Tavallinen kotitalous ei tarvitse lankaliittymää enää mihinkään.
-Kännykät ovat nykyään jo hyvin kehittyneitä.
-Peitto kaupunkioloissa on jo täysin riittävä. Lapin perukat ovat sitten asia erikseen.
-Kännyköiden puheluhinnat ovat jokseenkin samat kuin lankapuhelimessa. Miksi siis maksaa kahta perusmaksua?
-Vanhan tutun lankapuhelinnumeron voi useimmiten ottaa kännykän numeroksi.
-Lankapuhelin ei tunne nykyajan palveluita kuten tekstiviesti ym.
Vain prosentti kotitalouksista on enää pelkän lankapuhelimen varassa, taitavat olla syrjäseutujen asukkaita ja vanhan ajan ihmisiä. Eipä ihme että lankaliittymiä suljetaan 10% - 20% vuosivauhdilla.
Telia on ilmoittanut sulkevansa lankaverkkonsa kesän aikana. Telian verkot sijaitsevat lähinnä syrjäseudulla. Ilmeisesti 2020-luvulla tullaan sulkemaan pääosa syrjä-Suomen lankaverkoista. Viimeisenä suljetaan Pääkaupunkiseudun lankaverkko, katos paljon suuryrityksiä ja keskusvirastoja.
Kotitalouden lankaliittymä
16
1305
Vastaukset
- kompromissi
Jep ja jos haluaa käyttää lankapuhelinta niin ostaa sellaisen gsm lankapuhelimen. Se on kuin kopio vanhan ajan lankaluurista jota pidetään pöydällä mutta siinä on gsm ominaisuus eli toimii kuten kännykät.
- Osa-aikaeläkeläinen
Telia kauppaa minulle lankanettiä, jossa olisi tasainen 12 megaa. Se lanka vain on pähkinä, kun Sonera jo aikoinaan hylkäsi. Eiväthän Telian myyjät sitä tiedä.
Kyläkuitua puuhaavat tännekin, mutta tarjous tulee olemaan niin kallis että tyydyn muutaman megan langattomaan. Eiväthän operaattorit tänne satsaa, vaikka Kotkan valot näkyvät hyvin pimeällä, kaakossa. - mobiililaajakaista
4 G kotimodeemilla voisi toimia sielläkin DNA,Elisa,Saunalahti itse käyttänyt 4v hyvin toiminut.
- 4Gpelaa
mobiililaajakaista kirjoitti:
4 G kotimodeemilla voisi toimia sielläkin DNA,Elisa,Saunalahti itse käyttänyt 4v hyvin toiminut.
Jep 4G voisi toimia siellä erinomaisesti.
- kokeilutalous
Oikeasti nuo gsm-pöytäpuhelimet ovat ihan paskoja.Kahta tullut kokeiltua ei tee oikein mitään.
- vanhavara
Lankapuhelin ei katoa yhtä helposti kuin kännykkä
- järkikäteen
Juo vähemmän, se riittää.
- varmuus
Kun pitää langan pituuden maltillisena, lankapuhelinta ei kadota lähes koskaan.
Lankapuhelinnumeroa ei voi siirtää kännykkäliittymään. Poikkeus on Saunalahden kotipuhelin, mutta se on äärimmäisen rajoittunut (vain puhelut).
- SunilanUkko
Telelaitokset kauppaavat myös sellaista ratkaisua jossa kiinteän nettiyhteyden kyljessä on puhelinliittymä. Siis useimmissa kotitalouksissa on nettiliittymä. Tälläisiä liittymiä ei olla lopettamassa.
Toisin sanoen perinteinen lankapuhelin ja kännykkä eivät ole ainoat vaihtoehdot.
Itselläni on kaapelinettiyhteys. On toiminut hyvin.
Pidän mobiilia nettiyhteyttä hitaana ja epävakaana ja kalliina. Onko yhä näin?- hyvinpelaavat
4G aikana nää on jo nopeita ja vakaita.
- Anonyymi
Meidän vanhuksiltakin Telia vei lankalinjan. Hankittiin heille sitten tuollainen http://coline.fi/gsmsovitin/Think-GSM-TIT-670/index.html ja kytkettiin siihen sitten se vanha tuttu Doro lankapuhelin. Kovasti ovat olleet tyytyväisiä tähän.
- Anonyymi
kyllä se monille ihmisille on tärkeää olla vielä oikea lankapuhelin. Nythän voi johonkin nettiliittymään ostaa sim kortti ja uusi kotipuhelinkone , sillä pääsee pelkästään soittamaan.mutta saakohan dna liittymään siirrettyä vanhan lankapuhelinnumeronsa, onko jollakin tietoa ?
- Anonyymi
Lankapuhelimella ei tee yhtään mitään. Yli 10-vuotta on saanut gsm pöytäpuhelimia jotka muistuttavat lankapuhelinta...
- Anonyymi
voikohan uuteen dna kotipuhelinliittymään muuntaa vanhaa lankapuhelinnumeroa, se helpottaisi paljon???
- Anonyymi
Museokeskustelua täällä.
Isäni kuoltua lopetin kalliin lankaliittymän. Yli 13e/kk.
Nyt on prepaidi, näennäisesti 5e/vuosi mutta tolla vitosella saa soitella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla4221227- 641106
- 61842
- 61795
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18717Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k100713- 72684
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49671- 26653
- 60647