Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Venezuelan talous muuttui maatalouskeskeisestä öljykeskeiseksi. Toisen maailmansodan jälkeen maa oli 15 vuoden ajan maailman tärkein öljynviejä, kunnes Persianlahden maat sivuuttivat sen. Venezuela oli perustamassa OPECia 1959. Öljytulot kattavat noin kolmanneksen maan bruttokansantuotteesta, 95 % vientituloista ja yli puolet hallinnon kustannuksista.[1]
1970-luvulla öljy toi tuloja maalle, niin että rahaa riitti suorastaan kerskakulutukseen. Muut tärkeät tuotannon alat unohdettiin kokonaan. Elintarvikkeita maa ei tuottanut omaan kulutukseensa 1980-luvun alussa läheskään tarpeeksi. Nyt tilanne on jo vähän parempi, mutta omavaraisuuteen ei ole vielä päästy: elintarvikkeista tuodaan kaksi kolmannesta ulkomailta. Maataloustuotteista Venezuela vie ulkomaille tupakkaa, kalaa, hedelmiä, kaakaota ja näistä jalostettuja tuotteita.[12]
Maassa on öljyn lisäksi rikkaat esiintymät hiiltä, rautaa, bauksiittia ja kultaa, sekä vesivoimaa ja timantteja.[1] Halpa energia on mahdollistanut raskaan teollisuuden kehittämisen ja maa on yksi suurimmista alumiinin tuottajista maailmassa.[54]

Vastaukset 6
Vanhimmat
laiskuus on kuoleman synti ja öljy on kirous maalle.Norjan lentoyhtiökin tekee konkurssia!
Niin...?
Venezuelan kaaosta pitää varjella koko maailmalle esimerkkinä sosialismin "siunauksista"
Totta puhut. Pohjois-Korean suljettuus estää kuvan saamisen koko kurjuudesta.
Maa, joka on Venäjän ystävä, ei voi olla läpeensä hyvä.
Eihän se USA haluakkaan muuta kuin ryöstää tuon koko valtion ja käyttää yksinkertaista kansaa tietenkin hyväksi saadakseen maan täydelliseen sekasortoon kuten he tekivät Ukrainassakin.