Jami on mynnissä vieressä. Kuinka paljon tämä tulee maksamaan alajärvelle?
"LAPPAJÄRVI
Lappajärven kunnanvaltuusto keskittyi kouluhankkeen rakentamissuunnitelmien eteenpäin viemiseen ja muut asiat menivät nopeasti läpi.
Kunnanhallitus oli tehnyt muutoksia edellisessä kokouksessa läpikäytyyn suunnitelmaan. Kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi esitti, että rakennetaan vain koulurakennus, josta jätettiin pois kirjasto ja viisivuotiaiden opetustilat. Tämä voisi mahdollistaa sen, että hankkeen kokonaiskustannuksille tulisi viiden miljoonan euron katto ja tavoitehinnaksi kaavailtiin 4,4 miljoonaa euroa.
Valtuutettu Hannu Kuoppalan mielestä kustannuksia voidaan vähentää juuri kirjaston jättämisellä pois koulu-urakasta.
Hankkeen aikataulua esitteli Ramboll Oy:n projektipäällikkö Jussi Timo.
– Tavoitetaso hinnan suhteen on vielä aika karkea, kun hankkeesta puuttuu vielä arkkitehdin laatima huonetilaohjelma, sanoi Timo. Pedagoginen suunnittelu on Timon mielestä jo pitkällä ja kilpailutus saadaan liikkeelle maaliskuussa. Rakentaja on selvillä kesäkuussa ja varsinaiseen rakentamiseen päästäneen lokakuussa. Purkutyöt on tehtävä kesällä, jolloin oppilaiden turvallisuus ei vaarannu.
Valtuutetut Juho Korpela (kesk.) ja Ville Väkeväinen (kesk.) ilmaisivat huolensa siitä, riittävätkö kirjaston remontoimiseksi kaavaillut toimenpiteet poistamaan havaitut mikrobiongelmat.
Valtuutetut tiedustelivat myös mahdollisuutta rakentaa koulu hirrestä. Kunnanjohtaja Lehtiniemen mukaan on mahdollista jättää myös urakkatarjous hirsikoulusta. Valtuutettu Korpela jättikin kirjallisen aloitteen tästä rakentamismuodosta. Yhtenä huolena olivat myös tilojen neliömäärä oppilasta kohti. Sivistysjohtaja Tarjo Puro vetosikin, ettei tehtäisi liian ahdasta koulua.
Valtuusto päätti maksaa pois Kiinteistö Oy Lappajärven virastotalon lainasta kunnan osuuden, 87 920 euroa, kokonaisuudessaan. Ullanlinnan päiväkodin energiatehokkuuden lisäämiseksi valtuusto hyväksyi 20 000 euron lainan.
Teuvo Mäkelä"

Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi ei osteta Jamilta. Muuttotappiokuntiin eiuusia kouluja.
Kurikan Kampuksen32 miljoonan uudet tilat saavat pian Sedun vaikeuksiin.
Suupohja ei kunnista vielä väestökatoa.
Ähtärin kunnanjohtaja on jo hereillä
Suurin osa valtuutetuista aivan kuutamolla. Kyllä , kyllä herra porukkaa
Teettämään Ja ISSN kuntotarkastus. Jos ei isoja remontteja.
Kauppa kiinni
Kaikki säästää
Eikös JAMIN kuntayhtymän yksi omistaja oo Lappajärvi.
JAMIN tyhjistä tiloista tulee kuluja Lappajärvellekin. Tässä syy, miksi ei kannata rakentaa uutta.
Jurvassa oli Etelä-Pohjaan paras oppilaitos. Valtion omistama käsi-ja taideteollisuusoppilaitos komeasti korkealla mäellä.
Lopetettiin opetus.
Rakennukset nopeasti yksityille. Kauppahinta epäselvä?
Uudet tilat Kurikan keskustan jokirantasavikkoon