...hän ei muuta luonutkaan." Tuollainen renkutus on kuulunut tv:stä jonkun mainoksen yhteydessä viime aikoina. Heti kun kuulin tuon, tiesin, että siinä on jotain vialla mutta vasta nyt päätin tutkia, mikä siinä hiertää. Siitä voi saada sellaisen käsityksen, että Jumala olisi fuskannut sinä päivänä, kun hän loi miehen, pitänyt rokulia. Laulaja kuitenkaan ilmeisesti ei tarkoittanut sitä.
Luomisen viidentenä päivänä "Jumala teki metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja karjaeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikki maan matelijat, kunkin lajinsa mukaan" - ilmeisesti tuhansia lajeja yhden päivän aikana - siinä Jumala sai huhkia hiki hatussa. Varmasti Jumala teki kovasti töitä myös kuudentena päivänä mutta hän ei luonut ainoastaan miestä sinä päivänä vaan myös naisen. Haluan painottaa nyt sitä asiaa, että ihmisen luominen oli yhtä vaikeaa kuin tuhansien muiden lajien luominen, vaikka Jumalalla oli jonkinlainen malli olemassa jo etukäteen, enkelit muistuttavat suuresti ihmistä.
Ihminen on tehty hyvin taidokkaasti ja hienosti. Kuningas Daavidkin äityi tätä asiaa ihmettelemään.
(Psami139:13-18) "Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.
Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
Mutta kuinka kalliit ovat minulle sinun ajatuksesi, Jumala, kuinka suuri on niitten luku!
Jos minä tahtoisin ne lukea, olisi niitä enemmän kuin hiekan jyväsiä. - Minä herään ja olen vielä sinun tykönäsi."
Luomisen viidentenä päivänä "Jumala teki metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja karjaeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikki maan matelijat, kunkin lajinsa mukaan" - ilmeisesti tuhansia lajeja yhden päivän aikana - siinä Jumala sai huhkia hiki hatussa. Varmasti Jumala teki kovasti töitä myös kuudentena päivänä mutta hän ei luonut ainoastaan miestä sinä päivänä vaan myös naisen. Haluan painottaa nyt sitä asiaa, että ihmisen luominen oli yhtä vaikeaa kuin tuhansien muiden lajien luominen, vaikka Jumalalla oli jonkinlainen malli olemassa jo etukäteen, enkelit muistuttavat suuresti ihmistä.
Ihminen on tehty hyvin taidokkaasti ja hienosti. Kuningas Daavidkin äityi tätä asiaa ihmettelemään.
(Psami139:13-18) "Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.
Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
Mutta kuinka kalliit ovat minulle sinun ajatuksesi, Jumala, kuinka suuri on niitten luku!
Jos minä tahtoisin ne lukea, olisi niitä enemmän kuin hiekan jyväsiä. - Minä herään ja olen vielä sinun tykönäsi."
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kun Isä Jumalan kalenterissa yksi päivä on niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä, niin eipä siinä tuhannen vuoden kuluessa taida hiki pahemmin otsalta kihahtaa yhden päivän luomistyössä..
Tätä ihmisen mantraa, että tuntuisi, että kun pistetään päivien kohdalle tonni päiviä, niin avot, kyllä luominen onnistuu luojaltakin ja sain sanottua sen valtaistuimeltani, hyvän ja pahanteidon puun hedelmänä.
Ateisti- aatu käyttää samaa metodia, ja nyt pidetäänkin alkuräjähdysaikajanoina toisenlaista mittatikkua ja taas istutaaan määrätyllä valtaistuimella ja jonkun tiedonpuun hedelmiä napsien.
Se on sitä muotojumalisuutta se.
varmaan siinä 1Mo 1:12 maa tuotti vihantaa, ruohoja, jotka tekivät siementä lajiensa mukaan, ja puita, jotka lajiensa mukaan kantoivat hedelmää, jossa niiden siemen oli. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
varmaan siinä yrtit kurkottelivat ja tekivät siemensä mukaan lajiaan, miettien, että koskahan se valot alkaavat paistamaan, kun ei vielä 900 - sataan vuoteen ole paistellut.
Eihän tässä pian pysty luomisen perusteella elämäänkään, kun aurinko puuttuu.
Pitääpä kysästä neuvoa noilta 1000 vuoden oppiviisailta, oliko kasvien suhteen juuri tuo 1000 vuotta raja- onnistumiseen?
Jos olisi mennyt 1001 vuotta mieten vihannan, ruohojen ja puitten olisi käynyt?
Nythän väitätte, että luominen onnistui, kun päivät oli 1000 vuoden perioodeissa.
Tuntuisiko, että teillä hieman on omaliha nyt neuvonpuolella pivossa selittelemässä.
Olisiko viisasta käydä biolooooooooogin tunnilla ja miettiä luomakuntaa, että olisiko se rytmitys kuitenkin tämä päivätapahtuman mukaista.
Meinaan onhan kyse Luojan ideoimasta ja toimittamista tapahtumista ja jos me emme osaa sitä tehdä, niin annetaan selittelyjenkin olla pois.
ts. palata siihen alkuperäiseen asiaan.
Senverran lisään, että meillä kävi jahvettilaisia, ja siellä on esittämiensä asioiden idea luomispäivät 1000- vuoden jaksoissa, eli taitaa edeltäjä olla jahvettilaisia, uskonsa mukaan
Laulu on ilmeisesti kirjoitettu alunperin naispuoliselle rakastetulle. Eeva luotiin vasta sen jälkeen, kun kaikki muu oli luotu ja Jumala oli levännytkin. Asiasta ainakin kerrotaan vasta sen jälkeen. En tosin lähtisi rakkauslauluista etsimään uskonoppia, mutta kirjoittaja oli ilmeisesti luomiskertomuksen lukenut.
Tarkoitatko, että Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä ja loi naisen vasta kahdeksantena päivänä?
Eiköhän tuo luominen Adamin mukaan ollut jo kuudentena, mutta Eva kaiveltiin myöhemmin Aatamin kylkiluu- DNA.sta näkyviin.
Eli luu, luista. Hieman säädeltiin DNA.ta että naisesta tuli se nainen - ja mies oli mies.
ts. XjaY- kormosomeilla erotettuna.
Eli aatami- poloosen vastuu oli Edenissä se pahin, koskien sitä, että sai tieto- evästyksen siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä.
Keltä sitten sai - oli itse Luojan sanoittama. Syö kaikista - paitsi, jne.
1Mo 1:26 Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat". Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
ts. tässä oli vielä Adam - tosin Eva oli vielä DNA- osastolla - kylkiluussa. Ei luotuna.
tutkitaan.
1Mo 2:1 Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa. Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.
ts. kaikki oli valmista.
Adam - sai alkunsa.
1Mo 2:7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt.
Nyt puhutaan Adamista. ja hänestä pelkästään.
Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.
1Mo 2:16 Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".
Tämmöiset ohjeet Adam sai, eikä Eva vieläkään ollut tuolla ohjeen ja läksyn paikalla, kuinka eletään. Tämän Adam unohti, miten pitäisi elää Jumalanparatiisissa.
tarvittiin apu ... tässä tuli sitten Eva matkaan.
1Mo 2:18 Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva".
1Mo 2:21 Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo.
1Mo 2:23 Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu". Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.
Tavallaan, kun ei tiedetty DNA.sta ja muustakaan, niin ihmiselle kauniisti opetettiin tämä, että olemme yksi liha. Miehen ja naisen DNA. on hieman ja vain hieman erilainen jostainkohti.
Olemme yhtä.
Tämä luomakunta on siitä hauska, kun se on tavallaan avaamassa ymmärryksen kieltä näkemään asioita.
eli luomiskertomuksella ikäänkuin avataan ymmärrystä Uuden Adamin, eli Jeesuksen ja seurakunnan - morsiamen elämään.
Olemme Kristuksen kylkiluusta - otettu, eli pelastettu elämälle.
ja Sanan siemen - ts. Jumalan Sana siementää - Uuden elämän ja se saattaa seurakuntaruumiin raskautetuksi ja näin opetuksen ja neuvojen kautta Sana tuo elämän, sekä synnyttää uuden elämän tähän aikaan, odottavaan tilaan, josta syntyy tämä tuleva taivaallinen Uusi taivas ja maa - kansoitus.
Morsian on seurakunta - Ylkä on Jeesus ja Isä on elämänantaja ja Sanan kautta.
Tuo ihana oppi ja opetus on sisäistetty Sanaan ja siksi luomakuntakin on valjastettu tiedonmuotoon, jossa voimme ammentaa näkyvyyttä - iankaikkisuuteen, kuin peilin tavoin.
Katselen näitä Sanan opetuksia siten, miten Jumala on rukouskammiossa puhunut Henkensä kautta.
Pelastus on Jumalantyö ja Elämä on Hänen aikaansaama, sekä luominen on Jumalantyötä, sekä me ihmiset olemme näin näkyvänä tuloksena esiintuomassa elämän merkitystä.
Eli rakkaus - se rakentaa ja on elämä. Sekä halullisuus elää - Elämänantajan mukaan.
Kylmennyt rakkaus - se erottaa, saa aikaiseksi sen pahan ja näin teemme maailmaan tämän vihanmaljojen kirjon, jossa rakkaudettomuus saa aikaan paljon pahaa ja siitä olemme myös Luomakunnan Luojalle tilivelolliset.
Tiedän, kuin Jumala - Hyvän ja Pahan. Sitähän se puukin oli, Edenissä. Mutta, meidän ei pitäisi alkaa "hallita" ja jakaa hedelmiä, meillä se ei onnistu. Vain Jumala hallitsee tämänkin alueen.
Meillä on vain Elämänpuualue ja se on ELÄMÄKSI.
ts. Elämänkirja - oppi ja ohje nousee tuolta. Elämänantaja jne.
Raamattu minulle entiselle ateistille on erittäin mielenkiintoinen elämänlähde.
Ehkä se avautui siksi, kun katselin tätä luomakuntaa, eikä ollut kirkkojen perinneoppipainoja harteilla. Näin ollen se syntielämä - se antoi näkökykyä pahaan ja hyvään, sekä ymmärrystä näitten välisestä jännitteestä ja mistä juurista lähtee elämä tähän aikaan.
Näin ollen luomiskertomus on oiva Savenvalajan paikka antaa sokeille näkökykyä ja kuurolle kuulon. Eli Hän luo UUTTA, kunhan savi vain on muokattavassa tilassa.
Savi ei ala sanomaan valajalleen, että olen omatuottoinen. Vaan muokkaa minusta ja puhalla minuun -elämänHenki- että minustakin tulisi eläväsielu-
ja näin iankaikkisen elämän armolahja voisi kerran Uudestisynnyttää kun aika on, Herran edessä tarkastella Kristuksessa - elämääni.
Onko nimeni Elämänkirjassa, tunteeko Herra minut"!
Anna Puu on näköjään kirjoittanut tuon laulun, suomalainen nainen, ja se on kirjoitettu miehestä.
Anna Puu kirjoitti tuon laulun omasta lapsestaan !
Sen hän on itse kertonut !
Huh, huh, kyllä minä olin järkyttynyt, kun minä ajattelin, että suomalainen nainen olisi kirjoittanut tuollaisen laulun suomalaisesta miehestä.
Harvinainen naisihminen tuo Anna Puu, kun on kirjoittanut tuollaisen laulun suomalaisesta miehestä. Ei ole mikään miestenvihaajafeministi.
Suomalaiset miehetän ovat turvenuijia, maakuopissa asujia, mutanaamoja, kiroilevat ja haisevat pahalle.
Naisethan nyt tietysti pitävät omia lapsiaan ainutlaatuisina, se on aivan luonnollista ja sallittua. Hemmottelevat pilalle vielä lapsensa, jos pahasti sattuu.
Kun Eeva sai ensimmäisen lapsen, hän sanoi suomalaisen Raamatun mukaan: "Sain poikalapsen Herran avulla." Tuo ei pidä paikkaansa. Kun Kaarlo Syväntö meni Israeliin ja oppi siellä puhumaan hebreaa ja tutustui israelilaisiin rabbeihin, nuo rabbit kertoivat hänelle, että ei Eeva tuolla tavalla sanonut. Eeva sanoi:"Sain poikalapsen, Herran." Jumala oli sanonut, että vaimon siemen tulee ja murskaa käärmeen pään, Eeva luuli, että hänen lapsensa oli Herra, joka murskaisi käärmeen pään. Eeva oli ylpeä omasta lapsestaan ja piti sitä ainutlaatuisena niinkuin kaikki äidit pitävät lapsiaan ainutlaatuisina ja niinhän ne ovatkin. Eeva oli kuitenkin väärässä, hänen lapsensa ei ollut vaimon siemen vaan Adamin siemen. Vaimon siemen syntyi paljon myöhemmin neitsyt Mariasta.
Eeva ja Adam olivat selvästi keskustelleet Jumalan kanssa ja kyselleet tarkasti, mitä se vaimon siemenen syntymä tarkoittaa. He alkoivat odottaa käärmeen pään murskaajaa. He välittivät tuon odotuksen jälkeläisilleen. Se välittyi israelilaisille, jotka odottivat Messiasta Vielä nykyaikanakin israelilaiset odottavat Messiasta, joka tulee ja pelastaa heidät, he odottavat ilmeisesti poliittista tai sotilaallista Messiasta, he eivät ymmärrä, että Messias on jo tullut eivätkä sitä, että Messias haluaa vapauttaa heidät ennen muuta synnin ja Saatanan vallasta.
Jos ajatellaaan, että Jumala loi viidentenä päivänä tuhat lajia niin siitähän seuraa, että yhden lajin luominen kesti 24 tuntia jaettuna 1000:lla = 86 sekuntia. Mutta kun otetaan huomioon kaikki kahvitauot 4 kpl á 15 min, tupakkatauot 16 kpl á 5 min, ruokatauot 3 kpl á 30 min ja nukkuma-aika 7,5 tuntia, niin Jumalalle jäi aikaa 46 sekuntia yhden lajin luomiseen. Ihmisen luomiseen meni sitten 46000 sekuntia.
(4 Moos 17:1-10) Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
"Puhu israelilaisille ja ota heiltä, kaikilta heidän ruhtinailtansa, sauva kutakin sukukuntaa kohti, heidän sukukuntiensa mukaan, kaksitoista sauvaa. Kirjoita kunkin nimi hänen sauvaansa,
mutta Leevin sauvaan kirjoita Aaronin nimi, sillä tämänkin sukukunnan päämiehellä olkoon sauvansa.
Pane ne sitten ilmestysmajaan lain arkin eteen, missä minä teille ilmestyn.
Ja tapahtuu, että kenen minä valitsen, sen sauva versoo. Siten minä lopetan israelilaisten napinan, niin että pääsen kuulemasta heidän napinaansa teitä vastaan."
Ja Mooses puhui tämän israelilaisille, ja kaikki heidän ruhtinaansa antoivat hänelle kukin sauvansa sukukunnittain, yhteensä kaksitoista sauvaa, ja Aaronin sauva oli heidän sauvainsa joukossa.
Ja Mooses pani sauvat lain majaan, Herran eteen.
Kun Mooses seuraavana päivänä meni lain majaan, niin katso, Aaronin sauva, joka oli siinä Leevin sukukunnan puolesta, oli alkanut versoa, siihen oli ilmestynyt silmuja, puhjennut kukkia ja kasvanut kypsiä manteleita.
Ja Mooses vei ulos kaikki sauvat Herran kasvojen edestä kaikkien israelilaisten tykö; ja he katselivat niitä ja ottivat kukin sauvansa.
Ja Herra sanoi Moosekselle: "Vie Aaronin sauva takaisin lain arkin eteen säilytettäväksi merkkinä uppiniskaisille, ja lopeta heidän napinansa, niin että minä pääsen sitä kuulemasta, jotta he eivät kuolisi."
Tuo Aaronin sauva teki jotain hyvin hämmästyttävää, se alkoi versoa, vaikka siinä ei ollut juurta eikä se saanut auringonvaloakaan. Tuollaiset pienet asiat eivät haittaa Jumalan luomisvoimaa.