Jaahas. Nyt se ensimmäinen iso askel on sitten vissiin tulossa nenän eteen vajaan viiden vuoden pyörittelyn jälkeen. Kokeeksi (eli panikoivan miesparan rauhoittamiseksi) olisi tarkoitus heittää hynttyyt yhteen ensin 1-2 kuukaudeksi, niin että minulla vielä oma asunto kuitenkin on mihin paeta. Sitten jos homma toimii, irtisanotaan minun vuokrasopimus ja aletaan kaikessa rauhassa haistelemaan missä on se "meidän eka koti".
Vähän jännittää =) Saa kannustaa, pelotella ja antaa fiksuja vinkkejä!
Vähän jännittää =) Saa kannustaa, pelotella ja antaa fiksuja vinkkejä!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miten voi miehellä olla paniikki vielä viiden vuoden jälkeen?Oletteko ikinä olleet rakastuneita,enään ette ainakaan taida olla,kun joudut sen varakämpän vielä pitämään.Ja onhan se toisaalta järkevääkin,mutta eikö ole noin epäröivässä tilanteessa järkevämpää olla muuttamatta yhteen.
Viivästys ehkä johtuu siitä, että olin vasta 14-vuotias kun aloimme seurustella. Joten ei tässä paljoa aikaisemmin olisi yhteen ehditty, kun halusin asua tämän yhden vuoden yksin, vähän itsenäistyä.
Kyllä, olemme olleet aivan yltiöpäisen rakastuneita, ja rakastamme toisiamme edelleen kovasti. Rakastuneita emme enää ole, rakastuneisuus on aivojen kemiallinen tila, jota keho voi ylläpitää vain noin kaksi vuotta putkeen. Toki voi rakastua uudestaan, mutta ei sitä joka päivä satu. Eli siis rakastuminen ja rakastaminen on eri asia =)
Miksikö paniikki? Hmm. Hyvä kysymys. Mutta en lienee maailman ensimmäinen nainen jolla on sitoutumiskammoinen mies? Tai ehkä tässä tapauksessa muutoskammoinen. Asiat ovat olleet kauan näin ja toimineet hyvin, olemme sen verran vahvoja persoonia molemmat, että yhdessäasuminen vaatii varmasti kärsivällisyyttä ja totuttelua rakkaudesta huolimatta.
Puhut epäröivästä tilanteesta kuin se olisi joku synti? Totta kai on vähän pelottavaa jakaa asuntonsa 100% ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun on asunut äidin, isän ja sisarusten kanssa. Onhan se täysin uusi tilanne! Mutta eiköhän tästä selvitä =)
oon ollu poikaystäväni kanssa puoli vuotta yhdessä ja voisin muuttaa vaika heti hänen luokseen ilman mitään paniikkia,enkä jättäisi vanhaa asuntoa "vralle" koska yhteen muuttaminen on yhteinen päätös ja siitä ollaan varmoja ennenkuin se tehdään.että näin ja oli mun mielipide :)
Niinhän se ihannetilanteessa menee. Paitsi että teillä vielä rakastuneisuus sumentaa pieniä arkisia harmeja =) Ja se on hyvä se, mutta ei ikuista.
Kyllä minäkin olisin ½-1 vuoden seurustelun jälkeen ollut ihan varmana muuttamassa yhteen, mutta ikäni oli hieman hidasteena. Kokeillaan nyt ajan kuluttua, ja katsotaan miten käy. Olen aika varma että hyvä tästä tulee =)
Yhteen muuttaessa ollaan monestikin varmoja, ja erilleen muuttaessa mietitään miten tyhmiä oltiin. Tätähän sattuu koko ajan. Me ajateltiin olla fiksumpia, vaikka veikkaan, että parin viikon kokeilun jälkeen lähtee vuokranantajalle puhelu että heihei!
En arvannutkaan että meidän mielestämme fiksu ja sopivan kevyt muutostapa saisi muissa aikaan tällaisia reaktioita =) Mutta kukin tavallaan, eikö?
epäröinnissä ja pienessä panikoinnissa ei ole mitään väärää - onhan kyseessä iso asia ja elämänmuutos. Itse muutin viime kesänä yhteen mieheni kanssa seurusteltuamme n. 1,5 vuotta, ja meillä se oli minä, joka hiukan panikoi. Olin asunut 7 vuotta omillani, joten ajatus yhteen muuttamisesta todellakin vaati kypsyttelyä.. Eikä kyse missään tapauksessa ollut siitä, ettenkö olisi rakastanut miestäni.
Mun mielestäni te toimitte fiksusti, kun olette ajatelleet asiaa paljon ettekä ole hätiköineet (kuten monet rakkauden huumassa tekevät). Tsemppiä teille ja ihanaa yhteiselämän alkua! Meillä yhteiselo on sujunut pienistä epäilyistä huolimatta loistavasti, joten eiköhän teilläkin myös!:-)
Kiitoksia kannustuksesta! Mie jo mietin mitä otan kämpiltä mukaan, mitä palautan vanhemmille ja mitä heitän pois, vaikka aikaa on vielä vaikka kuinka ja nyt olis hieman muutakin tekemistä (nimittäin yo-kirjoitukset). Mutta olen mie vähän hössö =)
Juuh elikkä onnea yritykselle.. :) Jos miehesi noin panikoi, niin muista antaa hänelle yhteisessä kodissanne omaa aikaa. Äläkä rupea nalkuttamaan lattialla olevista sukista tai siivoamisesta tai mistä lie nalkutettavaa saattaa löytyä... Äläkä rupea neuvomaan alvariinsa jos toinen on kotia tottunut hoitamaan eri tavoin kuin sinä. Eiköhän se siitä, omalla painollaan. Jos suhde muuten toimii,niin miksi yhdessä asuminen voisi olla ongelma? Mielestäni tuo on vara-asunto on ihan hyvä idea jos on epäilys, että yhdessä asuminen ei toimikaan.
Juu, en mie ole kovin nalkuttavaa sorttia =) Tosin ei siitä tiedä vielä miksi pirttihirmuksi muutaman vuosikymmenen saatossa muutun! *virn*
Niin, tuo vara-asunto. Se ei ehkä niinkään ole olemassa siksi, että pelkäisimme ettei yhdessä asuminen onnistu. Se on ehkä juuri siksi, että sillä tavalla saadaan homma varmasti onnistumaan. Ei pelkoa/pakkoa. Se on ehkä joku turvariepu, joka tekee muutoksen vähemmän radikaaliksi, ja luulen, että niin se homma sujuu loistavasti, ja saan sanoa omalle kämpälleni heiheit hyvin pian.
Näköjään joillekin ihan kummallinen ja ei ehkä paras vaihtoehto, mutta luulen että meillä toimii. Wish us luck!
Olet ihan oikeassa varmasti tehdessäsi noin,onhan se hyvä miettiä asioita etukäteen järkevästi.Itse olin väärässä tuossa aiemmin,minunkin olisi pitänyt miettiä hiukan pidempään vastaustani sinulle,niin se olisi ollut toisenlainen.
(En muuten hölmönä edes ajatellut sinun voivan olla niin nuori vielä)
Onnea uuteen kotiisi ja kirjoituksiin!
Kiitos sinullekin! Onhan tätä tässä epäilyttävän kauan hauduteltu, mutta eipä haudutella enää...
Irtisanon vuokrasopimuksen ensi viikolla, periaatteessa asunto on käytössäni 30.4. asti ellei toisin sovita. Muutan 22.3. ja asunnon saa pistää minun puolestani heti seuraavana päivänä eteenpäin, jos vain vuokralaiset löytyy. Että tällaisia muutoksia suunnitelmiin.