Natsit tappo vammaiset, ja homot, lesbot

Hoivakodeista ei ole tietoa, varmaankin samameno sielläkin. Vähän tuntuu, kuin Suomi olisi nyt pääsemässä asian ytimeen.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja bolsevisti punafasistit murhasi jo 1933, Stalinin määräyksestä n.7miljoonaa ukrainalasta ja sen päälle miljoonia muita viattomia, syyttömiä ihmisiä.
Eli, ensin tulee Stalin, Hitler, Mussolini, Mao, Pol Pot, jne jne.
Punafasistit kuitenkin johtaa sotarikoksissa maailmassa kautta aikain.
Näin on tosi ja minkään ette voi totuutta poistaa.

Äänestä

Kyllä, elämme natsivallan alla. Ja esitetään ettei sille ole vaihtoehtoa. Vedotaan talouteen, tehokkuuteen ja rahaan. Nämä arvot nousevat suuremmiksi kuin inhimillisyys.

Äänestä

Natsi Saksan apulaisina olemme me Suomalaiset osallistuneet nälkään tappamiseen Leningradin saartorenkaan omilla lohkoilla. Aatun ja Marskin idea näännyttää nälkään Lenun asukkaat tuntuu kovin oudolta. Marskihan toki Hennalan punaisten lahtaajana kunnostautui aiemmin.

Äänestä

NATSI-SAKSAN KANSALLISSOSIALISTIT JA NL:N SOSIALISTIT OLIVAT SAMAA KAMAA, SOSIALISTEJA..

En tiedä mutta luulen varsinaisten sosialistien voittaneen tappamiskilpailun, niin ainakin kertoo media ja tiedossa olevat historian tosiasiat.

Mutta kansallissosialistit ja sosialistit olivat samaa kamaa, ne teki keskenään sopimuksen että maailma jaetaan 2:een osaan, toinen puoli NL:lle, toinen puoli Saksalle.

Molemmat hävisivät maailmankartalta, hyvä niin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tylyä kirjoitti:

Hoivakodeista ei ole tietoa, varmaankin samameno sielläkin. Vähän tuntuu, kuin Suomi olisi nyt pääsemässä asian ytimeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu