Vasemmistolle v 1918 kapina on "Pyhä Sota"

kerrassaan ellottavaa historian väärinkirjoitusta paapoa punakapinaa ja siihen lähteneitä
554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vasemmisto hävisi sen sodan puhtaasti 6 - 0!

Tarkkis ei ole toipunut siitä koskaan!

Äänestä

Ja Stalin jakoi uskonsotureille viimeisen ehtoollisen.

Äänestä

SDP sanoutui Tannerin johdolla irti punakapinasta jo 1918 aikana. Tämä olikin edellytys jatkaa toimintaa suomalaisessa puoluekentässä.

Jollain tapaa kunnioitettu yritys kapina oli Kullervo Mannerin ja Otto-Ville Kuusisen Moskovassa perustetuissa SKP-piireissä. Sielläkin tosin harrastettiin sosialistista itsekritiikkiä pohtien, millaisilla palikoilla 1918 tilanne olisi voinut muka koitua punaisten voitoksi. Spekuloitiin olisiko pitänyt tehdä kaappaus jo marraskuussa 1917 yhtä aikaa Venäjän vallankumouksen kanssa, kun Suomen valkoisilla ei ollut vielä aseita. Vaan eipä ollut punaisillakaan.

Mitä "Pyhään Sotaan" tulee, sellaista ei ole vaikea löytää. Se oli pappien ja valkokenraalien puheissa 1918, ja pitkään vielä sen jälkeenkin.

Äänestä
  • SDP aloitti kapinan , sitä ei vaan voi ”loiventaa”. Kapinan jälkeen on otettu valokuva jossa näkyy monia kymmeniä tyhjiä tuoleja. Sosiaalidemokraateista suurin osa oli joko kuollut tai vankileireillä.
    Sitten vielä poltettiin ihmisiä taloihinsa ja eläimiä navettoihin kun alkoi loppu häämöttämään keväällä 1918.
    Jopa eräs eduskunnan puhemies kävi hevosen kanssa hakemassa kuolleen isänsä Kymi-joen rannasta. Demarit olivat surmanneet tämän Korian sillalla ja survoivat ruumiin jokeen. En muista nyt sitä puhemiehen nimeä mutta oli vielä 70-luvun alussa eduskunnassa.

    Äänestä

Molemmat sotijaosapuolet uskoivat asiaansa, mutta vain toinen voitti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jotain-rotia-sentään kirjoitti:

kerrassaan ellottavaa historian väärinkirjoitusta paapoa punakapinaa ja siihen lähteneitä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu