Omaa syytä lie, kun olen tällaisen alan valinnut, mutta silti ottaa päähän työttömyys niin suunnattomasti, että melkein räjähdän.
Olen opiskellut valokuvausta usean vuoden ajan eräässä oppilaitoksessa ja tehnyt freelance -keikkoja jo kuutisen vuotta. Silti olen alalla täysin vasta-alkaja ja työllisyystilanne ei ole parantunut hetkeksikään niin, että olisi hieman pidemmäksi aikaa talous turvattu. Keikkoja on toki silloin tällöin, mutta elämä on kädestä suuhun elämistä. Paljon en vaadi: esim. tonni kuussa käteen riittäisi mainiosti toistaiseksi. Asia on tietysti toinen, kun pitää alkaa hankkimaan omia työvälineitä.
Työtä haen aina silloin tällöin ja kierrän pitkin lääniä esittelemässä kuviani ja itseäni. Työn laadussa ei pitäisi olla puutteita. Silti ehkä vain yksi kymmenestä ottaa yhteyttä. Missä vika? Onko heillä jo valmiiksi paremmat tyypit tiedossa vai eikö vain kiinnosta soittaa uudelle, kun vanhakin on jo tiedossa.
Onko todellakin niin, että Suomessa ei töitä saa muuten kuin suhteilla? Jos asia on niin, menevät kyllä lapsuudessa opetetut arvot palkitusta ahkeruudesta ja oma-aloitteisuudesta sun muusta pashahuussiin. Millään muulla ei näytä olevan merkitystä, kuin kenet tunnet ja sattuuko olemaan tuuria. Onkohan asia ulkomailla samanlainen? Täällä ei kyllä enää kauaa jaksa lyödä päätään seinään.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Siirryt vaan poika kunnon töihin maansiirtohommiin tai kettutarhalle nahoittamaan, niin helvettisi kyllä loppuu.