Ollako vai eikö olla?

Olen itse nainen, mutta jos mies olisi tuon tyyppinen niin en jaksaisi olla sellaisen ihmisen kanssa.

Parempi jättää sellainen nainen tummemman miehen hellään huomaan

Ihme kysymyksiä täällä. Sinun elämäsi. Sinä päätät millaisessa suhteessa elät tai et elä.

Riippuu mitä kummatkin suhteelta hakee. Jos teille käy ns. fuck buddy-tyyppinen juttu, tuo on hyvä vaihtoehto. Ei ilmaista tunteita, ei tarvitse juuri viettää aikaa yhdessä ja seksiä on kuitenkin jonkunlaista kun tavataan. Kumpikaan ei tarvitse suhteelta enempää.

Jos haluat ihan kunnon ihmissuhteen, niin aivan väärä ihminen tommoinen sosiaalisesti/psykologisesti estynyt tapaus on.

Miten estynyt itse olet suhteessasi, ettet osaa puhua mieltä painavista asioista, etkö uskalla ottaa asioita esille ja sanoa omia mielipiteitäsi, jos joudut myötäilemään? Eikö sulla itselläsi ap ole mitään harrasteita / kavereita, vaan odotat suhteen toisen osapuolen järjestävän sinulle sen kaiken kivan ja viihteen luppoajallasikin. Etkö osaa olla itsekseen, vaan roikut kumppanissasi kiinni paita ja peppu tyyliin etkä ymmärrä, että suhteen toinen osapuoli haluaa ladata akkujaan välillä itsekseen, siis haluaa sitä omaa aikaa ja tilaa myös. Paljon riippuu ihmisen työn luonteesta myös se sosiaalisuus suhteessa.Jos työ on sosiaalista, että on tekemisissä ihmisten kanssa koko ajan, niin jossain vaiheessa päivää haluaa sitä hiljaisuutta ja rauhaa ja jos työ on fyysisesti raskasta, niin silloin haluaa levätä. Sun ap kantsii avata suusi ja puhua kumppanillesi mieltä painavista asioista, ei suhteenne muuten ala toimimaan mihinkään suuntaan, etkä saa suhteesta irti sitä mitä itse toivot ja omassa mielessäsi vain teet omia vääriä johtopäätöksiä tilanteestanne.

Parisuhteessa pitäisi antaa toiselle tilaa olla sellainen kuin hän on, ettei toisen tarvitsisi näytellä mitään muuta kuin mitä hän on.
En tarkoita henkistä enkä fyysistä väkivaltaa enkä kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä, ei niitä tarvitse sietää. Eihän siitä haittaa ole vaikka toinen olisi hiljainen, jos se on hänelle luontaista, toinen voi vastaavasti puhua enemmän. Ei tunteita tarvitse sanallisesti ilmaista, eikä tunteista tarvitse olla koko aikaa puhumassa.

Jos toinen ei hyväksy sinua mukaan arkiaskareisiin niin se on tietysti ongelma.
Oletko muuttanut naisen asuntoon ja hänen elämäänsä tuomatta mitään omia juttuja mukanasi?

Mun mies on aina ollut hyvin vähäpuheinen. Ei hän ole koskaan kysellyt minulta saako hän tiskata tai tehdä ruokaa tai pestä pyykkiä. Hän vain on tehnyt, ihan niinkuin minäkin teen kotitöitä.

3 kk seurustelun jälkeen menimme kihloihin ja silloin mies sanoi, että hän rakastaa minua valtavasti. Se on ainoa kerta jolloin hän on sanallisesti tunteistaan puhunut.
Mutta teoillaan hän on osoittanut rakkautensa jatkuvasti näin yhteisinä vuosina. Parisuhteen alusta alkaen mieheni on tullut aikaisemmin töistä. Kun tulen kotiin, hän on käynyt kaupassa tai aina on ollut ruoka aluillaan, tai on siivottu tai pesukone pyörii.
Olen pyryharakka, hyppelen sinne ja tänne, puhua pälpätän, tavarat tahtoo jäädä mikä minnekin, olen iloinen ja nauravainen. Tykkään leipomisesta ja olen hyvä tekemään kakkuja ja kutsun aika usein veljeni perheen kylään. Mies on ystävystynyt veljeni kanssa, heillä on samanlainen naismaku :) ja hänellä on kaksi muuta ystävää, siinä ne hänen kaverit ovat, ei hän liiku isoissa porukoissa. Naispuolisten ystävieni seurasta hän ei välitä, on kuulemma liikaa meteliä, mieheni vetäytyy silloin pihahommiin tai pajalleen tekemään jotain tai menee lasten kanssa jonnekin.
Jo alusta saakka mieheni on korjaillut jälkiäni, kesällä laittelee keinuun unohtuneet puutarhasakset vajaan, töistä tultuaan nostaa mun tuolille jättämät lapaset sun muut naulakkoon, ei ikinä ole sanonut pahaa sanaa eikä ärähtänyt, että miksi ihmeessä en osaa huolehtia tavaroita paikoilleen.

Minä nukun kevyesti 10h yöunet mies pärjää 6 h:lla. Hän herää aamuisin aikaisin viikonloppuinakin, kun nousen aamupala on aina valmiina. Monesti mies kömpii takaisin sänkyyn viereeni viikonloppuaamuna pitämään minua sylissään. Meiltä ei ole koskaan puuttunut rakkautta vaikka tunteista ei ole puhuttu tuon yhden kerran lisäksi kertaakaan.
En koe mieheni puhumattomuutta ongelmaksi, se on hänen luonteenpiirteensä. Hän ei puhu, mutta pussaa, koskettaa ohikulkiessaan, katsoo minua hyväksyvästi ja rakastavasti, pitää lähellään, hänen sylissään on mielettömän hyvä olla. Jos mies on jostain syystä tavallistakin hiljaisempi, minä menen hänen iholleen, pidän hyvänä seksillä ja sitten kysyn onko jotain sattunut tai hätänä. Jos jotain ongelmaa on, on se selvinnyt pikkuhiljaa mikä on hiljaisuuden syynä.

Kun esikoinen syntyi, mies oli aivan onnessaan, samaten seuraavien lasten kanssa. Hän on erittäin hyvä isä, vähäpuheinen lastenkin parissa, mutta aina valmiina auttamaan, ulkoilemaan, retkeilevät, fillaroivat, puuhastelevat yhdessä mitä milloinkin. Mieheni ei pelaa tietokonepelejä, ei istu koneella ollenkaan. Hän on opettanut lapsille paljon käden taitoja, miten tehdä nuotio, millaisilla vieheillä saa kalaa, miten kaloista tehdään ruokaa, miten hiihdetään umpihangessa, miten ajetaan moottorikelkalla. Lapsista onkin kasvanut ulkoilmaihmisiä siinä kuin isästään. Heidän suhteensa on ainutlaatuinen ja molemmin puolin toisiaan arvostava. Kersat pelaavat kyllä koneella, mutta esim. viime kesänä pitivät omille kavereilleen meidän kesämökillä luontoleiriä. Sellainenkin kaveri joka ei kumisaappaita ollut jalkaansa laittanut päiväkodin jälkeen, kulki hillasuolla ja mustikkametsässä monena päivänä ja oli aivan, että vau! mitä superfoodia, saako tulla ensi kesänäkin!

Joskus aikoinaan sanoin miehelle, että höh aina minä höpötän, johon mies totesi, että ei haittaa ääntäsi on kiva kuunnella. Kummankaan ei tarvitse hännystellä eikä pomottaa toista, solahdetaan vaan hyvin yhteen ja voidaan olla oma itsemme.
Hyvin kuvaavaa meidän tekemiselle on se, että minä teen asioita impulsiivisesti erehdyksen kautta moneen kertaan, mies taas harkitsee, miettii ja tekee jutut yleensä kerralla oikein. Vuosien saatossa olen oppinut, esim. remontoinnissa ja rakentamisessa, että mieheni tapa on yleensä se oikea, joten jeesaan häntä parhaan kykyni mukaan, mutta aina jos mun jutuissa onkin joku fiksu oivallus, kyllä mies sen huomaa ja toteaa, että joo tehdäänkin se noin kuin sanoit. Jos tehdessä puhun liikaa, mies sanoo minulle, hys hiljaa nyt täytyy miettiä. Ja siinä vaiheessa minä osaan pitää suuni kiinni, no, ehkä max. sen viisi minuuttia :).

Sorry pitkä vuodatus, mutta jospa mietit mistä sun nainen tykkää, jos tykkää vaikka jalkahieronnasta, niin teet sitten sitä, pikkuhiljaa sen luottamus suhun kasvaa.

Mulle on ihan sama, millainen se akka. Oikeestaan mitä hiljasempi sen parempi. Eipähän ainakaan jäkätä. Pääasia on, että saa säännöllisesti "piparia".

pyryharakkanahöpötän... Pyryharakka vuodatteli rivitolkulla turhaa tietoa. Ketä kiinnostaa sun ukkos ja mukulas ? Ja mä uskon, että oot kova höpöttämään. to imelä ylipitkä ylistyskirjoitelma sen jo kertoo.

Mulla kans oli sellanen muija, et se ei malttanut pysyä hiljaa. Jumalauta kun se sai silmänsä auki niin silloin se alkoi aina siihen asti kun se pisti silmänsä kiinni. Se oli kuin sellainen poljettava singerin ompelukone. Sitten sain tarpeekseni ja pistin sen pihalle ja saranapuolelta.

Mulla on vähän samanlainen ongelma, kuin ketjun aloittajalla. useammin avovaimoni on ihan ok. Mutta sitten tulee ihme kausia, että se vetäytyy kuoreensa on hiljaa ja se, mikä ärsyttää, on siinä, että kun kysyn, mikä on ? Niin aina tulee se "ei mikään" ja sitten ollaan hiljaa. Sitten kun kysyn, olenko tehnyt jotain tai sanonut jotain, mistä tämä mahdollisesti mököttää, niin vastaus on aina: Et sä mitään ole tehnyt tai sanonut. No mikä sua sitten vaivaa ? Vastaus: Ei mikään. Ja tätä jatkuu ja jatkuu... Se on todella raivostuttavaa, kun ei voi sanoa mikä on.

Epätoivonen, akallas on sillon aina rättipäivät tietenkin.

En olisi.

Ap naisesi kuulostaa tutulta. Hän on selvästi introvertti, joka pitää tunteensa vakan alla. Itsekin olen introvertti, mutta luonteeltani melko temperamenttinen. Introvertit nyt ovat tuollaisia erakkomodeja, mutta kyllä mekin tarvitsemme välillä sosiaalisuutta. Jos ei tarvitse, niin sopii epäillä onko kaikki inkkarit kanootissa.

Monet suhteeni ovat olleet ollako vai eikö olla tyyppisiä. Olen kuullut monta kertaa vihjailua siitä, että minulla olisi meneillään jotain jonkun kanssa. Nuo vihjailut ärsyttävät minua kovasti. Jopa niin kovasti, että olen laittanut suhteelle stopin niiden vuoksi. Olen aina halunnut pitää ihmissuhteeni yksityisenä. Koko kylän ei tarvitse tietää kenen kanssa vietän aikaani.