Vanhusten kohtelua Esperissä selitellään illan uutissa

No tuo Paksu tyttö tulee selittelemään illan TV1 uutisiin miten vanhuksista on huolta pidetty ja valvottu toimintaa moitteetta. No uskokoon kuka tahtoo nuo selittelyt ne tulee kovaa ja kimakasti.
Että silleen. Yle TV1 klo 17:00 uutiset.
29<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Ehä Esperin toimitus johtaja demari tulee selittämään?

1Äänestä
  • Sipilän uskon veli ikävä kyllä

    1Äänestä

  • Mitä sanoo risikko ja saarikko? Eivätpä juuri mitään!

    1Äänestä

Melkein arvasin, että Esperin toimintaa on tuettu verovaroilla ainakin yhden työeläkeyhtiön kautta. Työeläkeyhtiön tehtävänä on sijoittaa turvaavasti. https://yle.fi/uutiset/3-9294389

1Äänestä
  • Aloittaja

    No nytkö nuo eläkeyhtiöt alkavat pestä kasvojaan muka pöyristyksissään. Että silleen.

    1Äänestä

Selitysten aika on ohi, sillä nämä asiat ovat olleet tiedossa jo kauan, eikä siinä vaiheessa kellään ollut mitään mielenkiintoa edes selittelyihin, niin ei se nyt vaalien alla juurikaan heitä puusta pitkään.
Ja huhtikuussahan selittelyt kuitenkin on selitelty ja pantu pakettiin seuraavaksi neljäksi vuodeksi eli ei tätä kauan kestä, sen jälkeen voidaan hioa vielä pienemmille kustannuksille ja suuremmille bonuksille tämäkin soten osa-alue.

1Äänestä

Eikö kukaan huomaa että vasemmistoa pedataa tarkoituksella valtaan eliitin toimesta näitä vanhusten hoidon ongelmia on ollut vuosikymmeniä Suomessa eikä niitä nosteta esiin kun vaalien alla?

1Äänestä
  • Kokoomus ja keskusta ajavat kovalla kiireellä sotkea ja maakuntauudistusta

    Caruna ja Esperi Care:en. Ovat oiva esimerkki mitä oikeisto hakee

    Ihmisellä ei väliä kunhan tulee rahaa


    Katainen tämän aloitti Kreikantukirahoilla osti paikka EU hallinnosta mutta poika tuli maitojunalla. Ha ha haa

    1Äänestä

Luoja varjelkoon joutumasta vanhuksena lahtarien vaivastalloon...

1Äänestä

Esperi Care:en. Vahusten hoito maksaa näissä laitoksissa yli 60 000€ /vuosi/ henkilö

Kunnallisissa 16500 Veronmaksajat maksaa sijoittajille tuon erotuksen


Ja hoito on vain paperilla,

Eikö olisi aika nostaa syyte heitteille jätöstä

Ai niin siellä kokoomustuomarit totee ettei mitään ole tapahtunut ja hehän ovat oikeassa ei todellakaan ole mitään tapahtunut. Potilaat kuolee

1Äänestä
  • Rikoksiin syyllistynyt Esperi NO-Care huijarifirma suljettava ja kaikki Esperin No-Care-sopimukset heti irtisanottava (petos-vakava ihmisten terveyden tahallinen vaarantaminen) .
    Tuo AkkaAarnio!? ja ulkomaiset veroparatiisi-sijoitusyhtiöt haukkaavat sitten jatkossa pelkkää pssskaa.

    ....."Esperi Care on tällä hetkellä Suomen viidenneksi suurin hoiva- ja terveyspalveluyritys. Vuodesta 2010 se on tehnyt lukumääräisesti eniten soteen kytkeytyviä yrityskauppoja, yhteensä 120.
    Yhteistyösopimuksia hoivayhtiö on solminut kaikkiaan 200 kunnan kanssa. Yli puolet Suomen kunnista on siis ulkoistanut palveluitaan Esperi Carelle.
    Marja Aarnio-Isohanni on ansainnut (käärinyt vanhuksilla) rahaa yhteensä yli 12 miljoonaa euroa plus pimeät ja harmaat tulot...... "

    1Äänestä

  • Jopa 80 tuhatta ovat olleet vuosimaksut . Ison mullinavetan tuolla hintaa pitää pystyssä.

    1Äänestä

Ihmettelen, mitä selittelemistä tässä enää on - selkeitä laiminlyönti- ja heitteillejättötapauksia ja virkamiehet ovat antaneet niiden jatkua.

Kylmästi vaan kenkää ja rikosilmoitus perään!

Koko hoiva-alan siirtäminen sijoitusyhtiöille oli rikos suomalaisia kohtaan. Miksei tuvassa ole poliitikot rivissä ja kansalaiset lantapalleroiden kanssa heittämässä heitä? MISSÄ ovat tutkivat Yle-journalistit?

1Äänestä
  • Aloittaja

    No Ylen tutkivat journalistit on etsimässä niitä " kuunatseja " jotka ovat syyllisä kaikkeen pahuuteen nyky Suomessa. Että silleen.

    1Äänestä

Aloittaja

No nyt uskalsi jo Ambulanssien ensihoitajatkin tulla esiin asiassa. On menty hoivakotiin kiireettömälle käynnille, muta perille päästyä selvisikin , että vanhus oli jo kuolemaisillaan.
Että silleen . ILtalehti.

1Äänestä

Paksu Kepulityttö on itse syönyt vanhusten ruuat.

1Äänestä
  • Aloittaja

    No nyt varmaan aletaan noita ambulansien ensihoitajia etsimään ja eroittamaan maan tapaan, kun kertoivat tuollaisen totuuden julki medialle. Että silleen.

    1Äänestä

Aloittaja

No nyt tuo paksu tyttö selittää jo MTV uutissa, ettei syy ole valvovissa viranomaisissa ( Valvira ).
No tulihan se sieltä taas selitys maan tapaan valtion virkamiehillä ei ole mitään vastuuta.
Että silleen.

1Äänestä
  • Että voi olla ärsyttävä kaakattaja tuo paksukainen.

    1Äänestä

Milloin Esteria demari toiminnanjohtaja tulee siin?

1Äänestä

Olis hyvä kuulla kommentit suoraan Esperin johtajalta ja johdolta. Vaikeneminen ei ole hyvän merkki.
Ministeri Saarikko oli uutisissa kuin pupu pöksyissä.

1Äänestä
  • Aloittaja

    No tuliko nyt uusi " Jäävuoren huippu " näkyviin ihan muka ullatuksena päättäjille ?
    Että silleen.

    1Äänestä

  • Että_silleen kirjoitti:

    No tuliko nyt uusi " Jäävuoren huippu " näkyviin ihan muka ullatuksena päättäjille ?
    Että silleen.

    Päättäjille tulee kaikki asiat yllätyksenä, koska hehän hoitavat vain
    omia ja kaveriensa bisneksiä, eikä Suomen. Tai hoidetaan Suomenkin
    asioita myymällä kaikki kannattavat firmat ulkomaille.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    serkkujen_bisnekset kirjoitti:

    Päättäjille tulee kaikki asiat yllätyksenä, koska hehän hoitavat vain
    omia ja kaveriensa bisneksiä, eikä Suomen. Tai hoidetaan Suomenkin
    asioita myymällä kaikki kannattavat firmat ulkomaille.

    No eiköhän nuo syylliset istu tuolla Valvirassa jonka pitäisi olla ylin valvova viranomaisvirasto Suomessa. Jotain muuta mukavaa on puuhasteltu, mutta omaa tehtävät on jätetty hoitamatta.
    Että silleen.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    No päättäjät voisi korjata nuo hoiva resussit kuntoon, kun lopetettaisiin järjettömän kehitysapu miljardien syytäminen ulkomaille ja maan mamutus miljardit. Että silleen.

    1Äänestä

Aloittaja

No tulihan se sieltä Esperi on veronkierto ja rahanpesu yritys . Että silleen. Ylen TV1 uutiset .

1Äänestä
  • Miksi työeläkeyhtiö Ilmarinen sijoittaa tappiolliseen yritykseen? Jos sijoittajat hyötyvät verotusjärjestelyistä, Ilmarinenkin on veroparatiisiyhtiö. Miksei työeläkerahaston varoilla hoideta eläkeläisiä? Eläkkeitä leikataan yhtiötä hallinnoivien etujärjestöjen parhaiden veljien hyväksi.

    Ei ihme, että hallintarekisteri ajettiin läpi pikavauhtia jopa yksi änkyröinyt hallituspuolue hajottamalla. Elämme historiallista ahneuden aikaa.

    1Äänestä

Uutisissa kuultiin ministerin suusta, että lakeja on noudatettava! Eikös tuo pitäisi olla selvää niin vanhusten hoidon kuin terveydenhoidon kun osalta. Sitä on vaadittu jo aikojen alusta, mutta huonolla menestyksellä.

Hän kertoi myös, että hintoja poljetaan. Tuskin ainakaan asukkaiden maksamista maksuista oli kyse?

1Äänestä

Jep jep. Kannattaa jättää suomi heti kun työt loppuu.
Ehkä jo ennenminkin.

Poliitikot oikealta ja vasemmalta ovat sössineet ja tuhlanneet kaiken.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Että_silleen kirjoitti:

No tuo Paksu tyttö tulee selittelemään illan TV1 uutisiin miten vanhuksista on huolta pidetty ja valvottu toimintaa moitteetta. No uskokoon kuka tahtoo nuo selittelyt ne tulee kovaa ja kimakasti.
Että silleen. Yle TV1 klo 17:00 uutiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu