Alvar Aalto on tullut tälle maalle aivan järjettömän kalliiksi. Finlandiatalossa on tehty kaikki mahdolliset virheet jotka on tehtävissä. Alkaen julkisivusta ja päätyen akustiikan kautta irtokalusteisiin jotka eivät kestä käyttöä vuotta kauempaa kuin niitä saa olla taas purkamassa ja liimailemassa.
Salin suuret ovetkin ovat saranoitu aivan väärin, vastoin kaikkia lujuusopillisia käsitteitä. Ovet ovat ylisuuria ja saranoitu aivan liian heppoisesti ja ne hakkaavat kynnykset säpäleiksi ja niiden kanssa menee joka vuosi muutama viikko mukavasti.
Ovia on pinnoitettu hevosenhäntäjouhista kudotulla kankaalla joka vuosien saatossa on rispaantunut pilalle ja uuden samanlaisen kankaan kudottaminen oli todella työläs ja helvetin kallis projekti.
Mitään muutoksia ei saa tehdä vaikka ne olisivat aivan järjellä perusteltavissa. Alvar Aalto säätiö ja museovirasto (joka on melko akkavaltainen) kieltävät kaiken järjen käytön koska oletusarvona on se, että Alvar Aalto ei tehnyt virheitä. Todellisuudessa Aalto ei muuta tehnytkään kuin virheitä, hänen palveluksessaan olleiden arkkitehtien varoituksista huolimatta. Jos työpaikkansa halusi säilyttää, niin oli pakko tehdä Aallon mielen mukaan virheellisiä ratkaisuja.
Tuttavapiiriini kuuluu arkkitehti joka aikanaan oli Alvar Aallon toimistossa töissä. Hän on kertonut minulle monia asioita koskien Alvarin toimintatapoja ja asennetta toimiston arkkitehtejä kohtaan. Hänen mukaansa Alvari oli visionääri eikä mikään arkkitehti. Rakenteita ja materiaaleja hän ei tuntenut ollenkaan. Lujuusoppi oli niin ikään tuntematon käsite Alvarille. Teki väkisin järjenvastaisia rakenneratkaisuja joita ei voitu toteuttaa ilman kallista soveltamista.
Jos joku arkkitehdeista huomautti näistä virheistä niin alkoi hillitön huutomyrsky ja potkuilla uhkailu jos asiat eivät menneet Alvarin mielen mukaan. Paperit lensivät pöydältä. Vaihtuvuutta toimistossa toki olikin. Puhuttiin ns, Alvarin pyöröovesta ja monet arkkitehdit eivät viitsineet nöyryyttää itseään ja hakeutua sen toimiston palkkalistoille. Siellä käsiteltiin mm, Finlandia talon julkisivumateriaalia jonka sopivuutta epäiltiin jo silloin ja kiinnitysmenetelmää pidettiin vääränä mutta Alvarin mielestä siinä ei ollut mitään vikaa.
Seinälaattojen käyristyminen johtuukin enemmän siitä kiinnityksestä kuin itse materiaalista. Terästappien varassa roikottaminen saa marmorilevyt käpristymään koska kivi, uskoaa tai älkää, venyy hieman kun sitä roikotetaan. Marmori sisältää myös kosteutta ja ulkopuolelta kosteus haihtuu auringon paahteessa mutta sisäpuoli ei luovuta kosteutta ja tämä pintojen kosteusero lisää käyristymistä.
Alvar Aalto suunnitteli kerran veneen. Hän ei kuitenkaan saanut sille rakentajaa, koska kukaan ei halunnut pilata nimeään rakentamalla sellaista venettä jolla ei tee mitään ja joka ei pysy pystyssä. Eräs eläkkeelle jäänyt veneenrakentaja suostui lopulta tekemään sen sillä ehdolla, että hän ei ota minkäänlaista vastuuta sen toimivuudesta. Tulos oli täydellinen katastrofi. Veneessä piti istua todella keskellä, ettei se kaatunut.
http://www.saynatsaloseura.fi/wp-content/uploads/2013/11/aavene_piirros-300x225.jpg
"Väinö Jokinen muisteli, että veneen rakentaminen oli hyvin vaikeaa:
Usein suunnitelmia puuttui ja kun Aalto ne sitten toimitti, osia jouduttiin purkamaan ja rakentamaan uudelleen. Hytti ja erityisesti sen katto oli vaikea rakentaa. Kaiken kaikkiaan koko vene piti rakentaa kahteen kertaan. Aalto ei ole tiettävästi tehnyt niin paljon luonnoksia mihinkään toiseen projektiin kuin veneeseensä."
