Onko rumalla ja sairaalloisen lihavalla naisella mitään annettavaa parisuhteelle?
Pohdin vaan
valaskala
15<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tietysti. Katso ympärillesi. Usein näkee perheitä, joissa yksi tai molemmista vanhemmista näyttää vähemmän kauniilta tai terveeltä kuin mitä pidetään ihanteellisena kulttuurissamme.
Sellaisen naisen tai miehen ympärillä voi olla puoliso ja lapsia, joista näkee kilometrien päähän, että kulttuurimme kriteerien mukaan epäesteettinen henkilö on puolisolle ja lapsille ihanin ja rakkain asia maailmassa.
Tiedän erään tapauksen. Onnellinen avioliitto kestänyt parikymmentä vuotta. Ihana, sydämellinen ja pidetty nainen. Tiedän myös, että hän kärsii ulkonäöstään. Olen antanut meikkivinkkejä, mutta se ei ole oikein hänen tyyliään. Mies on tosi fiksu. Valitsi sydämellään, eikä pinnallisin perustein.
Itse mietin tälläsessa tilanteessa mikä saa ihmisen syömään itsensä tuohon kuntoon? Mutta uskoisin että sinullekin löytyy ottajia. Itse en voisi seurustella sairaalloisen lihavan kanssa, olkoonkin vaikka kuinka pinnallista.
"Itse mietin tälläsessa tilanteessa mikä saa ihmisen syömään itsensä tuohon kuntoon?"
No googlettelepa vaikka sairaalloisen lihavuuden yhteyttä lapsuudessa koettuun seksuaaliseen pahoinpitelyyn. Jos jostain haluat aloittaa.
Jos oikein ympäripyöreän vastauksen haluat, sellainen voisi olla "stressi". Sen vuoksi hyvinvoivat ovat harvemmin sairaalloisen obeeseja kuin köyhät.
Niinpä niin... jos oikein kaivelemalla lähdetään hakemaan lapsuudesta asioita, luultavasti meiltä jokaiselta löytyy "syy" syödä itsensä sairaaksi, alkoholisoitua, käyttää aineita jne... mutta ne ketkä noihin retkahtaa, on asia erikseen. Onko tullut missään vaiheessa itselle mieleen että pitäisikö tehdä tälle "traumalle" jotain muuta kuin syödä? Se kun ei ole tainnut karkottaa ongelmaa?
Kaikki eivät heti pysty käsittelemään kokemiaan asioita.
Jos asiaa tarkastellaan psyyken eikä ulkonäön näkökulmasta, yli energiantarpeen syöminen, alkoholisoituminen tms. on hyvinkin voinut pitää ongelman hallinnassa eli esimerkiksi estää ihmistä tekemästä itsemurhaa. Siihen nähden ongelman ”karkottaminen” on voinut olla tärkeysjärjestyksessä toissijaista.
Ymmärrän pointin ja toisaalta en taas ymmärrä.
Esim. Minulla ja tuttavalla on hyvin samantapainen lapsuus. Toinen vanhemmista alkoholisti ja eronneet. Molemmat asuttiin kuitenkin sen ei alkoholistin luona lapsuus. Sillon tällöin kylässä alkoholistin luona. Minusta tuli mielestäni ihan kelpo veronmaksaja ja asiani olen aina hoitanut. Alkoholia juon kohtuudella. Tuttavastani tuli taas umpijuoppo ja milloin mikäkin syy tarttua pulloon. Syy on kuitenkin todella usein lapsuuden lähtökohdat. Itseä lähinnä ärsyttää tuommoinen, kun mielestäni tuo nyt on vaan oma valinta ja itse aiheutettu.
Ihan sama syömisessä. Itse päätät syödä itsesi sairaaksi, vaikka suurella todennäköisyydellä tiedät mihin se johtaa. Ja joo, voihan olla että takana on psyykeongelmaa, mutta siihenkin on haettavissa apua. Ja todetaan nyt vielä tähän, että minulle on aivan sama jos joku juo tai syö itsensä hengiltä, ihan omia valintoja. Lähipiiri on eri asia, niihin ongelmiin puutun kyllä, joskus aika julmallakin suorasukaisuudella.
Monia ärsyttää se, että joku on itsetuhoinen. Tai vaikkapa köyhä. Yritä nyt vain elää sen ärsytyksen kanssa, koska näet ihan varmasti itsetuhoisia ihmisiä tulevaisuudessakin.
En voi ymmärtää sitä, että joku jaksaa ärsyyntyä noin voimakkaasti ilmiöistä, joita ei edes yritä ymmärtää. Voit tietysti miettiä syitä itsetuhoisuuteen erikseen jokaisen obeesin henkilön ja alkoholistin kohdalla tai omassa mielessäsi syyllistää heitä, jos siitä oma olo jotenkin paranee.
Oletko sinä siis tuo nainen vai mies joka kyselee moista? Mulle kelpaa lihava nainen! Missäpäin asut?
Kait voisit tehdä ulkonäöllesi jtn ja pudottaa painoa jo oman terveytesi takia.. Ei kaikkien tarvitse ollakkaan missejä, mutta itse en voisi seurustella sairaalloisen lihavan ihmisen kanssa. Miten ruma ihminen, sitten määritellään?
Voitko itse rakastaa rumaa miestä eli ätmiä?
Sisäisesti rumaa miestä eli ätmiä ei voi kukaan nainen rakastaa. Ulkoinen rumuus ei ole sentään ehdoton este.
Ainakin sellainen keho, jossa on paljon pehemeää halittavaa.
Ihmisestä riippuen varmaan myös monia muita hyviä ominaisuuksia.
Sairaalloisen lihava tarkoittaa mitä? BMI-laskurin mukaan 160-senttisellä naisella noin 106 kg ja 170-senttisellä naisella 116 kg. Puhutaan noin 40 kg ylipainosta siis. Tai sitten tarpeesta katsella itseään vähän muun värisillä silmälaseilla kun paskanruskeilla.
Saa kait hyvän läskisoosin.