Hiusväriallergia?

Tänä aamuna on yksi ongelma ylitse muiden. Koko päätä kutittaa ja se on tavallista punaisempi. Tämä alkoi noin viikko sitten.

Värjään säännöllisesti hiuksiani kotona. Viime värjäyksen yhteydessä tuntui aivan pientä kihelmöintiä päänahassa. Voiko tämä olla allergiaa, kun alkoi yllättäen viime viikolla? Viimeisestä värjäyksestä on noin kaksi kuukautta aikaa. Vai olisiko päässä jokin muu tulehdus?

Eihän tässä kohta auta muu, kuin leikkauttaa kaikki värjätty hius pois! Mulla on ihan pitkät hiukset, joita on kasvatettu ainakin kymmenen vuotta. Sääli!

Onko siis jollain muulla kokemusta hiusväriallergiasta?

Onneksi olin varannut ajan sairaanhoitajalle ensi viikoksi ihan muun asian takia. Voin siellä varmaan puhua tästäkin ongelmasta. Mahdollisesti voin jopa pyytää, että allergisuuteni testataan.

Mutta... Voiko se nyt tosiaan alkaa näin? Eräänä päivänä yllättäen?
2156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kokeile apteekista saatavaa hiusöljyä, joka on tarkoitettu kutiavaan päänahkaan. Mulla ainakin auttaa parissa päivässä.

Äänestä
  • Mut naamakin kutiaa.... Täytynee kokeilla. Kokeilin jo tänä aamuna ottaa antihistamiinia, jonka pitäisi tehota allergioihin. Ei ainakaan suurempaa vaikutusta. Vai olisiko naama vähän vähemmän punainen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sittingcow kirjoitti:

Tänä aamuna on yksi ongelma ylitse muiden. Koko päätä kutittaa ja se on tavallista punaisempi. Tämä alkoi noin viikko sitten.

Värjään säännöllisesti hiuksiani kotona. Viime värjäyksen yhteydessä tuntui aivan pientä kihelmöintiä päänahassa. Voiko tämä olla allergiaa, kun alkoi yllättäen viime viikolla? Viimeisestä värjäyksestä on noin kaksi kuukautta aikaa. Vai olisiko päässä jokin muu tulehdus?

Eihän tässä kohta auta muu, kuin leikkauttaa kaikki värjätty hius pois! Mulla on ihan pitkät hiukset, joita on kasvatettu ainakin kymmenen vuotta. Sääli!

Onko siis jollain muulla kokemusta hiusväriallergiasta?

Onneksi olin varannut ajan sairaanhoitajalle ensi viikoksi ihan muun asian takia. Voin siellä varmaan puhua tästäkin ongelmasta. Mahdollisesti voin jopa pyytää, että allergisuuteni testataan.

Mutta... Voiko se nyt tosiaan alkaa näin? Eräänä päivänä yllättäen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu