palkat aina väärin

Olen isossa yrityksessä ja palkat ovat jo pitemmältä ajalta aina väärin laskettu. Se näyttää kyllä olevan tahallista. Esimies ei tuntu lainkaan katsovan vuorolistoja eikä mitään aavistustakaan, minkälaiset työajat on vuorolistassa. En uskoisi heitä niin tyhmäksi kun yrittävät esittäytyä. Olen omat palkat nyt vaatinut aina, mutta työkaverini ei uskalla. Hän kyllä sanoo, että on väärät, mutta kun saa älyttömät selitykset ja perustelut, hän ei uskalla hankata vastaan. Voi olla, että meillä on vielä niitä tuntipalkkaisia, joita näin kylmästi yritetään pettää palkanlaskennassa.

Tämä firma on iso oy eikä kyseenalaisten esimiesten omistuksessa. Ylempi porras ei lainkaan välitä mitä esimiehet tekee tai mitä tapahtuu. Jos menisi valittamaan, sitten saat kaiken omaan niskaan.

Eli esimiehet käyttävät asemansa henkilökohtaisena kiusamiskeinona. Ihan tahallaan ja piittamattomasti yritetään kaiken lisäksi rikkoa lakia. Kun olen ollut jo pitkään talossa ja tuntipalkkainen, ne yritä kaiken tehdä, että työntekeminen estyisi. Luottari on käynyt tuontantopäällikön puheilla, mutta tuotantopäällikkö ei yksinkertaisesti välitä ja ei suostu tekemään asioita laillisesti.
4481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

olen sanonut useita kertoja, että pitäisi olla enemmän, mutta eivät usko. Sanovat että en ansaitse enempää. Meilläkin kuulee niitä älyttömiä selityksiä siitä miten firma kaatuu jos meille maksettaisiin paremmin.Yhdestä eurosta on kiinni. Sanoin, että kokeillaan, jos kaatuu niin kunnialla kaatuu.

Äänestä

oman työpaikkasi luottamusmieheen. Jos tuntuu semmoiselta, ettei hänkään meinaa tehdä asialle mitään, niin soita suoraan yrityksenne palkanlaskijoille. Toki voit myös pyytää liitosta apua, jos vain satut semmoiseen kuulumaan.

Äänestä

Minullakin oli jossain vaiheessa melkein kahden vuoden ajan joka ikinen palkka väärin. Kyseessä oli iso firma ja hyvin epäsäännöllinen vuorotyö. Huomautin tietysti joka kerralla ja sain jopa haukut, kun meidän osastolta tulee niin ilkeitä puheluita. sanoin, että minun velkojani ne vasta ilkeitä ovat ja haluan rahat maksuun heti. En kuitenkaan usko, että virheet olivat tahallisia. Laskija oli vaan huolimaton. Sain kyllä jotkut ylityöt kolmeen kertaan ja muutamassa palkassa ennekkopidätys maksettiin minulle palkan päälle. Én soittanut ilkeää puhelua eikä virheitä korjattu.

Äänestä

KUINKA SATTUUKAAN AINA, ETTÄ JUURI KIUSAAJANI PALKASSA ON JOTAIN VIKAA, TEEN VIRHEEN, JOSTA HÄN (TEKISI MIELI SANOA SE) HUUTAA SUURELLA ÄÄNELLÄÄN. MUTTA KUKAAN EI USKALLA HÄNEN VIRHEISTÄÄN, JOITA MYÖS TULEE, SANOA MITÄÄN. NYÖKYTELLÄÄN JA HYMISTELLÄÄN, ETTÄ SATTUUHAN SITÄ...OLEN AINA SYYLLINEN JA VIRHEITÄHÄN LÖYTYY KUN RUPEAA HAKEMAAN. EN TIEDÄ MIKSI, MIKSI ? SAAN VIHAT PÄÄLLENI???? JA TYÖNANTAJAPUOLI ON IHAN LÖYSÄÄ, EI NE VÄLITÄ KOKO JUTUSTA, SILLÄ HÄN ON NE JO PUHUNUT PITKÄN AIKAA PUOLELLEEN. SITTEN JOKU HILJAISEMPI SAA KÄRSIÄ. eN TIEDÄ KUINKA KAUAN VIELÄ JAKSAN. HELPOTTAISIKO EDES TÄMÄ PURKAMINEN? KIITOS PALSTASTA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


harmittaa kirjoitti:

Olen isossa yrityksessä ja palkat ovat jo pitemmältä ajalta aina väärin laskettu. Se näyttää kyllä olevan tahallista. Esimies ei tuntu lainkaan katsovan vuorolistoja eikä mitään aavistustakaan, minkälaiset työajat on vuorolistassa. En uskoisi heitä niin tyhmäksi kun yrittävät esittäytyä. Olen omat palkat nyt vaatinut aina, mutta työkaverini ei uskalla. Hän kyllä sanoo, että on väärät, mutta kun saa älyttömät selitykset ja perustelut, hän ei uskalla hankata vastaan. Voi olla, että meillä on vielä niitä tuntipalkkaisia, joita näin kylmästi yritetään pettää palkanlaskennassa.

Tämä firma on iso oy eikä kyseenalaisten esimiesten omistuksessa. Ylempi porras ei lainkaan välitä mitä esimiehet tekee tai mitä tapahtuu. Jos menisi valittamaan, sitten saat kaiken omaan niskaan.

Eli esimiehet käyttävät asemansa henkilökohtaisena kiusamiskeinona. Ihan tahallaan ja piittamattomasti yritetään kaiken lisäksi rikkoa lakia. Kun olen ollut jo pitkään talossa ja tuntipalkkainen, ne yritä kaiken tehdä, että työntekeminen estyisi. Luottari on käynyt tuontantopäällikön puheilla, mutta tuotantopäällikkö ei yksinkertaisesti välitä ja ei suostu tekemään asioita laillisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu