Miksi pakolaiset valitsivat juuri Suomen?

Syy on yksinkertainen: löysääkin löysempi kontrolli maahantulossa.

Stubbin-Rinteen hallitus avasi portit matuille ja heitä alkoi tulemaan maahan tammikuussa -15. Saman vuoden vaaleihin mennessä Suomeen oli tullut jo tuhansia pakolaisia, jotka olivat viestittäneet kotimaahansa miten helposti Suomeen pääsee. Se innoitti erityisesti turvapaikkaturisteja, siis rikollisia ja muita joidenka jalkoja oma kotimaa poltteli. Näin he sankoin joukoin ryntäsivät Suomeen ja valvonta oli juuri niin löysää kuin oli kerrottu.

Sipilän saatua hallituksensa kasaan turisteja oli jo yli 10000 ja tahti vaan kiihtyi. Sipilä sitten vielä meni lupaamaan talonsakin pakolaisille, mutta kävikin niin että juuri niihin aikoihin tulva alkoi laantua. Tulleita oli jo noin 20000 ja noin 12000 oli jo matkalla Suomeen.
Sipilän sanomisilla ei juuri merkitystä ollut.

EU:ssa nauretaan vitsille, että Suomessa on tuhansia Asylum-nimisiä pakolaisia. Kun Stubb-Rinne avasi portit, he antoivat ohjeet selvittää tulijan nimi. Rajavartijat sitten kyselivät nimiä ja aina vaan vastattiin että asylum, asylum. Sillä nimellä sitten heidät kirjattiin ylös ja maahan pääsy oli sitä myöten selvä. Jopa Irakin facebookissa ihmeteltiin laajaa Asylumin sukua.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyödynnetään tämä voimavara. Laitetaan heidät suomenkielen kursseille ja opiskelemaan ammatti. Porkkanana valmistuessaan suomen kansalaisuus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asylum.tuli kirjoitti:

Syy on yksinkertainen: löysääkin löysempi kontrolli maahantulossa.

Stubbin-Rinteen hallitus avasi portit matuille ja heitä alkoi tulemaan maahan tammikuussa -15. Saman vuoden vaaleihin mennessä Suomeen oli tullut jo tuhansia pakolaisia, jotka olivat viestittäneet kotimaahansa miten helposti Suomeen pääsee. Se innoitti erityisesti turvapaikkaturisteja, siis rikollisia ja muita joidenka jalkoja oma kotimaa poltteli. Näin he sankoin joukoin ryntäsivät Suomeen ja valvonta oli juuri niin löysää kuin oli kerrottu.

Sipilän saatua hallituksensa kasaan turisteja oli jo yli 10000 ja tahti vaan kiihtyi. Sipilä sitten vielä meni lupaamaan talonsakin pakolaisille, mutta kävikin niin että juuri niihin aikoihin tulva alkoi laantua. Tulleita oli jo noin 20000 ja noin 12000 oli jo matkalla Suomeen.
Sipilän sanomisilla ei juuri merkitystä ollut.

EU:ssa nauretaan vitsille, että Suomessa on tuhansia Asylum-nimisiä pakolaisia. Kun Stubb-Rinne avasi portit, he antoivat ohjeet selvittää tulijan nimi. Rajavartijat sitten kyselivät nimiä ja aina vaan vastattiin että asylum, asylum. Sillä nimellä sitten heidät kirjattiin ylös ja maahan pääsy oli sitä myöten selvä. Jopa Irakin facebookissa ihmeteltiin laajaa Asylumin sukua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu