Milloin saamme ilouutisen Sipilän kuolemasta?

Olen joka päivä rukoillut että syöpäkasvaimet alkaisivat harventua, ja että pahin maata ikinä tuhonnut veronkiertäjärosvo Sipilä kuolisi.

Ei ole Jumalaa. Hyvät tyypit lähtevät nuorina ja rosvot vallan huipulla saavat elää. Saatanan jälkeläiset joukkoraiskauttavat lapsia ja rikastuvat ilman rajaa kansalta varastamillaan miljoonilla ikuista veronkiertoa harjoittaen.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei pidä toivoa kenenkään kuolemaa, ei edes vihollisensa.

Äänestä
  • Totta. Rukoileminen on tehokkaampaa kuin toivominen.

    Äänestä

Ostan leivokset koko työporukalle kun Sipilä kuolee. Tietysti kun on niin kova suru...

Äänestä

Sipilän pitäisi palauttaa varastamansa 150miljoonaa korot ja kävelisi kiltisti vankilaan.

Äänestä
  • samoin nuorisosäätiö kepulien

    Äänestä

Eiköhän raskaasti hävittyjen vaalien jälkeen sieltä lähde talikkolähetystö vierailemaan ja neuvottelemaan Sipilän toimistolla. Tiedä sitten mistä maalaiset keväisin keskenään neuvottelee.

Mutta toi on sellaista väkee, että ne talikoi joka päivä kottikärrykaupalla sontaa navetan taakse, eikä ne tee siitä mitään numeroo. Tuskin tekee nytkään.

Äänestä

Päätä sinä siitä. Mitäs muilta kyselet?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ToivonPikaistaPoismenoa kirjoitti:

Olen joka päivä rukoillut että syöpäkasvaimet alkaisivat harventua, ja että pahin maata ikinä tuhonnut veronkiertäjärosvo Sipilä kuolisi.

Ei ole Jumalaa. Hyvät tyypit lähtevät nuorina ja rosvot vallan huipulla saavat elää. Saatanan jälkeläiset joukkoraiskauttavat lapsia ja rikastuvat ilman rajaa kansalta varastamillaan miljoonilla ikuista veronkiertoa harjoittaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu