Rinteen perintö: 32000 pakolaista syö duunarin pöydässä

Tässä kronologisesti se miten matutus tapahtui Stubbin-Rinteen hallituskauden lopulla ja sen ansiosta. Jos luku- tai medialukutaito on heikko, linkistä löytyy kuva (käyrä) joka kertoo kaiken oleellisen.

1. Tammikuu 2015
Matuja alkoi tulemaan joidenkin satojen kuukausivauhdilla.
Tässä joukossa oli luultavasti paljon niitä joilla oli oikeasti hätä.

2. Kevään tullessa matuvyöry alkoi kiihtymään. Sana oli kulkenut, miten löysää on Stubbin-Rinteen pakolaispolitiikka ja miten vihreät ja vassarit paapovat ja paijaavat tulijoita. Tästä eteenpäin suurin osa tulijoista oli kaiken maailman kulkureita ja onnenonkijoita jotka tulivat pelkästään loiselämän takia.

3.Huippu saavutettiin syyskuussa, samaan aikaan kuin Sipilä ilmoitti asunnostaan. Sen jälkeen tulijoiden määrä väheni, tuli enää ne, jotka olivat jo muutenkin matkalla. Ei voi nähdä, että Sipilä olisi saanut ainuttakaan matua liikkeelle.

Nythän tiedetään, että Oulun tapahtumien eräs päähenkilö pakeni takaisin Irakiin. Hän oli päässyt Suomeen koska “hän oli vaarassa joutua tapetuksi kotimaassaan”. Tämä kertoo synkkää kieltään kontrollin löyhyydestä jonka Rinne ja Stubb mahdollistivat. Samanlaisia tulijoita on Suomessa tuhansia.

yle.fi/uutiset/3-8595369
20<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Tämä on PERUSSUOMALAISTEN PERINTÖ!

Perussuomalaiset olivat hallituksessa, kun 32.000 turvapaikanhakijaa päästettiin ryntäämään Suomeen vuonna 2015.

Mikäs oli hallitusvastuussa olevien Perussuomalaisten ratkaisu maahanryntäykseen: lievien ylinopeuksien rangaistuksia kiristettiin ja poliisien määrää vähennettiin.

YKSIKÄÄN nykyisestä Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä ei vastustanut poliisien määrän vähentämistä 2015 eikä edes 2016.

Äänestä
  • Aloituksen alussa sanottin että katso kuva jos medialukutaito on hukassa.
    Mutta ilmeisesti et osannut lukea aloituksesta edes muutamaa ensimmäistä lausetta kun jo copypastetat tuon viestisi. Onko se kopioitu jostain Vihreiden Vastausohjesäännöstä?

    Rinne ja Stubb avasivat portit ja siitä alkoi matuvyöry jolle Sipilä ei ehtinyt tehdä mitään. Ei tuollainen vyöry pysähdy kuin seinään.

    Kaaviosta näkyy että ainakin 15000 matua oli Suomessa siinä vaiheessa kun Sipilä sai hallituksensa kasaan.

    Lisäksi persut erosivat hallituksesta. He eivät olleet säätämässä lakeja nopeusrajoitusten nostamisesta.

    1Äänestä

  • Olet oikeassa. Kiitos oikaisustasi aloittaja kokoomuspersun valehteluun.

    1Äänestä

  • Oletko huolissasi poliisien vähenemisestäm Miksi? Vaikuttiko Kokkare-demarihallituksen teko siihen jotenkin?

    Et muten kertonut, miten demarit suhtautuivat poliisien määrän vähentämiseen. Vastustivatko?

    Äänestä

  • Lue.ensin kirjoitti:

    Aloituksen alussa sanottin että katso kuva jos medialukutaito on hukassa.
    Mutta ilmeisesti et osannut lukea aloituksesta edes muutamaa ensimmäistä lausetta kun jo copypastetat tuon viestisi. Onko se kopioitu jostain Vihreiden Vastausohjesäännöstä?

    Rinne ja Stubb avasivat portit ja siitä alkoi matuvyöry jolle Sipilä ei ehtinyt tehdä mitään. Ei tuollainen vyöry pysähdy kuin seinään.

    Kaaviosta näkyy että ainakin 15000 matua oli Suomessa siinä vaiheessa kun Sipilä sai hallituksensa kasaan.

    Lisäksi persut erosivat hallituksesta. He eivät olleet säätämässä lakeja nopeusrajoitusten nostamisesta.

    Linkki "tietoosi", muuten huuhaata.

    Äänestä

  • voisitko.vastata kirjoitti:

    Oletko huolissasi poliisien vähenemisestäm Miksi? Vaikuttiko Kokkare-demarihallituksen teko siihen jotenkin?

    Et muten kertonut, miten demarit suhtautuivat poliisien määrän vähentämiseen. Vastustivatko?

    "Ministeri Mykkänen: ”Tulemme tilanteeseen, että meillä on tuhansia ihmisiä palautusjonossa”
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a2911f46-cfd5-4623-a6b0-c9d92c7c4760
    "Suomi yrittää mm. palautusrahan korotuksella vauhdittaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita palaamaan vapaaehtoisesti kotimaihinsa. Vapaaehtoisen paluun tuki nousi vuodenvaihteessa 2 500 eurosta 5 000 euroon."

    Tarkoittaa tämän hetken palautusta odottavien kohdalla 40 000 000 euron menoerää Suomen veronmaksajille.
    https://mvlehti.net/2019/01/26/lehti-mykkanen-tyrkyttaa-ylimaaraiset-40-000-000-euroa-veronmaksajien-rahaa-matuille/

    Ensin kokoomus sisäministeri Orpon johdolla tuottaa maahamme 2015 noin 33 000 iphonenuorukaista turvallisesta Dublinmaa Ruotsista, josta ei alkujaankaan olisi tarvinnut ottaa vastaan maahamme pyrkijöitä. Sen sijaan Orpo tuotatutti suuren osan heistä vieläpä hakemalla bussikuljetuksilla Pohjois-Ruotsista. Nyt jokainen kymmenien tai satojen tuhansien pakolaisbisnekseen kuluneen euron jälkeen (mm. palautusten oikeuskäsittely) saa vielä 5 000 euroa rahaa matkaansa, mikäli ei täytä enää pakolaisbisnesehtoja ja tuota Suomessa bisneksen eturyhmille edelleen rahaa. Uusia tuotetaan ja pakolaisbisnes pyörii. Kannatatko oikeasti tätä mamutus- ja rajat seljällään -politiikkaa?

    Äänestä

Eikä ole halpatyövoimaa. Vaan helvetin kalliiksi tulee. Eivätkä ole töissä.

1Äänestä
  • Kepu Sipilän ottopoikia ne on.

    1Äänestä

Aloittajalle tiedoksi Sdp oli oppositiossa kun matuvyöry alkoi,Sipilä lähetti avoimen kutsun kempeleen kotiinsa

Äänestä
  • Taisit nyt vastata väärään ketjuun. Viestisi ei sovi mihinkään tämän ketjun aloituksen faktoihin. Yritäpä uudelleen.

    Äänestä

  • Oletko.juovuksissa kirjoitti:

    Taisit nyt vastata väärään ketjuun. Viestisi ei sovi mihinkään tämän ketjun aloituksen faktoihin. Yritäpä uudelleen.

    Kokoomuspersutti taas viisastelemassa. Vastaus tuli ihan oikeaan ketjuun. Kokoomuspersu vanhana nistinä (itse kertonut asiasta palstalla viime syksynä) syyttää muita keskustelijoita juopoiksi ja milloin miksikin kun jää alakynteen keskustelussa.

    Äänestä

  • zojf kirjoitti:

    Aina pyytelet täällä linkkejä ja sitten kun sellaisen saat, et lue sitä vaan edelleen vaan jankutat vassaripropagandan sinuun syöttämää kuvitelmaa.
    Miksi pyydät niitä linkkejä jos et oikeasti halua niitä?

    BTW, oletko karppaaja?

    Äänestä

  • mikset.sitten.lue kirjoitti:

    Aina pyytelet täällä linkkejä ja sitten kun sellaisen saat, et lue sitä vaan edelleen vaan jankutat vassaripropagandan sinuun syöttämää kuvitelmaa.
    Miksi pyydät niitä linkkejä jos et oikeasti halua niitä?

    BTW, oletko karppaaja?

    En noteraa kokoomuspropagandaa jota myös persut suoltavat koska ovat aatemaailmaltaan porvareita eli lähellä kokoomusta.

    Äänestä

Hallitus ei ollut ollut päivääkään vallassa
kun koko alkuvuoden tehtiin migrissä
n 5000 päätöstä.
- löytyy Migrin tilastoista.
Matut, jotka tulivat hallituksen alkupäivinä
olivat olleet matkalla ainakin pari kuukautta ennen.

Äänestä
  • Noita päätöksiä tehtiin kuukaudessa tuo 5000

    Äänestä

Näitä asioita on hyvä muistella ennen vaaleja.

Äänestä

Tästä on hyvä muistuttaa joka päivä.

Äänestä

Vaalien alla on hyvä muistuttaa tästä.

Äänestä
  • Valehtelee kokoomuspersu.

    Äänestä

Kepu Sipilän hallitus päästi Suomeen kesällä 2015 noin 35 000 paperitonta ulkomaalaista toisesta turvallisesta EU maa Ruotsista vaikka ne olisi voitu palauttaa jo rajalta takaisin Ruotsiin.Dublinin sopimuksella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rinteen.työt.tuntuvat kirjoitti:

Tässä kronologisesti se miten matutus tapahtui Stubbin-Rinteen hallituskauden lopulla ja sen ansiosta. Jos luku- tai medialukutaito on heikko, linkistä löytyy kuva (käyrä) joka kertoo kaiken oleellisen.

1. Tammikuu 2015
Matuja alkoi tulemaan joidenkin satojen kuukausivauhdilla.
Tässä joukossa oli luultavasti paljon niitä joilla oli oikeasti hätä.

2. Kevään tullessa matuvyöry alkoi kiihtymään. Sana oli kulkenut, miten löysää on Stubbin-Rinteen pakolaispolitiikka ja miten vihreät ja vassarit paapovat ja paijaavat tulijoita. Tästä eteenpäin suurin osa tulijoista oli kaiken maailman kulkureita ja onnenonkijoita jotka tulivat pelkästään loiselämän takia.

3.Huippu saavutettiin syyskuussa, samaan aikaan kuin Sipilä ilmoitti asunnostaan. Sen jälkeen tulijoiden määrä väheni, tuli enää ne, jotka olivat jo muutenkin matkalla. Ei voi nähdä, että Sipilä olisi saanut ainuttakaan matua liikkeelle.

Nythän tiedetään, että Oulun tapahtumien eräs päähenkilö pakeni takaisin Irakiin. Hän oli päässyt Suomeen koska “hän oli vaarassa joutua tapetuksi kotimaassaan”. Tämä kertoo synkkää kieltään kontrollin löyhyydestä jonka Rinne ja Stubb mahdollistivat. Samanlaisia tulijoita on Suomessa tuhansia.

yle.fi/uutiset/3-8595369

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu