Kuuntelen juuri Chisun biisii. Naisten yleinen ongelma on tällainenkin, ettei suhteessa riidellä enää.
Sairaita ovat naiset!
Sairaita ovat naiset!
Miksei riidellä enää?
xxxxxxx
3191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
En kuuntele Chisun biisii, mutta totta on että ajoittainen riitely on paikallaan. Sairainta on sellainen ilmapiiri, jossa ei uskalleta tai osata riidellä terveesti, ja yritetään uskotella että kaikki hyvin. Olen mies.
Riitely ei ole hyväksi. Erimielisyydet voi selvittää puhumalla. Ei tarvitse uskotella tai teeskennellä mitään. Jos ei kelpaa tällainen tapa, voi painua sinne, mistä on tullutkin. Kyllä jämpti on näin!
Riitely puhdistaa ilmaa ajottain tosin nyt ollaan jo opittu puolison kanssa olemaan "ihmisiksi". Sovinto seksi oli ihanaa kun oltiin nuoria sekään ei enää onnistu.
Olen samaa mieltä kanssasi ja onneksi on miehenikin.
Yhdessä ollaan oltu kohta 30v ja ainakin vielä tähän asti olemme saaneet erimielisyytemme keskusteltua kompromisseksi. Kumpikaan ei ole "alisteisessa" asemassa kuten jotkut "asiantuntijat" riidatonta liittoa tituleeraavat.
Kyllä tätä riidatonta suhdetta osaa arvostaa kun kuuntelee välillä jonkun toisen pariskunnan tappelua esim. jossain illanistujaisissa. Kyllä siinä on valtava myötähäpeä muilla paikallaolijoilla. Nämä riitelijät eivät edes yleensä tajua/välitä siitä, että muut vaivaantuvat tai pahimmassa tapauksessa vedetään muut riitaan mukaan ("mitä mieltä SINÄ olet tästä asiasta"...).
Ei riitele kenekää kauas Kisu on paras.
Varautua keski iässä eläkkeelle lähtöön.
Kisu on paras
Joko sanottu?
Riittävää kisua halutaan.
Anna mulle Chisua
Mikä on riitelyä? Sanallinen, kiihkoton kompromissin haku vai kumppanin vakuuttaminen oman näkökannan oikeutuksesta?
Omat vanhempani haukkuivat toisensa mennen henkilökohtaisiin tekemisiin ja kaivaen syitä vuosien takaa menneisyydestä. Loppusilauksen muodostivat kummankin sukulaiset jotka haukuttiin saman tien.
Minusta tälläinen ei ole enää edes riitelyä vaan kumppanin solvaamista.
Mutta riitely???
Juu, tuttua minunkin lapsuudesta. Vanhemmat riiteli yhtä ja samaa riittaa varmaan 20 vuotta. Välillä se painui vain hetkeksi pinnan alle muhumaan, kunnes taas alkoi uudestaan.
Parisuhteessa riitely on tärkeää. Mutta pitää osata riidellä oikein. Toisen haukkuminen ei esim. ole riitelyä, vaan henkisen väkivallan muoto.
Kukaan ei voi riidellä yksin.
Noin ne väittää, mutta en ole koskaan huutanut kumppanilleni. Siis en koskaan!
Riidellä voi muutenkin kuin huutamalla.
http://elaparemmin.fi/blogi/riitelyn-saannot-eli-kuinka-riidella-paremmin/
Siinä riitelyn abc
No juu, totta.
Mutta toisaalta, miksi ihmeessä riidellä ja ylipäätään tehdä asioista vaikeita. Siis jos ei ole syytä riitaan??
Omissa suhteissani ainakin on ollut paljon tätä, että riitaa on ollut juurikin vain ihan tuon riitelyn vuoksi ja juurikin naisen puolelta aloitettuna.
Logiikka on ollut ihan tätä, että asiat ovat oikeasti olleet ja menneet hyvin sekä sujuvasti, niin sen vuoksi sitten nainen on jostain pilipali syystä laittanut riidan pystyyn. Ihan niin kuin suhteessa ei saisi mennä hyvin tai toisen pää ei kestä sitä, ettei ole mitään huonosti/huonoa.
Sen ymmärrän kyllä, että jos syytä on, niin riitaa silloin tulee ja pitääkin tulla.
Ja nuo pilipali-syyt ovat olleet juurikin ihan sitä luokkaa, että jos joudut töissä tekemään ylitöitä, mistä vielä ilmoitat kumppanille hyvissä ajoin että sinä päivänä sitten olen myöhään töissä ja minkä kumppani vielä voi halutessaan varmistaa.
Niin riidan aihe on sitä että "Työsikin menee suhteemme edelle eikä meillä ole aikaa harrastaa mitään tai aikaa ylipäätään viettää yhdessä!!". Vaikka ylityö ei ole jatkuvaa ja sitten vastaavasti kuitenkin raha kyllä kelpaa ja sitä useimmiten vielä tarvitseekin.
Viimeisin exäni sattui vielä olemaan osa-aikatyössä, joten hänellä oli vapaa-aikaa huomattavasti enempi kuin minulla, kun satun nyt itse tekemään täyttä työviikkoa(normitunnit 40-45t/vko).
Niin emme muka ehtineet ikinä harrastamaan yhdessä mitään, koska olen itse klo 6-14 töissä ja hän tekee muutaman tunnin työkeikkoja silloin tällöin, noin 25t/vko. Ei vain jostain syystä halunnut edes yrittää ymmärtää sitä, että minä en voinut maata sängyssä pitkälle aamupäivään tai esim lähteä aamupalalle Ikeaan klo 12 päivällä.
Eli kun riitojen syyt ovat usein ihan tuota tasoa, niin minkä helvetin takia sitä täytyisi riidellä?
Terveessä suhteessa tosiaan on riitoja, mutta ei sen suhteen takia kuitenkaan mielestäni tarvitse tekemällä tehdä niitä.
Olenkohan umpivanhanaikainen koska emme ole varsinaisesti riidelleet tämä "nyksäni" ( olisikohsn nykyisen ) tai vaksani ( vakituisen ) kanssa yli 50:een vuoteen.
Seurusteluaikana ei syntynyt erimielisyyksiä eikä sellaisia varsinaisia ole ilmennyt vajaan 50:n vuoden avioliiton aikanakaan.
Elämän perusasioissa olemme olleet aidosti yksituumaisia.
Vanhanaikaisuuttani lienee se, että alusta alkaen oli itsestään selvää, että minä vastaan täysin perheen turvallisuudesta, ml. talous.
Tästä ei ole tarvinnut sen kummemmin keskustella.
Lienee tuurissa, että tietyissä asioissa itressimme lomittuvat. Vaimolleni tärkeät asiat eivät ole minulle tärkeitä ja sama myös toisin päin.
Vaimoni on aina hyväksynyt realiteetit. Kun rahaa ei ollut niin se oli tosiasia ilman vatsanväänteitä. Kun sitä alkoi olemaan, niin oli yhtä selvää, ettei sitä tarvinnut ryhtyä sen vuoksi kuluttamaan.
Kun anus oli auki kuin tuuran putki niin keitin mittavassa määrin pontikkaa. 2:n laskun ( hitaan ) vahtimiseen vaimoni osallistui ohjeiden mukaan. Ymmärsi sen olevan silkkaa säästöä.
Penskojen kasvatusperiaatteet, kiinnostus urheiluun ja matkusteluun ovat saman suuntaisia.
Vanhoillisuutta lienee sekin, että vaimoni tietää tarvitessaan saavansa minulta mielipiteen lisäksi myös päätöksen.
Oli itsestään selvää, että vaihtaessani työn perässä paikkakuntaa hän kulki mukana lasten kanssa.
Yhtä selvää oli eläköitymiseen valmistautuminen. Varmistellessani taloudellista pohjaa olin 12 vuotta viikot muualla puutteen torjunnassa ankä tehnyt kotona yhtään mitään.
Yhteiset tavoitteet.
Meillä on molemminpuolinen ehdoton luottamus kaikessa.
Varsinaiset tyytymättömyyden aiheet olivat alkuun sukkani eteisen lattialla mutta huomattuaan, ettei sanominen auttanut niin se loppui lyhyeeseen. Toinen vakiopaheeni, kotona kivesten satunnainen pöyhiminen, aiheuttaa ainoastaan lievää ilmehdintää.
Mojovampaan emme pysty.
@HeiHalooJaVoiVee:
Tyypillisesti parisuhteessa elää kaksi eri sukupuolta olevaa erillistä ihmistä, joilla molemmilla on erilaiset ajatuksensa, tahtonsa ja tarpeensa. Kun toinen kertoo omistaan, toinen ei ymmärrä, koska hänen ajatuksensa, tahtonsa ja tarpeensa ovat erilaiset. Riidat syntyvät tällä alueella, missä ei parisuhteen osapuolet eivät kohtaa.
Eli, kun naisesi tahtoo kertoa sinulle omista tarpeistaan ja ajatuksistaan, jotka eroavat sinun vastaavista, niin hylkäät ne kokonaan ja uskot, että nainen kehittää riidat kun ei osaa elää sovussa.
Tällöin sopu teidän suhteessanne on ilmeisesti jotain, minkä sinä sanelet. Nainen ei voi osallistua sopuun, koska se ei ole yhteinen ja sovittu, sillä sinä ohitat hänet ilmeisesti jotenkin järjen ja hyvän tavan vastaisena.
Ei ihme että sinulla on hankalaa naisesi kanssa. Et anna sovulle sijaa.
Kirjoittamasi ajatus on tuttu minulle. Näin itseäni helposti syyllistän. Mutta ei sittenkään. Olen nimittäin antanut mahdollisuuden kumppanille kertoa tuntemuksistaan ja tarpeistaan ihan ilman huutamista tms. draamaa. Ei onnistunut, koska kumppani pakeni.
Yhteistä sovittua ei ollenkaan syntynyt, koska hän ohitti koko asian ja vieläpä halusi pistää sen "maton alle". Sen jälkeen sovinnon saavuttamien menee jo mahdottomaksi.
Parisuhde on kahden kauppa, tiedän kyllä sen hyvin.
Ja en hylännyt todellakaan hänen halujaan enkä tarpeitaan.
Odotin vain, että hän ymmärtäisi oman kantanikin ja ylipäätään tuon tosiasian, että aamuvuorotyötä tekevänä ilman mahdollisuuksia eri työaikoihin työpaikassani, en voi yksinkertaisesti olla aamupäivällä menemässä hänen kanssaan hänen menojaan, koska joudun tuohon aikaan olemaan töissä.
Vai miten mielestäni tuollainen onnistuu, että olen aamulla kello 6 jo töissä(aloittamassa työpäivää) ja samaan aikaan makoilen hänen vieressään kotona sängyssä klo 10 asti..? Oman käsityskykyni mukaan sula mahdottomuus olla fyysisesti samaan aikaan kahdessa eri paikassa..
Eli tuo ihan käytännön sanelema aikataulu ei todellakaan tarkoita eikä ole tarkoittanut missään vaiheessa sitä, että olen hylännyt hänen tarpeineen ja toiveineen.
Se tosin tuossa on, etten nyt itse halua jättäytyä keikkatyöläiseksi epäsäännöllisten ja epävarmojen tulojen varaan. Mikä nyt taasen ehkä olisi mahdollistanut hänen elämänrytminsä mukaan elämisen.
Toki olen itse enempi aamunvirkku ja illan torkku muutenkin, joten harvemmin jaksan valvoa aamuyöhön klo 2-4 välille edes viikonloppuisin. Mikä hänelle taas on ihan päivittäinen tapa.
Joustin kyllä monessa muussa asiassa välillä hieman liikaakin ihan vain miellyttääkseni häntä.
@HeiHalooJaVoiVee: No, se toisen kannan ymmärtäminen ei ole aina helppoa, eikä sitä just koskaan saa helposti tai ilmaiseksi. Siksi riitely on tarpeellista, mutta kannattaa muistaa että sinunkin tarvii riidellä joskus omistasi. Ei kannata pyrkiä liikoja miellyttämään, vaan tee asioita lähinnä vain omasta tahdostasi. Silloin nautit niistä itsekin aidosti. Ja vedä ihan kunnon rajat sellaiselle, mitä et oikeasti tahdo, ehdi tai jaksa tehdä. Jos kaikki osapuolet huomioon ottaen koet olevasti oikeuden ja terveyden asialla, niin pidä sitten lujasti kiinni siitä mihin uskot. Sinun asemassasi minä suuttuisin, ja haukkuisin hänet suoraan ymmärryskyvyttömyydestä, itsekkyydestä ja epärealistisista odotuksista. Oletko kokeillut sellaista vaihtoehtoa? Oman kokemuksen perusteella kun oikein kunnolla sanoo, niin se vastapuoli joutuu vähän pohtimaan. Jos se pakenee, kuten xxxxx yllä kuvaili, niin sellaisen kanssa on vaikea jatkaa, mutta jos ei pakene, niin teillä alkaa muodostua vakaampi pohja mille rakentaa yhteiseloa.
Niin ja hänen aiheuttamat riidat, tai "keskustelut" kuten hän niitä kutsui, olivat tällaisia:
Erään kerran hän viestitti minulle(emme siis asuneet yhdessä) näin, että hän oli jäänyt miettimään tällaista, kun olin sanonut etten luovu lemmikistäni muuten kuin sitten kun se kuolee vanhuuteen/sairastuu sen verran vakavasti, että se olisi armeliaampaa lopettaa kuin väkisin pitää hengissä. Hän oli kuulemma oikein menettänyt yöuniaankin asian tiimloilta ja hänestä tämä on vakavan keskustelun paikka.
Hän tuli sitten luokseni ja alkoi tivaamaan asiasta ja sanoin, etten tosiaan luovu siitä kovin heppoisin perustein, kuten sanoin jo aiemmin. On kuitenkin mulle tärkeä otus ja se oli todella huonolla pidolla edellisessä kodissaan.
Niin tämä exäni alkoi kovaan ääneen että pitäähän se hukata pois tai olla jo valmiudessa heti siihen, kun hän tai hänen lapset saattavat sairastua astmaan jossain vaiheessa muutaman vuoden sisällä.
Että siitä sitten tuli aika helvetin pitkä "keskustelu". Sanoin kyllä suoraan että ensinnäkin mitä helkkaria tuollaista nyt edes miettii saati alkaa vatvomaan sellaisen takia, mitä ei ole vielä edes tapahtunut eikä mitä todennäköisemmin tule tapahtumaankaan. Ja vielä tuolla asenteella tosiaan että "Sähän hävität sen siinä silmänräpäyksessä kun käsky käy". Ja muutenkin, emme olleet tuolloin muutenkaan esim puhuneet mistään yhteenmuutosta tai muustakaan kun toinen tosiaan alkoi esittämään tuollaisia vaateita.
Sitten vielä rupesi ihan suoraan sanoen vittuilemaan tällaista että: "Sä et tiedä miltä se tuntuu, kun läheinen kärsii etkä sitä, miltä tuntuu menettää läheinen".
Sattuipa vaan siinä juuri edellisenä kesänä, että kaksi minulle läheistä kuoli ja vieläpä miltei heti perätysten reilu 2 viikon sisällä.
Jälkimmäinen heistä sairasti vielä vakavaa ja parantumatonta neurologista sairautta, mihin hän sitten kuolikin. 2 vuotta hän sitä ehti sairastamaan ennen kuolemaansa ja oli todella huonossa kunnossa sekä kärsi henkisestikin valtavasti tuon tilansa takia.
Ja exä vielä tiesi sen ihan hyvin, ensimmäiset varsinaiset treffit meillä sattui vielä olemaan samana iltana, jolloin olin ollut tämän jälkimmäisen edesmenneen perunkirjoituksissa. En olisi sinä päivänä oikein jaksanutkaan mitään treffijuttuja, mutta kun exä nyt välttämättä halusi, niin pakkohan se oli...
Joten.. Miten tuo ja tuollainen käytös naisen taholta tekee minusta jotenkin sopuun suostumattoman/kykenemättömän pahiksen?
@xxxxxxx: Katsos, voit uskoa ihan vapaasti siihen mihin uskot. Mutta totuus on sellainen, että esimerkiksi minä saattaisin kokea suhteen kanssasi ahdistavaksi. En ole mikään ammattiriitelijä enkä riitelyn kannattaja, vaan näen sen vain osana parisuhdetta. Jos suhteessa olisi jokin kirjoittamaton "ei saa riidellä vaan kaikesta pitää puhua maltillisesti ilman draamaa", niin kokisin melko helposti että tässä suhteessa pitää olla varovainen ja kävellä varpaillaan ettei kumppani vaan ahdistu. Niinpä silloin, kun haluaisit minun puhuvan tunteistani tai toiveistani, en kokisi ilmapiiriä avoimeksi ja sallivaksi - vaan valmiiksi suljetuksi. Joten saattaisin helposti uskoa, että et kestä kuulla totuutta tunteistani tai toiveistani, vaikka se totuus olisi ihan kiva ja tavallinen. Siksi kanssasi olisi vaikea keskustella, koska haluat kuulla tunteista tunteettomasti kerrottuna.
Paljon mahdollista, että näinkin. Siksipä karttelenkin näitä "draamakuningattaria". Enkä sano pahalla. Jokainen saa riidellä niin paljon kuin haluaa. Minun kanssani sitä "ei ole sallittua" harjoittaa, koska ihan oikeasti se on vain ajanhukkaa. On elämässä niin paljon mukavia asioita, joihin käyttää energiansa kuin tuhoavaan riitelyyn. Sinkkuna varsinkin näin!
@HeiHalooJaVoiVee: Tuo on tietysti kummallista, että exälläsi on tarve leuhkia läheisen menettämisen kokemuksilla, ikäänkuin sellainen loisi jotain arvoa tai statusta, ja alentaa samalla sinun elämänkokemuksesi hänen saavuttamaansa jotain ihmeen kärsimyksen tuomaa ylevyyttä alemmaksi. Tuollainen on itseasiassa melkoinen vaaran merkki, jos treffailun aikana tuollaisen kuulee. Jos olet uutta hakemassa, niin kannattaa muistaa pysyä erossa a) naisesta, joka vaatii treffeille läheisen perunkirjoituksen jälkeen b) joka leuhkii kokemillaan läheisen menettämisillä. Aika monet naiset jättäisivät moiset tekemättä, mutta exäsi oli vaikuttaa vähän perusvaikealta tapaukselta.
Riitoja voi silti olla vain riidan vuoksi, esim. monet ihan mukavat naiset testaavat miestä ärsyttämällä varsinkin tapailuvaiheessa. Tällä lailla he voivat oppia jotain miehen ongelmanratkaisutaidoista ja stressinsietokyvystä. Kyseessä on tavallaan ihan perusteltu biologinen mekanismi, joskin ärsyttävä. Parhaaksi olen kokenut joko suhtautua ärsytykseen huumorilla, joskus ivallisella, ja joskus sanon suorat sanat, ikään kuin riippuen ärsytyksen voimakkuudesta. Jos muuten vastaat tähän ärsyttämällä naista takaisin, näet sitten itsekin jotain hänen kyvyistään. Mutta noin yleisajatuksena, pidä itsestäsi kiinni tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka se johtaisi riitaan.
"Kyseessä on tavallaan ihan perusteltu biologinen mekanismi, joskin ärsyttävä."
Aiheesta on olemassa tieteellinen tutkimuskin (evoluutiopsykologinen). Nainen testaa miehen luotettavuutta ja uskollisuutta ärsyttämällä tahallaan. Onnellisessa tapauksessa lopputulos on tietenkin vahvistuva suhde, mutta onnettomassa tilanteessa se johtaa nopeaan suhteen päättymiseen tai jopa väkivaltaan. Perhehelvetilläkin on biologinen pohjansa, ei niitä muuten niin paljon olisikaan.
No hän olikin hieman outo noiden suhteen ja on varmasti vieläkin. Ja juurikin persuvaikea eli suomeksi sanottuna hieman veemäinen...
Mun luona ei kuulemma voinut viettää senkään vuoksi öitä, koska naapureina asuu mm joitakin sosiaalitapauksia.
Laidasta laitaan muutama, tällaisia elämäntapatyöttömiä joita ei edes kiinnosta työnteko ja pahimmat ovat päihdesairaita.
Niin hän ei halua vapaallaan vahingossakaan edes joutua heidänlaistensa kanssa tekemisiin.
Niin, exä on vielä sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla töissä ja tuo selitys nyt tuli vielä hieman alentuvasti. Mutta kuinka ollakaan, hänen lähipiirinsä sitten on juurikin näitä ko tason ihmisiä, bestistä myöden. Juuri näitä pitkäaikaistyöttömiä, joille osalle kuppi maistuu vähän liiaksikin, jälkikasvua ollut huostaanotettuina ja/tai hyvää vauhtia päätymässä sille tielle.
Tämän bestiksen veljeä, joka on aika lääpällään exään, pyöritteli siinä kuvioissaan mukana "autoa korjaamassa" ja joka on myös, no sosiaalitapaus.
Mutta varmaankin johtuu juurikin tuosta ylemmyyden tarpeesta, mistä tuo menettämis-mollaaminenkin johtui. Jollain tarvitsee nostaa itsensä toista korkeammalle, joko juurikin mollaamalla toiselle herkästä aiheesta tai sitten juuri keräämällä kuitenkin tuollaisia "alempiarvoisia" ihmisiä lähipiiriinsä. Ja jonka tasoisia sitten mollaa muille tahoille juurikin mm vetoamalla tuohon, etten voi olla sinun asunnollasi naapureinasi olevien sosiaalitapausten vuoksi.
Sovittiin hänen aloitteestaan niin, että vaikka olen myös muksujen kanssa tekemisissä, niin yökyläilyt sitten tehdään (hänen luonaan) niillä viikoilla, kun muksut ovat isällään. Ja hän sitten ilmoittelee, milloin tilanne muuttuu ja minun sopii jäädä yöksi myös noilla lapsiviikoilla.
Sopi minullekin hyvin ihan silläkin, koska meille ei olisi ollut erillistä makuuhuonetta ja en itse nyt tietenkään halunnut joutua/aiheuttaa noloja tilanteita jne.
No hän pimahti sitten siitä todella törkeästi käyttäytyväksi, kun eräänä viikonloppuna sitten lähdin myöhään illalla omaan kotiini, kun muksut olivat hänellä. Väitti vielä että mä olin ollut tosi törkeä ja me emme muka olleet "keskustelleet mistään säännöistä". Eikä millään antanut periksi, muutti vain omaa argumenttiaan, kun vastasin takaisin että ehkä ei olla, mutta tuosta asiasta sovittiin tasan tarkkaan näin, että minä lähden kotiin yöksi lasten ""tieltä" kunnes hän antaa luvan jäädä.
Että tällaista outoa.
Lisäksi hänen lastensa isä oli patistanut hänet psykoanalyysiin aikanaan. Vai mikä tutkimus se nyt on, kun etsitään mahdollista narsismia tm luonnepoikkeamaa. Psykiatri vielä ammatiltaan, joten luulisi nyt vähän osaavan lukea toista ja lisäksi itsellekin tuli muutaman kerran muutamien asioiden tiimoilta väkisinkin mieleen, että exä ei ihan oikeasti välitä toisesta ja toiselle tärkeistä asioista, kuten sukulaisista ja heidän hyvinvoinnista, pätkääkään.
Eli tuonkin puolesta oli ehkä ihan hyvä syy ko epäilyksiin.
Exä oli vaan vieläkin niin helvetin katkera tuosta tälle ukkelille, vaikka ovat olleet jo vuosia erossa. Hän tulikin niiden papereiden kanssa erään kerran luokseni ja tosiaan selvitti tuonkin asian juurta jaksain sen kiukuttelun lisäksi, mitä hän katkeruuksissaan minulle purki tuon asian tiimoilta.
Eikä tuo treffit perunkirjoitus-päivänä sinänsä muuten ollut mikään iso juttu, reilu pari kuukautta jo kulunut tuosta poismenosta. Olin vain aika väsynyt kun olin kuitenkin ajanut yli 300km tuona päivänä ja istunut vielä reilu 3 tuntia tunkkaisessa pankkikonttorissa, missä ilmanvaihtokin oli aika onneton. Eli olin aika väsynyt tuona iltana.
Mutta edelleenkin, en todellakaan ala riitelemään turhasta tai vaan riitelemisen ilosta/sen itsensä vuoksi. Tosin jos minua väkisin yrittää saada sellaiseen mukaan, niin toki sitten ärsyynnyn ja sen seurauksena annan sitten tosi ison riidan. Sen tasoisen, että se jo kestää pari päivää että pöly laskeutuu sen jälkeen.
Ihan piruuttani sitten, kun/jos toinen sitä vaatimalla vaatii.
Riitelee sitten, kun siihen on OIKEASTI syytä ja silloinkin juuri sen verran minkä kokoinen aihe on. Ei yhtään enempää tai vähempää.
Mielestäni kyllä ihminen kuin ihminen on sen verran järkevä, että puhumallakin saa asiat selvitettyä ja ilman puhtaaksi. Ei vaadi muuta kuin sen että kuuntelee, mitä toisella on sanottavaa.
No, onneksi ei tarvitse enää olla tekemisissä. Toivottavasti on tuon bestiksensä exän kanssa nykyään avoimestikin, kun piti sitä(kin) sirkusta yllä tuon kaiken muun ohella. Ja on varmasti hänelle sopivampi mies pompoteltavaksi.
Korjaan, bestiksensä veljen kanssa.
Harmittaa vaan, kun ko hyypiö on ruvennut pyörimään kotinurkissani, vaikkei tuolloin seurustellessani tämän exäni kanssa halunnut näyttää naamaansa vahingossakaan mulle. Vaikka kantti tosiaan riitti sitten vonkaamaan ko mimmiä omakseen.
Toki asuu reilu kilsan päässä, vaikka exä valehtelikin hänen asuvan 30km päässä tuolloin, kun olimme yhdessä. Otin kyllä asiasta selvää jo silloin. Eli oli yksi valhe lisää mistä tämä kärysi.
Tiedä sitten, pitäisikö sen verran käydä pärähtämässä, että sillä tyypillä ei ole mitään asoaa kotini lähelle ihan sillä kun en itsekään norkoile heidän kotiensa liepeillä.
Ai nainen testaa miestä ja nainen ei osaa tai halua riidellä?
Mun mies lähtee kävelemään heti jos vähänkään sanon jostain.
Ensin kevyemmästä päästä. Tämä koirien tuominen sisälle väärästä ovesta on aiheuttanut useamman riidan vuosien varrella.
Meillä on 2 isohkoa koiraa, muistatte toissa kesän, vettä satoi jatkuvasti, kuraa kulkeutui koirien karvoissa joka paikkaan ja siivottavaa riitti. Meillä on kuraeteinen, koirat tuodaan aina sisään sitä kautta, pestään liat pois ja kuivataan elukat ennen kuin ne tulee peremmälle asuinhuoneisiin. Tää on selkäytimessä mulla, miehellä ei niinkään. Mies oli lenkillä koirien kanssa metsässä muutaman tunnin. Minä olin sillä välin pessyt lattiat, tampannut matot, puunannut kaikki paikat puhtaaksi ja eikös jätkä päästä elukat sisään etuovesta ja ne innolla painoivat huoneesa toiseen ja rapa lensi. Ne tykkää koluta kaikki mutaojat ja ne on aina tosi kurasia, siinä meni mun siivoustyö saman tien hukkaan ja tiedossa oli hirveästi lisää duunia!
Huusin tietysti kuin hinaaja, että miksi hevetissä toit koirat paskaisina sisään! Mies kääntyi kannoiltaan, paiskasi oven kiinni ja meni kaverilleen kaljottelemaan. Kuulemma vitutti kun emäntä huutaa aina! Kun tuli kotiin, tietysti huusin siitä kaljalle menemisestäkin, koska minusta aivan sikaärsyttävää että mun piti yksin putsata kämppä ja siitä mun huutamisesta mies sai syyn pitää mykkäkoulua muutaman päivän.
Näitä vastaavia esimerkkejä on vuosien varrelta useita. Jos vähänkään sanon kipakammin jostain, mies haihtuu paikalta tai vaikenee kokonaan.
Toinen esimerkki jatkuvasta riidan aiheesta.
Teen kolmivuorotyötä hoitoalalla. Mies tekee virastohommaa. Jatkuva kitinä nykyään miksi en vaihda päivätyöhön johonkin konttoriin. Siis konttorihommiin minun luonteellani, ei ikinä, en tykkää paikallaan istumisesta ja sitä paitsi rakastan työtäni. Tein samaa duunia jo silloin kun aloimme seurustelemaan ja se oli miehestä kiva ja ok, nyt on jatkuvaa kitinää.
Enhän minäkään kitise miehelle miksi hän ei ole kotona aamupäivisin mun on iltavuoroviikoilla!
"Ai nainen testaa miestä ja nainen ei osaa tai halua riidellä?"
No tämä on enemmän sinun vetämäsi johtopäätös kuin mikään täällä kirjoitettu. Toki on naisia jotka eivät osaa tai halua riidellä, mutta yleensä naisten kestokyky on päinvastoin parempi tällä alueella miehiin verrattuna. Ei kukaan mies tee biisii, jossa murehditaan siitä ettei enää edes riidellä. Toisekseen riitelyn osaaminenkin on kaksipiippuinen juttu - se että riitelee mielellään ei aina tarkoita että sitä osaa. Hyvässä riidassa molemmat saa tuulettaa hampaankoloihin kertynyttä materiaalia, eikä kenellekään silti jää paha mieli. Huonossa riidassa toista yritetään pomottaa ilman todellista mielenkiintoa hänen ajatuksiinsa.
Spontaania+purkautumista.