Sehän nyt on tiedossa että 30 vuotta sitten Putkonen oli raiskaaja-demari. Demariudesta hän on nyt parantunut, mutta ovat demaritkin muuttaneet käytäntöjän.
Demariksihan ei voi päästä eikä edetä uralla, jos ei tee rikoksia. Muutama vakava tai nippu lievempiä rikoksia takaa jäsenkirjan ja jatkopaikat.
A. Rinnekin on tehnyt rikoksia viime aikoina. Kerrotaan, että on havaittu Antin ansiolistalta puttuvan aika jouko rikoksia ja hänen on nyt pakko täydentää cv:tänsä siltä osin säilyttääkseen jäsenkirjansa. Puoluekokous on ihmetellyt, miten tällainen vahinko on päässyt tapahtumaan, mutta kaikki tietävät, että Antti osaa valehdella vaikka mustan valkoiseksi. Antti on ottanut ansion muiden tekemistä rikoksista.
Nykyään matujen teoilla voidaan paikata demarien cv-putteita, koska minkäänlainen fyysinen ponnistelu ei demareille sovi.
Joten kolmesta tärkeästä demarin vaatimuksista on alkuperäisessä muodossaan jäljellä vain kaksi, nimittäin valehtelu ja köyhien kurjuuttaminen. Niitä demari tuskin pystyy sälyttämän kenenkään muun tehtäväksi, geeneissä olevaa piirretä kun ei voi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.