Nirsoja naisia

Treffisivuilla on todella nirsoja naisia, mikään ei kelpaa, eivät edes vaivaudu sanomaan ei kiinnosta. Joillekin kirjoittaa jotain, niin yksi kahdestakymmestä ehkä vastaa. Ei auta onko kuva tai ei. Olen koittanut myös piruuttaan eri kuvalla , pistämällä eri tietoja , silti sama reagoimattomuus. Sitten yksi kahdestakymmestä on joku epätoivoinen ,joka haluaa heti lapsia ja ikää lähemmäs 40v. Minä olen muutamalle kuitenkin vastannut ei kiitos, kohteliaasti. Sitten se iänikuinen kuvattomille en vastaa, itse vastaan kyllä, kuvan on saanut heiltäkin pyydettäessä, eikä suurimmassa osassa ole ulkoisesti mitään vikaa ollut, muuten vaan ei ole natsannut. Kaikki eivät halua kuvaansa julkiseksi monestakin eri syystä, ei minua ahdista tämä, mutta naisia tuntuu ahdistavan, eihän sitä voi kuvaa pyytää erikseen tai tutustua, se pitää olla ulkoisesti mallityyppi ja photoshopattu kuva, että kelpaa.
570
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Saman huomannut. Turhauttavaa aloittaa kirjoittelu, kun ei mitään vastakaikua tule.

Äänestä

No ei kaikille voi vastata,jos on rajana 3 keskustelijaa.Ja mulle ainakin tulee hyvin paljon vastauksia,joissa haetaan aivan erilaista ,kuin mitä itsestäni ja harrastuksistani ym olen kertonut,myös ikäraja saattaa heittää älyttömästi.
Eli,kun ei vaivauduta lukemaan edes profiilia,miksi vastaisin ?
Kuvalla profiilissa ei ole minulle merkitystä-paitsi siinä vaiheessa,kun on kertonut olevansa norm rakenne
,mutta kuva näyttää aivan muuta.Viestit loppuu siihen.
Kuvattomuus ei ole minulle este vastata.

Äänestä
  • Mulla on aina profiilissa mainittu,että sähköpostiin voi vastata tai aloittaa suoraan sieltä, koska on se 3 viestiä vaan. Silti ei kovinkaan moni reagoi mitenkään. Pari on kirjoittanut muutaman viestin ja sitten loppuu kuin seinään kirjoittelu.

    Äänestä

Vaan entäs ne miehet! Samat kuvat netissä vuodesta toiseen. Miehet eivät todellakaan vanhene. Entäs ne hymyt sitten. Ollaa niin mörön näköisiä että! Ja risuparta nykyisin kaikilla miehillä, vakka ei parta kunnolla kasvaisi. Otettu mukamas edustavia valokuvia wc:ssä/pesuhuoneessa, kun kaakelit ovat kuvien taustalla. Mutta kaikkein ikävintä on se, että useimmat miehet eivät osaa kirjoittaa! Kestän vielä lukea pari kolme viestiä, joissa ei ole välimerkkejä eikä muitakaan oikeinkirjoituksen vaatimia merkkejä! Kyllä pitäisi sivistystä löytyä edes kirjoitustaidon verran. Heti parin kolmen viestin jälkeen haluttaisiin puhelinnumero, että voisi soittaa. Puhelimessa on helppo olla supliikimies, mutta pistäs mies kirjoittamaan. Olen tehnyt tätä "tutkimusta" kuvani ja asiallisen ilmoituksen mukaan aina silloin tällöin viipyen itse treffipalstoilla pari vikkoa, mutta olen turhautunut näihin nettimiehiin. Tämä "tutkimukseni" on kohdistunut 58 - 71 vuotiaisiin miehiin. En siis yleistä kaikkia miehiä.

Äänestä

huomattu on, vastauksia tulee hyvin harvoin. vaatimustaso taitaa naisilla olla korkeammalla kuin seiväshyppääjän rima.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvämieshyvällenaiselle kirjoitti:

Treffisivuilla on todella nirsoja naisia, mikään ei kelpaa, eivät edes vaivaudu sanomaan ei kiinnosta. Joillekin kirjoittaa jotain, niin yksi kahdestakymmestä ehkä vastaa. Ei auta onko kuva tai ei. Olen koittanut myös piruuttaan eri kuvalla , pistämällä eri tietoja , silti sama reagoimattomuus. Sitten yksi kahdestakymmestä on joku epätoivoinen ,joka haluaa heti lapsia ja ikää lähemmäs 40v. Minä olen muutamalle kuitenkin vastannut ei kiitos, kohteliaasti. Sitten se iänikuinen kuvattomille en vastaa, itse vastaan kyllä, kuvan on saanut heiltäkin pyydettäessä, eikä suurimmassa osassa ole ulkoisesti mitään vikaa ollut, muuten vaan ei ole natsannut. Kaikki eivät halua kuvaansa julkiseksi monestakin eri syystä, ei minua ahdista tämä, mutta naisia tuntuu ahdistavan, eihän sitä voi kuvaa pyytää erikseen tai tutustua, se pitää olla ulkoisesti mallityyppi ja photoshopattu kuva, että kelpaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu