Syyllisyys toisen jättämisestä estää itse jättämisen

Eli olen 18-vuotias nuori nainen. Seurustelen itseäni 4 vuotta vanhemman miehen kanssa. Olemme seurustelleet nyt sen 1,5 vuotta. En voi muuta sanoa kun sen, että olemme kuin vanha talolainojaan maksava intohimoton pariskunta. Olen opiskelija ja mieheni oli pitkään työtön selän takia ja nyt vain normaali työtön. Asumme vuokralla ihan liian kalliissa kampässä, mutta kun miehelle ei mikään muu kelvannut. Olemme joutuneet kysymään apua ties keltä vuokran ja laskujen maksamisessa. Kokoajan päällä stressi, mutta mies ei suostu muuttamaan halvempaan kämppään, koska se ei kuulemma auta mitään.
Itse miehestä nyt. Hän on todella huomaavainen ja pitää puoliani, mutta ei mitenkään normaalilla tavalla. Jos joku edes yrittää kännissä iskeä minua, eikä tilanne ole mitenkään vaarallinen, niin mies murtautuu sen toisen miehen kämppään tai pakottaa sen jonnekkin syrjään kuulusteltavaksi/uhkailtavaksi. Näin on tapahtunut useita kertoja. Miehellä on itsehillintä -ja aggressiivisuusongelmia. Joskus jos ei saa tehtyä jotain oikein hän vain tärisee raivosta verisuonet pullollaan ja näyttää siltä, että paskoo kaiken mikä tielleen tulee. Mies on todella epäsosiaalinen hyvä jos edes kerran kahdessa kuussa viitsii nähdä kavereitaan. Hänen mukaan baarijuoksut on juostu ja haluaa elää nyt rauhallista elämää eikä kirjaimellisesti tehdä mitään muuta kuin pelata tai kattoo telkkaria. Hän ei ikinä halua mennä mihkään bileisiin tai tai reissuun tai yhtään minnekkään. Me vain homehdutaan täällä kotona. Ja jos minä menen johonkin kauppaan tai kaverille niin pitää kokoajan soitella ja poliisit perään jos ei kuulu. Pitää ilmoittaa koska tulee kotiin, jos johonkin menen.
Toinen juttu on tämä hänen perheensä voi herranjumala. Äiti on ihana, mutta ne sata sisarusta joita hänellä on ja etenki 2 hänestä seuraavaa. Sisko raskaana haastaa riitaa kaiken maailman räkälöissä ja hengaa jengiläisten sekä mustalaisten kanssa (melkein kaikissa sisaruksissa sekä poikaystävässäni on manneverta), nuorempi veli taas leikkii kirjaimellisesti puukkohippaa narkkareiden kanssa ollessaan 16v. Joka viikko joku sisarus on ongelmissa ja joku pitää hakata ta ovat itse hengenvaarassa saamassa puukosta tai luodista. EN edes valitettavasti liioittele..
Ongelma siis mikä minulla on se, etten uskalla erota. Olen aina ollut se joka jättää ja aina niin tehdessäni olen tuntenut ihan kauheaa syyllisyyttä johtuen siitä mitä on tapahtunut eron jälkeen. Eka poikaystävä jäi aina koulun jälkeen odottelemaan minua, että saa mulkata tai sanoa jotain haijyä. Odotin aina jonkun 30 min, mutta ei se lähtenyt ennen kuin minä lähdin. Toinen oli onneksi kaukosuhde,mutta ekan poikaystävän tapaan syytteli minua, että olen ilkeä ihminen kun jätän ja hän masentuu sekä tekee itselleen jotain jos jätän. Olen aina jättänyt poikaystäväni haukkumatta ja yrittänyt tehdä sen hienovaraisesti, mutta sillä ei ollut lopputuloksen kanssa mitään väliä. Toki suhteen aikana kun pakotin itseni olemaan siinä, niin olin ilkeä. En ollut onnellinen. Nykyinen poikaystävä sanoo, ettei aijo minun jälkeeni jos erotaan ikinä seurustella kenenkään kanssa, koska ei kymmenien seurusteluiden aikana ole tuntenut mitään vastaavaa muita kohtaan, ja tämä saa minut syyllistymään omassa mielessäni.
Viimeiset kuukaudet olen vain himoinnut muita miehiä salaa tekemättä mitään ja katsellut omia asuntoja. Haluaisin tuntea palavaa intohimoa ja tuntea, että joku haluaa minua. Me harrastamme seksiä ehkä kerran kuussa jos sitäkään. Se ei vain onnistu. En sitä paitsi ikinä ole tullut seksin aikana kenenkään kanssa. Haluaisin senkin kokea joskus jos mahdollista.. Mies ei suutele pikkupusua enempää ja tuntuu menevän karkuun jos innostun vähääkään. Hän vain makaa sohvalla päivästä toiseen tuulettumatta kertaakaan vuodessa pihalla. Tästä syystä en epäile fyysistä pettämistä. Olisikin helppo jättää jos toinen pettää eikä siitä syystä tuntea syyllisyyttä. Tätä menoa kuitenkin minä olen se joka pettää.
Äsken meillä oli hirveä riita kun ehdotin, että muuttaisin omilleni, koska olen niin huono käyttämään rahaa (ostan pääosin meidän eläimille kaikkea hyvää, mutta kallista ruokaa, halpoja meikkejä käyn kirppareilla yms) ja olen suoraan äidin helmoista tullut hänen helmaansa. Mies on ollut aina, että älä murehdi, ei sun tarvi maksaa yms. Nyt riidan päätteeksi ottaa lainaa kun ollaan niin kusessa rahallisesti ja, että saa itselleen viinaa ja tupakkaa. Siis aivan mahtavaa, ettei kestä tätä asiaa ilman sauhuja ja ryyppäämistä. Sitten kysyin haluaako hän, että menen pois siksi aikaa kun ryyppää ja ei halunnut. Eli kuuntelen koko illan oven takana kun manaa minusta, enkä saa mennä edes pois täältä tai tuloo enemmän huutoa.
En enää oikeasti teidä mitä pitää tehdä. Karehdin niitä ihmisiä, jotka elää sellaista kevytkenkäistä elämää ettei eroaminen ole niin vakavaa ja otetaan exiä takaisin jos se onnistuu, mutta minä jos eroaisin nyt miehestäni niin vähintään sylkisi päälle jos nähtäisiin kadulla.