Otsikossa se tulikin. Kirkko ei juuri nyt ole minulle sopiva paikka, mutta haluaisin kasteen. Minua ei ole lapsena kastettu lainkaan, ja nyt ajatus siitä tuntuu houkuttelevalta. Katselin taannoin tv7:lta David Pawsonia ja hän puhui upotuskasteesta. Tekeeko tuota jokin seurakunta?
Vastaukset 458
Ainakaan Vapaakirkossa kaste ei liitä kastettavaa seurakuntaan. Joissain yhteisöissä kaste liittää samalla seurakuntaan.
- Johanneskalastaja
Varmaan löytyy joku kastamaan kun kyselet vaikka ns. vapaista suunnista. Jos uskot Evankeliumin omalle kohdallesi, olet tehnyt parannuksen synneistäsi ja tunnustaat Jeesuksen Herraksesi niin kaste on varmaan paikallaan.
Ainakin se on raamatullista että ensin tullaan uskoon ja sen jälkeen otetaan kaste. - DeadManWalks
Jos tarkoitat kirkolla luterilaista kirkkoa, niin ei siellä kielletä kastetta upottamallakaan. Odota kesää, niin sekin järjestyy, silloin järven vesi on tarpeeksi lämmintä. Kasteen voi toteuttaa vaikka leirikeskuksen rannassa.
- 12____13
Käsittääkseni luterilaisessakin seurakunnassa kastetaan edelleen Jeesuksen opetuslapseksi. Niin kuin tässä opetetaan:
"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Mat.28:19-20- trtrtrtrtrtrt
Raamattu ei sano, että opetuslapsia tehtäisiin kastamalla vauvoja.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14812080/pieni-tietoisku-matteuksen-lahetyskaskysta
Aloittajalle: mieti onko sinulla mitään hyvää syytä olla liittymättä johonkin seurakuntaan. - gfdfdfdfd
trtrtrtrtrtrt kirjoitti:
Raamattu ei sano, että opetuslapsia tehtäisiin kastamalla vauvoja.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14812080/pieni-tietoisku-matteuksen-lahetyskaskysta
Aloittajalle: mieti onko sinulla mitään hyvää syytä olla liittymättä johonkin seurakuntaan.Kastamalla ja opettamalla, sanoo Jeesus.
- 12____13
trtrtrtrtrtrt kirjoitti:
Raamattu ei sano, että opetuslapsia tehtäisiin kastamalla vauvoja.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14812080/pieni-tietoisku-matteuksen-lahetyskaskysta
Aloittajalle: mieti onko sinulla mitään hyvää syytä olla liittymättä johonkin seurakuntaan.> Raamattu ei sano, että opetuslapsia tehtäisiin kastamalla vauvoja.
Raamattu ei myöskään anna kasteelle mitään ikärajaa.
Mutta, kun henkilö on kastettu, olisi tärkeää opettaa myös mitä Jeesus opetti, koska:
"Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi"."
Joh. 8:31-32 - trtrtrtrtrt
12____13 kirjoitti:
> Raamattu ei sano, että opetuslapsia tehtäisiin kastamalla vauvoja.

Joh. 8:31-32"Raamattu ei myöskään anna kasteelle mitään ikärajaa."
Muita selviä rajoja rajoja on ihan riittävästi:
"Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin..."
"... niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. "
"Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin."
Kuka Raamattua lukeva nyt pitäisi vauvakastetta raamatullisena? Ja kuka nyt vielä kastattaisi vauvansa? Ja kuka uskoo luterilaisten Tunnustuskirjojen harhaa, että kastamaton vauva on muka kadotettu perisynnin takia? - trtrtrtrtrtr
12____13 kirjoitti:
> Raamattu ei sano, että opetuslapsia tehtäisiin kastamalla vauvoja.
Raamattu ei myöskään anna kasteelle mitään ikärajaa.
Mutta, kun henkilö on kastettu, olisi tärkeää opettaa myös mitä Jeesus opetti, koska:
"Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi"."
Joh. 8:31-32"Mutta, kun henkilö on kastettu, olisi tärkeää opettaa myös mitä Jeesus opetti, "
Silläkö tehdään opetuslapsia, että kastetaan koko kansa ja pannaan päälle rippikoulupakko?
Olisiko ennemmin niin, että uskoa ei voi pakottaa? Mitä hyödyttää tehdä tuollaisella pakkoputkella lukematon määrä nimikristittyjä?
Usko on raja kasteelle: "Julistakaa evankeliumia ... joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu."
Niin se meni helluntaipäivänä: Pietari julisti evankeliumia ja joka uskoi ja otti kasteen, se pelastui. Yhtään vauvaa ei turhaan kastettu. Apostoleilla oli selvä ymmärrys. - fdfdfdfdfd
trtrtrtrtrtr kirjoitti:
"Mutta, kun henkilö on kastettu, olisi tärkeää opettaa myös mitä Jeesus opetti, "
Silläkö tehdään opetuslapsia, että kastetaan koko kansa ja pannaan päälle rippikoulupakko?
Olisiko ennemmin niin, että uskoa ei voi pakottaa? Mitä hyödyttää tehdä tuollaisella pakkoputkella lukematon määrä nimikristittyjä?
Usko on raja kasteelle: "Julistakaa evankeliumia ... joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu."
Niin se meni helluntaipäivänä: Pietari julisti evankeliumia ja joka uskoi ja otti kasteen, se pelastui. Yhtään vauvaa ei turhaan kastettu. Apostoleilla oli selvä ymmärrys.Opetuslapsia tehtiin ja tehdään kastamalla ja opettamalla, eikä usko ole kasteen ehto, vaan kaste ja usko ovat opetuslapseuden ehto. Kuka uskova mukaa enää nykyään uskoo siihen että ihminen pelastuisi iman uskoa ja kastetta Kristukseen? Kuka uskoo sitä uudestikastajien harhaa että ihminen on autuas omana itsenään ja synnitön? Alussa ihan kaiken ikäisiä kastettiin muta vauvojen siunaustilaisuuksia ei pidetty.
- trtrtrtrtr
fdfdfdfdfd kirjoitti:
Opetuslapsia tehtiin ja tehdään kastamalla ja opettamalla, eikä usko ole kasteen ehto, vaan kaste ja usko ovat opetuslapseuden ehto. Kuka uskova mukaa enää nykyään uskoo siihen että ihminen pelastuisi iman uskoa ja kastetta Kristukseen? Kuka uskoo sitä uudestikastajien harhaa että ihminen on autuas omana itsenään ja synnitön? Alussa ihan kaiken ikäisiä kastettiin muta vauvojen siunaustilaisuuksia ei pidetty.
Ok. Erehdyin. On sittenkin ainakin yksi, joka uskoo kastamattomana kuolleen vauvan joutuvan kadotukseen. Sori mun moka.
- jfjfjfjfjfj
trtrtrtrtr kirjoitti:
Ok. Erehdyin. On sittenkin ainakin yksi, joka uskoo kastamattomana kuolleen vauvan joutuvan kadotukseen. Sori mun moka.
Siihen en ota kantaa meneekö kastamaton kuollut vauva kadotukseen, mutta nähtävästi ainakin joku uskoo että ilman Kristusta voi pelastua - siis ilman uskoa, kastetta, parannusta, kääntymystä ja vanhurskautusta. Tulipa tämäkin nyt selväksi.
- trtrtrtrtr
jfjfjfjfjfj kirjoitti:

Opinpa senkin, että on epäjohdonmukaisia henkilöitä. He sanovat ensin, että ilman kastetta ei voi pelastua, mutta sanovat sitten, että ehkä vauvat kuitenkin voivat. Tai eivät ainakaan ota kantaa.
Ja opin senkin, että on henkilö, jonka mielestä Jeesuksen lunastustyö ei kattanut vauvoja. Ja joka ei ymmärrä, että vasta synti erottaa ihmisen Jumalasta.
Ja opin senkin, että on henkilö, joka ei usko edes Raamattuun, jonka selvän sanan mukaan kastettiin vain niitä, jotka uskoivat ja ottivat sanan vastaan. Tällainen henkilö väittää jopa, että kaikenikäisiä kastettiin. - jfjfjfjfjfj
trtrtrtrtr kirjoitti:
Opinpa senkin, että on epäjohdonmukaisia henkilöitä. He sanovat ensin, että ilman kastetta ei voi pelastua, mutta sanovat sitten, että ehkä vauvat kuitenkin voivat. Tai eivät ainakaan ota kantaa.
Ja opin senkin, että on henkilö, jonka mielestä Jeesuksen lunastustyö ei kattanut vauvoja. Ja joka ei ymmärrä, että vasta synti erottaa ihmisen Jumalasta.
Ja opin senkin, että on henkilö, joka ei usko edes Raamattuun, jonka selvän sanan mukaan kastettiin vain niitä, jotka uskoivat ja ottivat sanan vastaan. Tällainen henkilö väittää jopa, että kaikenikäisiä kastettiin.Lähtökohta on että ilmlan kastetta ja uskoa ei voi pelastua. Uudestikastajat ovat siis epäjohdonmukaisia kun väittävät että ihminen joka ei ole koskaan Jeesuksesta kuullut, ei menme automaattisesti kadotukseen.
Minä opin että on henköitä jotka sekoittavat Jeesuksen lunastustyön ja sen vastaanottamisen. Henkilöitä jotka luulevat kai että ateistitkin pelastuvatr Jeesuksen lunastustyön nojalla ilman uskoa. Raamatun mukaan Jeesuksen lunastustyö otetaan uskolla vastaan eikä se muutoin hyödytä.
Minä opin myös että on henkilöitä jotka lisäilevät Raamattuun omiaan sillä missään ei sanota että "vain" uskovia kastetiinn. Apostolinen todistus kaiken ikäsiten kastamisen puolsta on kiistaton. Lisäksi tämä henkilö kai luulee että vauvoille pidettiin kasteen sijasta siunaustilaisuuuksia, vaikka Raamatusta emme kertomusta siitä löytä - sen paremmin kuin kasteestakaan. - jusiinsanoin
jfjfjfjfjfj kirjoitti:
Lähtökohta on että ilmlan kastetta ja uskoa ei voi pelastua. Uudestikastajat ovat siis epäjohdonmukaisia kun väittävät että ihminen joka ei ole koskaan Jeesuksesta kuullut, ei menme automaattisesti kadotukseen.
Minä opin että on henköitä jotka sekoittavat Jeesuksen lunastustyön ja sen vastaanottamisen. Henkilöitä jotka luulevat kai että ateistitkin pelastuvatr Jeesuksen lunastustyön nojalla ilman uskoa. Raamatun mukaan Jeesuksen lunastustyö otetaan uskolla vastaan eikä se muutoin hyödytä.
Minä opin myös että on henkilöitä jotka lisäilevät Raamattuun omiaan sillä missään ei sanota että "vain" uskovia kastetiinn. Apostolinen todistus kaiken ikäsiten kastamisen puolsta on kiistaton. Lisäksi tämä henkilö kai luulee että vauvoille pidettiin kasteen sijasta siunaustilaisuuuksia, vaikka Raamatusta emme kertomusta siitä löytä - sen paremmin kuin kasteestakaan."Minä opin että on henköitä jotka sekoittavat Jeesuksen lunastustyön ja sen vastaanottamisen. "
Juuri tuo on kasteenuusijoiden ongelma. Subjektiivinen ja objektiivinen vanhurskautus sekotietaan. Samalla he luovat pelastusreitteja ohi Jeesuksen. - trtrtrtrtrt
jusiinsanoin kirjoitti:
"Minä opin että on henköitä jotka sekoittavat Jeesuksen lunastustyön ja sen vastaanottamisen. "
Juuri tuo on kasteenuusijoiden ongelma. Subjektiivinen ja objektiivinen vanhurskautus sekotietaan. Samalla he luovat pelastusreitteja ohi Jeesuksen.Ei Raamattu kerro mistään subjektiivisesta ja objektiivisesta vanhurskauttamisesta.
Heikoilla ovat kaikki, jotka uskovat, että Pietari päästään sisään sille perusteella, että joku on vauvana saanut kasteen. - jrjrjrjrjr
trtrtrtrtrt kirjoitti:
Ei Raamattu kerro mistään subjektiivisesta ja objektiivisesta vanhurskauttamisesta.
Heikoilla ovat kaikki, jotka uskovat, että Pietari päästään sisään sille perusteella, että joku on vauvana saanut kasteen.Kyllä Raamatusta käy hyvin ilmi sekä subjektiivinen vanhurskautus että objektiivinen vanhurskautus. Jeesus on sovittanut kaikki synnit ja kaikkien on otettava tämä uskolla vastaan. Näin Raamattu opettaa.
Pietari ei päästä ketään sisälle, heikoilla ovat ne jotka luulevat että Pietari päättää kuka taivaaseen tulee... - trtrtrtrtrt
jrjrjrjrjr kirjoitti:
Kyllä Raamatusta käy hyvin ilmi sekä subjektiivinen vanhurskautus että objektiivinen vanhurskautus. Jeesus on sovittanut kaikki synnit ja kaikkien on otettava tämä uskolla vastaan. Näin Raamattu opettaa.
Pietari ei päästä ketään sisälle, heikoilla ovat ne jotka luulevat että Pietari päättää kuka taivaaseen tulee..."Jeesus on sovittanut kaikki synnit ja kaikkien on otettava tämä uskolla vastaan."
Okei. Missä se kaste menee?
Oletko sinä samaa mieltä kuin Luther, että vauva saa kasteessa uskon ja että kaste sen vuoksi hyödyttää häntä. Ottaako vauva saamallaan uskolla kasteen armon vastaan?
Luther kirjoitti: ”Ellei siis kaste vaikuta eikä anna lapsille sitä, minkä se vaikuttaa ja antaa aikuisille, silloin se ei ole sama kaste. Silloin se ei ole mikään kaste, vaan pelleilyä ja pilkkaa kasteen kanssa. Ei nimittäin ole mitään muuta kastetta kuin se, joka tekee autuaaksi.
Jos siis ollaan sitä mieltä, ettei kaste tee autuaaksi, silloin sitä ei pidä lainkaan toimittaa"
Ja "Ellemme siis paremmin osaa vastata tähän kysymykseen ja todistaa, että pienet lapset uskovat ja että heillä on oma usko, niin neuvon päättäväisesti, että heti, niin pian kuin mahdollista, kokonaan luovutaan kastamasta lapsia, jotta emme tuollaisella tyhjänpäiväisellä pilanteolla ja ilveilyllä pilkkaisi ja ivaisi suuresti ylistettyä Jumalan majesteettia.” - trtrtrtrtr
trtrtrtrtrt kirjoitti:
"Jeesus on sovittanut kaikki synnit ja kaikkien on otettava tämä uskolla vastaan."
Okei. Missä se kaste menee?
Oletko sinä samaa mieltä kuin Luther, että vauva saa kasteessa uskon ja että kaste sen vuoksi hyödyttää häntä. Ottaako vauva saamallaan uskolla kasteen armon vastaan?
Luther kirjoitti: ”Ellei siis kaste vaikuta eikä anna lapsille sitä, minkä se vaikuttaa ja antaa aikuisille, silloin se ei ole sama kaste. Silloin se ei ole mikään kaste, vaan pelleilyä ja pilkkaa kasteen kanssa. Ei nimittäin ole mitään muuta kastetta kuin se, joka tekee autuaaksi.
Jos siis ollaan sitä mieltä, ettei kaste tee autuaaksi, silloin sitä ei pidä lainkaan toimittaa"
Ja "Ellemme siis paremmin osaa vastata tähän kysymykseen ja todistaa, että pienet lapset uskovat ja että heillä on oma usko, niin neuvon päättäväisesti, että heti, niin pian kuin mahdollista, kokonaan luovutaan kastamasta lapsia, jotta emme tuollaisella tyhjänpäiväisellä pilanteolla ja ilveilyllä pilkkaisi ja ivaisi suuresti ylistettyä Jumalan majesteettia.”Vai oletko samalla linjalla kuin tuo toinen kirjoittaja ja toteat, ettet ota kantaa siihen, tulevatko vauvat kasteessa autuaiksi eli pelastuvat kadotuksesta?
- jrjrjrjrjr
trtrtrtrtrt kirjoitti:
"Jeesus on sovittanut kaikki synnit ja kaikkien on otettava tämä uskolla vastaan."
Okei. Missä se kaste menee?
Oletko sinä samaa mieltä kuin Luther, että vauva saa kasteessa uskon ja että kaste sen vuoksi hyödyttää häntä. Ottaako vauva saamallaan uskolla kasteen armon vastaan?
Luther kirjoitti: ”Ellei siis kaste vaikuta eikä anna lapsille sitä, minkä se vaikuttaa ja antaa aikuisille, silloin se ei ole sama kaste. Silloin se ei ole mikään kaste, vaan pelleilyä ja pilkkaa kasteen kanssa. Ei nimittäin ole mitään muuta kastetta kuin se, joka tekee autuaaksi.
Jos siis ollaan sitä mieltä, ettei kaste tee autuaaksi, silloin sitä ei pidä lainkaan toimittaa"
Ja "Ellemme siis paremmin osaa vastata tähän kysymykseen ja todistaa, että pienet lapset uskovat ja että heillä on oma usko, niin neuvon päättäväisesti, että heti, niin pian kuin mahdollista, kokonaan luovutaan kastamasta lapsia, jotta emme tuollaisella tyhjänpäiväisellä pilanteolla ja ilveilyllä pilkkaisi ja ivaisi suuresti ylistettyä Jumalan majesteettia.”Luther kirjoitti aika hyvin. Sitä en tiedä saako vauva uskon juuri kasteessa.
- trtrtrtrtr
jrjrjrjrjr kirjoitti:
Luther kirjoitti aika hyvin. Sitä en tiedä saako vauva uskon juuri kasteessa.
Jos vauva ei saa uskoa kasteessa, niin Lutherin mukaan lupausta: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu" ei voi soveltaa vauvoihin. Silloin vauva ei tule autuaaksi kasteessa ja vauvan kastaminen on tyhjänpäiväistä pilantekoa ja ilveilyä.
Ja aika iso porukka on sitä mieltä, että niin se onkin. Minäkin.
Luther kyllä päätti, että vauvat pitää kastaa vähän niin kuin varmuuden vuoksi.
"Sillä jos kaste on oikea ja hyödyllinen ja tekee lapset autuaiksi (kuten me uskomme tapahtuvan) ja minä silti jättäisin kastamatta, niin silloin minä olisin vastuussa kaikista niistä lapsista, jotka ilman kastetta joutuvat kadotetuiksi. Se olisi kauhea ja kauhistuttava asia. Mutta jos kaste olisi väärä eikä se hyödyttäisi eikä auttaisi lapsia mitenkään, silloin ei tapahtuisi mitään muuta synnillistä kuin että Jumalan sanaa puhuttaisiin turhaan ja hänen merkkinsä lahjoitettaisiin turhaan. Silloin minä en olisi vastuussa yhdestäkään kadotetusta sielusta, vaan ainoastaan Jumalan sanan ja merkin turhasta käytöstä.
Mutta sen Jumala antaisi minulle ilman muuta anteeksi, koska minun on täytynyt toimia tietämättömyydessä ja sen lisäksi vielä aralla mielellä. Enhän ole itse keksinyt lapsikastetta, vaan olen sen perinyt sen ensimmäisiltä kristityiltä, eikä kukaan ole voinut yhdelläkään Raamatun sanalla osoittaa, että se olisi väärä. Olisinkin haluton toimimaan näin, mikäli minulle osoitettaisiin muuta.”
Luther oli kovasti epävarma. - jrjrjrjrjr

Luther oli kovasti epävarma.Jos se vauva on saanut sen uskon jo ennen kastetta?
- trtrtrtrtr
jrjrjrjrjr kirjoitti:
Jos se vauva on saanut sen uskon jo ennen kastetta?
Ahaa. Miten? Luterilaiset puhuvat "vedessä olevasta sanasta". Sellainen "sana " ei vaikuta kuin vasta kasteessa. Toki jotkut - Lutherkin - puhuvat uskon saamisesta seurakunnan rukouksen kautta. Missä Raamatussa olisi sellaista? Ja miksei sitten rukoilla saman kaikkien syntyvien puolesta, jos se on noin helppoa.

Jumalan Sanan kautta usko syntyy. Jumalan Sana on myös kasteessa. Minusta on luonnollista rukoilla että ihminen uskoo eli löytää Jeesuksen. Olisihan se hyvä rukoilla kaikkien puolesta.
- Anonyymi00605
jrjrjrjrjr kirjoitti:
Jumalan Sanan kautta usko syntyy. Jumalan Sana on myös kasteessa. Minusta on luonnollista rukoilla että ihminen uskoo eli löytää Jeesuksen. Olisihan se hyvä rukoilla kaikkien puolesta.
Hyvin sanoit
- Anonyymi00606

- Anonyymi00607

- Anonyymi00608

- Anonyymi00609

- Anonyymi00610

- Anonyymi00611

- Anonyymi00612

- Anonyymi00613

- Anonyymi00614

- Anonyymi00615

- Anonyymi00616

- Anonyymi00617

- Anonyymi00618

- Anonyymi00619

- Anonyymi00620

- Anonyymi00621

- Anonyymi00622

- Anonyymi00623

- Anonyymi00624

- Anonyymi00625

- Anonyymi00626

- Anonyymi00627

- Anonyymi00628

- Anonyymi00629

- Anonyymi00630

- Anonyymi00631

- Anonyymi00632

- Anonyymi00633

- Anonyymi00634

- Anonyymi00635

- Anonyymi00636

- Anonyymi00637

- Anonyymi00638

- Anonyymi00639

- Anonyymi00640

- Anonyymi00641

- Anonyymi00642

- Anonyymi00643

- Anonyymi00644

- Anonyymi00645

- Anonyymi00646

- Anonyymi00647

- Anonyymi00648

- Anonyymi00649

- Anonyymi00650

- Anonyymi00651

- Anonyymi00652

- Anonyymi00653

- Anonyymi00654

- Anonyymi00655

- Anonyymi00656

- Anonyymi00657

- Anonyymi00658

- Anonyymi00659

- Anonyymi00660

- Anonyymi00661

- Anonyymi00662

- Anonyymi00718
Anonyymi00617 kirjoitti:
Hyvin sanoit
näin teki
- Anonyymi00719
Anonyymi00618 kirjoitti:
Hyvin sanoit
näin teki
- Anonyymi00720
Anonyymi00620 kirjoitti:
Hyvin sanoit
näin teki
- Anonyymi00721
Anonyymi00620 kirjoitti:
Hyvin sanoit
näin teki
- Anonyymi00722
Anonyymi00620 kirjoitti:
Hyvin sanoit
näin teki
- Anonyymi00723
Anonyymi00620 kirjoitti:
Hyvin sanoit
näin teki
- Anonyymi00724
Anonyymi00620 kirjoitti:
Hyvin sanoit
näin teki
- Anonyymi00725
Anonyymi00620 kirjoitti:
Hyvin sanoit
näin teki
- Anonyymi00726
Anonyymi00620 kirjoitti:
Hyvin sanoit
näin teki
- Anonyymi00727
Anonyymi00620 kirjoitti:
Hyvin sanoit
näin teki
- Anonyymi00728
Anonyymi00620 kirjoitti:
Hyvin sanoit
näin teki
- Anonyymi00729
Anonyymi00620 kirjoitti:
Hyvin sanoit
näin teki
- Anonyymi00730
Anonyymi00620 kirjoitti:
Hyvin sanoit
näin teki
- Anonyymi00731
Anonyymi00620 kirjoitti:
Hyvin sanoit
näin teki
- Eikiitosjeesus
Järvessä tai talvella ammeessa. Suihkukin käy jos ammetta ei ole.
N
Ja naiset kastuvat ihan itsekseen.- Anonyymi00293
niin ne tekevät
- Anonyymi00294
niin ne tekevät
- Anonyymi00295
niin ne tekevät
- Anonyymi00296
niin ne tekevät
- Anonyymi00297
niin ne tekevät
- Anonyymi00298
niin ne tekevät
- Anonyymi00299
niin ne tekevät
- Anonyymi00300
niin ne tekevät
- Anonyymi00301
niin ne tekevät
- Anonyymi00302
niin ne tekevät
- Anonyymi00303
niin ne tekevät
- Anonyymi00304
niin ne tekevät
- Anonyymi00305
niin ne tekevät
- Anonyymi00306
niin ne tekevät
- Anonyymi00307
niin ne tekevät
- Anonyymi00308
niin ne tekevät
- Anonyymi00309
niin ne tekevät
- Anonyymi00310
niin ne tekevät
- Anonyymi00311
niin ne tekevät
- Anonyymi00312
niin ne tekevät
- Anonyymi00313
niin ne tekevät
- Anonyymi00314
niin ne tekevät
- Anonyymi00315
niin ne tekevät
- Anonyymi00315
niin ne tekevät
- Anonyymi00317
niin ne tekevät
- Anonyymi00318
niin ne tekevät
- Anonyymi00319
niin ne tekevät
- Anonyymi00320
niin ne tekevät
- Anonyymi00321
niin ne tekevät
- Anonyymi00322
niin ne tekevät
- Anonyymi00323
niin ne tekevät
- Anonyymi00324
niin ne tekevät
- Anonyymi00325
niin ne tekevät
- Anonyymi00326
niin ne tekevät
- Anonyymi00327
niin ne tekevät
- Anonyymi00328
niin ne tekevät
- Anonyymi00329
niin ne tekevät
- Anonyymi00330
niin ne tekevät
- Anonyymi00331
niin ne tekevät
- Anonyymi00332
niin ne tekevät
- Anonyymi00333
niin ne tekevät
- Anonyymi00334
niin ne tekevät
- Anonyymi00335
niin ne tekevät
- Anonyymi00336
niin ne tekevät
- Anonyymi00337
niin ne tekevät
- Anonyymi00338
niin ne tekevät
- Anonyymi00339
niin ne tekevät
- Anonyymi00340
niin ne tekevät
- Anonyymi00341
niin ne tekevät
- Anonyymi00342
niin ne tekevät
- Anonyymi00343
niin ne tekevät
- Anonyymi00344
niin ne tekevät
- Anonyymi00345
niin ne tekevät
Hae sopivalla hakukoneella termiä 'golden shower'.
Se on kuitenkin kasteista paras, eikä siihen liity taikauskon hiventäkään.- LippuHelvettiinKiitos
Ganges on jonkun mielestä pyhä joki. Sinne vaan kastautumaan.
- Anonyymi00059
sinne noita siis
- Anonyymi00060
sinne noita siis
- Anonyymi00061
sinne noita siis
- Anonyymi00062
sinne noita siis
- Anonyymi00063
sinne noita siis
- Anonyymi00064
sinne noita siis
- Anonyymi00065
sinne noita siis
- Anonyymi00066
sinne noita siis
- Anonyymi00067
sinne noita siis
- Anonyymi00068
sinne noita siis
- Anonyymi00069
sinne noita siis
- Anonyymi00070
sinne noita siis
- Anonyymi00071
sinne noita siis
- Anonyymi00072
sinne noita siis
- Anonyymi00073
sinne noita siis
- Anonyymi00074
sinne noita siis
- Anonyymi00075
sinne noita siis
- Anonyymi00076
sinne noita siis
- Anonyymi00077
sinne noita siis
- Anonyymi00078
sinne noita siis
- Anonyymi00079
sinne noita siis
- Anonyymi00080
sinne noita siis
- Anonyymi00081
sinne noita siis
- Anonyymi00082
sinne noita siis
- Anonyymi00083
sinne noita siis
- Anonyymi00084
sinne noita siis
- Anonyymi00085
sinne noita siis
- Anonyymi00086
sinne noita siis
- Anonyymi00087
sinne noita siis
- Anonyymi00088
sinne noita siis
- Anonyymi00089
sinne noita siis
- Anonyymi00090
sinne noita siis
- Anonyymi00091
sinne noita siis
- Anonyymi00092
sinne noita siis
- Anonyymi00093
sinne noita siis
- Anonyymi00094
sinne noita siis
- Anonyymi00095
sinne noita siis
- Anonyymi00096
sinne noita siis
- Anonyymi00097
sinne noita siis
- Anonyymi00098
sinne noita siis
- Anonyymi00099
sinne noita siis
- Anonyymi00100
sinne noita siis
- Anonyymi00101
sinne noita siis
- Anonyymi00102
sinne noita siis
- Anonyymi00103
sinne noita siis
- Anonyymi00104
sinne noita siis
- Anonyymi00105
sinne noita siis
- Anonyymi00106
sinne noita siis
- Anonyymi00107
sinne noita siis
- Anonyymi00108
sinne noita siis
- Anonyymi00109
sinne noita siis
- Anonyymi00110
sinne noita siis
- Anonyymi00111
sinne noita siis
- Anonyymi00112
sinne noita siis
- Anonyymi00113
sinne noita siis
- Anonyymi00114
sinne noita siis
- Anonyymi00115
sinne noita siis
- Anonyymi00116
sinne noita siis
- Anonyymi00117
sinne noita siis
- Anonyymi00118
sinne noita siis
- Anonyymi00119
sinne noita siis
- Anonyymi00120
sinne noita siis
- Anonyymi00121
sinne noita siis
- Anonyymi00122
sinne noita siis
- Anonyymi00123
sinne noita siis
- Anonyymi00124
sinne noita siis
- Anonyymi00125
sinne noita siis
- Anonyymi00126
sinne noita siis
- Anonyymi00127
sinne noita siis
- Anonyymi00128
sinne noita siis
- Anonyymi00504
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00505
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00506
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00507
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00508
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00509
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00510
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00511
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00512
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00513
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00514
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00515
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00516
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00517
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00518
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00519
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00520
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00521
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00522
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00523
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00524
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00525
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00526
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00527