"Venettä on täydennetty korottamalla molempia etulaitoja, ettei vesi pääsisi tunkeutumaan sisään keulasta. Rakenteensa vuoksi vene vuotaa helposti ja se onkin vuotanut joka kevät ennen kuin laudat ovat turvonneet riittävästi".
Listaa voisi jatkaa ,,,,,

Vastaukset 21
Vanhimmat
Kiitos Finlandia-talon jatkuvista remontteista kuuluu demarimuikkeli Arja Alholle.
Veronmaksajat kiittävät taputtaen karvaisia käsiään
Tämä Uspenskin Katedraalin edessä oleva kammoitus on Aallon suunnittelema. Ei sovi siihen ollenkaan. Mutta kun jumalasta seuraava Aalto sen teki, niin ei saa arvostella. Se on vielä suojeltu!
Vaarallista julistaa joku jumalaksi noin käytännöllisessä asiassa kuin rakentaminen.
Noita ongelmia esiintyy Aallon taloissa kaikkialla mutta mitään ei saa korjata sellaiseksi että ongelma poistuisi. Jouduttaan vain toistamaan samaa virhettä loputtomasti.
Finlandiatalo on tietysti se surullisen kuuluisa ja tunnetuin rahareikä valitettavan suuressa rakennusjoukossa minkä Aalto ehti jättää jälkeensä.
Eikös rovaniemi ole saman sankarin suunnittelema? Pieni kaupunki ja aivan järjettömän sekava autolla liikkuessa. Nykyään on navigaattorit mutta jestas ennen niitä. On se vieläkin ihan hirveä autoilijoille.
Finlandia talo saisi purkutuomion jos olisi jonkun muun suunnittelema.
Olikos se juuri tämä Finlandiatalo, jonka seiniinkin piti hakea Italiasta sopivat kivilaatat, vaikka Suomessa on kaunista graniittikiveä. Niitä seinälaattoja on uusittu jo vuosia sitten.
Olisi luullut, että arkkitehti tajuaa, että Suomen ilmasto on erilainen, kuin Italian. Ei kaikki kivilaadut kestä pohjolan talvia! vaikka kai se oli hienoa, tuo roomalaisen antiikin ajan kevetys!
Luin jostain aikoinaan että Alvarilla oli joku kytkentä italialaiseen kiviveistämöön mutta en sano mitään varmaksi koska luin asian vain ohimennen.
Laattojen kiinnitystä tietääkseni muutettiin isossa julkisivurempassa, mutta silti ne käyristyvät.
Näitä Aallon pytinkejä säilytettään pitkin Suomea kuin olisivat muinaismuistomerkkejä. Parempi oli tehdä 3D -video rakennuksista ja sen jälkeen puskurattorit peliin. Kyseessä on täysin järjetön henkilöpalvonta. 10 v välein pistetään esim Finlandiatalon100 miljoonaa julkisivun korjaukseen eli 10 miljoonaa vuodessa. Arkkitehtia joka on tuollsita sontaa on Suomen oloihin suunnitellut ei ansaitse arvostus. Päinvastoin materiaalivalinnat osoitavat ainoastan sen, että hän ollut ollut epäpätevä. Samaa tasoa kuin suunnitelisi banbumajoja Etelänavalle.
Funlandia talo, only for Funland.
Hah haa mikä rakentamisen taidonäyte, suomalaiset eivät osaa tehdä taloja eikä edes korjata niitä.
Kyllä tämä meidän "Pohjanmaan suuri poika" on ollut suuri - ainakin korjauslaskujen osalta! En itsekään ymmärrä sitä "kulttihahmoksi" nostamista,,,
Olen Seinäjoen Lakeuden ristin kirkossa käynyt kerran , ja ei kyllä fantastiselta vaikuttanut; valkoinen kalkkilaiva ja heikko akustiikka, ainakin tuolloin...................:/
Alvarin Home-Aalto on taattu missä ikinä hänen rakennuksia onkaan.
Aallon jakkarat tappanut ja vammauttanut eniten ihmisiä kuin mikään muu ns palli missään koskaan
Kotkan asuinalue Sunila on Aallon suunnittelema. Jo viime syksynä siitä uutisoitiin YLEssäkin. Alueen talot rappeutuvat, asunnot ei käy kaupaksi, joissakin asunnoissa sosiaaalihuollon alkoholisti-asiakkaat majailevat ja sammuilevat rappukäytäviin. Asuntoja myynnissä tosi halvalla, mutta sinne ei asukkaita saada!
Alvar Aallon suunnittelemat ei kelpaa kenellekään!
Siksihän Aaltojakkaraan on laitettu neljäs jalka nykyisin. Alkuperäisiä kolmijalkaisia on lähinnä design museoissa nähtävillä.
Tässä vähän mallia.
https://www.rakennuslehti.fi/wp-content/uploads/2018/05/finlandiatalo-e1526277261148-2560x1440.jpg
Wikipedia kertoo:
"Funktionalismi on arkkitehtuurin ja muotoilun tyylisuuntaus, ... jonka mukaan rakennus tai esine tulee suunnitella niin, että sen osat palvelevat kukin mahdollisimman hyvin tiettyä tarkoitusta."
"Aalto tunnetaan funktionalistina, joka tähtäsi melko yksinkertaisiin, geometrisiin ja kauniisiin mutta samalla toimiviin rakennuksiin."
Alvar "maalaistollo" Aallon Finlandia-talo on funtionialismin irvikuva. Se on JULKINEN rakennus, jonka JULKIsivu ei kestä sen maan ilmastoa johon se on suunniteltu. Finlandiatalo on tilankäytöltään tehoton ja sokkeloinen.
Finlandiatalossa on konserttisali, jonka akustiikka on korjausten jälkeenkin vain keskitasoa ja Finlandiatalon akustiikan surkeus oli yksi pääsyistä, miksi rakennettiin erillinen Musiikkitalo. Akustiikan korjausten yhteydessä Finladiatalon "tunnusmerkki" eli korkealle nouseva konserttisalin katto-osa on nykyään tyhjää täynnä (vailla funktiota!) eli pelkkä kallis koriste. Akustiinkan parantamiseksi konserttisalin sisäkatto kun on laskettu useita metrejä alemmaksi kuin ulkokatto.
Finlandiatalo on Alvar Aallon suuruudenhulluuden ja omahyväisyyden monumentti. Se ei palvele tarkoitustaan (eli funktiota) mihin se on suunniteltu. Se on suuri ja surkea epäonnistuminen.
Mutta varsinainen kruununjalokivi on tämä uusi lastensairaala joka avattiin vasta äskettäin ja on nyt jo homeessa. Kertoo laajemminkin tämän maan rakentamisen osaamisesta jossa koko ketju, piirustuslaudalta lopputarkastukseen, pettää täydellisesti. Mutta orjuutettu kansa maksaa nöyrästi kun ei muutakaan voi.
Uskomatonta. Kyllä löytyy rahaa 120 miljoonaa räjäytysvalmille talolle, muttei ihmisille. Ja talon rähjä, jos olis muualla kuin Helsingissä, niin ei onnistuisi. Suomi-kuvan takia..voi helevata.
No mutta jos talo purettaisiin ja tilalle rakennettaisiin uudistalo jonka rakentaisivat suomalaisen rakennusfirman virolaiset alihankkijan alihankkijan alihankkijat joita kukaan ei valvo tulisiko siitäkään muuta kuin sutta ja sekundaa eli katto vuotaa jne.
Aallon tuotannosta pitäisi tehdä joku kriittinenkin tarkastelu.
No eihän nykyarkkitehdit tee isänmurhaa...:/