Hei, osaisiko kukaan auttaa, tilanteeni on tämä:
minut lakkautettiin huhtikuuhun 2019 asti määräaikaisesti (lomautuksen kesto lain sallima maksimi).
Sain onneksi lähes välittömästi määräaikaisen työpaikan ja kestokin on onnekkaasti samaan päivään asti kun määräaikainen lomautuskin.
Minulle (ja yhteiskunnalle) ratkaisu oli varmaan täydellinen: ei tarvinnut olla työttömänä ja olisin kuitenkin vapaa palaamaan työpaikkaan, josta olen lomautettuna heti kun lomautus loppuu.
Nyt kuitenkin alkuperäinen työnantaja vaatii palaamaan välittömästi töihin ja uhkailee vaikeuksilla jos en palaa, koska tarvetta heillä nyt kuitenkin olisi. En kuitenkaan haluaisi jättää uutta määräaikaista työnantajaa pulaan, koska he ottivat minuun heti yhteyttä tilanteesta kuultuani ja olivat halukkaita sopimaan asioista niin kuin minulle sopi, tietäen, että tavoitteenani on palata alkuperäiseen työhon kun lomautus päättyy. Heille kuitenkin aiheutuu vakavia ongelmia, jos vain nyt pakkaan tavarani ja lähden. Lisäksi minulla on sitova määräaikainen työsopimus, josta ei noin vain lähdetä.
Olenko nyt lain mukaan velvoitettu rikkomaan työsopimukseni ja palaamaan alkuperäiseen työpaikkaani, vai onko minulla oikeus tehdä tämä sopimus loppuu sekä myös oikeus palata töihin alkuperäiselle työnantajalle sinä päivänä, kun lomautus loppuu?
Onko alkuperäisellä työnantajalla lain mukaan oikeus vaatia minut töihin tai antaa minulle potkut jos en tule tai olla ottamatta minua takaisin tämän nojalla?
Olisin kiitollinen neuvoista.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Korjaus (autocorrect iski): minua ei lakkautettu vaan siis lomautettiin :D :D :D
Ja vielä lisäys: kysymys kuuluu nimenomaan, että onko minulla OIKEUS pysyä töissä määräaikaisen keikan ajan JA palata töihin alkuperäiseen työhön lomautuksen päättymisen aikana, vai onko minun PAKKO palata alkuperäisiin töihin nyt, vaikka lain mukaan ehkä saisinkin palata? Jostakin löysin, että tällainen saattaisi olla mahdollista. En tosin halua näin tehdä; keikka loppuun, sitten takaisin varsinaiseen duuniin.
Haluaisin hoitaa velvoitteeni vastuuntuntoisesti kaikkia osapuolia kohtaan.
Vaikea kysymys. Voisitko ottaa yhteyttä liittoon (jos kuulut) ja kysyä neuvoja sieltä.
Mä olen sitä mieltä, että sun pitää palata vakinaiseen työpaikkaasi, jos työnantaja lopettaa lomautuksen kokonaan ennalta ilmoitettua aikaisemmin. Sinulla on siitä määräaikaisesta työstä 5 päivän irtisanomisaika, vaikka olet määräaikainen, koska olet lomautettuna.
Sinun ei kuitenkaan kannata uskoa palstalla kirjoittavia nimimerkkejä, vaan kysyä asiaa sieltä, missä varmasti tiedetään eli liitosta tai työsopimuslakia valvovilta työsuojeluviranomaisilta (tyosuojelu.fi).
Työsopimus on kait muutoin voimassa, lomautustilanteissakin. Sopimus sitoo kumpaakin osapuolta. Nytpä sinulla on kaksi työsopimusta. Palaat vakityönantajallesi. Joko jatkat saamaasi määräaikaista tai et, ihan oma asiasi, ellei se työ ole samantyyppistä kuin oma vakityösi. Jos on, ongelmaksi muodostuu lojaliteetti, eli semmoisen samoilla markkinoilla kilpailevan leivissä et voi olla yhtäaikaa. Putkimies voi kyllä lyhyen lomautuksensa jälkeenkin tehdä posliinimaalausryhmän opetustyötä, jonka sai lomautettuna ollessaan. Mutta putkimies ei voi olla sopimatta asiasta alkuperäisen työnantajan kanssa, toisella putkityöliikkeellä putkimiehenä, jos nyt ymmärsit aloittaja pointin.
Pitkälle pääset kun kilautat alkuperäiselle työnantajallesi, ja kerrot tilanteesi, ja pyrit purkamaan sen uuden määräaikaisesi jos se on mahdollista, mutta harvoin voi, kun määräaikainen. Sitä nimeään ei pitäisi ihmisen niin auliisti rustata miettimättä asiaa loppuun asti... Sinut joka tapauksessa tarvitaan alkuperäisen hommiin, ja jos toistaiseksisopimus, kipinkapin Sinne sopimaan milloin olet remmissä.
Mitä itse muistan kun olin lomautettuna, niin minulle sanottiin, että on velvollisuus tulla töihin kun kutsutaan eli kyllä sinun pitää palata siihen työhön.
Lomauttavista firmoista kantsii lähteä pois ja etsiä sellainen työpaikka missä ei ole lomautuksia lainkaan. Jos lomautuskynnys on matala jollain firmalla niin ei sellaisessa firmassa ole mitään tulevaisuutta duunarin silmistä katsottaessa.
Saat potkut kummastakin työpaikasta ja karenssin.
Jos lomautus on määräajaksi, eli lomautuslapussa lukee milloin lomautus päättyy, niin se päivämäärä pätee. Jos lomautus on toistaiseksi, niin silloin mennään jonkin irtisanoisajan mukaan. En muistu ulkoa tarkemmin tältä osin.