Ilkeää tietysti tunkeutua tänne "naisten alueelle", mutta kun minulla olisi erittäin hyvä laihdutusvinkki kaikille. Se on huomattavasti tehokkaampi kuin muut tällä palstalla esitetyt. Se ei ole kuitenkaan kovinkaan mainostettu keino painonpudotukseen nykypäivänä, koska se ei ole missään määrin trendikästä, se vaatii ALUKSI HIUKAN (painotan sanoja: "aluksi hiukan") vaivannäköä ja mikä pahinta, se on lähes ilmaista ainakin jos omistaa jonkinlaiset lenkkitossut ja tuulipuvun / verkkarit.
Kyseessä on juokseminen. Jos circuit-training tai body-pump olisivat kaikkein tehokkaimpia liikkumisen muotoja niin ihminen olisi keksinyt ne jo kivikaudella. Mutta eipä keksinyt. Sen sijaan jo silloin osattiin juosta. Kivikauden ihmisellä ei ollut paino-ongelmia ja jos terveydellisiä ongelmia olikin, niin ei juokseminen (saaliin perässä) ainakaan lisännyt niitä vaan päin vastoin vähensi.
En aio perustella sitä, miksi juokseminen on niin tehokasta, koska perusteluistani tulisi niin pitkät, enkä ehtisi koko yönä nukkumaan. Kannattaa itse kokeilla! Eikä vain kokeilla, sillä en suinkaan takaa ensikokemuksen miellyttävyyttä.
Mutta kuukauden tai parin jälkeen pitäisi alkaa jo tuntua hyvältä, jos on juossut lähes päivittäin. Aluksi riittää 15 minuuttia (jos ei jaksa enempää), mutta kohta huomaat jaksavasi jo toista tuntia. Väsymys ei ole vaarallista, eivätkä juoksun jälkeen varsinkin alkuvaiheessa esiintyvät jalkakivut. Sen sijaan yllättäen tuleva jonkun tietyn kohdan kipu voi olla merkki rasitusvammasta. Silloin on syytä levätä. Muuten voi juosta joka päivä tai useamminkin, jos aikaa on.
Voimakkaasti ylipainoisille (esim. 160cm / 100 kiloa) suosittelen aluksi kävelyä, johon on yhdistetty hyvin lyhyitä juoksupätkiä.
Hymyilkää vaan, mutta toivottavasti joku oikeasti TAHTOO laihtua ja on valmis käyttämään tätä kaikkein terveellisintä ja menetelmää.
Kyseessä on juokseminen. Jos circuit-training tai body-pump olisivat kaikkein tehokkaimpia liikkumisen muotoja niin ihminen olisi keksinyt ne jo kivikaudella. Mutta eipä keksinyt. Sen sijaan jo silloin osattiin juosta. Kivikauden ihmisellä ei ollut paino-ongelmia ja jos terveydellisiä ongelmia olikin, niin ei juokseminen (saaliin perässä) ainakaan lisännyt niitä vaan päin vastoin vähensi.
En aio perustella sitä, miksi juokseminen on niin tehokasta, koska perusteluistani tulisi niin pitkät, enkä ehtisi koko yönä nukkumaan. Kannattaa itse kokeilla! Eikä vain kokeilla, sillä en suinkaan takaa ensikokemuksen miellyttävyyttä.
Mutta kuukauden tai parin jälkeen pitäisi alkaa jo tuntua hyvältä, jos on juossut lähes päivittäin. Aluksi riittää 15 minuuttia (jos ei jaksa enempää), mutta kohta huomaat jaksavasi jo toista tuntia. Väsymys ei ole vaarallista, eivätkä juoksun jälkeen varsinkin alkuvaiheessa esiintyvät jalkakivut. Sen sijaan yllättäen tuleva jonkun tietyn kohdan kipu voi olla merkki rasitusvammasta. Silloin on syytä levätä. Muuten voi juosta joka päivä tai useamminkin, jos aikaa on.
Voimakkaasti ylipainoisille (esim. 160cm / 100 kiloa) suosittelen aluksi kävelyä, johon on yhdistetty hyvin lyhyitä juoksupätkiä.
Hymyilkää vaan, mutta toivottavasti joku oikeasti TAHTOO laihtua ja on valmis käyttämään tätä kaikkein terveellisintä ja menetelmää.
Vastaukset 14
Vanhimmat
että kivikauden ihmiset juoksivat laihtuakseen tai huvikseen. Mutta muuten kyllä olen samaa mieltä kanssasi.
Minulla on reumasairaus ja juokseminen on todella tuskallista. Helppo se on neuvoa, mutta yleispätevää ohjetta ei ole. Minun pitää laihduttaa etupäässä ruokavaliolla, sillä ajoittain etenkin polveni eivät kestä edes kävelyä. Kivikaudella olisin taatusti jo kuollut... :-(
Jotkut hyvätasoiset kilpajuoksijatkin ovat kärsineet reumaattisista oireista ja päässeet silti kovaan kuntoon. Eli ei juokseminen automaattisesti ole kohdallasi poissuljettu asia. Sitä kannattaa tehdä niin paljon kuin pystyy ja silloin kun pystyy. En ole reuman asiantuntija, mutta käsittääkseni kohtuullinen juokseminen ei kuitenkaan voi vioittaa reumaattisia niveliä, jos nyt ei parannakaan niitä. Asvalttia tietysti kannattaa välttää.
Hyvähän se on syödäkin terveellisesti. Ei siinä mitään. Jos pystyt uimaan niin ui, jos hiihtämään niin hiihdä.
niin, kuntoni pitäisi (?) olla melko hyvä koska harrastan jääkiekkoa.. olen yrittäny monen vuoden ajan aina silloin tällöin alkaa lenkkeilemään.. joskus onnistuu vähän aikaa, joskus ei ollenkaan.. katsos kun lähden juoksemaan, alkaa pistämään keuhkoihin.. (olen lopettanut tupakanpolton) ja sitten tuonne maksan hujakoille ja vielä mahdollisesti johonkin kolmanteen paikkaan.. ei siinä kyllä enää pysty juoksemaan!! ja polvetkaan ei kestä hirveästi..
neuvoja?? olen käynyt astma tutkimuksissa, todettiin astman ensiaste..?? käytän piippua jääkiekko peleissä ja joskus muutoinkin, koska kylmällä ilmalla on ulkona mahdoton urheilla (ulkoreenit) ja muutenkin ottaa henkeen..
olisin neuvoista yms. tosi kiitollinen!!
Ihan ensimmäiseksi: Oletko täysin varma, että pistos on tosiaan keuhko-/maksapistos? On nimittäin erittäin yleistä, että juoksemisen alkuvaiheessa voi esiintyä kovakin pistos, joka ei ole vaarallinen vaan pelkästään tottumattomuudesta aiheutuva rintalihasten kipu. Se lähtee ajan myötä pois. Rintalihasten venytys on hyödyllistä tässä asiassa.
Jos kipu on todella tukala ja yhteydessä hengitysrytmiin niin silloin kyseessä voi olla keuhkojen vaiva. Mutta Tuon "maksakivun" voit kyllä unohtaa. Se on puhtaasti vatsalihasten kipu. Polviin auttaa pehmeällä alustalla juokseminen. Eli ei siis ehdoin tahdoin asvalttitielle tai jäätikölle.
Astmavaivoihin en anna apua, koska siihen ei minulla ole koulutusta. Jos lääkäri ei kuitenkaan kieltänyt urheilua niin juokse niin paljon kun vain kykenet ja panosta kesään. Muista myös hyvin rauhallinen vauhti aluksi. Koska pelaat jääkiekkoa niin sinulla on luultavasti taipumus myöskin saada melko paljon itsestäsi irti urheillessa. Siksi varmasti juoksetkin helposti liian kovaa kuntoosi nähden. Mene alussa ihan matelemalla ja riittävän pitkään, niin kyllä se siitä lähtee! Ja muista säännöllisyys. Jos vain suinkin pystyt juoksemaan ilman piippua niin hyvä olisi. Jos et, niin parempi urheilla lääkityksen alaisena kuin löhötä sohvalla. Toivotan onnea!
...tosi paljon, mulla loppuukin kohta kausi ja reenit vähäksi aikaa (ennen kesäreenejen alkua) joten taidanpa alkaa juoksemaan/hölkkäämään, kiitos kannustuksesta!! ja hyvää jatkoa sulleki =)
Minä olen aina halunnut juosta, mutta koskaan en ole jaksanaut/viitsinyt/saanut aikaiseksi. Isona esteenä oli oma häpeäni, ajttelin että naurismaan aidatkin nauraa jos tälläinen löllerö lähtee juoksemaan.
Nyt kun olen tiputtanut massastani reilut 5 kiloa, ja paino alkoi junnaamaan paikoillaan, ajattelin uudelleen juoksemista. Mutta rahaa ei ole. Muistelen että hyvät juoksukengät ovat kalliit, vaikka saisi alennusmyynnistä.
Mutta jos viitsisit listata niitä perusteluita juoksemisen tehokkuudesta edes muutaman, niin se voisi tsempata minua säästämään/lainaamaan/repimään ne rahat jostakin.
Hyvä juoksukenkä ei välttämättä ole kallis. Ei aina tarvitse mennä viimeisen trendin mukaan, pääasia on, että kenkä tuntuu jalassa "oikealta" ja vaimentaa iskuja. Onhan olemassa kaikenlaisia geelivaimennettuja lenkkareita, mutta ihan peruskengälläkin pääsee alkuun.
1. Naurettavampaa on löhötä sohvalla ja ahmia itsensä täyteen ranskalaisia, coca-colaa ja jätskiä (vaikka voi sitäkin tehdä jos paino ei nouse). Minusta on ainakin hieno näky kun hieman kookkaampi ihminen ottaa juoksuaskelia. Toivoisin vain, ettei se jäisi siihen yhteen kertaan.
2. Hyvät kengät eivät tosiaan ole välttämättä kalliit ja se kalleus on niin suhteellista. Itsellänikin on tällä hetkellä erittäin huono kenkätilanne, mutta siitä huolimatta olen kohta taas lähdössä tien päälle.
3. Juokseminen on tehokasta, koska siinä koko keho saa liikuntaa. Jopa kädet. Ennen kaikkea aineenvaihdunta vilkastuu voimakkaasti.
4. Kevyt juoksu ei ole niin anaerobista kuin vaikkapa kuntosalitreeni tai sähly, eli aineenvaihdunta ei pääse häiriintymään vaan lihaksiin virtaa koko ajan happea ja väsymys on luonteeltaan kuntoa rakentavaa. Toisaalta juoksu on yhtäjaksoista eli siinä ei pääse "lepäämään" ja tämä myös nostaa kuntoa.
5. Loppu on selittämätöntä.. Se vain pitää mennä itse ulos kokemaan.. Tärkeintä ei edes ole painon putoaminen tai kunnonnousu vaan jokin aivan muu.
Juoksemisen iloa!
nyt olen juossut 15 min joka ilta kolmena päivänä (ja kävellyt saman lenkin alussa 10 min ja lopussa 10 min), ja täytyy sanoa että tuo 15 minuuttiakin näillä kiloilla (162/75) tuntuu siltä kuin sydän hyppäisi suun kautta ulos. Mutta olo on taivaallinen lenkin ja kuuman suihkun jälkeen. Ei voi muuta sanoa kuin kiitos.
Hauska kuulla! Mä olen vasta lähdössä lenkille, vaikka aikaa olisi ollut koko iltapäivä.. Ilmainen nettiyhteys ei ole aina hyväksi liikunnan kannalta.
Mutta jatka samaan malliin!
Onhan tuo juokseminen hyvä, mutta tiedätkö kuinka kauan saat juosta kuluttaaksesi yhden suklaapatukan energiat? On paljon helpompi jättää herkut syömättä, kuin kuluttaa niitä juoksemalla. Ruokavalio on kaikista tärkein osa laihduttamista.
Itse asiassa en tiedä kuinka kauan minun pitäisi juosta kuluttaakseni yhden suklaapatukan energiat.. Kauanko? Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että syön lähes päivittäin karkkia, jätskiä, suklaata, leivonnaisia ja limsaa. Myöskin pitsa ja lasagne maistuu tosi hyvin ja silloin tällöin tulee popsittua hampurilaisiakin. Ja sanomattakin lienee selvää, että "oikeaakin" ruokaa kuluu paljon. Varsinkin hedelmiä ja marjoja syön jopa enemmän kuin talous edellyttäisi (ensiksi mainituthan ovat aika kalliita).
Silti painoni ei nouse mihinkään jos hölkkään rauhallisella vauhdilla 10km joka päivä (eli 45-50 minuuttia kerrallaan). Se on normaali peruslenkkini. Sen sijaan sillä on taipumus laskea kun alan treenata enemmän. Tehdä pitkiä (20-30km) lenkkejä ja juosta välillä kovempaa. Olen hoikka ja rasvaprosenttini on n. 10 eli ei kovin iso. En tietenkään ole lommoposkisen huippu-urheilijan näköinen ja se johtuu kieltämättä juuri ruokavaliostani, mutta paino-ongelmia minulla ei ole minkäänlaisia ja uskon sen olevan täysin juoksemisen ansiota. Suvussani on paljon tukeviakin ihmisiä, joten aineenvaihduntani ei ole ainakaan perinnöllinen. Olen joskus huvikseni kokeillut olla syömättä ja liikkumatta ja jo muutama tunti (siis päiväsaikaan) on ollut aika tuskallista. Päätä alkaa särkeä ja olo on muutenkin huono.
Eli herkkujen syömättä jättäminen ei todellakaan ole minulle helpompaa kuin juoksematta jättäminen. Rakastan sekä hyvää ruokaa, että juoksemista, mutta ehkäpä hoikan vartaloni salaisuus on siinä, että rakastan viimeeksi mainittua hieman enemmän. Juoksematta jättäminen on hyvinkin tuskallista, mutta ei minua haittaa riippuvuus siihen lainkaan, koska kyseinen riippuvuus tuo mukanaan terveyttä. Siksi lähdenkin tästä lenkille!
ps. Juon kyllä aika runsaasti vettä (en kohtuuttomasti) ja se yhdessä liikunnan kanssa pitää aineenvaihdunnan vilkkaana.
niin vastaa jos jaksat...
nyt kun kausi ohi,niin miten aloittaisin juoksemisen? miten kauan aluksi? entä pitäisikö kävellä aluksi, sitten hölkätä? entäpä kun monesti sanotaan että n. 10 minuutin juoksemisen jälkeen pitäis tehdä jotain avaavia venytyksiä tms.? esim. pohkeille? kiitos paljon jos jaksat vastata!! =)