Tuore Tieteen kuvavalehtilajehti nosti pääaiheeksi maissin geenimanipulaation muka evoluution ansioksi, heheh! Ja evokit uskoo kaiken.
Tosiasissa tilanne oli tieteen ilmoittamien faktojen mukaan se että toki maissin perimää vaurioitettiin aika lailla onninstuneeesti ( vaikkakin vaarallisesti maissinsyöjien kannalta) mutta ei siinä ollut evoluutiolla mitään osuuutta sillä viljelijät harhautettiin uskomaan että aikaansatu lajiumismuutos olisi pysvä mutta niinhän se ei ollut sillä geenimanipulitu maissi alkoi korjata manipuloinitaan vammana ja vain jokusen maissisukupolven jälkeen maissi palasi alkuperäiseksi ja viljelijät joutuivat ostamaan kalliisti uudet siemet maissinsa tasalaisuuden ja myyntikelppisuuden varmistamiseksi.
Tästä käydään jennkeissä oikeutta tosi paljon mutta minkäs voit kun panit herkkäuskoiseti uskoisesti nimesi pitkään sopimukseen koska olit evouskova, heeheh!
Miten kummassa Tieteen Kuvalehti voi mennä näin halpaan?
Ai niin juurihan sen sanoin, eli käsi on massaevokkien lompakossa kiinni. Ei siinä moralia paljjon tarvita kun miljoonia sataa julkaisioiden taskuun.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Ja jehovantodistaja kehtaa kirjoittaa tuommoista. Ei käyny mielessä Jyri, että sinä itse olet mennyt haksahtamaan yhteen nykyisen ihmiskunnan suurimmista kusetuksista? No ei tietenkään. Jos moinen olisi mielessäsi käynyt, olisti tajunnut erkaantua kyseisestä vedätyksestä. Toisaalta taidatkin olla niin epärehellinen, että nautit siitä kun saat olla moisessa projektissa mukana.
Heille on tärkeä että on hekumakirjallisuutta. Ehkä se artikkeli poksahti tyhjästä ja sattumalta joten sen täytyy olla totta. EDI on sellainen poksahtelija että oksat pois :) Jos on sellainen hekumausko niin varmasti tuollainen kirjoitus saa aikaan valtavaa tyydyttymistä. Hirnumista odotellessa :)
Jyri. Ihan perinteisillä menetelmillä jalostetussa viljelymaississa on viisi geeniä, joita villimaississa ei ole. Väitätkö myös, että perinteisellä tavalla viljelty maissi joudutaan jalostamaan jatkuvasti uudelleen?
Viljelijät joutuvat ostamaan maissinsiemenesä, koska se on heidän ja Monsaton välisessä sopimuksessa mainittu. Oikeutta käydään lähinnä tämän sopimuksen rikkomisesta.
Jos lajike palautuisi nopeasti alkuperäiseen muotoonsa, niin miksi luonnonsuojelijat olisivat niin huolestuneita GMO lajikkeiden karkaamisesta luontoon?
Missään tietoisesti jalostetussa ei ole evoluutiota.
Et ole evoluutiobiologi. Olet pelkkä nisti.
Miten voit sanoa noin?
Ei tarvitse olla evoluutiobiologi voidakseen sanoa, että Jyri valehtelee. Geenimanipuloiduista tuottaista on paljon tietoa saatavilla.
No sinähän tietysti kuvitteletkin, että evoluution tulisi tarkoittaa pelkästään satunnaisten mutaatioiden ja luonnonvalinnan summaa ymmärtämättä, että evoluutio on seurausta MISTÄ TAHANSA perimämuuntelusta, johon kohdistuu MITÄ TAHANSA valintaa. Kun ihminen muuntelee perimää ja valitsee haluamansa, niin hänen kauttaan tapahtuu evoluutiota.
Evoluution kannalta sillä ole siis mitään merkitystä, että jokin laji tietoisesti sörkkii joidenkin lajien perimää sukupolvien myötä vaikuttaen siis siihen, millaisia jälkeläisiä säästyy jatkoon. Eliömaailmassa tapahtuu vaikka mitä prosesseja, missä jokin eliö vaikuttaa toisen perimään, ja sillä on evolutiivista merkitystä eikä tosiaan sillä, että ihminen tekee tämän suunnielmallisesti ole mitään väliä sen kannalta tapahtuuko evoluutiota vai ei.
Hihhulit vain ovat niin pihalla, että vaikka heille olisi kuinka monta kertaa kerrottu, ettei evoluutiossa ole kyse pelkästään "satunnaisista mutaatioista", niin he eivät tajua. Ja he eivät tajua, koska he eivät halua tajuta, koska jos he tajuaisivat, niin hommassa olisi heillekin järkeä ja he joutuisivat heittämään lapselliset myyttiuskomuksensa roskakoriin, ja sitä he eivät uskalla tehdä, koska ovat säälittäviä henkilökohtaisen maailmankuvan dynamiikan vastuunkantoon kyvyttömiä pelkureita.
Tieteen kuvalehti onkin sinulle sopivaa luettavaa. Se on suunnattu nuorille murkkuikäisille ja on hyvin pinnallinen ja yksinkertaistettu. Mutta onhan siinä kauniita kuvia, eikä tekstit ole liian pitkiä.
Ps. Evokki sanan vartalon viimeinen kirjain on i, joten sen monikon partitiivi on evokkeja, ei evokeita.
>Miten kummassa Tieteen Kuvalehti voi mennä näin halpaan?
Sinun mukaasi kyseessä oli kylläkin julkaisu nimeltä Tieteen kuvavalehtilajehti. 🤪
Se on nykyisin lähinnä Valheen Kuvalehti.
>>aikaansatu lajiumismuutos olisi pysvä mutta niinhän se ei ollut sillä geenimanipulitu maissi alkoi korjata manipuloinitaan vammana ja vain jokusen maissisukupolven jälkeen maissi palasi alkuperäiseksi ja viljelijät joutuivat ostamaan kalliisti uudet siemet<<
Annapas lähde tuolle väitteellesi. Enpä usko, että sitä tulee, koska se on kuitenkin kreationistien valehtelusivuilta.
.
Kaikki viljelykasvimme ovat "geenimanipuloituja". Aikaisemmin geenien muuntelua tehtiin hakuammuntana mm. säteilyttämällä ja myrkyillä. Nykyään voidaan kasviin siirtää täsmälleen haluttu ominaisuus. Lopputuloksessa ei ole eroa. Vain menetelmä eroaa.
Seuraavassa tunti ja neljäkymmentä minuuttia tietoa helpossa muodossa Jussi Tammisloan esittämänä.
https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwjYkfXNpLTgAhXLR5oKHR9SCAUQwqsBMAB6BAgGEAQ&url=https://www.youtube.com/watch?v=MFOWh7tYE58&usg=AOvVaw2XbQDhd78_fHqBCCcZ7cdm