Hei EU-kriitikot! Milloin te kasvatte aikuisiksi?

Onko teillä koskaan tarkoitus kasvaa aikuisiksi, vai aiotteko jatkaa ikuisuuksiin tuota paskanjauhantaanne?

Kaikki maailman asiantuntijat ovat sitä mieltä, että EU-jäsenyys on hyödyttänyt Suomea; niin taloudellisesti kuin myös turvallisuuspoliittisestikin, mutta te uskotte mieluummin joitakin blogikirjoittelijoita ja sellaisia puolivillaisia poliitikkoja, jotka vain omaa uraansa edistääkseen kusee teitä linssiin.

Nythän se nähdään mm. sekin, millaisessa kusessa Britannia on, kun teidän kaltaiset uunot kusetettiin siellä äänestämään EU-eron puolesta. Nyt kun sielläkin on kansan silmät avautuneet näkemään sen kusetuksen, niin kansan mielipide onkin kääntynyt kannattamaan EU:ssa pysymistä. Toivotaan brittien puolesta, että Brexit saadaan vielä kokonaan perutuksi.

Vai mitä pölhöt?
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Velkarahoilla voi leikkiä Jeesusta.

1Äänestä

Norja maksaa paljon samoista EU-eduista (sisämarkkinat tärkeimpinä) mutta ei saa Suomenkaan vertaa päätösvaltaa

Äänestä
  • Per asukas Norja maksaa EU:lle enemmän kuin Suomi

    Äänestä

No paljonko ollaan EU:sta saatu rahaa ja paljonko ollaan sinne laittettu rahaa?

Äänestä
  • EU-markkina-alueelta saadaan vuosittain useita miljardeja euroja enemmän rahaa vapaan kaupankäynnin ansiosta, kuin mitä tämän klubin jäsenyysmaksu kustantaa.

    Äänestä

  • Ja saadaan sen lisäksi koko maan täyteen afroja jotka maksaa kymmeniä miljardeja joka vuosi.

    Äänestä

Britannia tosiaan säälittää.
EU-vierastyöläisiä paheksuttiin ja nyt niiden vähentyessä moni pikkufirma joutuu lopettamaan.
Radiohaastattelussa oli ainakin jokin suklaaleipomo vaikeuksissa.

Äänestä

Eikö afrot tee siellä töitä niitähän siellä nykyään riittää.

Äänestä

Onhan se kiva kun tavarakuormat seisovat päiväkausia satamissa.
Tavaroita ehtii pilaantua

Äänestä

Heh sinä et tiedä tullaamisesta yhtään mitään ja miten pitkään ne satamassa on.

Äänestä

Eu tulee joka tapauksessa kaatumaan velkoihin.

Äänestä

Ja Saksakin on tällä hetkellä taantumassa.

Äänestä

Aloittaja puhuu muunneltua totuutta.

Äänestä

Mehän ollaan aikuisia, teistä eu-kakaroista en tiedä.

Äänestä

Miksi sitten meiltä löytyy miljoona köyhyysrajalla roikkujaa jos se EU on tuommoinen onnela?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


wqweqweqwewqe kirjoitti:

Onko teillä koskaan tarkoitus kasvaa aikuisiksi, vai aiotteko jatkaa ikuisuuksiin tuota paskanjauhantaanne?

Kaikki maailman asiantuntijat ovat sitä mieltä, että EU-jäsenyys on hyödyttänyt Suomea; niin taloudellisesti kuin myös turvallisuuspoliittisestikin, mutta te uskotte mieluummin joitakin blogikirjoittelijoita ja sellaisia puolivillaisia poliitikkoja, jotka vain omaa uraansa edistääkseen kusee teitä linssiin.

Nythän se nähdään mm. sekin, millaisessa kusessa Britannia on, kun teidän kaltaiset uunot kusetettiin siellä äänestämään EU-eron puolesta. Nyt kun sielläkin on kansan silmät avautuneet näkemään sen kusetuksen, niin kansan mielipide onkin kääntynyt kannattamaan EU:ssa pysymistä. Toivotaan brittien puolesta, että Brexit saadaan vielä kokonaan perutuksi.

Vai mitä pölhöt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu