Haikea kappale

Ehdottomasti haikea kappale on Kuusamo, joka julkaistiin ja soi, kun meikäläisen vanhemmat olivat nuoria.
Tänään saunan kiukaan liekkien loimutessa tuli Kuusamo kappale mieleen ja haikea olihan siinä tuli muistellessa nuoruuden kalastus retkiä isän kanssa tuolla kalajärvillä erämaassa ja kesäisiä matkoa Suomen maassa.
Enää ei ole vanhempia, joten kyllä Kuusamo kappale herättää haikeutta.

Muutenkin Kuusamo biisistä tulee sellainen karu syksyinen mielikuva usvaisesta erämaasta kaukaisessa Kuusamossa itärajan lähellä, jossa en ole koskaan käynyt.
677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Juha Vainion mestarilliset sanat. Hieno on kyllä sävelkin. "Näkymättömät langat repivät ja nykivät sätkynukkeja, jotka poukkoilevat kuin saaliskalat sumpussa" on mahtava kohta joka sosiaalisen median ja muun ATK:n myötä on nykyään entistäkin osuvampi.

Juha Vainion "Valtavaaran valssi" saa ainakin minussa aikaan samantyyppisen tunnejäljen ja toki sekin kertoo Kuusamosta.

Äänestä

Itselläkin tulee ahdistunut tai haikea fiilis monestakin kappaleesta. Joskus tuntuu ettei edes enää pysty kuuntelemaan tiettyjä kappaleita tai jos ne soi jossain niin pitää lähteä pois.

Äänestä

Ensin mietin että eihän tuo nyt niin haikea ole mutta sekoitin sen Turos hevi geen kappaleeseen Kuusamoon.

Haikeahan tuo tosiaan on, tuli mieleen nuoruus kun kuunneltiin finnhits lp-levyjä. Nykyään kun klikkaat musiikkia niin ensin se menee tietokoneen kautta mokkulaan josta vieti lähtee operaattorin verkkojen kautta jonnekin serverihuoneisiin josta palautuu takaisin kunhan ensin kiertää mutkan jossa varmistetaan että sinulla on maksut kunnossa. Tällä sitten on hieno termi eli suoratoisto; meillähän ei sellaista ollut vaikka lp-levyn urien ja kovaäänisten välillä ei ollut kuin timantineula.

Pitihän tuo kappale taas kuunnella ja kyllähän siinä ajatustakin on; nykyään tuntuu että "kaikilla on kiire, ei minnekkään."
Kuusamo on kyllä hienoa seutua vaikka välillä ihmetyttää että millä ne ihmiset siellä kulmin saa elantonsa. Todennäköisesti ensi kesänä jätetään taas rahaa sinne suuntaan kun lähdetään vaeltamaan kotimaan matkailun edistämisen nimissä. Tuskimpa silloin kuitenkaan mielessä on kappale Kuusamo vaan ajankohtaisempi eli Juha Vainion kappale matkalla pohjoiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ötmitys kirjoitti:

Ehdottomasti haikea kappale on Kuusamo, joka julkaistiin ja soi, kun meikäläisen vanhemmat olivat nuoria.
Tänään saunan kiukaan liekkien loimutessa tuli Kuusamo kappale mieleen ja haikea olihan siinä tuli muistellessa nuoruuden kalastus retkiä isän kanssa tuolla kalajärvillä erämaassa ja kesäisiä matkoa Suomen maassa.
Enää ei ole vanhempia, joten kyllä Kuusamo kappale herättää haikeutta.

Muutenkin Kuusamo biisistä tulee sellainen karu syksyinen mielikuva usvaisesta erämaasta kaukaisessa Kuusamossa itärajan lähellä, jossa en ole koskaan käynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu