Inhimillinen tekijä

Olen nähnyt paljon kuolemaa. Mulle se ei ole niin suuri tabu kuin monelle muulle. Mulle se on vaan inhimillinen tekijä elämässä. Ja joskus tarpeellinenkin.

Kuolemaan liittyvä surua pitäisi kuitenkin pystyä käsittelemän. Miten se onnistuu jos siitä ei keskustella? Miten hillitsemme kuolemaan liittyvä pelkoa, jos suljemme sen pois mielestä, piiloon muiden tunteiden alle? Pelko ei poistu vaikenemalla.

Jotkut taas ei kykene puhumaan kuolemasta, kun se vaanii läheistä. Pelko on niin vaikea asia kohdata. Tai realiteetti. Mutta puhumalla voitaisiin ymmärtää myös se, mikä kuolemassa on hyvää, tai mitä asioita kuolemaantuomittu toivoo jälkeensä.

Pelko kuolemasta, onko se vain haluttomuutta luopua elämästä? Vai onko se pelko jotain muuta?

Niin. Mutta eikö se lopulta ole inhimillistä? Jonnekinhan sen mahdollisen varallisuuden pitää mennä. Pesänjakaja on oikeutettu saamaan perintönsä. Lakiin sidottu. Eikä kukaan hautaa ilmaiseksi, miksi pitäisikään? Ja jos soiaalipuolella on saamisia, niin pitäisikö ne jättää hoitamatta? Nekin rahat saa joku, joka on oikeutettu.

Onko perinnön vastaanottaminen inhimillistä? Mielestäni on. Mutta perinnöstäkin puhutaan usein kuin tabusta. En usko että vaikeneminen perinnöstä johtuu niinkään siitä että pelätään leuhkivan rahalla. Luulen että monet pitävät perinnön vastaanottamista epäinhimillisenä kuolemasta hyötymisenä.

Musta kuoleman tekee tabun silloin, kun joutuu pelkämään lheisensä puolesta, hänen kuolemaa. Silloin siitä voi olla vaikeempi keskustella. Tosin me puolison kanssa laitettiin tääkin asia lekkeriksi. Mietittiin arkun kokoa ja tuumasin vaan että mahtuisikohan hän vitriiniin, saisi olla kunnolla näytillä. Mutta me ollaan hieman kiistelty aiheesta. Kuinka toisen tulee toimia toisen kuoleman jälkeen.

Kuolemisen paskimpia puolia onkin se menettämisen pelko. Sinkkuna ei tietenkään tarvitse kantaa toisten selviytymisestä, tulevaisuudesta. Jotenkin se helpottavampaa, kun tietää ettei ole toista, joka jä kärsimään, suremaan.

Mulle tuli mieleen myös itsemurha tabuna. Tämäkin on asia, josta halutaan vaieta. Ehkä se on niin pelottava monen mielestä, että läheinen tekee itsemurhan ja pelkää puheiden tuovan asian jotenkin aineellisemmaksi. En kyllä usko että se niin tekisi. Olen keskustellut erään masentuneen nuoren kanssa asiasta, itsetuhoisuudesta. Ehkä meidän ihmisten olisi hyvä tietää, mikä itsetuhoisuudessa viehättää. Asia ei katoa kuitenkaan maton alle lakaisemalla.

Vaikka elän yksin kodissani, ei se tarkoita etteikö mulla olisi läheisiä ihmisiä ympärillä. Jos niitä ei olisi, ei tosiaan tarvitsisi huolehtia kuin itsestään. Mutta eihän se todellisuudessa mene ihan niin. Jonkinlainen vastuu on aina niistä muista. Kuoleman kanssa olen ihan sujut, mutta yhden ihmisen poistaminen remmistä ei silti käy kivuttomasti. Oli se kuka tahansa, siihen jää sen ihmisen paikka. Vaikka tehtävät siirtyvät toisille ja maailma jatkaa kulkuaan, se toinen elää mielessä aina.

elisakettu kirjoitti:

Musta kuoleman tekee tabun silloin, kun joutuu pelkämään lheisensä puolesta, hänen kuolemaa. Silloin siitä voi olla vaikeempi keskustella. Tosin me puolison kanssa laitettiin tääkin asia lekkeriksi. Mietittiin arkun kokoa ja tuumasin vaan että mahtuisikohan hän vitriiniin, saisi olla kunnolla näytillä. Mutta me ollaan hieman kiistelty aiheesta. Kuinka toisen tulee toimia toisen kuoleman jälkeen.

Kuolemisen paskimpia puolia onkin se menettämisen pelko. Sinkkuna ei tietenkään tarvitse kantaa toisten selviytymisestä, tulevaisuudesta. Jotenkin se helpottavampaa, kun tietää ettei ole toista, joka jä kärsimään, suremaan.

Mulle tuli mieleen myös itsemurha tabuna. Tämäkin on asia, josta halutaan vaieta. Ehkä se on niin pelottava monen mielestä, että läheinen tekee itsemurhan ja pelkää puheiden tuovan asian jotenkin aineellisemmaksi. En kyllä usko että se niin tekisi. Olen keskustellut erään masentuneen nuoren kanssa asiasta, itsetuhoisuudesta. Ehkä meidän ihmisten olisi hyvä tietää, mikä itsetuhoisuudessa viehättää. Asia ei katoa kuitenkaan maton alle lakaisemalla.

Lue lisää

"Musta kuoleman tekee tabun silloin, kun joutuu pelkämään lheisensä puolesta, hänen kuolemaa. "

No niinpä, juuri tuon takia aika moni jättää itsarin tekemättä kun ei halua aiheuttaa läheisille siitä mitään murhetta. Me suomlaiset ollaan varmaan vähän keskimääräistä enemmän itsellä ei niin väliä -henkisiä mutta se mitä muille tapahtuu mahdollisten tekojen seurauksena huolettaa. Siiinä mielessä juuri sinkkuus helppo kun ei ole lapsian, jos olisi ne poissulkisi itasemurhan mahdollisuuden kun ei niille semmoista taakkaa kehtaisi tehdä että joutuisivat sitä sitten kantamaan mukanaan.

wanhaämmä kirjoitti:

Vaikka elän yksin kodissani, ei se tarkoita etteikö mulla olisi läheisiä ihmisiä ympärillä. Jos niitä ei olisi, ei tosiaan tarvitsisi huolehtia kuin itsestään. Mutta eihän se todellisuudessa mene ihan niin. Jonkinlainen vastuu on aina niistä muista. Kuoleman kanssa olen ihan sujut, mutta yhden ihmisen poistaminen remmistä ei silti käy kivuttomasti. Oli se kuka tahansa, siihen jää sen ihmisen paikka. Vaikka tehtävät siirtyvät toisille ja maailma jatkaa kulkuaan, se toinen elää mielessä aina.

Lue lisää

Joo eihän se ihan kivutonta ole mutta muille aiheutuvat jörjestelyt jälkeenpäin kuitenkin pienempiä kun perheetön poistuu. Aina ne asiat sitten kuitenkin ajan kanssa järjestyy ja jos tuntuu että on korvasamaton voi tehdä sen vesilasitestin, se kertoo kaikille armottoman totuuden.

Tulenliekki on https://www.youtube.com/watch?v=RwFYUJb03d0 sanaton yhteys taivaaseen.

Jälleennäkemisen toivossa.

Monissa uskonnoissahan uskotaan kuoleman jälkeiseen elämään. Siksi kuolema on myös ylistetty. Itse mitä kaiherran, on sanonta että elämässä kuuluu kärsiä, taivaassa saa kirkaamman kruunun. Kuka haluaa patsastella kruunu päässä? Eläessään tai kuollessaan?

Usontokin on monesti tabu. Sitä ei uskalleta ottaa puheeksi. Pelätään loukkaavamme muita uskonnon edustajia. Pelätään joutuvamme alttiiksi toisen edustamalle uskonnolle.

thanatosthanatos kirjoitti:

Tulenliekki on https://www.youtube.com/watch?v=RwFYUJb03d0 sanaton yhteys taivaaseen.

Lue lisää

Rikos jumalaa vastaan on suurempi rikos kuin rikos ihmisyyttä vastaan. Ja jälkimmäinen on monesti tabu.

elisakettu kirjoitti:

Jälleennäkemisen toivossa.

Monissa uskonnoissahan uskotaan kuoleman jälkeiseen elämään. Siksi kuolema on myös ylistetty. Itse mitä kaiherran, on sanonta että elämässä kuuluu kärsiä, taivaassa saa kirkaamman kruunun. Kuka haluaa patsastella kruunu päässä? Eläessään tai kuollessaan?

Usontokin on monesti tabu. Sitä ei uskalleta ottaa puheeksi. Pelätään loukkaavamme muita uskonnon edustajia. Pelätään joutuvamme alttiiksi toisen edustamalle uskonnolle.

Lue lisää

Kuolema ei ole pelottavaa https://www.ort.fi/tutustu-ortodoksiseen-kirkkoon/kuolema-ja-hautaan-siunaaminen tieto lisää ymmärrystä.

Sielun uskomme olevan 40 päivää maan päällä vielä kuoleman jälkeen.

Jos mietityttää eri kulttuurit ja uskonnot, joskus voi lukea ja katsoa avartaako se jotain ajatusta.

Surulle ja ikävälle ei mahda mitään vaikka tietäisikin, ettei poistuja olisi halunnut kyyneleitä. Niitä ei voi kieltääkään. Se, on inhimillistä.

Ihan oikeassa paikassa tämäkin on. Miten sinkut kokevat kuoleman. Älä nyt kaikesta pahoita mieltäs...