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00528
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00529
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00530
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00531
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00532
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00533
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00534
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00535
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00536
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00537
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00538
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00539
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00540
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00541
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00542
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00543
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00544
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00545
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00546
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00547
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00548
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00549
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00550
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00551
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00552
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00553
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00554
Anonyymi00128 kirjoitti:
sinne noita siis
kaikki tietää sen
- Anonyymi00733
Anonyymi00518 kirjoitti:
kaikki tietää sen
ketkä kaikki
- Anonyymi00734
Anonyymi00518 kirjoitti:
kaikki tietää sen
ketkä kaikki
- Anonyymi00735
Anonyymi00518 kirjoitti:
kaikki tietää sen
ketkä kaikki
- Anonyymi00736
Anonyymi00518 kirjoitti:
kaikki tietää sen
ketkä kaikki
- Anonyymi00737
Anonyymi00518 kirjoitti:
kaikki tietää sen
ketkä kaikki
- Anonyymi00739
Anonyymi00518 kirjoitti:
kaikki tietää sen
ketkä kaikki
- Anonyymi00740
Anonyymi00518 kirjoitti:
kaikki tietää sen
ketkä kaikki
- Anonyymi00741
Anonyymi00518 kirjoitti:
kaikki tietää sen
ketkä kaikki
- Anonyymi00742
Anonyymi00518 kirjoitti:
kaikki tietää sen
ketkä kaikki
- Anonyymi00743
Anonyymi00518 kirjoitti:
kaikki tietää sen
ketkä kaikki
- Anonyymi00744
Anonyymi00518 kirjoitti:
kaikki tietää sen
ketkä kaikki
- Anonyymi00745
Anonyymi00518 kirjoitti:
kaikki tietää sen
ketkä kaikki
- Anonyymi00746
Anonyymi00518 kirjoitti:
kaikki tietää sen
ketkä kaikki
Kaste on liitetty uskoontulon yhteyteen kuin sinetiksi ja omantunnon vihvomiseksi ja itse Jeesus kävi kasteella ,johonka Kastaja sanoi ..minäkö kastaisin sinut ?? kun Johannes tiesi kuka oli tulossa kasteelle sillä Jumala oli edeltä asian ilmoittanut ja Kastaja oli Hänestä kertonut ,joka on keskuudessamme jo .(silloin)
Kasteelle voit mennä jonku uskovan porukan kanssa ..siinä yhteisrukous ja upotuskaste .....järvessä ..virtaavassa vedessä ja hyvä on niin .Itsekkin olen käynyt upotuskasteella .- Mitä.mieltä.kukin
Video kasteen "pakollisuudesta":
https://www.youtube.com/watch?v=sv9EuzA3Uog
Olisiko sävyssä vähän korjaamista? Ja jos käyttää sanontaa "rakkaani", niin eikö tulisi kuulua äänestäkin jotain muuta kuin vihaa? - Koko.totuus.kasteesta
Kasteelle etsiytyvä.
Voisit tutkia kastesivustoa, josta löydät kaikki raamatullisesta kasteesta tarvittavat opetukset.
Kolme eri kohtaan johtavaa linkkiä:
Opetukset kasteesta. Kuvia kastetilaisuuksista. Ilmoittautuminen kasteelle:
1. http://Jeesus-on-Herra.com/kasteopetukset/
2. http://Jeesus-on-Herra.com/kuvia-kastetilaisuuksista/
3. http://Jeesus-on-Herra.com/kaste/- Anonyymi00032
Näemmä ihka raamatullista.
- Anonyymi00346
Anonyymi00032 kirjoitti:
Näemmä ihka raamatullista.
emme usko noita linkkeja vaan Raamattua
- Eikiitosjeesus
Järvessä, suihkussa, ammeessa, sateessa jne.
Ei pidä jämähtää yhteen tiukkapipoiseen vaihtoehtoon. - Ovat.totta.vie.oikeita
Jämähdin lukemaan näitä kastettuja,
http://Jeesus-on-Herra.com/kertomuksia_uskosta/ - Anonyymi00031
Näin kesällä järvessä ja talvella avannossa.
- Anonyymi00033
Mutta ei kannata hätäillä Kyllä Jumala kastaa sitten kun sen aika on!
- Anonyymi00035
Anonyymi00033 kirjoitti:
Mutta ei kannata hätäillä Kyllä Jumala kastaa sitten kun sen aika on!
Kauanko pitää vielä odottaa, että Jumala tulee kastamaan?
- Anonyymi00036
Anonyymi00033 kirjoitti:
Mutta ei kannata hätäillä Kyllä Jumala kastaa sitten kun sen aika on!
Tuon viestin kirjoitti u-k-i-e nr
- Anonyymi00037
Anonyymi00036 kirjoitti:
Tuon viestin kirjoitti u-k-i-e nr
Totta. Kauanko pitää odottaa että Jumala herättää hänessä uskon?
- Anonyymi00038
Anonyymi00033 kirjoitti:
Mutta ei kannata hätäillä Kyllä Jumala kastaa sitten kun sen aika on!
Uudessa Testamentissa ainakin "hätäiltiin" kun kaste suoritettin ensi tilassa, jopa yöllä!
- Anonyymi00040
Anonyymi00037 kirjoitti:
Totta. Kauanko pitää odottaa että Jumala herättää hänessä uskon?
Vauvan uskoa pitää odottaa ainakin viisi vuotta.
- Anonyymi00042
Anonyymi00036 kirjoitti:
Tuon viestin kirjoitti u-k-i-e nr
Ja tuon viestin kirjoitti jonglööri.
- Anonyymi00043
Anonyymi00042 kirjoitti:
Ja tuon viestin kirjoitti jonglööri.
Siinä taas tuo jobglöörinnussija eli uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa
- Anonyymi00045
Anonyymi00040 kirjoitti:
Vauvan uskoa pitää odottaa ainakin viisi vuotta.
Siinä taas pedofiilinoidalla vauvat mielessä
- Anonyymi00046
Anonyymi00037 kirjoitti:
Totta. Kauanko pitää odottaa että Jumala herättää hänessä uskon?
Tuo on hyvä kysymys. Tuo lapsiinsekaantuja u-k-i-e nr on riehunut täällä pari vuosikymmentä eikä mitään merkkiä ole sen uskosta
- Anonyymi00049
Anonyymi00046 kirjoitti:
Tuo on hyvä kysymys. Tuo lapsiinsekaantuja u-k-i-e nr on riehunut täällä pari vuosikymmentä eikä mitään merkkiä ole sen uskosta
Sillä on paha olla
- Anonyymi00034
Suihkussa tai näin kesällä järvessä, vaikka uimarannalla voit kastella itsesi.
- Anonyymi00039
Kasteen idea on kitistä siitä. Ei edes se onko kastettu, millä tavalla ja missä, vaan siitä vain kitinä on sitä oikeaa uskoa, juuri sitä uskoa mihin tulee pyrkiä.
- Anonyymi00041
Anonyymi00039 kirjoitti:
Kasteen idea on kitistä siitä. Ei edes se onko kastettu, millä tavalla ja missä, vaan siitä vain kitinä on sitä oikeaa uskoa, juuri sitä uskoa mihin tulee pyrkiä.
Kasteen tärkein merkitys on siinä, että kastettava TUNNUSTAA julkisesti uskonsa Jeesukseen Kristukseen:
"Joka tunnustaa minut ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaassa." - Anonyymi00044
Anonyymi00041 kirjoitti:
Kasteen tärkein merkitys on siinä, että kastettava TUNNUSTAA julkisesti uskonsa Jeesukseen Kristukseen:
"Joka tunnustaa minut ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaassa."Kasteen merkitys on liittää Kristuksen hankkimaan pelastukseen
- Anonyymi00047
Anonyymi00044 kirjoitti:
Kasteen merkitys on liittää Kristuksen hankkimaan pelastukseen
Juuri noin. Kasteen keskiössä ei ole ihminen vaan Kristus. Hänen kuolemansa meidät kastetaan. Kristuksen kuolemassa on meidän toivomme
- Anonyymi00048
Anonyymi00047 kirjoitti:
Juuri noin. Kasteen keskiössä ei ole ihminen vaan Kristus. Hänen kuolemansa meidät kastetaan. Kristuksen kuolemassa on meidän toivomme
Hieno tiivistys veliseni!
- Anonyymi00050
Anonyymi00048 kirjoitti:
Hieno tiivistys veliseni!
Ehkä kuitenkaan ei kannata asettaa Jeesuksen Kristinkuoleman pelastavaksi ehdoksi kastamista. Ei ainankaan juuri tietyllä tavalla kastamista. Siinä tehtäisiin Jeesuksesta vähän heppoinen hahmo, että pelastaa ihmisen vain silloin kuin vedellä on onnistuttu läträämään juuri oikealla tavalla.
Asian pitäisi olla juuri päinvastoin. Jeesuksen pitäisi olla keskiössä eikä veden.
Huonossa tapauksessa käy siten, ettei se vesi paljon hetkauta. - Anonyymi00051
Anonyymi00050 kirjoitti:
Ehkä kuitenkaan ei kannata asettaa Jeesuksen Kristinkuoleman pelastavaksi ehdoksi kastamista. Ei ainankaan juuri tietyllä tavalla kastamista. Siinä tehtäisiin Jeesuksesta vähän heppoinen hahmo, että pelastaa ihmisen vain silloin kuin vedellä on onnistuttu läträämään juuri oikealla tavalla.
Asian pitäisi olla juuri päinvastoin. Jeesuksen pitäisi olla keskiössä eikä veden.
Huonossa tapauksessa käy siten, ettei se vesi paljon hetkauta.Ei vesi olekaan keskiössä vaan kasteen merkitys eli Kristuksen kuoleman osallisuus
- Anonyymi00052
Anonyymi00051 kirjoitti:
Ei vesi olekaan keskiössä vaan kasteen merkitys eli Kristuksen kuoleman osallisuus
Siitä vedestä kuitenkin kiistellään, eikä Kristuksesta. Ei Kristusta jaeta, vaan se vesi.
Mitä Paavali ei tosin pitänyt ja oli tyytyväinen miten vähän oli kastanut ihmisiä ettei siitä tarvitse kiistellä kuka kastanut oikein, kenen kaste se on oikea ja kenen väärin.
Paavalille siten Kristus ristiinnaulittuna oli tärkeintä ja muu roskaa. - Anonyymi00053
Anonyymi00052 kirjoitti:
Siitä vedestä kuitenkin kiistellään, eikä Kristuksesta. Ei Kristusta jaeta, vaan se vesi.
Mitä Paavali ei tosin pitänyt ja oli tyytyväinen miten vähän oli kastanut ihmisiä ettei siitä tarvitse kiistellä kuka kastanut oikein, kenen kaste se on oikea ja kenen väärin.
Paavalille siten Kristus ristiinnaulittuna oli tärkeintä ja muu roskaa.Luterilainen ns. kaste ei ole pelkkä päänkastelu, vaan luterilaisen opin mukaan uskoon tulo ja pelatus ja Pyhälle Hengellä täyttyminen.
- Anonyymi00054
Anonyymi00047 kirjoitti:
Juuri noin. Kasteen keskiössä ei ole ihminen vaan Kristus. Hänen kuolemansa meidät kastetaan. Kristuksen kuolemassa on meidän toivomme
Kristus kuoli io pari tuhatta vuotta taaksepäin, Luuletko tosiaan papin, vaikka kuinka loitsuja lukisi ja taikoja tekisi, päänkastelulla kastavan Kristuksen kuolemaan.
Pappi jo koko luterilainen kirkko valehtelee väittäessään saavansa aikaan ja tekevänsä sakramentin avulla sellaista, mikä on jo valmiina ja odottaa uskossa vastaanottamista: tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu,
Vanhan ihmisen ristiinnaulitseminen Kristuksen kanssa on kaste Kristuksen kuolemaan. - Anonyymi00056
Anonyymi00052 kirjoitti:
Siitä vedestä kuitenkin kiistellään, eikä Kristuksesta. Ei Kristusta jaeta, vaan se vesi.
Mitä Paavali ei tosin pitänyt ja oli tyytyväinen miten vähän oli kastanut ihmisiä ettei siitä tarvitse kiistellä kuka kastanut oikein, kenen kaste se on oikea ja kenen väärin.
Paavalille siten Kristus ristiinnaulittuna oli tärkeintä ja muu roskaa.Eräät kiistelee mutta sellaiset ei tunne kasteen merkitystä
- Anonyymi00057
Anonyymi00053 kirjoitti:
Luterilainen ns. kaste ei ole pelkkä päänkastelu, vaan luterilaisen opin mukaan uskoon tulo ja pelatus ja Pyhälle Hengellä täyttyminen.
Se on apostolinen kaste
- Anonyymi00058
Anonyymi00054 kirjoitti:
Kristus kuoli io pari tuhatta vuotta taaksepäin, Luuletko tosiaan papin, vaikka kuinka loitsuja lukisi ja taikoja tekisi, päänkastelulla kastavan Kristuksen kuolemaan.
Pappi jo koko luterilainen kirkko valehtelee väittäessään saavansa aikaan ja tekevänsä sakramentin avulla sellaista, mikä on jo valmiina ja odottaa uskossa vastaanottamista: tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu,
Vanhan ihmisen ristiinnaulitseminen Kristuksen kanssa on kaste Kristuksen kuolemaan.Paavali opetti että Kristuksen kuolemaan kastetaan
- Anonyymi00055
Paavali kyllä, siis Jumalan sanassa, erotteli kasteen ja Kristuksen.
Jos kasteella olisi tehty se Pyhä Henki, jos sillä olisi saatu aikaan ne Hengen hedelmät mistä kirjoittaa, sekä se kaikki hyvä mitä kehui seurakunnissa ja Timoteuksessa olevan, vaan olisi ollut kilvan kastamassa ihmisiä ja juurruttamassa heihin Pyhää Henkeä. Eikä sen jälkeen olisi moittinut heitä mistään, kun kerran Pyhä Henki on kasteessa paukautettu, niin miten voivat olla pahempia kuin pakanat, miten älyttömän lakihenkisiä tai mitään muutakaan?
Paavali oli iloinen siitä miten vähän oli kastanut, vain joitain ja piti Kristuksen tuntemista ja siitä julistamista tärkeämpänä kuin mitä itse kastetta.
Silti kaste on hyvä, kun Jeesuksen Kristuksen kuolemaan kastetaan, kun puetaan päälle Jeesus Kristus on pyydetään hyvää omaatuntoa Jumalalta. Itse Pyhän Hengen täräytyksestä pysyväisesti ei niin kovin varmasti kerro ja jos niin olisi olisi, siitä ylenmäärin riemuinnut ja rientänyt kastamaan kaikki vastaantulijat.- Anonyymi00130
Ja samalla yhdisti kasteen Kristuksen sovitustyöhön
- Anonyymi00132
Luterilaiset eivät tarvitse Jeesusta, vaan Jeesus on luterilaisten pahuuden ja pakanuuden verho.
- Anonyymi00239
Anonyymi00132 kirjoitti:
Luterilaiset eivät tarvitse Jeesusta, vaan Jeesus on luterilaisten pahuuden ja pakanuuden verho.
Niinkö ukastajat luulee?
- Anonyymi00555
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00556
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00557
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00558
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00559
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00560
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00561
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00562
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00563
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00564
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00565
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00566
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00567
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00568
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00569
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00570
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00571
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00572
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00573
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00574
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00575
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00576
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00577
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00578
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00579
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00580
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00581
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00582
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00583
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00584
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00585
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00586
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00587
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00588
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00589
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00590
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00591
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00592
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00593
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00594
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00595
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00596
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00597
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00598
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00599
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00600
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00601
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00602
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00603
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
- Anonyymi00604
Anonyymi00239 kirjoitti:
Niinkö ukastajat luulee?
se on surullista
Pari luotettavaa kristillistä veljeä niin kyllä se siitä.😇👍
- Anonyymi00129
Pahaksi onneksi Jeesus kyllä meni sanomaan, että tiedä tunnistaa minun opetuslapsikseni siitä, että teillä on keskinäinen rakkaus.
Joskin pakko olla käännösvirhe tai katoliset syöttäneet ne sanat Jeesuksen suuhun, vaikka pitäisi olla, että teidät tunnistaa siitä että on älytön kina, tora, viha, inho, halveksunta ja kaikkea mitä ihminen vain voi keksiä. - Anonyymi00133
Anonyymi00129 kirjoitti:
Pahaksi onneksi Jeesus kyllä meni sanomaan, että tiedä tunnistaa minun opetuslapsikseni siitä, että teillä on keskinäinen rakkaus.
Joskin pakko olla käännösvirhe tai katoliset syöttäneet ne sanat Jeesuksen suuhun, vaikka pitäisi olla, että teidät tunnistaa siitä että on älytön kina, tora, viha, inho, halveksunta ja kaikkea mitä ihminen vain voi keksiä."Kasteen merkitys on liittää Kristuksen hankkimaan pelastukseen"????
Miksihän Paavali ei liittänyt kuulijoitaan kasteen avulla Kristukseen, vaan JULISTI heille evankeliumia:
Ap 14
" Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja tehtyään monta opetuslapsiksi he palasivat Lystraan ja Ikonioniin ja Antiokiaan ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa".
Paavali ei puhunut mitään "kasteen armosta"!
Mutta kaikki eivät uskoneet:
Hebr 4
"Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat." - Anonyymi00134
Anonyymi00129 kirjoitti:
Pahaksi onneksi Jeesus kyllä meni sanomaan, että tiedä tunnistaa minun opetuslapsikseni siitä, että teillä on keskinäinen rakkaus.
Joskin pakko olla käännösvirhe tai katoliset syöttäneet ne sanat Jeesuksen suuhun, vaikka pitäisi olla, että teidät tunnistaa siitä että on älytön kina, tora, viha, inho, halveksunta ja kaikkea mitä ihminen vain voi keksiä.Jeesus sanoo: Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko...
Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
Jeesus varoitti nimen omaan Kristus-nimen käyttäjistä. Oletko koskaan kuullut sanaa 'kristitty'? Väkevä eksytys on tullut Kristus, Kristuksen kaltainen, kristitty-nimessä.
Paavl on kristitty, kristikunnan pääksi kutsuttu, Putin on kristitty. - Anonyymi00139
Anonyymi00133 kirjoitti:
"Kasteen merkitys on liittää Kristuksen hankkimaan pelastukseen"????
Miksihän Paavali ei liittänyt kuulijoitaan kasteen avulla Kristukseen, vaan JULISTI heille evankeliumia:
Ap 14
" Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja tehtyään monta opetuslapsiksi he palasivat Lystraan ja Ikonioniin ja Antiokiaan ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa".
Paavali ei puhunut mitään "kasteen armosta"!
Mutta kaikki eivät uskoneet:
Hebr 4
"Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat."Uudestikastaja-inttäjäeksyttäjä näin raamatussa kitisee tuskaansa jälleen kerran
Jokainen kristinuskoon kääntynyt kastettiin. Paavali puhui armosta - Anonyymi00140
Anonyymi00134 kirjoitti:
Jeesus sanoo: Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko...
Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
Jeesus varoitti nimen omaan Kristus-nimen käyttäjistä. Oletko koskaan kuullut sanaa 'kristitty'? Väkevä eksytys on tullut Kristus, Kristuksen kaltainen, kristitty-nimessä.
Paavl on kristitty, kristikunnan pääksi kutsuttu, Putin on kristitty.Noin kirjoittaa kristittyjen vihaaja
- Anonyymi00151
Anonyymi00140 kirjoitti:
Noin kirjoittaa kristittyjen vihaaja
noita on sellainen
- Anonyymi00663
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00664
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00665
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00666
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00667
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00668
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00669
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00670
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00671
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00672
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00673
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00674
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00675
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00676
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00677
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00678
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00679
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00680
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00681
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00682
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00683
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00684
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00685
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00686
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00687
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00688
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00689
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00690
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00691
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00692
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00693
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00694
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00695
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00696
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00697
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00698
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00699
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00700
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00701
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00702
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00703
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00704
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00705
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00706
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00707
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00708
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00709
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00710
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00711
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00712
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00713
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00714
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00715
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00716
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00717
Anonyymi00151 kirjoitti:
noita on sellainen
se on tunnettu siitä
- Anonyymi00131
Paavali, eikä kukaan mukaan Raamatun kirjoittana ei opettanut vesikasteen olevan kaste Kristuksen kuolemaan. Luterilainen kirkko on ottanut itselleen Jumalan aseman väittäen kastevansa päälaenkastelulla Kristuksen kuolemaan.
Jeesus rukoillut kristittyjen yhteyttä eikä opettanut kristittyjen välistä rakkautta, vaan Herra rukoili rukoili niiden puiolesta, jotka Sanan kuulemisen kautta saavat uskon. Luterilainen 'usko' tulee sakramentien avulla.- Anonyymi00135
Demokrates kirjoitti:
Et näköjään tunne Raamattua.😿
Osaan Raamatun ulkoa. Niin mitä nariset? Yksikään apostoli tai opetuslapsi ei kastanut ketään Kristuksen, Kristuksen kuolemaan. Apostolit kastoivat vain ja ainoastaan Jeesuksen nimeen:
Pietari kehoitti: Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,
-vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.
-hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.
-he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
Kaste Kristukseen, kaste Kristuksen kuolemaan, on uskoon tulo, uudestisyntymän peso. Vesikaste tai päälaen kastelu ei ole uudesti syntymän peso, vaan uudesti syntymä on peso.
Paavali opetti: jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
Siis Jeesus kuoli ristillä. Jeesusta ei hukutettu veteen. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu... kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle, Paavali todisti.
Johannes sanoi Jeesukselle: : "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!" Johannes eli ennen Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Näin ollen Johannes oli uudesti syntymätön, eli häneltä puuttui kaste Kristuksen kuolemaan, vanhan ihmisen ristiinnauliseminen yhdessä Jeesuksen kanssa. - Anonyymi00150
Anonyymi00135 kirjoitti:
Osaan Raamatun ulkoa. Niin mitä nariset? Yksikään apostoli tai opetuslapsi ei kastanut ketään Kristuksen, Kristuksen kuolemaan. Apostolit kastoivat vain ja ainoastaan Jeesuksen nimeen:
Pietari kehoitti: Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,
-vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.
-hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.
-he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
Kaste Kristukseen, kaste Kristuksen kuolemaan, on uskoon tulo, uudestisyntymän peso. Vesikaste tai päälaen kastelu ei ole uudesti syntymän peso, vaan uudesti syntymä on peso.
Paavali opetti: jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
Siis Jeesus kuoli ristillä. Jeesusta ei hukutettu veteen. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu... kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle, Paavali todisti.
Johannes sanoi Jeesukselle: : "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!" Johannes eli ennen Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Näin ollen Johannes oli uudesti syntymätön, eli häneltä puuttui kaste Kristuksen kuolemaan, vanhan ihmisen ristiinnauliseminen yhdessä Jeesuksen kanssa.Ei kannata märistä kun et tajua Raamatusta mitään
Anonyymi00135 kirjoitti:
Osaan Raamatun ulkoa. Niin mitä nariset? Yksikään apostoli tai opetuslapsi ei kastanut ketään Kristuksen, Kristuksen kuolemaan. Apostolit kastoivat vain ja ainoastaan Jeesuksen nimeen:
Pietari kehoitti: Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,
-vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.
-hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.
-he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
Kaste Kristukseen, kaste Kristuksen kuolemaan, on uskoon tulo, uudestisyntymän peso. Vesikaste tai päälaen kastelu ei ole uudesti syntymän peso, vaan uudesti syntymä on peso.
Paavali opetti: jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
Siis Jeesus kuoli ristillä. Jeesusta ei hukutettu veteen. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu... kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle, Paavali todisti.
Johannes sanoi Jeesukselle: : "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!" Johannes eli ennen Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Näin ollen Johannes oli uudesti syntymätön, eli häneltä puuttui kaste Kristuksen kuolemaan, vanhan ihmisen ristiinnauliseminen yhdessä Jeesuksen kanssa.Vaikutat kyllä hieman oudolta ja harhaoppiselta.🎃
- Anonyymi00136
Kokeile suihkua ja lausu uskontunnustus ääneen.
Jos se ei toimi samoin uimahallissa sukeltamalla veteen.
Mikäli tämäkään ei toimi pyydä jotakin uskovaista tuttua avuksesi ja aloita uimahallista toisen kerran, ei kannata palata alkuun.
Mikäli tämä ei toimi ota yhteys vaikka One Way seurakuntaan Kaisaniemessä ja pyydä seurakunnan pastori Jari Välilää suorittamaan kaste. tämä saattaa onnistua seurakunnan omissa tiloissa. Olen kuuluut hänen omasta suustaan, että hänen antama kaste toimii. Hän havannollisti kertomustaan näyttämällä kuinka hän suorittaa upotuksen ja se näytti kyllä rivakalta liikkeeltä.
En muista kumpaan suuntaan hän kaatoi mutta kyseessä oli kuivan maan näytös sisätiloissa. Jotkut seurakunnat kuulemani mukaan riitelevät siitä kumpaan suuntaan kastettava pitää kaataa ja miten toimitus pitää suorittaa. Siitä mikä on oikea tapa minulla ei ole tietoa.
Se, että mahdollisesti samalla tulee liitetyksi seurakuntaan ei ole ongelma kaste on pätevä vaikka myöhemmin eroaisit seurakunnasta. Tosin jotkut seurakunnat saat6tavat liittyessään uuteen seurakuntaan kysyä millä tavoin sinut on upotettu mutta sinähän et tarvitse, kuin pelkän kasteen mikäli olen oikein ymmärtänyt.
Vielä on kesää jäljellä ja virtaavaa vettä löytyy muuallakin kuin Jordanissa minne on pitkä matka kasteelle. joku voi nimittäin neuvoa, että sieltä saa sen parhaan kasteen.- Anonyymi00137
Sanan ilmoittamissa kasteissa on aina läsnä kastettava ja kastaja. Yksin uimahallissa suketaminen veteen ei täytä kasteen määritelmää.
Sana antaa tarkan kuvauksen kasteesta: koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä. Kastoi heidät virrassa. "Heidät" tarkoittaa koko ihmistä, ei vain päälakea, "Virrassa" tarkoittaa ihminen käveli veteen ja hänet upotettiin veteen. Jos vettä olisi otettu Jordanista ja valutettu päähän, niin kyseessä olisi ollut kastelu.
Paavali kirjoitti kastelusta käyttäen sanaa: 'potizo' , antaa juotavaa. Mutta kasteesta sanassa Paavali käytti sanaa: 'baptizo', upottaa veteen. Samaa sanaa käyttävät myös evankeliumien kirjoittajat. Dippaamisesta käytetään sanaa: 'bapto'
Kastelussa vettä tuodaan kasteltavaan kohteeseen, esim. kukkien kastelu. Kasteessa kasteen kohde viedään veteen ja upotetaan veteen.
Luterilainen kaste on päälaen kastelua. - Anonyymi00138
Kannattaa ottaa huomioon vielä mahdollinen Pyhän Hengen kaste joka on Jumalan ilmoitus olemassaolostaan. Se on henkilökohtainen ilmoitus joka on vain sinulle ja siihen ei vaadita mitään seurakuntayhteyttä. Samalla Jumala lahjoittaa sinulle käyttöösi armonlahjoja joten kyseinen ilmoitus Jumalan armon toteutumisesta kohdallasi. Se ei sido sinua mihinkään vaan voit yhä toimia vapaan tahtosi mukaan mutta tyhmä on se joka sivuttaa kyseisen ilmoituksen ja jatkaa omahurskaita tekoja mikäli on sellaisiin aikaisemmin syyllistynyt. Siinä vaiheessa nimittäin Jeesus elää sinussa ja sinä Jeesuksessa ja kaikki tapahtuu pyhän Hengen välityksellä. Sen lähemmäksi Jumalaa sinulla ei ole mahdollisuus päästä tässä elämässä joten siitä kannattaa pitää kiinni. Seuraavat tällit on todennäköisesti siellä viimeisellä tuomiolla joka tapahtunee vasta kuoleman jälkeen ja siinä tilanteessa Jeesus toimii puolustajana koska hän elää sinussa. Tämä on asia jota nämä eri lahkot eivät ymmärrä joten kannattaa0 pysyä erossa niistä vaikka upotuksella kävisit. Opetus niissä Jumalan sanaan liittyen on hyvin omahurskasta ja sitä on syytä kyseenalaistaa.
- Anonyymi00141
Anonyymi00137 kirjoitti:
Sanan ilmoittamissa kasteissa on aina läsnä kastettava ja kastaja. Yksin uimahallissa suketaminen veteen ei täytä kasteen määritelmää.
Sana antaa tarkan kuvauksen kasteesta: koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä. Kastoi heidät virrassa. "Heidät" tarkoittaa koko ihmistä, ei vain päälakea, "Virrassa" tarkoittaa ihminen käveli veteen ja hänet upotettiin veteen. Jos vettä olisi otettu Jordanista ja valutettu päähän, niin kyseessä olisi ollut kastelu.
Paavali kirjoitti kastelusta käyttäen sanaa: 'potizo' , antaa juotavaa. Mutta kasteesta sanassa Paavali käytti sanaa: 'baptizo', upottaa veteen. Samaa sanaa käyttävät myös evankeliumien kirjoittajat. Dippaamisesta käytetään sanaa: 'bapto'
Kastelussa vettä tuodaan kasteltavaan kohteeseen, esim. kukkien kastelu. Kasteessa kasteen kohde viedään veteen ja upotetaan veteen.
Luterilainen kaste on päälaen kastelua.Koko ihminen kastetaan veden määrästä riippumatta
Luterilainen kaste on apostolinen kaste
- Anonyymi00142
Juu, niin on valheapostolin kaste.
- Anonyymi00143
Paavalin kaste.
Ei tosin ollut innokas kastamaan. - Anonyymi00144
Anonyymi00143 kirjoitti:
Paavalin kaste.
Ei tosin ollut innokas kastamaan.Mutta opetti kasteesta
- Anonyymi00149
Anonyymi00144 kirjoitti:
Mutta opetti kasteesta
niin teki joo
- Anonyymi00145
Kastekiistat kuitenkin tulee aloittaa ennen kuin menee kasteelle, koska sitten on aika heikoilla jos on jo kastettu eikä voi itse valita kantaansa, kenen puolella on ja ketä vastaan. Kastekiistat käydään ensin ja sitten vasta mennään kasteelle, se on oikea järjestys.
Paavali tosin ei pitänyt siitä kiistelystä eikä että ollaan toisen puolella toista vastaan, vaa kysyi, että onko Kristus jaettu?
Mutta pitäpä Paavalista, voimme olla hänestä välittämättä ja toimia kuin ellun kanat.- Anonyymi00146
Mutta täällä lapsikastefanaatikot kuitenkin kiistelevät vasta kasteen jälkeen.
Eihän se onnistuisi vauvalta. - Anonyymi00147
Anonyymi00146 kirjoitti:
Mutta täällä lapsikastefanaatikot kuitenkin kiistelevät vasta kasteen jälkeen.
Eihän se onnistuisi vauvalta.Taas pedolla mielessä vauvat.
Uudestikastefanaatikot kiistelevät kasteen jälkeen. - Anonyymi00148
Anonyymi00147 kirjoitti:
Taas pedolla mielessä vauvat.
Uudestikastefanaatikot kiistelevät kasteen jälkeen.Totta. Kyseessä on selvästi uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa
- Anonyymi00152
Anonyymi00148 kirjoitti:
Totta. Kyseessä on selvästi uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa
No sitä ei ole vaikea tunnistaa
- Anonyymi00153
Anonyymi00147 kirjoitti:
Taas pedolla mielessä vauvat.
Uudestikastefanaatikot kiistelevät kasteen jälkeen.Jonglöörikin heräsi kun puhuttiin vauvoista. Hän kiistelee otsan kastelun jälkeen, joka ei ole raamatullinen kaste.
- Anonyymi00154
Anonyymi00153 kirjoitti:
Jonglöörikin heräsi kun puhuttiin vauvoista. Hän kiistelee otsan kastelun jälkeen, joka ei ole raamatullinen kaste.
Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on itse se joka alkoi taas puhuymaan vauvoista. Niin tuo satanisti ainatekee
Lisäksi se puhuu otsasta - Anonyymi00155
Anonyymi00152 kirjoitti:
No sitä ei ole vaikea tunnistaa
Ei olekaan, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on helppo tunnistaa sen sairaista viesteistä
- Anonyymi00732
Anonyymi00155 kirjoitti:
Ei olekaan, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on helppo tunnistaa sen sairaista viesteistä
Laitoin ylläpidolle taas ilmoitusta hänestä. Ovat ilmeisesti kyllästyneet hänen vauva- otsa- ja jonglööriviesteihin ja lupasivat sulkea tämän keskustelun.
Jälleen osoitus tuon sairaan helluntailaisen mielenlaadusta!!!
- Anonyymi00737
Suihkussa se käy helposti ihan itsekseen. Peset kuvitteelliset ikävät tekosi vaikka joka aamu.
Ketjusta on poistettu 294 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a5871223- 79895
Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.273688Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä189653- 55646
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o161622Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta128603Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88590Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht203546Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20496