, joten Suomi ja Yhdysvallat kulki silloinkin käsikädessä, kuin toisinajattelioiden kidutuksessa !?
Nyt ollaan samaapata Venetzuelan talousahdingosta Presitentin niskoille, mutta Suomen Sauli ei saa jätti velkaisuudestakaan !?
Alkuun demokratia oli muka Kommunismia oikeistolle
8
<50
Vastaukset
- HerääSuomi
Persut on demokratian ja työväen vihollinen numero yksi. Persuääliöt haukkuvat kaikkia toisinajattelevia kommareiksi. Milloinkahan ne saavat luvan perustaa aseellisia suojeluskuntia 1930-luvun tyyliin..
- Tietenkin_
syytämme Maduroa Venezuelan talousahdingosta. Ketäpä muuta. Kun aletaan puhumaan Niinistöstä ja valtionvelan kehityksestä, niin on käsiteltävä aikaa, jolloin hän vaikutti asiaan. Hän tosiaan oli monta vuotta valtiovarainministerinä. Hän oli poikkuksellisen nuuka mies ja käänsi Suomen valtiontalouden oikeaan suuntaan.
- Abrahamm
Ei pelkästään demokratia oikeistolle, vaan yhteisten pelisääntöjen neuvottelemisen kieltäminen Kommunismina !? Se on kuin Jehovantodistajien kielto valtion polittiseen hallintoon, mutta heillä jopa etuoikeutettu kuluttajaetu, kuin sairaanhoitojen käyttöön !?
- NyymiAnodi
Onko taas vaikeeta? Oletko puhunut asiasta psykiatrille? Burana ei tuohon auta.
- Abrahamm
Osaatko muuta,koulutuksesi on mennyt hukkaan Svihufvudin Yliopistoissa !?
Suomessa talousasiat eivät kuulu presidentille.
Venezuelan talousasiat kuuluvat kaikille, koska sieltä kansa pakenee joukottain naapurimaihin.- Abrahamm
Niin nehähän varakkaat kansalaiset jo Yhdysvaltain yllyttäminä tappaneet ja rähinöineet kymmenenmin vuotta, ei ihme että maa pakotteineen tässä tilassa !?
Kuuba selvisi pitkästä pannasta, vaikka Trumpi takaisin veti kaupan ja miehittää Guantamoa laittomastai !?
- kusetan
Vittu,otan sen öljyn. Vaihdan omat olikarkit johtoon..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24045241Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12325996SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32515677Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011203Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy17110805Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229707Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369681Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858478Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426824Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236491