Mikä on kreationismin arvio näiden perusryhmälajien määrästä joita Nooa otti arkkiinsa. Luku kulkee muutamassa tuhannessa. Millaisiin lukuihin olette törmänneet? Evoluutiosekoittajien hekumapriljoonat voi jättää omaan arvoonsa.
Arkin eläinlajien määrä?
35
<50
Vastaukset
- MietihänVähän
Mikä ihmeen perusryhmälaji? Voidaan puhua perusryhmistä ja erikseen lajeista, mutta perusryhmälaji on jo terminä mieletön.
- tieteenharrastaja
Termi "perusryhmälaji" on kökkö, mutta ei ihan mieletön. Sehän tarkoittaa symbolisen Nooan aikaan elänyttä kuviteltua eläinlajia, josta symbolisen vedenpaisumuksen jälkeen pikaevoluutiolla lajiutui kokonainen sarja nykyisiä samankaltaisia eläimiä, ilman että esi-isästä jäi minkäänlaista fossiilijälkeä.
- anonyymi_2c6
Jahven mukaan piti ottaa uhrikelpoisia eläimiä ja lintuja seitsemän paria kutakin lajia. Nooa ei kuitenkaan muistanut Jahven neuvoa vaan noudatti Elohimin neuvoa ottaen vain parin kutakin lajia.
Tulvan jälkeen Nooa polttouhrasi eläimiä Jahvelle, joten käytännössä hän tappoi sukupuuttoon kaikki uhraamansa eläinlajit. Jos poltat suvullisesti lisääntyvästä viimeisestä uros-naarasparista edes toisen, niin suvulla ei ole teoreettistakaan mahdollisuutta jatkua. Sellaiset myytit cretinisteillä.- Looooooogisesti
Munuaistutkijalla (anonyymi) on ilmeisesti paatoksellinen jankutustarve. Kysymykseesi on jo vastattu useampaankin otteeseen.
- Sukupuuttouhri
Looooooogisesti kirjoitti:
Munuaistutkijalla (anonyymi) on ilmeisesti paatoksellinen jankutustarve. Kysymykseesi on jo vastattu useampaankin otteeseen.
Missä vastaus on luettavissa?
Looooooogisesti kirjoitti:
Munuaistutkijalla (anonyymi) on ilmeisesti paatoksellinen jankutustarve. Kysymykseesi on jo vastattu useampaankin otteeseen.
Mihin kysymykseen?
- Looooooogisesti
En jaksa etsiä. Totean asian vain koska olen siihen vastannut. Lukijat kyllä tietävät ja munuaistutkija varsinkin tietää. Mutta kun evoluutioteologiansa tueksi heillä ei muuta ole niin joutuvat tekemään tuota mylvintää. Heille vastataan mutta väittävät ettei olisi vastattu ja evoseurakunnassa hirnuminen jatkuu samaan malliin
- anonyymi_2c6
Vastaisitko uudelleen, en löydä muinaistutkijalle lähettämääsi vastausta?
- Looooooogisesti
anonyymi_2c6 kirjoitti:
Vastaisitko uudelleen, en löydä muinaistutkijalle lähettämääsi vastausta?
En. Olet sama henkilö, eikä minulla ole intressejä aikaavievään evopelleilyyn. Osa lukijoista osaa ottaa vastaukset ja osa ei koska heidän agendansa perustuu evoluutiohäiriköinnille.
- anonyymi_2c6
Looooooogisesti kirjoitti:
En. Olet sama henkilö, eikä minulla ole intressejä aikaavievään evopelleilyyn. Osa lukijoista osaa ottaa vastaukset ja osa ei koska heidän agendansa perustuu evoluutiohäiriköinnille.
Totta kai olen sama, onhan minulla sama nikki kuin tuossa ylempänä. En kuitenkaan löydä muinaistutkijalle lähettämääsi vastausta. Etkö halua käyttää hyväksi tilaisuutta edistää kreationismin asiaa ja kertoa loogisen selityksen tuolle ristiriidalle? En usko, että olet kertonut alunperinkään mitään selitystä asialle.
- anonyymi_2c6
Et ole näköjään selittänyt mitään muinaistutkijalle. Pelkkää ad-hominemia ja kiemurtelua. Kehtaatkin kutsua aivopierujesi kyseenalaistamista "teinimäiseksi pelleilyksi". Tässä keskustelussa on vain aikuisia ja kakaroita. Sinä et yllä edes teinin tasolle tuolla tyhjän mölyämiselläsi.
Ihan turha linkata mitään Arkencounterin lapsellisia sivuja. Niiden ulkoasusta voi jo päätellä, että ne on suunnattu lapsille ja henkisesti lapsen tasolle jääneille. Arkencounterin tavoitteena on viedä rahat teiltä kretupölvästeiltä, ei mitään muuta. Siihen tavoitteeseen käytetään pronssikautisten vuohipaimenten lapsellisia myyttejä, joita sinäkin täällä mylvien toistat ja pari muuta kreationistitolloa komppaa. Ainoiksi kristityksi maailmassa te osoitatte suurta henkistä tasapainoa ja lähimmäisenrakkautta ihan arjessanne ;) Onnea
- anonyymi_2c6
On se jännä, että kun kertoo kiusallisen faktan Raamatusta niin leimataan valehtelijaksi. Kiusallinen faktahan on se, että arkkiin meni eläimiä yksi pari per laji. Heti kun laitat esille Raamatun kohdan, jossa seitsemän paria menee arkkiin niin tunnustan puhuneeni paskaa ja perun puheeni.
Tosiasiassa epärehellinen kiemurtelija ja valehtelija olet sinä itse kun kerrot selittäneesi asian. Minä en löydä mistään linkkaamistasi keskusteluista sinun selitystä asialle. - anonyymi_2c6
Edelleen, ei mitään vastausta vaikka olet valehdellut selittäneesi tuon pari/seitsemän parin ongelman. Ad-hominemia ja keskustelun sivuraiteelle viemistä. Sellaista se on kreationistin mieltä vailla oleva mölinä.
- anonyymi_2c6
Vastaa vain montako eläintä meni arkkiin pari vai seitsemän paria per laji. Et sinä pysty tästä kiemurtelemaan viemällä keskustelu johonkin muinaistutkijaan, joka vaikuttaa olevan ihan yhdentekevä rekisteröimätön nikki.
- anonyymi_2c6
Mistä yhtäkkinen kiinnostus taivaankappaleisiin? Etkö sinä ole tulvaan erikoistunut pelle? Ei kai sinulla hihna ala luistamaan ja olet paranoidinen? Onko muinaistutkija satuttanut sinua?
- Ffrddfhujv
Mutku hei, ad-hominem ei ole vastaus. Kato hei arkkiin meni vain pari kutakin lajia ja Nooa tyhmyyksissään poltti eläimiä tulvan jälkeen tappaen niitä sukupuuttoon. Vaikka kuinka kiemurtelet, et pääse tästä ristiriidasta eroon, pölvästi.
- Kretut.hirnuu
Psykoosit tulille kretulla. Muniaistutkija on poistanut näköjään nimimerkkinsä eikä keskustele sillä enää.
- Looooooogisesti
Kretut.hirnuu kirjoitti:
Psykoosit tulille kretulla. Muniaistutkija on poistanut näköjään nimimerkkinsä eikä keskustele sillä enää.
Pitää esiintyä toisena jotta se vaikuttaisi vakuuttavammalle. Evoluutiouskovaisille hyvin tyypillistä toimintaa. Koska ei kannatusta ja todisteita löydy niin tyydytään jankuttamaan samoja eri nikeillä. Kuinkas muutenkaan. Muutama hassu evoluutiouskovainen siinä hirnuvat. Aika kiusallista :)
- Rtgvhujnbvg
Psykoosit tulille :-)
- Dfgttefgcvb
Olet nolo.
- Looooooogisesti
Erään sivuston mukaan perusryhmälajeja (kind) olisi ollut 1500 joita arkkiin otettiin.
"Recent studies estimate the total number of living and extinct kinds of land animals and flying creatures to be about 1,500. With our “worst-case” scenario approach to calculating the number of animals on the Ark, this would mean that Noah cared for approximately 7,000 animals."
https://arkencounter.com/animals/how-many/
Millaisia muita arvioita tiedätte olevan?Dinosauruksia on löydetty yli 1000 lajia, joista osa todennäköisesti on sukuja, joihin on kuulunut useampi laji. Kuinka monesta "kind" -lajista nämä ovat peräisin ja miten nopeasti lajiutuminen on tapahtunut, jotta dinosaurukset ovat ehtineet lajiutua ja kuolla sukupuuttoon heti Arkin rantautumisen jälkeen?
Erilaisia viikunoita jättiläismäisestä kuristajaviikunasta huonekasvinakin tuttuun limoviikunaan on yhteensä noin 800 lajia. Jokaisella viikunapuulajilla on oma viikunapistiäisensä (hyönteinen), joka pölyttää kyseisen viikunalajin. Kukin viikunaispistiäinen ja viikunapuulaji ovat toisistaan riippuvaisia. Kuinka monta viikunapistiäistä arkkiin otettiin ja miten ihmeessä ne pysyivät arkissa hengissä? Entä tulvan jälkeen?
- saarnasetä
Nooan arkissa oli tosiaankin kaikki nämä 800 viikunapistiäistä omissa, niinestä punotuissa häkeissään. Kullakin pistiäisellä oli häkissään pieni viikunapistokas, joka riitti ravinnoksi tulvehtimen ajaksi. Arkin kariuduttua Araratin vuorelle, Nooa odotteli jonkin aikaa veden imeytymistä maahan ja sitten istutti nämä pistokkaat ja laski pistiäiset vapaaksi häkeistään. Näin se meni Raamatun mukaan tämäkin asia.
saarnasetä kirjoitti:
Nooan arkissa oli tosiaankin kaikki nämä 800 viikunapistiäistä omissa, niinestä punotuissa häkeissään. Kullakin pistiäisellä oli häkissään pieni viikunapistokas, joka riitti ravinnoksi tulvehtimen ajaksi. Arkin kariuduttua Araratin vuorelle, Nooa odotteli jonkin aikaa veden imeytymistä maahan ja sitten istutti nämä pistokkaat ja laski pistiäiset vapaaksi häkeistään. Näin se meni Raamatun mukaan tämäkin asia.
Viikunapistiäinen ei aikuisena syö. Se elää noin kaksi vuorokautta, jona aikana sen on löydettävä viikunan kukka johon laskee munansa (ja pölyttää kukan). Viikunan hedelmä sitten kasvaa pari-kolme kuukautta viikunapistiäisen toukat sisällään, kunnes veljiensä (!) hedelmöittämät naaraat lähtevät viikunasta etsimään uutta kukkaa johon laskea munansa.
- AraratBrandyOK
Nyt kaikkia viikunapistiäisiä ja tietenkin myös viikunalajeja elää yhä Araratilla. Tanssivat siellä sambaa...
- Epätietoinen2
Kuuluiko Tyrannosaurus Rex samaan perysryhmälajiin kuin Velociraptor?
- Quetzalcoatlus
Jo toki.
Sen sijaan Pterosauria lahkoon kuuluneet heimot, lahkon alalahkojen lukuisat yläheimot omine heimoineen ja heimojen lajeineen eivät kuuluneet. Niiden kantalaji oli kai joku pteosauria lahkoon kuulunut laji, josta lukemattomat lentoliskolajit varioituivat.
Raamattu ei vaan taida puhua niistä mitään, vaikka lajeja on täytynyt olla satoja, ellei tuhansia. Vai liekö nitä sitten ollutkaan? - fhffhhh
Quetzalcoatlus kirjoitti:
Jo toki.
Sen sijaan Pterosauria lahkoon kuuluneet heimot, lahkon alalahkojen lukuisat yläheimot omine heimoineen ja heimojen lajeineen eivät kuuluneet. Niiden kantalaji oli kai joku pteosauria lahkoon kuulunut laji, josta lukemattomat lentoliskolajit varioituivat.
Raamattu ei vaan taida puhua niistä mitään, vaikka lajeja on täytynyt olla satoja, ellei tuhansia. Vai liekö nitä sitten ollutkaan?Raamattu ei kerrokaan satuja niinkuin evokit joilla lajimääritelmät on ääliön hihasta vedetty..
- Looooooooooooogisesti
Entäpä nämä munuaistutkijan identiteettiongelmat:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15546284/luomismyytin-aurinko-kuu-ja-tahdet-elavia-olentoja
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15553542/pimeyden-kotipaikka
Valitkaa identiteettiongelmat - valitkaa evoluutiouskonto
Jankuttamisiin :D - Loogisestii
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15555034/mika-saa-evolutistit-kikkailemaan-nimimerkeilla
Kenties jokin pakkomielle. Uskonnolleen omistautuminen? - NOOA_oli_HOMO
Se on ainakin varma, että nimenomaan NOOA oli se, jonka mukana HOMO geeni pelastui ja jatkaa sitkeästi elämäänsä.
- LippuHelvettiinKiitos
Tietääkö kukaan kenellä siellä arkissa taas ne satiaiset oli?
Monen muun virusepidemian lisäksi arkissa täytyi myös olla tuhkarokkoepidemia. Tuhkarokkovirus kun ei elä ihmisen ulkopuolella kuin muutamia tunteja eikä se tartu muihin eläimiin. Jotta tuhkarokko ei kuole sukupuuttoon, jonkun täytyy sairastaa sitä.
Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai898263Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki424728Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414381Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit452595Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.981468- 401296
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress401237Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391150Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641142Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1671090