaamaan eduskunnan luottamuksen äänestyksissä

Äänestä

En usko, että loikkari olisi kukaan sinisten ministereistä. Vaihtaa varma hyvä, joskin lyhyt, palkka epävarmaan eduskuntapaikkaan. Tuskin houkuttelee loikkamaan.
Tiina Elovaara ja Vesa-Matti Saarakkala olisivat monella tavalla sopivia ehdokkaita, mutta edellinen on jo ilmoittautunut Sinisten ehdokkaaksi ja jälkimmäinen ilmottanut luopuvansa politiikasta.
Eipä taida olla loikkari sininistä.

Äänestä

Sinisillä ei ole ainoatakaan kansan antamaa ääntä Sipilä tehtaili noille jatkon muuten hallitus olisi kaatunut jo silloin , kansan huijjaamista muka poltetuilla papereilla yms takakontti ministereitä .

Äänestä
  • Sinisillä on 410 000 kansan antamaa ääntä. Ei ilman ääniä istuta eduskunnassa.
    Eduskunnassa istuu erilaisia loikkareita milloin mitenkin vaihtaneita.

    Loikkaaminen ei muuta äänestysoikeutta esim luottamuslauseäänestyksissä, jotka mittaavat hallituksen luottamuksen.

    Vaaleissa äänestetään henkilöitä, ei puolueita

    Äänestä

Miksihän persut ei nykyään puhu puoluetuesta? Olisiko syy että persut saa sen tuplana?

Äänestä
  • Muistelen että 37 edustajan mukaan Allah-Lahon parikymmentä edustajaa rahaa nostavat houkutellen muutamia täysjärkisiäkin jäämään rasistinatsien riveihin.

    Äänestä

ei hyppää, nyt viedään viimeisetkin rahat ennen lopullista romahdusta

Äänestä

Ei kaada hallitusta vaikka sata hyppisi tasakäpälää.
Luottamuslauseäänestys ratkaisee

Loikkarikin hyvin todennäköisesti tukee hallituksen jatkamista mieluummin kuin päästää vihervasemiston kurjistamaan valtakunnan tilannetta

Äänestä

Olisi jo kannattanut koko porukan mennä Sipilään ja laskea housut akas.

Äänestä

Olisiko siirtyjä Kokoomuksen Elina Lepomäki

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jahyväniin kirjoitti:

Muutenkin laiton Hallitus joku ilmeisestti hyppää Hjalliksen riveihin jos mahd Sininen niin silloinhan Uudet vaalit ei ehtisi Kokkarit taikka Kepulit taikka Sdpeeläiset keksimään uusia valeita/lupauksia ja kappas Hallituksen muodostaja olisikin Proferssori Halla-aho .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu