Olen hieman ulapalla kokemuksen takia

Kiihtelysvaaran kirkko paloi. Polttaja on tuomittu teosta.

On kuulunut kirkkoon jne.

Minä olen uskonut Jumalaan elämäni.
Kirkkoon kuuluminen kuitenkin on aiheuttanut kysymyksiä.

Noh, päädyin pyytämään ylempää apua. Pyysin merkkiä että eroanko kirkosta. Vitsillä mielessäni ajattelin että palaisi kirkko merkiksi.

Niinhän se sitten paloikin aikalailla seuraavana päivänä. Siellä päin jossa äitini on asunut, jolta olen uskoa oppinut.

Olin ihmeissäni. Ja naureskelin sattumaa. Erosin kirkosta.


Nyt vain ihmettelen... Oliko vain sattumaa. Vai johdattiko Jumala ihmisen toimimaan niin. Samalla mietin myös ajatuksena oliko Saatana syyllinen. Toisaalta pidän jeesusta vääränä profeettana, niin ei tässä kyllä tiedä mitä ajatella.

Sitä vain mietin että syyllistän itseäni.. Toisaalta tietenki Jumala ohjaa ihmisiä.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lisäisin vielä että jos Jumala on herättänyt ihmisessä sellaisen halun, niin todella kirkko on vain materiaalia niin ehkä ihminen olisi voinut selvitä ilman 3 miljoonan velkoja, koska todella kyse oli vain ihmisen rakentamasta laitoksesta jota Jumala ei itsessään ole edes pyytänyt. Niin eikö pelkkä vankeus riittäisi tuomioksi.

Äänestä

Ei ole jumalaa, ei saatanaa. On vain ihmisten kehittelemiä uskonyhteisöjä ja niille pykättyjä rakennuksia.
Johtopäätökset sen mukaan. On silti väärin silti tuhota kulttuurihistoriaa.

Äänestä

Jaa. Ja vangita ja tuomita ihmisiä joita Jumala johdattaa on oikein. Ihmiset on oikeesti niin erseestä. Jos Ajatellaan siis sillan että asia on niin tosiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Höpsöminä kirjoitti:

Kiihtelysvaaran kirkko paloi. Polttaja on tuomittu teosta.

On kuulunut kirkkoon jne.

Minä olen uskonut Jumalaan elämäni.
Kirkkoon kuuluminen kuitenkin on aiheuttanut kysymyksiä.

Noh, päädyin pyytämään ylempää apua. Pyysin merkkiä että eroanko kirkosta. Vitsillä mielessäni ajattelin että palaisi kirkko merkiksi.

Niinhän se sitten paloikin aikalailla seuraavana päivänä. Siellä päin jossa äitini on asunut, jolta olen uskoa oppinut.

Olin ihmeissäni. Ja naureskelin sattumaa. Erosin kirkosta.


Nyt vain ihmettelen... Oliko vain sattumaa. Vai johdattiko Jumala ihmisen toimimaan niin. Samalla mietin myös ajatuksena oliko Saatana syyllinen. Toisaalta pidän jeesusta vääränä profeettana, niin ei tässä kyllä tiedä mitä ajatella.

Sitä vain mietin että syyllistän itseäni.. Toisaalta tietenki Jumala ohjaa ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu